Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Tukiverkostot" vieresssä, joudun silti palkkamaan hoitajan
18.12.2016 |
Mulla on vaan mitta täynnä näitä lapsiperheiden niin tärkeitä tukiverkostoja.
Meillä olisi tukiverkostoa tässä lähellä peräti kuudessa!! eri taloudessa sisältäen isovanhemmat ja sisaruksia. Silti, ikinä emme ole puolison kanssa missään, sairaana olen hoitanut lapseni kahta kertaa lukuunottamatta aina itse ja nyt kun tarvitsen lastenhoitoa säännöllisesti 2-4 kertaa kuukaudessa 2h ajan kerrallaan käännyn MLL:n puoleen.
Kun näistä tukiverkostoista aina niin puhutaan. Että olis niin tärkeetä että niitä olisi lähellä, saisi apua ja auttaisi jaksamaan. Mutta vaikka ne olisi kirjaimellisesti vieressä, niin eihän sieltä mitään apua välttämättä tipu. Kun jos isovanhempia ei vaan kiinnosta lapset niin paljon, toki minä olen aina tervetullut heidän kanssaan käymään kahvilla lasteni kanssa (no, kaitsen lapsia ja yritän vaihtaa kuulumiset). Sisarukset nyt on niin kiireisiä.
Nyt meillä käy säännöllisesti mummu MLL:stä, lapsi on aivan liikuttunut kun häntä joku muukin huomioi kuin vanhemmat. Kovasti aina sitä päivää odotetaan. Mutta jotenkin ihan äärettömän surullista että se ei ole se oma mummu/pappa, jota odotetaan. :(
Kommentit (142)
JOs lapsia tekee niin kyllä on varauduttava ne itse hoitamaan. Etvoi syyttää vanhempiasi tai sukukaisiasi ja vaatia heitä apua, Katsos kun vanhempasi ovat sinut hoitaneet ja käynneet töissä niin varmaan haluavat vietää vielä hyväkuntoisia viettää ihaa omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niiden, jotka kaipaisivat enemmän hoitoapua, kannattaa muistaa joustavuus myös omalta osaltaan. Moni on tässä ketjussa peräänkuuluttanut kiireetöntä läsnäoloa ja joku paheksui mummoa, joka oli hiljentänyt riehuvat pojat karkkipusseilla. Monella vanhemmalla on ihannekuva mummosta, joka kärsivällisesti leipoo lasten kanssa ja jaksaa siivota näiden sotkut ja kuunnella innostuneena näiden aikuisen korvaan tylsiä juttuja. Pettymys on sitten kova, kun mummo ei luonnostaan käyttäydykään lapsirakkaasti ja kaikki ole mummolle vaivatonta. Siitä on monen mummon tapauksessa paljon aikaa, kun on viimeksi ollut vastuussa pienistä lapsista. Voi olla jo unohtunut, miten näiden kanssa toimitaan luontevasti, miten näihin saa yhteyden ja nämä saa tottelemaan. Jos mummo vasta "harjoittelee" lasten kanssa keskenään olemista, ei ole minun mielestäni niin kauheaa, jos aluksi lapset toljottavat tuntikausia piirrettyjä, syövät herkkuja tai tekevät muuta "kiellettyä" mummon kanssa ollessaan. Aluksi kannattaa keskittyä siihen, että vierailu olisi mummolle mahdollisimman helppo ja vaivaton. Kun mummo saa lastenhoidosta positiivisia kokemuksia (mitään kamalaa ei tapahtunutkaan), ja vuorovaikutus lasten kanssa muuttuu luontevammaksi ajan myötä, voi mummo myöhemmin vaikkapa innostua viemään lapsia sienimetsään tai opettaa näitä kutomaan. Mutta aluksi, kun mummo ja lapset vasta totuttelevat keskenään olemiseen puolin ja toisin, kannattaa tunkea ne omat haavekuvansa ja lastenkasvatusideologiansa taka-alalle. Monia mummoja voi suoraan sanottuna pelottaa ne heihin suunnatut odotukset, jos ei ole aikoihin ollut pikkulapsia vastuulla. Minusta tuollaisessa tilanteessa on ihan ok kokeilla "helppoja" keinoja lasten rauhoittamiseksi ja viihdyttämiseksi.
Tämä on muuten hyvä pointti! Itse en ole mummo, vaan lapseton nainen, mutta muistan kyllä, kuinka olin kauhusta jäykkä ensimmäisellä kerralla, kun kummilapseni tuli muutamaksi tunniksi kylään minun vahdittavakseni. Onneksi kummilapseni äidillä ei ollut silloin mitään odotuksia "kullankalliista yhteisestä ajasta ja muistojen luomisesta kummitädin kanssa", vaan hän oli pakannut lapselle mukaan juurikin uuden dvd-elokuvan ja karkkia :D Sitten sain vieläpä vuolaat kehut ja kiitokset kaupan päälle, kun olin suurimman osan ajasta vaan tarkkaillut hiljaa elokuvaan syventynyttä paikoillaan istuvaa lasta. Mutta pikkuhiljaa, kun olin joitain kertoja ottanut kummilapsen hetkeksi hoitoon, aloin löytää tämän kanssa yhteisen sävelen ja keksiä muutakin tekemistä :) Sittemmin olen uskaltanut viedä kummilapseni kahden jopa Korkeasaareen. Mutta kannattaa tosiaan hoitoapua kysyessä mainita, että voi antaa lapsille uuden leffan mukaan, jolloin näistä ei ole niin paljoa vaivaa, ja aloittaa hoitokeikat parista tunnista ennen yökyläilyihin siirtymistä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuota isovanhempien ja sisarusten välinpitämättömyyttä voi kyllä millään työelämällä ym. selitellä.
Itsekästä ja röyhkeää käytöstä.
