"Tukiverkostot" vieresssä, joudun silti palkkamaan hoitajan

Ei tuota isovanhempien ja sisarusten välinpitämättömyyttä voi kyllä millään työelämällä ym. selitellä.

Itsekästä ja röyhkeää käytöstä.

No, tuskinpa ovat olleet kovin kummoisia vanhempiakaan kun asenne on tuo eikä kiinnosta edes tutustua omiin lapsenlapsiinsa.

Nämä samat mummot ja papat sitten vaivaisina yksin rutisevat kotonaan ja haluavat lapsenlapsiaan käymään ja "auttelemaan", lapsenlapsia tuskin kiinnostaa kun eivät edes tunne koko ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjhgg kirjoitti:

Meillä ihan sama tilanne kuin apllä.

Isovanhempia ei vaan kiinnosta. Olen päättänyt ettei meiltäkään apuja sitten anneta kun sen aika tulee.

Ennen mekin tavattiin kahvittelun merkeissä mutta huomasin että mummo ärsyyntyi "villeistä" pojista kun korustetyynyt eivät pysyneet millilleen paikoillaan. Mummo tyrkkäs karkkipussit lapsille käteen ja toivoi että ne olisivat hiljaa ja poissa jaloista..

Kiinnostaisi minuakin tuollainen varamummo, olisi niin nautinnolista kertoa anopille että meillä käy sellainen.

En enää pahoita mieltäni ettei meillä ole isovanhempien kanssa toimivaa suhdetta, näillä on pärjättävä.

Vanhempien tehtävä on huolehtia, ettei lapset kyläpaikassa koske mihinkään sellaiseen, mihin ei kyläpaikassa saa koskea. Mulla käy silloin tällöin pikkuväkeä kylässä, mutta en nosta mitään helposti särkyvää tms pois lasten ulottuvilta. Lasten vanhemmat huolehtivat, että tavarat pysyvät paikoillaan eikä lapset koske mihinkään sellaiseen, mikä ei ole lapsille tarkoitettu. Ei ole ollut mitää n ongelmaa lapsille, heidän vanhemmilleen eikä minulle. 

Jos tuo mummon koristetyynyjen suoristelu tapahtuu teillä kotona eikä mummolassa, niin mitä jos vaan sanoisit mummolle, että lapset saavat kotona leikkiä koristetyynyilläkin. 

Saavat vanhemmat huolehtia ettei mitään mene rikki. En nosta mitään pois lasten ulottuvilta. Ettei vaan olisi vanhemmille pientä hetkeä lepoa olla kylässä vaan koko ajan pitää vahtia. Itsepä lapsensa hankkivat. Minä en auta. Keitän kahvit niin nauttikoot siitä, jos ehtivät.

Mulla on onneksi niin mutkattomat välit läheisiini, että jos he tarvitsevat lepoa lastensa vahtimisesta, he pyytävät minut omaan kotiinsa lapsenvahdiksi ja lepäävät sitten. Kyläpaikka, ravintola, kauppakeskus, kirkko, konserttisali, elokuvateatteri tai mikään muukaan paikka omaa kotia lukuunottamatta ei ole paikka, missä vanhemmat ottavat lepoa lastensa vahtimisesta, jos lapset ovat mukana. 

Ja sen määräät sinä. Oppivatpa siinä. Olemaan.

Kukas muu minun kodissani määräisi kuin minä? Tietenkin määrään. Lasten vanhemmat taas saavat määrätä, mitä lapset saavat heidän kodeissaan tehdä. En minä sinun kodistasi määrää yhtään mitään, sinä saat antaa sukulaislastesi kiivetä vaikka kirjahyllyyn. "Kotona vanhempien säännöt, muualla muiden säännöt" on toiminut meillä jo neljässä sukupolvessa erinomaisesti. Jos ajattelee toisin, ei pidä ihmetellä, miksi lapsia ei kutsuta esimerkiksi häihin. Miksi kutsuttaisiin, jos vanhemmat tulevat sinne lapsineen lepäämään lastensa vahtimisesta olettaen, että hääpari ja muut vieraat vahtivat heidän lapsiaan? Tai miksi nykyisin tarvitaan jo lapsettomia hotelleja ja ravintoloita? Aivan samasta syystä. 

Täällä on nyt koolla hyvä ja selkeä esimerkki niistä asenteista joiden takia nykyvanhemmat ovat yksin ja uupuvat. Sinultakin tuntuu puuttuvan kokonaan lämpö ja empaattisuus. Kylmäävää tekstiä. Etkö itse haluaisi auttaa näitä vanhempia häissä, jakaa vahtivuoroja lapsista että pääsevät hetkeksi tanssimaan ja hoitamaan parisuhdetta.

Jos minut kutsutaan häihin lapsenvahdiksi, niin toki voin mennä, mikäli se minulle aikataulullisesti sopii. Jos minut kutsutaan häihin häävieraaksi, niin en silloin oleta, että minut on kutsuttu sinne vahtimaan muiden lapsia. Jos vanhemmat haluavat mennä häihin tanssimaan ja hoitamaan parisuhdettaan,niin silloin he kysyvät minua lapsenvahdiksi kotiinsa, jolloin heidän ei tarvitse ottaa lapsia ollenkaan mukaan. Näin on muutaman kerran tapahtunutkin ja vanhemmat ovat saaneet viettää koko hääjuhlan ja vielä jatkotkin täysin ilman lastensa vahtimista. 

Lapsen opettaminen eri säännöille vie lapsen elämästä vain pari vuotta. Sen jälkeen lapsi tietää jo suurimmaksi osaksi, saako juoksennella ympäriinsä, saako koskea tavaroihin kysymättä ensin lupaa jne. Näin on minut kasvatettu, näin olen kasvattanut omat lapseni ja näin kasvatetaan jo seuraavaakin sukupolvea lähipiirissäni. Tuon parin vuoden jälkeen lasten kanssa liikkuminen kodin ulkopuolella on äärettömän helppoa eivätkä muutkaan ihmiset harmistu, koska lapset osaavat jo käyttäytymisen perussäännöt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjhgg kirjoitti:

Meillä ihan sama tilanne kuin apllä.

Isovanhempia ei vaan kiinnosta. Olen päättänyt ettei meiltäkään apuja sitten anneta kun sen aika tulee.

Ennen mekin tavattiin kahvittelun merkeissä mutta huomasin että mummo ärsyyntyi "villeistä" pojista kun korustetyynyt eivät pysyneet millilleen paikoillaan. Mummo tyrkkäs karkkipussit lapsille käteen ja toivoi että ne olisivat hiljaa ja poissa jaloista..

Kiinnostaisi minuakin tuollainen varamummo, olisi niin nautinnolista kertoa anopille että meillä käy sellainen.

En enää pahoita mieltäni ettei meillä ole isovanhempien kanssa toimivaa suhdetta, näillä on pärjättävä.