No, tuskinpa ovat olleet kovin kummoisia vanhempiakaan kun asenne on tuo eikä kiinnosta edes tutustua omiin lapsenlapsiinsa.
Nämä samat mummot ja papat sitten vaivaisina yksin rutisevat kotonaan ja haluavat lapsenlapsiaan käymään ja "auttelemaan", lapsenlapsia tuskin kiinnostaa kun eivät edes tunne koko ihmisiä.
Kyllä se työelämä vaan vie aika paljon resursseja. Ja kun se työ ei aina pääty työpaikalle, vaan voi seurata kotiin erinäköisten viestimien kautta. Tai pitää suunnitella seuraavaa päivää. Tai valmistautua palaveriin. Tai jotain muuta vastaavaa.
Mua hämmästyttää aina nämä ihmiset, jotka suureen ääneen ihmettelevät, että miten muut eivät muka jaksa täsmälleen samoja asioita samalla tahdilla mitä itse? Kenelle aikuiselle tulee yllätyksenä, että ihmisiä on erilaisia ja jaksamistasoja on erilaisia. Joku jaksaa duracelin lailla painaa aamusta iltaan ja joku toinen väsyy jo siitä työpäivästä.
Minä joudun joka päivä miettimään, mihin energiat riittää tämän päivän osalta. Jos panostan yhteen asiaan enemmän (töihin tai opiskeluun), se vie valtaosan jaksamisesta. Jos hoidan lapsia, se vie kaikki päivän energiat. Olen sen jälkeen ihan poikki monta päivää. Varsinkin jos lapset ovat villejä, huutaavat aamusta iltaan, riehuvat holtittomasti eivätkä usko mitään. Siihen komentamiseen ja lapsien hengissäpitämiseen, ruokkimiseen, pesemiseen, leikkimiseen ja muuhun menee kaikki paukut. Moneksi päiväksi. Minulla on vielä sellainen tilanne, että ellen liiku säännöllisesti, kärsin kovista kivuista joka päivä. Liikunta vähentää kivut minimiin, mutta usein olen pelkkien työ- ja muiden kuvioiden takia niin poikki, etten jaksa edes liikkua. Sitten kärsin niistä pahenevista kivuista.Se että joku näyttää siltä, että on pirteä ja jaksaa hyvin, voi todellisuudessa olla sitä, että on ohan totaalisen poikki koko ajan. Pitää näytellä, että jaksaa, koska yhteiskunnan arvot kovenevat koko ajan. Ei ole varaa olla "heikko" ja varsinkaan näyttää sitä.
Että koittakaa ymmärtää, että kaikki eivät jaksa samoja asioita, mitä toiset. Introvertit väsyvät muiden seurasta (ekstrovertitkin, jos heissä on esim puolet intriverttiä) toiset väsyvät työssään, toiset sairuksien kanssa, joillakin on yhdistelmä näitä kaikkia, useilla on uniongelmia, loputon informaatiotulva ja aina pitäisi olla innolla oppimassa taas jotain uutta. Taas jokin uusi laite, tai sivellus, tai ohjelma jota tarvii työelämässä tai muualla. Ja yleensä nekään eivät toimi. Pitää säätää sähköposteja sinne sun tänne, yrittää jossain vaiheessa nähdä edes niitä ystäviä kerran puolessa vuodessa. Tähän kaikkeen päälle vielä toisen lapsien hoito? Kyllä me lapsettomatkin ollaan ihan helvetin väsyneitä ja kaivataan lomaa, ei tämä tolkuton väsymys ja univelat rajoitu pelkästään lapsiperheisiin.
Ymmärrän ihan täysin, että työelämä väsyttää.
Lasteni mummokin on jo vanha ja pian jää eläkkeelle, kärsii monista sairauksista ja takanaan on useampi burnout.
Silti, hän haluaa joskus loma-aikoina viettää muutoman tunnin lapsenlapsensa kanssa tai käydä lapsenlapsen kanssa kahvilla.
Jos on oikeasti niin väsynyt, ettei jaksa tehdä yhtään mitään muutakuin käydä töissä(ei viikonloppuisin tai loma-aikoinakaan) niin ei se kovin normaalia ole.
Sekin on loppupeleissä oma valinta, uhraako oman elämänsä täysin työlle.
Jos uhraa elämänsä työlle, eikä halua lapsenlapsiinsa tutustua niin silläkin on hintansa.
Lapsenlapset jäävät väkisinkin vieraiksi ja heitä on turha odotella kylään,sittenkun jää eläkkeelle ja aikaa olisi.
Elämä on valintoja.
Kuten sanoin, yhtä ihmistä ei voi verrata toisiin. Se että joku jaksaa vaikka sairauksista huolimatta, ei tarkoita sitä, että kaikki muut jaksavat. Yritä ymmärtää, että kaikki eivät ole samanlaisia mitä äitisi. Ihmisten jaksamisissa on valtavasti variaatiota ja eri ihmisiä rasittavat eri asiat. Ap ei pyytänyt muutaman tunnin leikitystä kerta vuoteen, vaan lastenhoitoapua 2-4 kertaa kuukaudessa. Se on oikeasti aika paljon.
Kohdallani kyse ei ole pelkästään töistä, mutta hienoa, että osasit kaivaa tuosta tekstistä vain tuon yhden asian ja tarttua siihen.Oikeasti harva ihminen on niin sairas ja voimaton, ettei jaksaisi KOSKAAN vahtia lapsenlapsiaan/viettää heidän kanssaan aikaa.
Toki heitäkin on ja silloin on ihan ymmärrettävää, että se lastenhoitoapu hankitaan muualta.
Millään introverttiydellä tuota nyt ei voi selittää, jos on itse lapsia hommannut on varmasti myös tiedostanut että tod.näk lapsenlapsia tulee.