Vanhempien tehtävä on huolehtia, ettei lapset kyläpaikassa koske mihinkään sellaiseen, mihin ei kyläpaikassa saa koskea. Mulla käy silloin tällöin pikkuväkeä kylässä, mutta en nosta mitään helposti särkyvää tms pois lasten ulottuvilta. Lasten vanhemmat huolehtivat, että tavarat pysyvät paikoillaan eikä lapset koske mihinkään sellaiseen, mikä ei ole lapsille tarkoitettu. Ei ole ollut mitää n ongelmaa lapsille, heidän vanhemmilleen eikä minulle. 

Jos tuo mummon koristetyynyjen suoristelu tapahtuu teillä kotona eikä mummolassa, niin mitä jos vaan sanoisit mummolle, että lapset saavat kotona leikkiä koristetyynyilläkin. 

Saavat vanhemmat huolehtia ettei mitään mene rikki. En nosta mitään pois lasten ulottuvilta. Ettei vaan olisi vanhemmille pientä hetkeä lepoa olla kylässä vaan koko ajan pitää vahtia. Itsepä lapsensa hankkivat. Minä en auta. Keitän kahvit niin nauttikoot siitä, jos ehtivät.

Mulla on onneksi niin mutkattomat välit läheisiini, että jos he tarvitsevat lepoa lastensa vahtimisesta, he pyytävät minut omaan kotiinsa lapsenvahdiksi ja lepäävät sitten. Kyläpaikka, ravintola, kauppakeskus, kirkko, konserttisali, elokuvateatteri tai mikään muukaan paikka omaa kotia lukuunottamatta ei ole paikka, missä vanhemmat ottavat lepoa lastensa vahtimisesta, jos lapset ovat mukana. 

Ja sen määräät sinä. Oppivatpa siinä. Olemaan.

Kukas muu minun kodissani määräisi kuin minä? Tietenkin määrään. Lasten vanhemmat taas saavat määrätä, mitä lapset saavat heidän kodeissaan tehdä. En minä sinun kodistasi määrää yhtään mitään, sinä saat antaa sukulaislastesi kiivetä vaikka kirjahyllyyn. "Kotona vanhempien säännöt, muualla muiden säännöt" on toiminut meillä jo neljässä sukupolvessa erinomaisesti. Jos ajattelee toisin, ei pidä ihmetellä, miksi lapsia ei kutsuta esimerkiksi häihin. Miksi kutsuttaisiin, jos vanhemmat tulevat sinne lapsineen lepäämään lastensa vahtimisesta olettaen, että hääpari ja muut vieraat vahtivat heidän lapsiaan? Tai miksi nykyisin tarvitaan jo lapsettomia hotelleja ja ravintoloita? Aivan samasta syystä. 

Täällä on nyt koolla hyvä ja selkeä esimerkki niistä asenteista joiden takia nykyvanhemmat ovat yksin ja uupuvat. Sinultakin tuntuu puuttuvan kokonaan lämpö ja empaattisuus. Kylmäävää tekstiä. Etkö itse haluaisi auttaa näitä vanhempia häissä, jakaa vahtivuoroja lapsista että pääsevät hetkeksi tanssimaan ja hoitamaan parisuhdetta.

Jos minut kutsutaan häihin lapsenvahdiksi, niin toki voin mennä, mikäli se minulle aikataulullisesti sopii. Jos minut kutsutaan häihin häävieraaksi, niin en silloin oleta, että minut on kutsuttu sinne vahtimaan muiden lapsia. Jos vanhemmat haluavat mennä häihin tanssimaan ja hoitamaan parisuhdettaan,niin silloin he kysyvät minua lapsenvahdiksi kotiinsa, jolloin heidän ei tarvitse ottaa lapsia ollenkaan mukaan. Näin on muutaman kerran tapahtunutkin ja vanhemmat ovat saaneet viettää koko hääjuhlan ja vielä jatkotkin täysin ilman lastensa vahtimista. 

Lapsen opettaminen eri säännöille vie lapsen elämästä vain pari vuotta. Sen jälkeen lapsi tietää jo suurimmaksi osaksi, saako juoksennella ympäriinsä, saako koskea tavaroihin kysymättä ensin lupaa jne. Näin on minut kasvatettu, näin olen kasvattanut omat lapseni ja näin kasvatetaan jo seuraavaakin sukupolvea lähipiirissäni. Tuon parin vuoden jälkeen lasten kanssa liikkuminen kodin ulkopuolella on äärettömän helppoa eivätkä muutkaan ihmiset harmistu, koska lapset osaavat jo käyttäytymisen perussäännöt. 

Olet sokea omille viesteillesi. Mustavalkoinen ja jäykkä toimintamalli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjhgg kirjoitti:

Meillä ihan sama tilanne kuin apllä.

Isovanhempia ei vaan kiinnosta. Olen päättänyt ettei meiltäkään apuja sitten anneta kun sen aika tulee.

Ennen mekin tavattiin kahvittelun merkeissä mutta huomasin että mummo ärsyyntyi "villeistä" pojista kun korustetyynyt eivät pysyneet millilleen paikoillaan. Mummo tyrkkäs karkkipussit lapsille käteen ja toivoi että ne olisivat hiljaa ja poissa jaloista..

Kiinnostaisi minuakin tuollainen varamummo, olisi niin nautinnolista kertoa anopille että meillä käy sellainen.

En enää pahoita mieltäni ettei meillä ole isovanhempien kanssa toimivaa suhdetta, näillä on pärjättävä.

Vanhempien tehtävä on huolehtia, ettei lapset kyläpaikassa koske mihinkään sellaiseen, mihin ei kyläpaikassa saa koskea. Mulla käy silloin tällöin pikkuväkeä kylässä, mutta en nosta mitään helposti särkyvää tms pois lasten ulottuvilta. Lasten vanhemmat huolehtivat, että tavarat pysyvät paikoillaan eikä lapset koske mihinkään sellaiseen, mikä ei ole lapsille tarkoitettu. Ei ole ollut mitää n ongelmaa lapsille, heidän vanhemmilleen eikä minulle. 

Jos tuo mummon koristetyynyjen suoristelu tapahtuu teillä kotona eikä mummolassa, niin mitä jos vaan sanoisit mummolle, että lapset saavat kotona leikkiä koristetyynyilläkin. 

Saavat vanhemmat huolehtia ettei mitään mene rikki. En nosta mitään pois lasten ulottuvilta. Ettei vaan olisi vanhemmille pientä hetkeä lepoa olla kylässä vaan koko ajan pitää vahtia. Itsepä lapsensa hankkivat. Minä en auta. Keitän kahvit niin nauttikoot siitä, jos ehtivät.

Mulla on onneksi niin mutkattomat välit läheisiini, että jos he tarvitsevat lepoa lastensa vahtimisesta, he pyytävät minut omaan kotiinsa lapsenvahdiksi ja lepäävät sitten. Kyläpaikka, ravintola, kauppakeskus, kirkko, konserttisali, elokuvateatteri tai mikään muukaan paikka omaa kotia lukuunottamatta ei ole paikka, missä vanhemmat ottavat lepoa lastensa vahtimisesta, jos lapset ovat mukana. 

Ja sen määräät sinä. Oppivatpa siinä. Olemaan.

Kukas muu minun kodissani määräisi kuin minä? Tietenkin määrään. Lasten vanhemmat taas saavat määrätä, mitä lapset saavat heidän kodeissaan tehdä. En minä sinun kodistasi määrää yhtään mitään, sinä saat antaa sukulaislastesi kiivetä vaikka kirjahyllyyn. "Kotona vanhempien säännöt, muualla muiden säännöt" on toiminut meillä jo neljässä sukupolvessa erinomaisesti. Jos ajattelee toisin, ei pidä ihmetellä, miksi lapsia ei kutsuta esimerkiksi häihin. Miksi kutsuttaisiin, jos vanhemmat tulevat sinne lapsineen lepäämään lastensa vahtimisesta olettaen, että hääpari ja muut vieraat vahtivat heidän lapsiaan? Tai miksi nykyisin tarvitaan jo lapsettomia hotelleja ja ravintoloita? Aivan samasta syystä. 

Täällä on nyt koolla hyvä ja selkeä esimerkki niistä asenteista joiden takia nykyvanhemmat ovat yksin ja uupuvat. Sinultakin tuntuu puuttuvan kokonaan lämpö ja empaattisuus. Kylmäävää tekstiä. Etkö itse haluaisi auttaa näitä vanhempia häissä, jakaa vahtivuoroja lapsista että pääsevät hetkeksi tanssimaan ja hoitamaan parisuhdetta.

Jos minut kutsutaan häihin lapsenvahdiksi, niin toki voin mennä, mikäli se minulle aikataulullisesti sopii. Jos minut kutsutaan häihin häävieraaksi, niin en silloin oleta, että minut on kutsuttu sinne vahtimaan muiden lapsia. Jos vanhemmat haluavat mennä häihin tanssimaan ja hoitamaan parisuhdettaan,niin silloin he kysyvät minua lapsenvahdiksi kotiinsa, jolloin heidän ei tarvitse ottaa lapsia ollenkaan mukaan. Näin on muutaman kerran tapahtunutkin ja vanhemmat ovat saaneet viettää koko hääjuhlan ja vielä jatkotkin täysin ilman lastensa vahtimista. 

Lapsen opettaminen eri säännöille vie lapsen elämästä vain pari vuotta. Sen jälkeen lapsi tietää jo suurimmaksi osaksi, saako juoksennella ympäriinsä, saako koskea tavaroihin kysymättä ensin lupaa jne. Näin on minut kasvatettu, näin olen kasvattanut omat lapseni ja näin kasvatetaan jo seuraavaakin sukupolvea lähipiirissäni. Tuon parin vuoden jälkeen lasten kanssa liikkuminen kodin ulkopuolella on äärettömän helppoa eivätkä muutkaan ihmiset harmistu, koska lapset osaavat jo käyttäytymisen perussäännöt. 

Ah niin nythän vasta ymmärsin että sinulla ei ole omia lapsenlapsia. Tästä varmaan nauru ja soppa syntyy kun alat jaella näitä kasvatusohjeita lapsillesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjhgg kirjoitti:

Meillä ihan sama tilanne kuin apllä.

Isovanhempia ei vaan kiinnosta. Olen päättänyt ettei meiltäkään apuja sitten anneta kun sen aika tulee.

Ennen mekin tavattiin kahvittelun merkeissä mutta huomasin että mummo ärsyyntyi "villeistä" pojista kun korustetyynyt eivät pysyneet millilleen paikoillaan. Mummo tyrkkäs karkkipussit lapsille käteen ja toivoi että ne olisivat hiljaa ja poissa jaloista..

Kiinnostaisi minuakin tuollainen varamummo, olisi niin nautinnolista kertoa anopille että meillä käy sellainen.

En enää pahoita mieltäni ettei meillä ole isovanhempien kanssa toimivaa suhdetta, näillä on pärjättävä.

Vanhempien tehtävä on huolehtia, ettei lapset kyläpaikassa koske mihinkään sellaiseen, mihin ei kyläpaikassa saa koskea. Mulla käy silloin tällöin pikkuväkeä kylässä, mutta en nosta mitään helposti särkyvää tms pois lasten ulottuvilta. Lasten vanhemmat huolehtivat, että tavarat pysyvät paikoillaan eikä lapset koske mihinkään sellaiseen, mikä ei ole lapsille tarkoitettu. Ei ole ollut mitää n ongelmaa lapsille, heidän vanhemmilleen eikä minulle. 

Jos tuo mummon koristetyynyjen suoristelu tapahtuu teillä kotona eikä mummolassa, niin mitä jos vaan sanoisit mummolle, että lapset saavat kotona leikkiä koristetyynyilläkin. 

Saavat vanhemmat huolehtia ettei mitään mene rikki. En nosta mitään pois lasten ulottuvilta. Ettei vaan olisi vanhemmille pientä hetkeä lepoa olla kylässä vaan koko ajan pitää vahtia. Itsepä lapsensa hankkivat. Minä en auta. Keitän kahvit niin nauttikoot siitä, jos ehtivät.

Mulla on onneksi niin mutkattomat välit läheisiini, että jos he tarvitsevat lepoa lastensa vahtimisesta, he pyytävät minut omaan kotiinsa lapsenvahdiksi ja lepäävät sitten. Kyläpaikka, ravintola, kauppakeskus, kirkko, konserttisali, elokuvateatteri tai mikään muukaan paikka omaa kotia lukuunottamatta ei ole paikka, missä vanhemmat ottavat lepoa lastensa vahtimisesta, jos lapset ovat mukana. 

Ja sen määräät sinä. Oppivatpa siinä. Olemaan.

Kukas muu minun kodissani määräisi kuin minä? Tietenkin määrään. Lasten vanhemmat taas saavat määrätä, mitä lapset saavat heidän kodeissaan tehdä. En minä sinun kodistasi määrää yhtään mitään, sinä saat antaa sukulaislastesi kiivetä vaikka kirjahyllyyn. "Kotona vanhempien säännöt, muualla muiden säännöt" on toiminut meillä jo neljässä sukupolvessa erinomaisesti. Jos ajattelee toisin, ei pidä ihmetellä, miksi lapsia ei kutsuta esimerkiksi häihin. Miksi kutsuttaisiin, jos vanhemmat tulevat sinne lapsineen lepäämään lastensa vahtimisesta olettaen, että hääpari ja muut vieraat vahtivat heidän lapsiaan? Tai miksi nykyisin tarvitaan jo lapsettomia hotelleja ja ravintoloita? Aivan samasta syystä. 

Täällä on nyt koolla hyvä ja selkeä esimerkki niistä asenteista joiden takia nykyvanhemmat ovat yksin ja uupuvat. Sinultakin tuntuu puuttuvan kokonaan lämpö ja empaattisuus. Kylmäävää tekstiä. Etkö itse haluaisi auttaa näitä vanhempia häissä, jakaa vahtivuoroja lapsista että pääsevät hetkeksi tanssimaan ja hoitamaan parisuhdetta.