Jos on niiiin introvertti eikä voi sietää lapsia, miksi on hankkinut lapsia?
Äiti on äiti vielä silloinkin kun lapset ovat aikuisia ja jos lapset saavat lapsia niin on myös mummo, halusi sitä tai ei.
Lapsenlapsien tapaamattomuus vaikuttaa myös lapsenlapseen, lapselle ei muodostu läheistä ja hyvää suhdetta isovanhempaansa.
Toki joskus sille ei voi mitään,mutta yleensä on kyse omasta (itsekkäästä) valinnasta.
Näin juuri. Ja senpä vuoksi suurin osa vanhemmista ei halua huolestuttaa omia lapsiaan, koska lapsilla on omatkin murheensa. Tunnen isoäidin, joka sairasti lievän sydäninfarktin, mutta ei ole kertonut siitä kuin ystävilleen. Kaksi viikkoa infarktin jälkeen oli jo hoitamassa lapsenlapsiaan. "Hyvä isoäiti" kun laittaa omat lapsenlapsensa sekä lastensa parisuhteen aina oman terveydensä ja hyvinvointinsa edelle. Eräs ystäväni kertoi rintasyövästään aikuisille lapsilleen vasta sitten, kun ei syöpähoitojen aiheuttaman hiustenlähdön vuoksi pystynyt asiaa enää salaamaankaan. Moni sanoo, että äiti tai anoppi on ihan terve ja hyväkuntoinen, mutta kuinka moni oikeasti on varma asiasta? Paljonko oli äidin tai anopin verenpaineet viimeisen viikon ajan? Paljonko hemoglobiini, verensokerit ja kolesteroli? Mikä oli viimeisin papa-luokka? Paljonko on nivelvälit polvinivelissä? Jos ette tiedä, ette myöskään voi olla varmoja, ovatko äitinne ja anoppinne niin terveitä ja hyväkuntoisia kuin oletatte. Kun kysytte vanhemmiltanne "mitä kuuluu" ja saatte vastaukseksi "ihan hyvää", niin tuo vastaus on suomeksi "ei mitään sellaista, että vielä tässä vaiheessa haluaisin huolestuttaa sinua".
Isovanhempi on siis perisuomalainen marttyyri, "kaikkeni annan ja kestän ja uhraan muiden takia, yhhyhyy".
Marttyyrin ja uhrin leikkiminen ei ole aikuisen lapsen vika.
Suurimmalla osalla isovanhemmista on jos jonkinlaista kremppaa, mutta silti oman jaksamisensa rajoissa haluavat tavata myös lapsenlapsiaan.
Jos ei noita jaksamisen rajoja osaa vetää ja uhriutuu, se ei ole aikuisen lapsen syy.
Suurin osa näistä kremppaisista isovanhemmista kuitenkin käy töissä,harrastaa,tapaa ystäviään,käy kulttuuririennoissa jne. jolloin lastenlasten tapaaminen ei johdu siitä että isovanhemmalla on vaikkapa verenpainetauti.
Ei ne krempat elämistä lopeta.
Aivan totta. Mutta jos lapsilleen sitten sanoo, että ei jaksa tai halua, on p***mainen lapsistaan ja lapsenlapsistaan välinpitämätön isovanhempi, jonka on turha kuvitella, että tullaan vanhainkotiin katsomaan :D :D
Suurin osa kremppaisista isovanhemmista käy töissä yksinkertaisesti siksi, että työkyvyttömyyseläkkeelle on hyvin vaikea päästä. Ikää sen verran, että uudelle alalle opiskelu ei enää kannata. Nuorten ja terveiden on vaikea ymmärtää, miten väsyttävää on esimerkiksi vuosikausia kestänyt tulehdustila elimistössä. Tai se, että kipujen vuoksi herää 6-8 kertaa yössä. Näiden isovanhempien pitäisi kuitenkin jaksaa vielä ottaa lapsenlapsia yökylään, jotta lasten vanhempien ei tarvitsisi herätä 3-4 kertaa yössä vaan saisivat nukkua pois univelkojaan.
Kremppainen saa piristystä harrastuksistaan, ystävistään ja kulttuuririennostaan, kun tekee niitä omien voimiensa mukaan itse haluamanaan ajankohtana. Voi saada myös lastenlastensa seurasta, mutta ei yleensä heidän hoitamisestaan. Harrastusmenonsa, ystäviensä tapaamisen ja kulttuuririennot voi perua vaikka 5 minuuttia ennen lähtöä, jos työpäivä on ollut tavallista kuluttavampi, nukkunut monta yötä tavallistakin huonommin tai kipuja on tavallista enemmän. Ystävät kyllä ymmärtävät. Mutta menepä perumaan lupaamasi lapsenvahtihomma!!! Lapsenlapset kärsivät ja vieraantuvat, kun mummi ei tullutkaan, pojan ja miniän (tai tyttären ja vävyn) parisuhde huononee entisestään ja hyvässä lykyssä saat lukea AV:ltä, miten anoppi/äiti taas petti lupauksensa ja nyt miehen kanssa meni mönkään koko romanttinen ilta ja kohta ollaan avioeron partaalla.
Nuorten perheiden kannattaa etsiä oma tukiverkostonsa ensisijaisesti omasta ikäluokastaan. Muista nuorista ja terveistä, jotka jaksavat ja joilla ei ole vielä kremppoja. Niistä sisaruksista, serkuista ja ystävistä, joiden kieltäytyessä ei synny mitään suuren luokan draamaa eikä uhkailla, että emme sitten ole enää teidän kanssanne tekemisissä, kun tulette vanhoiksi. Läheinen suhde isovanhempiin ei edellytä, että isovanhemmat hoitaisivat lapsenlapsiaan. Riittää, kun isovanhemmat ja vanhemmat lapsineen tapaavat muissa merkeissä riittävän usein.