Jos minut kutsutaan häihin lapsenvahdiksi, niin toki voin mennä, mikäli se minulle aikataulullisesti sopii. Jos minut kutsutaan häihin häävieraaksi, niin en silloin oleta, että minut on kutsuttu sinne vahtimaan muiden lapsia. Jos vanhemmat haluavat mennä häihin tanssimaan ja hoitamaan parisuhdettaan,niin silloin he kysyvät minua lapsenvahdiksi kotiinsa, jolloin heidän ei tarvitse ottaa lapsia ollenkaan mukaan. Näin on muutaman kerran tapahtunutkin ja vanhemmat ovat saaneet viettää koko hääjuhlan ja vielä jatkotkin täysin ilman lastensa vahtimista. 

Lapsen opettaminen eri säännöille vie lapsen elämästä vain pari vuotta. Sen jälkeen lapsi tietää jo suurimmaksi osaksi, saako juoksennella ympäriinsä, saako koskea tavaroihin kysymättä ensin lupaa jne. Näin on minut kasvatettu, näin olen kasvattanut omat lapseni ja näin kasvatetaan jo seuraavaakin sukupolvea lähipiirissäni. Tuon parin vuoden jälkeen lasten kanssa liikkuminen kodin ulkopuolella on äärettömän helppoa eivätkä muutkaan ihmiset harmistu, koska lapset osaavat jo käyttäytymisen perussäännöt. 

Olet sokea omille viesteillesi. Mustavalkoinen ja jäykkä toimintamalli.

Kenties, mutta lasten kasvatuksessa on hyvä olla johdonmukainen. Jos lapsi saa tänään tehdä jotain, mutta huomenna ei saakaan ja taas ylihuomenna ei saa, niin lapsi ei tiedä, saako vai eikö saa tehdä ensi viikolla. Ja sen vuoksi lapsi tekee. Vanhemmat ovat lastensa kanssa kaikista eniten tekemisissä ja sen vuoksi he ja vain he pystyvät toimimaan omien lastensa kasvatuksessa johdonmukaisesti. Jos tädit, sedät, serkut, isovanhemmat, muut häävieraat tai ravintolan asiakkaat milloin mitenkin ohjaavat lapsen tekemisiä, pienen lapsen päässä ei vaan yksinkertaisesti pääse syntymään oikeaa ja toivottavaa käytöstapaa. Kun säännöt tulevat paikasta riippumatta vanhemmilta, lapsi oppii, että kirkossa ei juoksennella, vaikka mummi tai pappi kenties kirkossa juoksentelemisen sallisikin. Aivan samalla tavalla vanhemmat kyläpaikassa vahtivat ja ohjaavat lastaan olemaan koskematta tavaroihin, joita ei ole lapsille tarkoitettu, sekä opettavat kysymään ensin lupaa, jos jokin esine ei näytä mitenkään vaaralliselta tai herkästi särkyvältä. Musta on ihan kiva antaa kodissani lupa 2-vuotiaalle pikkupojalle, kun hän osoittaa jotain esinettä, katsoo kysyvästi minua ja sanoo "saako". Välillä joudun tietysti sanomaan, että ei saa koskea, mutta silloin valitsen  jonkun muun esineen, jota lapsi saa tutkia. Minä en ole tätä luvan kysymistä lapselle opettanut vaan hänen vanhempansa. Aivan kuten he ovat opettaneet lapsilleen senkin, miten kissoja tai koiria lähestytään, silitetään jne, kunhan on ensin saatu lupa lemmikkien lähestymiseen. Ei tämä ole mitään rakettitiedettä vaan ihan normaalia lasten kasvatusta heti siitä hetkestä lähtien, kun lapsi oppii nousemaan pystyyn ja liikkumaan. 

Ihan sama homma kun puhutaan että on hyvä että verkostoituu kun on työnhaussa. Verkostoja on vaikka millä mitalla, mutta se että ne tekisi jotain, on turha toivo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hjhgg kirjoitti:

Meillä ihan sama tilanne kuin apllä.

Isovanhempia ei vaan kiinnosta. Olen päättänyt ettei meiltäkään apuja sitten anneta kun sen aika tulee.

Ennen mekin tavattiin kahvittelun merkeissä mutta huomasin että mummo ärsyyntyi "villeistä" pojista kun korustetyynyt eivät pysyneet millilleen paikoillaan. Mummo tyrkkäs karkkipussit lapsille käteen ja toivoi että ne olisivat hiljaa ja poissa jaloista..

Kiinnostaisi minuakin tuollainen varamummo, olisi niin nautinnolista kertoa anopille että meillä käy sellainen.

En enää pahoita mieltäni ettei meillä ole isovanhempien kanssa toimivaa suhdetta, näillä on pärjättävä.

Vanhempien tehtävä on huolehtia, ettei lapset kyläpaikassa koske mihinkään sellaiseen, mihin ei kyläpaikassa saa koskea. Mulla käy silloin tällöin pikkuväkeä kylässä, mutta en nosta mitään helposti särkyvää tms pois lasten ulottuvilta. Lasten vanhemmat huolehtivat, että tavarat pysyvät paikoillaan eikä lapset koske mihinkään sellaiseen, mikä ei ole lapsille tarkoitettu. Ei ole ollut mitää n ongelmaa lapsille, heidän vanhemmilleen eikä minulle. 

Jos tuo mummon koristetyynyjen suoristelu tapahtuu teillä kotona eikä mummolassa, niin mitä jos vaan sanoisit mummolle, että lapset saavat kotona leikkiä koristetyynyilläkin. 

Saavat vanhemmat huolehtia ettei mitään mene rikki. En nosta mitään pois lasten ulottuvilta. Ettei vaan olisi vanhemmille pientä hetkeä lepoa olla kylässä vaan koko ajan pitää vahtia. Itsepä lapsensa hankkivat. Minä en auta. Keitän kahvit niin nauttikoot siitä, jos ehtivät.

Mulla on onneksi niin mutkattomat välit läheisiini, että jos he tarvitsevat lepoa lastensa vahtimisesta, he pyytävät minut omaan kotiinsa lapsenvahdiksi ja lepäävät sitten. Kyläpaikka, ravintola, kauppakeskus, kirkko, konserttisali, elokuvateatteri tai mikään muukaan paikka omaa kotia lukuunottamatta ei ole paikka, missä vanhemmat ottavat lepoa lastensa vahtimisesta, jos lapset ovat mukana. 

Ja sen määräät sinä. Oppivatpa siinä. Olemaan.

Kukas muu minun kodissani määräisi kuin minä? Tietenkin määrään. Lasten vanhemmat taas saavat määrätä, mitä lapset saavat heidän kodeissaan tehdä. En minä sinun kodistasi määrää yhtään mitään, sinä saat antaa sukulaislastesi kiivetä vaikka kirjahyllyyn. "Kotona vanhempien säännöt, muualla muiden säännöt" on toiminut meillä jo neljässä sukupolvessa erinomaisesti. Jos ajattelee toisin, ei pidä ihmetellä, miksi lapsia ei kutsuta esimerkiksi häihin. Miksi kutsuttaisiin, jos vanhemmat tulevat sinne lapsineen lepäämään lastensa vahtimisesta olettaen, että hääpari ja muut vieraat vahtivat heidän lapsiaan? Tai miksi nykyisin tarvitaan jo lapsettomia hotelleja ja ravintoloita? Aivan samasta syystä. 

Täällä on nyt koolla hyvä ja selkeä esimerkki niistä asenteista joiden takia nykyvanhemmat ovat yksin ja uupuvat. Sinultakin tuntuu puuttuvan kokonaan lämpö ja empaattisuus. Kylmäävää tekstiä. Etkö itse haluaisi auttaa näitä vanhempia häissä, jakaa vahtivuoroja lapsista että pääsevät hetkeksi tanssimaan ja hoitamaan parisuhdetta.

Jos minut kutsutaan häihin lapsenvahdiksi, niin toki voin mennä, mikäli se minulle aikataulullisesti sopii. Jos minut kutsutaan häihin häävieraaksi, niin en silloin oleta, että minut on kutsuttu sinne vahtimaan muiden lapsia. Jos vanhemmat haluavat mennä häihin tanssimaan ja hoitamaan parisuhdettaan,niin silloin he kysyvät minua lapsenvahdiksi kotiinsa, jolloin heidän ei tarvitse ottaa lapsia ollenkaan mukaan. Näin on muutaman kerran tapahtunutkin ja vanhemmat ovat saaneet viettää koko hääjuhlan ja vielä jatkotkin täysin ilman lastensa vahtimista. 

Lapsen opettaminen eri säännöille vie lapsen elämästä vain pari vuotta. Sen jälkeen lapsi tietää jo suurimmaksi osaksi, saako juoksennella ympäriinsä, saako koskea tavaroihin kysymättä ensin lupaa jne. Näin on minut kasvatettu, näin olen kasvattanut omat lapseni ja näin kasvatetaan jo seuraavaakin sukupolvea lähipiirissäni. Tuon parin vuoden jälkeen lasten kanssa liikkuminen kodin ulkopuolella on äärettömän helppoa eivätkä muutkaan ihmiset harmistu, koska lapset osaavat jo käyttäytymisen perussäännöt. 

Ah niin nythän vasta ymmärsin että sinulla ei ole omia lapsenlapsia. Tästä varmaan nauru ja soppa syntyy kun alat jaella näitä kasvatusohjeita lapsillesi.

Mulla ei ole mitään syytä olettaa, että lapseni haluaisivat toimia toisin kuin miten heidät on aikoinaan kasvatettu ja miten he näkevät serkkujensa kasvattavan omia lapsiaan. Päinvastoin, omat lapseni tulevat vieläkin todennäköisemmin olemaan juuri sitä mieltä, että kotona on kodin säännöt ja muualla muiden säännöt. Se kun helpottaa ihan huomattavasti lasten kanssa liikkumista. 

Eihän se ole tukiverkosto, jos ei olla valmiita auttamaan. Ei sukulaiset ole automaattisesti tukiverkostoa. Ketään ei voi pakottaa auttamaan ilmaiseksi lastenhoidossa. Ei voi tehdä lapsia olettaen, että muut hoitaa niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä tee toista lasta.

Heh, meillä on kaksi lasta yli 5v ikäerolla. Hyv on pärjätty :) ap

Eli nuorempi lapsenne on n. 1-vuotias? Ei sen ikäistä monet vielä "uskalla" ottaa hoitoon. Eri asia sitten, kun osaa esim. syödä ja käydä vessassa itse, ei tarvitse vahtia, että pistää jotain suuhunsa, rikkoo jotain, tai satuttaa itsensä kiipeillessään ties minne. Ilta- ja yökyläily on myös monen mielestä haastavaa, kun ei voi tietää, jos lapsi ei nukahdakaan helposti.

Avutta jääneet tietysti hyysäävät vanhuksia ja katkeruus senkun kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko oikeasti varma lapsiesi käyttäytymisestä? Jos meinaan sinä autat paljon läheisiä eri hommissa eikä vastavuoroisuutta kuulu, tulee mieleen ettei heitä vaan kiinnosta tai lapset ovat suoraan sanottuna kamalia. Itse autan sisartani kaikessa muussa paitsi lastenhoidossa. Miksi? En kestä niitä lapsia. Kouluikäiset kiukuttelevat kuin kolmevuotiaat, ovat töykeitä ja kurittomia. Juuri sellaisia lapsia jotka ovat pihapiirin kauhu. Eivät usko mitään, ovat väkivaltaisia ja vievät lelut muiden käsistä. En ole koskaan nähnyt heitä käyttäytymässä kiltisti. Kasvatus unohtunut siskolta :( samasta syystä muut sisarukset, vanhempamme tai lähipiiri eivät noita muksuja vahdi. Sisko myös raivostuu mikäli näitä lapsia tai kasvatuksen puutetta vähänkään kritisoi.

Etkö oikeasti pidä mahdollisena, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät vain halua hoitaa minkäänlaisia lapsia, mutta ovat sen verran itsekkäitä etteivät näe/välitä, että vastavuoroisuus jää puuttumaan?

Minä, 35-v lapseton nainen autan molempia siskojani muutoissa, koiran ulkoiluttamisissa, remonteissa ja vaikka missä. Mutta en lastenhoidossa. Vaikka pyytäisivät. En vain pysty. Pidän heidän lapsistaan, mutta en kykene hoitamaan kenenkään lapsia, ajatus ahdistaa liikaa. Mieluummin söisin vaikka sata muurahaista. Mutta muuten he voivat apuuni luottaa aina kun pyytävät.

Tulisiko lähipiiristä hoitaja jos maksaisit saman kuin MLL hoitajalle?

Äitini auttoi minua joskus siivoamalla kotini, mutta maksoin hänelle siitä. Juu oli pimeää työtä, älkää alkako siitä...

Ei olisi tullut mieleenkään pyytää ilmaiseksi.

Kaikki oli tyytyväisiä.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuota isovanhempien ja sisarusten välinpitämättömyyttä voi kyllä millään työelämällä ym. selitellä.

Itsekästä ja röyhkeää käytöstä.

No, tuskinpa ovat olleet kovin kummoisia vanhempiakaan kun asenne on tuo eikä kiinnosta edes tutustua omiin lapsenlapsiinsa.

Nämä samat mummot ja papat sitten vaivaisina yksin rutisevat kotonaan ja haluavat lapsenlapsiaan käymään ja "auttelemaan", lapsenlapsia tuskin kiinnostaa kun eivät edes tunne koko ihmisiä.

Kyllä se työelämä vaan vie aika paljon resursseja. Ja kun se työ ei aina pääty työpaikalle, vaan voi seurata kotiin erinäköisten viestimien kautta. Tai pitää suunnitella seuraavaa päivää. Tai valmistautua palaveriin. Tai jotain muuta vastaavaa.