Kyllä tätä lukiessa ymmärtää, miten onnekas onkaan kun molemmat isovanhemmat krempoistaan huolimatta haluavat kuulua lastenlastensa elämään ja viettää heidän kanssaan ihan keskenäänkin aikaa.
Molemmilla isovanhemmilla on sairauksia ja toisella kroonisia kiputiloja,minkä takia on joutunutkin perumaan joskus jo sovitut lastenhoitokeikat.
Kukaan ei ole suuttunut kellekään koska kellekään ei ole epäselvää,etteikö isovanhempi välittäisi lapsenlapsestaan ja HALUAISI viettää hänen kanssaan aikaa.
Onneksi niin huonokuntoisia isovanhempia on oikeasti todella vähän, etteivät kykenisi lastenlastensa kanssa paria tuntia olemaan.
Eihän se ole mitenkään sama asia kahvitella mummon luona,kuin että mummo touhuaisi jotain lastenlastensa kanssa.
Olen muuten asiasta samaa mieltä kanssasi, mutta en näe isovanhempien ja lastenlasten suhteelle mitenkään välttämättömänä, että isovanhemmat hoitaisivat alle 3-4-vuotiaita lapsenlapsiaan. Tärkeintä on, että lapset tuohon ikään mennessä tapaavat isovanhempiaan niin usein, että nämä eivät ole lapselle enää vieraita ihmisiä. Kun lapsi ymmärtää jo puhetta, ei käytä enää vaippoja eikä lasta tarvitse enää nostella ja kanniskella, tulee se aika, jolloin kremppainenkin isovanhempi jo ihan mielellään viettää lastenlastensa kanssa kahdenkeskistä aikaa ja touhuaa lastenlasten kanssa asioita, jotka lapsi kenties muistaa vielä myöhemmällä iälläänkin. Jos siis on kyse isovanhemmasta, joka yleensäkin haluaa olla lastenlastensa elämässä, mutta ei kuitenkaan ole mikään marttyyrimummo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjhgg kirjoitti:
Meillä ihan sama tilanne kuin apllä.
Isovanhempia ei vaan kiinnosta. Olen päättänyt ettei meiltäkään apuja sitten anneta kun sen aika tulee.Ennen mekin tavattiin kahvittelun merkeissä mutta huomasin että mummo ärsyyntyi "villeistä" pojista kun korustetyynyt eivät pysyneet millilleen paikoillaan. Mummo tyrkkäs karkkipussit lapsille käteen ja toivoi että ne olisivat hiljaa ja poissa jaloista..
Kiinnostaisi minuakin tuollainen varamummo, olisi niin nautinnolista kertoa anopille että meillä käy sellainen.
En enää pahoita mieltäni ettei meillä ole isovanhempien kanssa toimivaa suhdetta, näillä on pärjättävä.
Vanhempien tehtävä on huolehtia, ettei lapset kyläpaikassa koske mihinkään sellaiseen, mihin ei kyläpaikassa saa koskea. Mulla käy silloin tällöin pikkuväkeä kylässä, mutta en nosta mitään helposti särkyvää tms pois lasten ulottuvilta. Lasten vanhemmat huolehtivat, että tavarat pysyvät paikoillaan eikä lapset koske mihinkään sellaiseen, mikä ei ole lapsille tarkoitettu. Ei ole ollut mitää n ongelmaa lapsille, heidän vanhemmilleen eikä minulle.
Jos tuo mummon koristetyynyjen suoristelu tapahtuu teillä kotona eikä mummolassa, niin mitä jos vaan sanoisit mummolle, että lapset saavat kotona leikkiä koristetyynyilläkin.
Saavat vanhemmat huolehtia ettei mitään mene rikki. En nosta mitään pois lasten ulottuvilta. Ettei vaan olisi vanhemmille pientä hetkeä lepoa olla kylässä vaan koko ajan pitää vahtia. Itsepä lapsensa hankkivat. Minä en auta. Keitän kahvit niin nauttikoot siitä, jos ehtivät.
Tää on just näin. Meillä on pieniä lapsia ja toki heitä kiinnostaa jo luonnostaan kaikki ylettymiskorkeudella oleva. Kotona on karsittu sopivasti juuri siksi että hetkeäkään en voisi olla rauhassa jos joutuisin kulkemaan perässä ettei vahingossa särje tavaraa tai loukkaa itseään. Ja sitten on omilla vanhemmillani, anoppilassa ja muissa tätien vierailupaikoissa näitä ties mitä sormiin tarttuvia. Vierailut eivät todellakaan ole mikään nautinto vanhemmille, kun lisäksi vielä yhdistät siihen neuroottisen siistit ihmiset joiden mielestä tyyliin maton hapsut pitää olla ojennuksessa. Jokainen saa asuttaa kotiaan kuten haluaa eikä niitä tavaroita tarvitse meidän vierailuja varten karsia koska pyrimme siihen että emme vieraile vaan tulkoot meille koska niin vain on helpompi eikä kenenkään tarvitse olla silmät takaraivossa. Mutta sepä ei riitä vaan ainainen valitus ja itku kun ei käydä, meidän vika kun lapsi ei näe näitä vanhempia, tätejä jne. Ja lisätään tähän vielä se välimatka joka on 130-400 km suuntaansa. Sori vaan mutta ei meillä riitä energia tuohon matkustamiseen työviikon jälkeen, ja vierailun jälkeen olemme entistä väsyneempiä. Ehdotuksia?
Missä iässä ja miten teillä opetetaan lapsille, että muiden tavaroihin ei saa koskea ilman lupaa? Ja että on asioita, joita ei tehdä, vaikkei niiden tekemistä olisi erityisesti estettykään? Siihen astihan voitte tosiaan kutsua sukulaisia teille kylään ja jos heille ei sovi, niin se on heidän asiansa. Te taas vierailette heidän luonaan sitten, kun lapsenne ovat asiat oppineet. Minusta oli aikoinaan helpompaa opettaa lapset heti alusta lähtien, että kaikkea nyt vaan ei saa tehdä. Joillain kavereillani oli jopa 5-vuotiaita, jotka eivät vielä erottaneet sallittuja ja kiellettyjä asioita toisistaan.