Mua hämmästyttää aina nämä ihmiset, jotka suureen ääneen ihmettelevät, että miten muut eivät muka jaksa täsmälleen samoja asioita samalla tahdilla mitä itse? Kenelle aikuiselle tulee yllätyksenä, että ihmisiä on erilaisia ja jaksamistasoja on erilaisia. Joku jaksaa duracelin lailla painaa aamusta iltaan ja joku toinen väsyy jo siitä työpäivästä.

Minä joudun joka päivä miettimään, mihin energiat riittää tämän päivän osalta. Jos panostan yhteen asiaan enemmän (töihin tai opiskeluun), se vie valtaosan jaksamisesta. Jos hoidan lapsia, se vie kaikki päivän energiat. Olen sen jälkeen ihan poikki monta päivää. Varsinkin jos lapset ovat villejä, huutaavat aamusta iltaan, riehuvat holtittomasti eivätkä usko mitään. Siihen komentamiseen ja lapsien hengissäpitämiseen, ruokkimiseen, pesemiseen, leikkimiseen ja muuhun menee kaikki paukut. Moneksi päiväksi. Minulla on vielä sellainen tilanne, että ellen liiku säännöllisesti, kärsin kovista kivuista joka päivä. Liikunta vähentää kivut minimiin, mutta usein olen pelkkien työ- ja muiden kuvioiden takia niin poikki, etten jaksa edes liikkua. Sitten kärsin niistä pahenevista kivuista.

Se että joku näyttää siltä, että on pirteä ja jaksaa hyvin, voi todellisuudessa olla sitä, että on ohan totaalisen poikki koko ajan. Pitää näytellä, että jaksaa, koska yhteiskunnan arvot kovenevat koko ajan. Ei ole varaa olla "heikko" ja varsinkaan näyttää sitä.

Että koittakaa ymmärtää, että kaikki eivät jaksa samoja asioita, mitä toiset. Introvertit väsyvät muiden seurasta (ekstrovertitkin, jos heissä on esim puolet intriverttiä) toiset väsyvät työssään, toiset sairuksien kanssa, joillakin on yhdistelmä näitä kaikkia, useilla on uniongelmia, loputon informaatiotulva ja aina pitäisi olla innolla oppimassa taas jotain uutta. Taas jokin uusi laite, tai sivellus, tai ohjelma jota tarvii työelämässä tai muualla. Ja yleensä nekään eivät toimi. Pitää säätää sähköposteja sinne sun tänne, yrittää jossain vaiheessa nähdä edes niitä ystäviä kerran puolessa vuodessa. Tähän kaikkeen päälle vielä toisen lapsien hoito? Kyllä me lapsettomatkin ollaan ihan helvetin väsyneitä ja kaivataan lomaa, ei tämä tolkuton väsymys ja univelat rajoitu pelkästään lapsiperheisiin.

Tukiverkosto tarkoittaa niitä jotka auttavat.

Läheiset ja sukulaiset eivät ole tukiverkostoa jos eivät ole lupautuneet auttamaan.

Itse valehtelen aina että on tukiverkosto että meidän elämään ei puututa. Sitähän tivataan neuvoloissa ja koulun laajoissa terveystarkastuksissa.

No ollaan hoidettu lapsemme ihan itse ja näin myös haluttu toimia. Lapsemme on teinejä ja vieläkään ei lopu toi tukiverkosto hömpötys.

Kunhan nyt vaan kerroin mutta teidän asiaan tämä ei auta. Toki meillä mummo ollut aina läheinen mutta ei hoitanut lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuota isovanhempien ja sisarusten välinpitämättömyyttä voi kyllä millään työelämällä ym. selitellä.

Itsekästä ja röyhkeää käytöstä.

No, tuskinpa ovat olleet kovin kummoisia vanhempiakaan kun asenne on tuo eikä kiinnosta edes tutustua omiin lapsenlapsiinsa.

Nämä samat mummot ja papat sitten vaivaisina yksin rutisevat kotonaan ja haluavat lapsenlapsiaan käymään ja "auttelemaan", lapsenlapsia tuskin kiinnostaa kun eivät edes tunne koko ihmisiä.

Kyllä se työelämä vaan vie aika paljon resursseja. Ja kun se työ ei aina pääty työpaikalle, vaan voi seurata kotiin erinäköisten viestimien kautta. Tai pitää suunnitella seuraavaa päivää. Tai valmistautua palaveriin. Tai jotain muuta vastaavaa.

Mua hämmästyttää aina nämä ihmiset, jotka suureen ääneen ihmettelevät, että miten muut eivät muka jaksa täsmälleen samoja asioita samalla tahdilla mitä itse? Kenelle aikuiselle tulee yllätyksenä, että ihmisiä on erilaisia ja jaksamistasoja on erilaisia. Joku jaksaa duracelin lailla painaa aamusta iltaan ja joku toinen väsyy jo siitä työpäivästä.

Minä joudun joka päivä miettimään, mihin energiat riittää tämän päivän osalta. Jos panostan yhteen asiaan enemmän (töihin tai opiskeluun), se vie valtaosan jaksamisesta. Jos hoidan lapsia, se vie kaikki päivän energiat. Olen sen jälkeen ihan poikki monta päivää. Varsinkin jos lapset ovat villejä, huutaavat aamusta iltaan, riehuvat holtittomasti eivätkä usko mitään. Siihen komentamiseen ja lapsien hengissäpitämiseen, ruokkimiseen, pesemiseen, leikkimiseen ja muuhun menee kaikki paukut. Moneksi päiväksi. Minulla on vielä sellainen tilanne, että ellen liiku säännöllisesti, kärsin kovista kivuista joka päivä. Liikunta vähentää kivut minimiin, mutta usein olen pelkkien työ- ja muiden kuvioiden takia niin poikki, etten jaksa edes liikkua. Sitten kärsin niistä pahenevista kivuista.

Se että joku näyttää siltä, että on pirteä ja jaksaa hyvin, voi todellisuudessa olla sitä, että on ohan totaalisen poikki koko ajan. Pitää näytellä, että jaksaa, koska yhteiskunnan arvot kovenevat koko ajan. Ei ole varaa olla "heikko" ja varsinkaan näyttää sitä.

Että koittakaa ymmärtää, että kaikki eivät jaksa samoja asioita, mitä toiset. Introvertit väsyvät muiden seurasta (ekstrovertitkin, jos heissä on esim puolet intriverttiä) toiset väsyvät työssään, toiset sairuksien kanssa, joillakin on yhdistelmä näitä kaikkia, useilla on uniongelmia, loputon informaatiotulva ja aina pitäisi olla innolla oppimassa taas jotain uutta. Taas jokin uusi laite, tai sivellus, tai ohjelma jota tarvii työelämässä tai muualla. Ja yleensä nekään eivät toimi. Pitää säätää sähköposteja sinne sun tänne, yrittää jossain vaiheessa nähdä edes niitä ystäviä kerran puolessa vuodessa. Tähän kaikkeen päälle vielä toisen lapsien hoito? Kyllä me lapsettomatkin ollaan ihan helvetin väsyneitä ja kaivataan lomaa, ei tämä tolkuton väsymys ja univelat rajoitu pelkästään lapsiperheisiin.