No meidän lapset on 1,5v ja molemmat kyllä uskovat välillä, välillä eivät ja välillä uhmaten. Eli olen paska äiti kun en jaksa silti vierailla siivousneuroottisten luona kun lapsia kiinnostaa melkein kaikki muu paitsi mukana olevat lelut tai ruokaillessa tulee vielä sottaa. Ja lisäksi sitä pahaa silmää kun lapset on noin huonosti kasvatettuja 1,5vuotiaita.
Minä en sanonut sinua paskaksi äidiksi, sen sinä keksit ihan itse. Minusta olet tehnyt aivan järkevän ratkaisun. Et jaksa vahtia pieniä lapsiasi kyläpaikoissa, joten olet päättänyt olla kyläilemättä ja kutsut sukulaisia mieluummin teille kylään. Se on tuossa tilanteessa ihan oikein. Voit sanoa sukulaisillesi, että koet pienten lasten kanssa vierailut niin raskaina itsellesi, että toivoisit heidän vierailevan toistaiseksi teidän luonanne ja kun lapset ovat vähän kasvaneet, voitte jälleen vierailla heidän luonaan. Jos he eivät tuota ymmärrä, niin se ei ole teidän vaan heidän ongelmansa.
Mun mielestä hienoa että ap ei ole "pakottanut" sukulaisia lastenhoitohommiin vaan on itse palkannut hoitajan kun sitä tarvitsee. Kenenkään ei ole pakko hoitaa toisten lapsia ei edes niiden isovanhempien vaikka monet sitä toivoisivat. Itse en myöskään edes olettaisi että vanhempani hoitaisivat lapsiani sillä he ovat jo omat lapset kasvattaneet ja nyt vihdoinkin eläkeläisinä saavat levätä ja elää vapaata elämää ilman suunnitelmia ja rajoitteita. Rakastan vanhempiani ja käyn heitä tapaamassa niin usien kun voin mutta lapsia en sinne yksinään laittaisi heitä rasittamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ihan sama tilanne! Isääni ei vain kiinnosta lapset. Olisi nukyuhteiskunnassa vela...
Kelpaako sinulle isovanhempien tapa hoitaa lapsia? Minulle isoäitinä se on yksi tärkein kriteeri sille että hoidan lapsenlapsia. Minun tyylin on kelvattava ja minun kotona ollaan minun tavoilla. Tämä on ollut kaikille ok ja niin oli tämänkin viikonlopun lapsenlapset hoidossa. Jaksan hoitaa yhden viikonlopun kuukaudesta, minulla on työ 8 tuntia päivässä ja siihen työmatkoihin 45min suuntaansa. On omia harrastuksia, yksi kotona asuva kouluikäinen lapsi joka on meille prioriteetti yksi. Tiedän että miehen ja minun vanhemmat hoitivat lapsenlapsia enemmän kuin minä kykenen ja jaksan. Mutta tällä mennään, katsotaan jaksanko enemmän kun kasvavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapsiani ei hoitanut kukaan. Anoppini asui samassa kaupungissa ja oma äitini hieman kauempana. Äitini asenteen ymmärrän, koska meitä oli useampia sisaruksia, hän sanoikin aikoinaan, että ei hoida enää kenenkään lapsia. Itse olen nyt kahden lapsen mummi. Kun ensimmäinen lapsenlapsi oli 1-2-vuotias, otin vuorotteluvapaata ja olin vuoden poissa töistä hoitamassa lasta. Olen kuusikymppinen ja tehnyt noin 30 tuntia ylitöitäkin kuukaudessa, silti hoidan usein lapsenlapsia, monena lauantaina ja iltaisinkin, koska lasten vanhemmat ovat vuorotyössä. Täytyy sanoa, että väsynyt olen joskus väsynyt, mutta ei ole tärkeämpääkään tekemistä. 6-vuotias lapsenlapsi (poika) sanoi nähdessään vanhuksen kulkevan rollaattorin kanssa, että "sitten kun sinä mummi olet noin vanha, minä työnnän sinua". Rakastan näitä lapsia.
Apu toimii parhaiten, jos se on vastavuoroista ja sen antaminen on helppoa. Mä olen lapseton ja voisin periaatteessa auttaa siskoani lastenhoidossa, mutta... en voi mennä sinne, koska hän pelkää koiriani ja haluaa pitää lapsensakin niistä erossa (huom! ei ole allergisia perheessä). Voin toki käydä kylässä ilman koiria jne. , mutta helpompi mun on mennä paikkoihin, joihin olen tervetullut koirieni kanssa. Näinpä olen usein auttanut serkkuani lapsenhoidossa ja siskoni on siitä huomautellut, että miksi autan serkkua ja jätän hänet ilman apua... no miksikö? Koska se on mulle helppoa, kun voin ottaa koirat mukaan sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apu toimii parhaiten, jos se on vastavuoroista ja sen antaminen on helppoa. Mä olen lapseton ja voisin periaatteessa auttaa siskoani lastenhoidossa, mutta... en voi mennä sinne, koska hän pelkää koiriani ja haluaa pitää lapsensakin niistä erossa (huom! ei ole allergisia perheessä). Voin toki käydä kylässä ilman koiria jne. , mutta helpompi mun on mennä paikkoihin, joihin olen tervetullut koirieni kanssa. Näinpä olen usein auttanut serkkuani lapsenhoidossa ja siskoni on siitä huomautellut, että miksi autan serkkua ja jätän hänet ilman apua... no miksikö? Koska se on mulle helppoa, kun voin ottaa koirat mukaan sinne.
Koirat mukana kylään! Kaikkea sitä kuuleekin. Ei omia lemmikkejä viedä toisten kotiin. Ja se että äiti haluaa pitää lapsensa erossa koirista on hyvän äidin merkki. Äiti on se joka suojelee lasta ja eläin ei mene ihmisen yli.
Pitääpä nyt jouluna ottaa meidän marsu ja kanarianlinnut mukaan kun mennään joulukylään eri sukulaisille ja ystäville....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apu toimii parhaiten, jos se on vastavuoroista ja sen antaminen on helppoa. Mä olen lapseton ja voisin periaatteessa auttaa siskoani lastenhoidossa, mutta... en voi mennä sinne, koska hän pelkää koiriani ja haluaa pitää lapsensakin niistä erossa (huom! ei ole allergisia perheessä). Voin toki käydä kylässä ilman koiria jne. , mutta helpompi mun on mennä paikkoihin, joihin olen tervetullut koirieni kanssa. Näinpä olen usein auttanut serkkuani lapsenhoidossa ja siskoni on siitä huomautellut, että miksi autan serkkua ja jätän hänet ilman apua... no miksikö? Koska se on mulle helppoa, kun voin ottaa koirat mukaan sinne.
Koirat mukana kylään! Kaikkea sitä kuuleekin. Ei omia lemmikkejä viedä toisten kotiin. Ja se että äiti haluaa pitää lapsensa erossa koirista on hyvän äidin merkki. Äiti on se joka suojelee lasta ja eläin ei mene ihmisen yli.
Pitääpä nyt jouluna ottaa meidän marsu ja kanarianlinnut mukaan kun mennään joulukylään eri sukulaisille ja ystäville....
En minä viekään siskon luo! Käyn kylässä siskollani kylässä ilman koiria. Mutta lastenhoitoapu hän ei minulta saa, koska koirat tarvitsee tekemistä ja liikuntaa enkä voi käyttää aikaani kökkien lapsenvahtina ja pitää koiria yksin kotona, kun ovat jo työpäiväni olleet.
Sen sijaan serkulleni voin mennä koirien kanssa, pistää muksun rattaisiin ja lähteä lapsen ja koirien kanssa lenkille. Autan siis sitä ihmistä, jonka kanssa pystyn sovittamaan oman arkeni yksiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä vastaan toisesta näkökulmasta. Olen osa sitä oletettua tukiverkkoa. Minua kiinnostaa kuulumiset ja voidaan käydä yhdessä (vanhemmat mukana) vaikka leffassa tai Lintsillä, mutta lapsenvahdiksi en ala ainakaan alle 10-vuotiaille.
Tuntuu käsittämättömältä, että tätä pitäisi jotenkin perustella. Autan kyllä muissa asioissa, mutta lapsia en kestä. Se melu, sotku ja jatkuva ohjelmankeksiminen on helvetin rasittavaa. Käytän vapaa-aikani, kiitos, oman mieleni mukaan.
No ja tästä itsekkäästä avuliaisuudesta varmasti sinut vielä palkitaan. Enpä silti usko että noin ei-lapsiystävälliselle lapsia annettaisiinkaan.
Harmi :D Autan muilla tavoin, sekä lapsettomia että perheitä. Palkintoja en odota. Jokainen tekee kykynsä ja halunsa mukaan. Tämä sallittakoon.
Hyvää joulua ja pipoa löysemmälle!
Et nyt ymmärtänyt pointtia. Juuri kaltaistesi ihmisten takia tukiverkkoa ei monilla ole. Jos vanhemmat tarvitsisivat apua vaikka pariksi tunniksi kuukaudessa, se on sinulle liikaa koska sotkua ja ohjelmaa ja kaikkea. Vanhemmat uupuvat kun apua ei saa.
No en ymmärrä, en. Jos perheen X vanhemmat uupuvat, koska minä en halua heidän lapsiaan hoitaa, niin ei se ole millään lailla minun syytäni. Olen introvertti ja viihdyn suurimmaksi osaksi yksin tai rauhallisessa aikuisseurassa.
Humaanisti ajatellen toivoisin kaikilla apua tarvitsevilla olevan apua saatavilla, mutta no, nämä ovat osittain niitä kuuluisia valintoja. Perhettä ei kannattaisi perustaa romanttisilla haaveilla, vaan miettiä mitä se todellisuus sitten on. Minä ja kaltaiseni emme ole vastuussa muiden elämästä.
Niinpä. Jos vanhemmat uupuvat niin silloin pitää avata suu neuvolassa ja pyytää apua eikä syytellä muita ihmisiä siitä kun nämä eivät auta! Ja ei ole edes mikään pakko auttaa jos ei tohdi, halua jne eikä sen lapsiperheen uupumus ole sen auttamattoman ihmisen vika sittenkään. Ne lapset on niiden vanhempien.
Vierailija kirjoitti:
Arvasin että tämä menee jankkaukseksi siitä, että itse hoidat kurittomat mukulasi. Mutta kun kyse ei olekaan siitä ettemmekö hoitaisi. Tietenkin hoidamme!
Avaus oli lähinnä pohdintaa siitä, miten surullista on että omaa perhettä ja lähipiiriä ei kiinnosta. Että jostain maksetusta ihmisestä muodostuu lapsille niin tärkeitä. Kun itse taas ajattelee että perhe on kaikki kaikessa ja auttelee joka välissä missä voi.
Ja vaikka kovasti nyt väitetään että läheiset välit tulee vierailemalla isovanhemmilla niin ei tule! Se isovanhempi haluaa silloinkin juoda kahvinsa hiljaisuudessa, lapselta ehkä kysytään kuulumiset ja sitten se lapsi jää taka-alalle, pitää hiljentää ettei häiritse. Ei juurikaan vuorovaikutusta, aikuisseura kelpaa.