Ymmärrän ihan täysin, että työelämä väsyttää.

Lasteni mummokin on jo vanha ja pian jää eläkkeelle, kärsii monista sairauksista ja takanaan on useampi burnout.

Silti, hän haluaa joskus loma-aikoina viettää muutoman tunnin lapsenlapsensa kanssa tai käydä lapsenlapsen kanssa kahvilla.

Jos on oikeasti niin väsynyt, ettei jaksa tehdä yhtään mitään muutakuin käydä töissä(ei viikonloppuisin tai loma-aikoinakaan) niin ei se kovin normaalia ole.

Sekin on loppupeleissä oma valinta, uhraako oman elämänsä täysin työlle.

Jos uhraa elämänsä työlle, eikä halua lapsenlapsiinsa tutustua niin silläkin on hintansa.

Lapsenlapset jäävät väkisinkin vieraiksi ja heitä on turha odotella kylään,sittenkun jää eläkkeelle ja aikaa olisi.

Elämä on valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuota isovanhempien ja sisarusten välinpitämättömyyttä voi kyllä millään työelämällä ym. selitellä.

Itsekästä ja röyhkeää käytöstä.

No, tuskinpa ovat olleet kovin kummoisia vanhempiakaan kun asenne on tuo eikä kiinnosta edes tutustua omiin lapsenlapsiinsa.

Nämä samat mummot ja papat sitten vaivaisina yksin rutisevat kotonaan ja haluavat lapsenlapsiaan käymään ja "auttelemaan", lapsenlapsia tuskin kiinnostaa kun eivät edes tunne koko ihmisiä.

Kyllä se työelämä vaan vie aika paljon resursseja. Ja kun se työ ei aina pääty työpaikalle, vaan voi seurata kotiin erinäköisten viestimien kautta. Tai pitää suunnitella seuraavaa päivää. Tai valmistautua palaveriin. Tai jotain muuta vastaavaa.

Mua hämmästyttää aina nämä ihmiset, jotka suureen ääneen ihmettelevät, että miten muut eivät muka jaksa täsmälleen samoja asioita samalla tahdilla mitä itse? Kenelle aikuiselle tulee yllätyksenä, että ihmisiä on erilaisia ja jaksamistasoja on erilaisia. Joku jaksaa duracelin lailla painaa aamusta iltaan ja joku toinen väsyy jo siitä työpäivästä.

Minä joudun joka päivä miettimään, mihin energiat riittää tämän päivän osalta. Jos panostan yhteen asiaan enemmän (töihin tai opiskeluun), se vie valtaosan jaksamisesta. Jos hoidan lapsia, se vie kaikki päivän energiat. Olen sen jälkeen ihan poikki monta päivää. Varsinkin jos lapset ovat villejä, huutaavat aamusta iltaan, riehuvat holtittomasti eivätkä usko mitään. Siihen komentamiseen ja lapsien hengissäpitämiseen, ruokkimiseen, pesemiseen, leikkimiseen ja muuhun menee kaikki paukut. Moneksi päiväksi. Minulla on vielä sellainen tilanne, että ellen liiku säännöllisesti, kärsin kovista kivuista joka päivä. Liikunta vähentää kivut minimiin, mutta usein olen pelkkien työ- ja muiden kuvioiden takia niin poikki, etten jaksa edes liikkua. Sitten kärsin niistä pahenevista kivuista.

Se että joku näyttää siltä, että on pirteä ja jaksaa hyvin, voi todellisuudessa olla sitä, että on ohan totaalisen poikki koko ajan. Pitää näytellä, että jaksaa, koska yhteiskunnan arvot kovenevat koko ajan. Ei ole varaa olla "heikko" ja varsinkaan näyttää sitä.

Että koittakaa ymmärtää, että kaikki eivät jaksa samoja asioita, mitä toiset. Introvertit väsyvät muiden seurasta (ekstrovertitkin, jos heissä on esim puolet intriverttiä) toiset väsyvät työssään, toiset sairuksien kanssa, joillakin on yhdistelmä näitä kaikkia, useilla on uniongelmia, loputon informaatiotulva ja aina pitäisi olla innolla oppimassa taas jotain uutta. Taas jokin uusi laite, tai sivellus, tai ohjelma jota tarvii työelämässä tai muualla. Ja yleensä nekään eivät toimi. Pitää säätää sähköposteja sinne sun tänne, yrittää jossain vaiheessa nähdä edes niitä ystäviä kerran puolessa vuodessa. Tähän kaikkeen päälle vielä toisen lapsien hoito? Kyllä me lapsettomatkin ollaan ihan helvetin väsyneitä ja kaivataan lomaa, ei tämä tolkuton väsymys ja univelat rajoitu pelkästään lapsiperheisiin.

Ymmärrän ihan täysin, että työelämä väsyttää.

Lasteni mummokin on jo vanha ja pian jää eläkkeelle, kärsii monista sairauksista ja takanaan on useampi burnout.

Silti, hän haluaa joskus loma-aikoina viettää muutoman tunnin lapsenlapsensa kanssa tai käydä lapsenlapsen kanssa kahvilla.

Jos on oikeasti niin väsynyt, ettei jaksa tehdä yhtään mitään muutakuin käydä töissä(ei viikonloppuisin tai loma-aikoinakaan) niin ei se kovin normaalia ole.

Sekin on loppupeleissä oma valinta, uhraako oman elämänsä täysin työlle.

Jos uhraa elämänsä työlle, eikä halua lapsenlapsiinsa tutustua niin silläkin on hintansa.

Lapsenlapset jäävät väkisinkin vieraiksi ja heitä on turha odotella kylään,sittenkun jää eläkkeelle ja aikaa olisi.

Elämä on valintoja.

Kuten sanoin, yhtä ihmistä ei voi verrata toisiin. Se että joku jaksaa vaikka sairauksista huolimatta, ei tarkoita sitä, että kaikki muut jaksavat. Yritä ymmärtää, että kaikki eivät ole samanlaisia mitä äitisi. Ihmisten jaksamisissa on valtavasti variaatiota ja eri ihmisiä rasittavat eri asiat. Ap ei pyytänyt muutaman tunnin leikitystä kerta vuoteen, vaan lastenhoitoapua 2-4 kertaa kuukaudessa. Se on oikeasti aika paljon.

Kohdallani kyse ei ole pelkästään töistä, mutta hienoa, että osasit kaivaa tuosta tekstistä vain tuon yhden asian ja tarttua siihen.

Vierailija kirjoitti:

Aika monet isovanhemmat olisivat jääneet veloiksi, jos se silloin olisi ollut mahdollista. He eivät ole välttämättä mitenkään lapsirakkaita.

Ja siinä ei ole mitään pahaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuota isovanhempien ja sisarusten välinpitämättömyyttä voi kyllä millään työelämällä ym. selitellä.

Itsekästä ja röyhkeää käytöstä.

No, tuskinpa ovat olleet kovin kummoisia vanhempiakaan kun asenne on tuo eikä kiinnosta edes tutustua omiin lapsenlapsiinsa.