Että miten tämä voi olla niin individualistista? Oma ongelma on se kaipaus yhteisöllisyyteen. Se, että autettaisi toinen toisiamme. Ap
Mä kasvoin yhteisöllisessä suvussa ja siinä nimenomaan lapsiin ei paljon kiinnitetty huomioita. Meitä serkuksi oli paljon ja tehtiin kaikkea yhdessä. Elettiin siinä omassa lastenmaailmassa. Musta on just nykyaikaa se, että lapsiin panostetaan niin paljon. Ennen lapset vain kasvoi siinä kaiken muun sivussa ja alkoivat osalllistua aikuisten maailmaan sitä mukaa, kun äly ja taidot kehittyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti työssäkäyvillä ei ole aikaa sitoutua. Suuret ikäluokat taas kokevat että he ovat hommansa hoitaneet ja aito välittäminen sukulaisten hyvinvoinnista ei ole totta. Sama kokemus on tosi monilla pikkulapsiperheiden vanhemmilla.
Älähän taas yleistä; kuulun suuriin ikäluokkiin ja hoidan lastenlapsiani useamman kerran viikossa. Niin äidin kampaajalle, hammaslääkärille menon aikana kuin myös tilapäisenä hoitajana, kun lapset ovat sairaina. Lastenlapsia on useampi monessa perheessä, joten kiirettä pitää välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
hjhgg kirjoitti:
Meillä ihan sama tilanne kuin apllä.
Isovanhempia ei vaan kiinnosta. Olen päättänyt ettei meiltäkään apuja sitten anneta kun sen aika tulee.Ennen mekin tavattiin kahvittelun merkeissä mutta huomasin että mummo ärsyyntyi "villeistä" pojista kun korustetyynyt eivät pysyneet millilleen paikoillaan. Mummo tyrkkäs karkkipussit lapsille käteen ja toivoi että ne olisivat hiljaa ja poissa jaloista..
Kiinnostaisi minuakin tuollainen varamummo, olisi niin nautinnolista kertoa anopille että meillä käy sellainen.
En enää pahoita mieltäni ettei meillä ole isovanhempien kanssa toimivaa suhdetta, näillä on pärjättävä.
Vanhempien tehtävä on huolehtia, ettei lapset kyläpaikassa koske mihinkään sellaiseen, mihin ei kyläpaikassa saa koskea. Mulla käy silloin tällöin pikkuväkeä kylässä, mutta en nosta mitään helposti särkyvää tms pois lasten ulottuvilta. Lasten vanhemmat huolehtivat, että tavarat pysyvät paikoillaan eikä lapset koske mihinkään sellaiseen, mikä ei ole lapsille tarkoitettu. Ei ole ollut mitää n ongelmaa lapsille, heidän vanhemmilleen eikä minulle.
Jos tuo mummon koristetyynyjen suoristelu tapahtuu teillä kotona eikä mummolassa, niin mitä jos vaan sanoisit mummolle, että lapset saavat kotona leikkiä koristetyynyilläkin.
Saavat vanhemmat huolehtia ettei mitään mene rikki. En nosta mitään pois lasten ulottuvilta. Ettei vaan olisi vanhemmille pientä hetkeä lepoa olla kylässä vaan koko ajan pitää vahtia. Itsepä lapsensa hankkivat. Minä en auta. Keitän kahvit niin nauttikoot siitä, jos ehtivät.
Tää on just näin. Meillä on pieniä lapsia ja toki heitä kiinnostaa jo luonnostaan kaikki ylettymiskorkeudella oleva. Kotona on karsittu sopivasti juuri siksi että hetkeäkään en voisi olla rauhassa jos joutuisin kulkemaan perässä ettei vahingossa särje tavaraa tai loukkaa itseään. Ja sitten on omilla vanhemmillani, anoppilassa ja muissa tätien vierailupaikoissa näitä ties mitä sormiin tarttuvia. Vierailut eivät todellakaan ole mikään nautinto vanhemmille, kun lisäksi vielä yhdistät siihen neuroottisen siistit ihmiset joiden mielestä tyyliin maton hapsut pitää olla ojennuksessa. Jokainen saa asuttaa kotiaan kuten haluaa eikä niitä tavaroita tarvitse meidän vierailuja varten karsia koska pyrimme siihen että emme vieraile vaan tulkoot meille koska niin vain on helpompi eikä kenenkään tarvitse olla silmät takaraivossa. Mutta sepä ei riitä vaan ainainen valitus ja itku kun ei käydä, meidän vika kun lapsi ei näe näitä vanhempia, tätejä jne. Ja lisätään tähän vielä se välimatka joka on 130-400 km suuntaansa. Sori vaan mutta ei meillä riitä energia tuohon matkustamiseen työviikon jälkeen, ja vierailun jälkeen olemme entistä väsyneempiä. Ehdotuksia?
Se 130-400km on rasittava myös toiseen suuntaan, niille jotka tulee teille kylään. Ja jos päälle kuuntelee sitä lapsiperheen mekkalaa, niin on rentouttava kyläilyreissu siitä kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset välit teillä on muuten?
Jos ette oikein ole tekemisissä muuten niin ei ne lapsenlapset aina muuta tilannetta parempaan suuntaan. Ikävä tilanne joka tapauksessa.Oikein hyvät, käymme paljon kylässä lasten kanssa. Yleensä kerta viikkoon. He eivät vaan näe tarvetta viettää lasten kanssa aikaa ilman meitä. Toki meillä joskus tarvetta ehkä olisikin, ja kyllä tuo 6-vuotiaskin siitä nauttisi. Ap
Miksi isovanhempien pitäisi viettää aikaa lapsenlapsen kanssa ilman vanhempia? Ihan hyviä ihmissuhteita syntyy, vaikka ei koskaan olisi mummolassa ilman vanhempiaan. Jostain todellan kummallisesta syystä moni vanhempi ei tätä tajua.