Nämä samat mummot ja papat sitten vaivaisina yksin rutisevat kotonaan ja haluavat lapsenlapsiaan käymään ja "auttelemaan", lapsenlapsia tuskin kiinnostaa kun eivät edes tunne koko ihmisiä.

Kyllä se työelämä vaan vie aika paljon resursseja. Ja kun se työ ei aina pääty työpaikalle, vaan voi seurata kotiin erinäköisten viestimien kautta. Tai pitää suunnitella seuraavaa päivää. Tai valmistautua palaveriin. Tai jotain muuta vastaavaa.

Mua hämmästyttää aina nämä ihmiset, jotka suureen ääneen ihmettelevät, että miten muut eivät muka jaksa täsmälleen samoja asioita samalla tahdilla mitä itse? Kenelle aikuiselle tulee yllätyksenä, että ihmisiä on erilaisia ja jaksamistasoja on erilaisia. Joku jaksaa duracelin lailla painaa aamusta iltaan ja joku toinen väsyy jo siitä työpäivästä.

Minä joudun joka päivä miettimään, mihin energiat riittää tämän päivän osalta. Jos panostan yhteen asiaan enemmän (töihin tai opiskeluun), se vie valtaosan jaksamisesta. Jos hoidan lapsia, se vie kaikki päivän energiat. Olen sen jälkeen ihan poikki monta päivää. Varsinkin jos lapset ovat villejä, huutaavat aamusta iltaan, riehuvat holtittomasti eivätkä usko mitään. Siihen komentamiseen ja lapsien hengissäpitämiseen, ruokkimiseen, pesemiseen, leikkimiseen ja muuhun menee kaikki paukut. Moneksi päiväksi. Minulla on vielä sellainen tilanne, että ellen liiku säännöllisesti, kärsin kovista kivuista joka päivä. Liikunta vähentää kivut minimiin, mutta usein olen pelkkien työ- ja muiden kuvioiden takia niin poikki, etten jaksa edes liikkua. Sitten kärsin niistä pahenevista kivuista.

Se että joku näyttää siltä, että on pirteä ja jaksaa hyvin, voi todellisuudessa olla sitä, että on ohan totaalisen poikki koko ajan. Pitää näytellä, että jaksaa, koska yhteiskunnan arvot kovenevat koko ajan. Ei ole varaa olla "heikko" ja varsinkaan näyttää sitä.

Että koittakaa ymmärtää, että kaikki eivät jaksa samoja asioita, mitä toiset. Introvertit väsyvät muiden seurasta (ekstrovertitkin, jos heissä on esim puolet intriverttiä) toiset väsyvät työssään, toiset sairuksien kanssa, joillakin on yhdistelmä näitä kaikkia, useilla on uniongelmia, loputon informaatiotulva ja aina pitäisi olla innolla oppimassa taas jotain uutta. Taas jokin uusi laite, tai sivellus, tai ohjelma jota tarvii työelämässä tai muualla. Ja yleensä nekään eivät toimi. Pitää säätää sähköposteja sinne sun tänne, yrittää jossain vaiheessa nähdä edes niitä ystäviä kerran puolessa vuodessa. Tähän kaikkeen päälle vielä toisen lapsien hoito? Kyllä me lapsettomatkin ollaan ihan helvetin väsyneitä ja kaivataan lomaa, ei tämä tolkuton väsymys ja univelat rajoitu pelkästään lapsiperheisiin.

Ymmärrän ihan täysin, että työelämä väsyttää.

Lasteni mummokin on jo vanha ja pian jää eläkkeelle, kärsii monista sairauksista ja takanaan on useampi burnout.

Silti, hän haluaa joskus loma-aikoina viettää muutoman tunnin lapsenlapsensa kanssa tai käydä lapsenlapsen kanssa kahvilla.

Jos on oikeasti niin väsynyt, ettei jaksa tehdä yhtään mitään muutakuin käydä töissä(ei viikonloppuisin tai loma-aikoinakaan) niin ei se kovin normaalia ole.

Sekin on loppupeleissä oma valinta, uhraako oman elämänsä täysin työlle.

Jos uhraa elämänsä työlle, eikä halua lapsenlapsiinsa tutustua niin silläkin on hintansa.

Lapsenlapset jäävät väkisinkin vieraiksi ja heitä on turha odotella kylään,sittenkun jää eläkkeelle ja aikaa olisi.

Elämä on valintoja.

Kuten sanoin, yhtä ihmistä ei voi verrata toisiin. Se että joku jaksaa vaikka sairauksista huolimatta, ei tarkoita sitä, että kaikki muut jaksavat. Yritä ymmärtää, että kaikki eivät ole samanlaisia mitä äitisi. Ihmisten jaksamisissa on valtavasti variaatiota ja eri ihmisiä rasittavat eri asiat. Ap ei pyytänyt muutaman tunnin leikitystä kerta vuoteen, vaan lastenhoitoapua 2-4 kertaa kuukaudessa. Se on oikeasti aika paljon.

Kohdallani kyse ei ole pelkästään töistä, mutta hienoa, että osasit kaivaa tuosta tekstistä vain tuon yhden asian ja tarttua siihen.

Oikeasti harva ihminen on niin sairas ja voimaton, ettei jaksaisi KOSKAAN vahtia lapsenlapsiaan/viettää heidän kanssaan aikaa.

Toki heitäkin on ja silloin on ihan ymmärrettävää, että se lastenhoitoapu hankitaan muualta.

Millään introverttiydellä tuota nyt ei voi selittää, jos on itse lapsia hommannut on varmasti myös tiedostanut että tod.näk lapsenlapsia tulee.

Jos on niiiin introvertti eikä voi sietää lapsia, miksi on hankkinut lapsia?

Äiti on äiti vielä silloinkin kun lapset ovat aikuisia ja jos lapset saavat lapsia niin on myös mummo, halusi sitä tai ei.

Lapsenlapsien tapaamattomuus vaikuttaa myös lapsenlapseen, lapselle ei muodostu läheistä ja hyvää suhdetta isovanhempaansa.

Toki joskus sille ei voi mitään,mutta yleensä on kyse omasta (itsekkäästä) valinnasta.

Tässähän ei ollut kyse vain isovanhemmista, vaan koko suvusta.

Melkoinen suku jos kaikki sedät,tädit,serkut,mummot ja papat ovat lapsia vihaavia, sairaita ja moniongelmaisia introverttejä.

Ei voi olettaa että kukaan sukulainen ryhtyisi vain sukulaisuutensa vuoksi säännölliseksi lastenhoitoavuksi, mutta kyllähän tuo empatian, epäitsekkyyden ja lähimmäisenrakkauden puute hämmästyttää.

Kukaan ei halua viettää aikaansa siskon- tai veljenlapsensa kanssa tai auttaa veljeään/siskoaan, kukaan ei halua viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa tai auttaa omia lapsiaan..

En yhtään ihmettele että nykyperheet ovat yksinäisiä ja uupuvat, yhteisöllisyys ja epäitsekkyys puuttuu TÄYSIN.