Olen varamummona ja tässä hommassa saanut kuulla kaikki ne vaatimukset, joita aikuisilla lapsilla on vanhemmilleen. Ymmärrän erittäin hyvin, että niihin ei suostuta - edes aikuiselle lapselle ei tarvitse antaa joka asiassa periksi. Olen varamummona rahasta, en auttaakseni jotain uusavutonta lapsiperhettä. Minulla on lupa rajata tekemiseni hyvin tarkasti eli on ihan turha vaatia, että sairaan lapsen viihdyttämisen lisäksi pesisin kylpyhuoneen ja tuulettaisin matot. En ole siivooja, olen varamummo.
Ap käy vanhemmillaan kerran viikossa lastensa kanssa. Mutta, mutta, jos isovanhemmat eivät ole ollenkaan kiinnostuneita lastenlapsista. Keskustelevat vanhempien kanssa pelkästään. Eivät isovanhemmat opi tuntemaan lastenlapsia, eivät ehkä sitten osaakaan leikkiä ja olla lasten kanssa?
Minulla on monta lastenlasta ja yritän aina tehdä lasten kanssa jotain kivaa, juttelu vanhempien kanssa jää aina vähemmälle, asia kuulumiset soitellaan, kun lapset nukkuvat. Leikitään nukeilla, askarrellaan , rakennellaan legoista, piirretään, väritetään värityskirjoja. Itse nautin siitä, mutta kaikki eivät ehkä ole niin lapsellisia :(
Vierailija kirjoitti:
JOs lapsia tekee niin kyllä on varauduttava ne itse hoitamaan. Etvoi syyttää vanhempiasi tai sukukaisiasi ja vaatia heitä apua, Katsos kun vanhempasi ovat sinut hoitaneet ja käynneet töissä niin varmaan haluavat vietää vielä hyväkuntoisia viettää ihaa omaa aikaa.
Mielestäni näissä keskusteluissa aina unohdetaan (tarkoituksellakin, ilmeisesti) se, että toisistaan välittävät ihmiset tapaa auttaa toisiaan puolin ja toisin silloin, kun toinen apua tarvitsee. Eli ei niin että isovanhempia säälimättä kupataan joka vklp hoitajiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäpä vastaan toisesta näkökulmasta. Olen osa sitä oletettua tukiverkkoa. Minua kiinnostaa kuulumiset ja voidaan käydä yhdessä (vanhemmat mukana) vaikka leffassa tai Lintsillä, mutta lapsenvahdiksi en ala ainakaan alle 10-vuotiaille.
Tuntuu käsittämättömältä, että tätä pitäisi jotenkin perustella. Autan kyllä muissa asioissa, mutta lapsia en kestä. Se melu, sotku ja jatkuva ohjelmankeksiminen on helvetin rasittavaa. Käytän vapaa-aikani, kiitos, oman mieleni mukaan.
No ja tästä itsekkäästä avuliaisuudesta varmasti sinut vielä palkitaan. Enpä silti usko että noin ei-lapsiystävälliselle lapsia annettaisiinkaan.
Harmi :D Autan muilla tavoin, sekä lapsettomia että perheitä. Palkintoja en odota. Jokainen tekee kykynsä ja halunsa mukaan. Tämä sallittakoon.
Hyvää joulua ja pipoa löysemmälle!
Et nyt ymmärtänyt pointtia. Juuri kaltaistesi ihmisten takia tukiverkkoa ei monilla ole. Jos vanhemmat tarvitsisivat apua vaikka pariksi tunniksi kuukaudessa, se on sinulle liikaa koska sotkua ja ohjelmaa ja kaikkea. Vanhemmat uupuvat kun apua ei saa.
Juuri näin. Silloinhan sitä apua tarvitaan, kun lapset ovat pieniä. Eihän se 10 vuotias enää mitään hoitoa tarvitse. Pienikin apu lasten ollessa pieniä, voi helpottaa kummasti.Kurjaa, jos edes lähellä asuvat isovanhemmat eivät tätä huomaa. Miten ap jaksat ravata siellä vanhemmillasi kerran viikossa, jos eivät ole kiinnostuneita ollenkaan lapsistasi. Mistä te juttelette?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
JOs lapsia tekee niin kyllä on varauduttava ne itse hoitamaan. Etvoi syyttää vanhempiasi tai sukukaisiasi ja vaatia heitä apua, Katsos kun vanhempasi ovat sinut hoitaneet ja käynneet töissä niin varmaan haluavat vietää vielä hyväkuntoisia viettää ihaa omaa aikaa.
Mielestäni näissä keskusteluissa aina unohdetaan (tarkoituksellakin, ilmeisesti) se, että toisistaan välittävät ihmiset tapaa auttaa toisiaan puolin ja toisin silloin, kun toinen apua tarvitsee. Eli ei niin että isovanhempia säälimättä kupataan joka vklp hoitajiksi.
Tuollaisesta ei mielestäni ollut ap:n aloituksessa puhe, vaan siitä, että isovanhemmat eivät auta yhtään, vaikka asuvat aivan naapurissa. Läheistä sukua oli ilmeisesti muutenkin lähellä, mutta kukaan ei tule avuksi, vaan ap palkkaa MLL:stä lastenhoitoavun. Minusta tuo oli aiheellinen kysymys ja aloitus.
Alue: Aihe vapaa
Todella raskasta lukea, kun käsität kaikki asiat vain ääripäiden kautta. Kaikki on joko-tai. Et näe harmaan sävyjä etkä edes yritä ymmärtää muita. Osan asioista käsität tahallaan väärin. Plussana vielä hyökkäävä asenne.