Millaisia ovat facebookiin kuulumattomat läheisenne?

Vierailija kirjoitti:

Siis kuka muka enää on facessa? Oikeesti. Se oli ja meni jo.

Puhutaanko tässä nyt siitä ettei enää käydä siellä vai siitä, että on poistettu koko profiili. Ensimmäisen ymmärrän, jos ei vain enää muista käydä, mutta kuka poistaa fb-profiilin, "koska se on niin last season"?

Liityin faceen 2007 kun halusin ulkomailta pitää helposti yhteyttä läheisiin. Lopetin käytön, koska se jotenkin paisui liiaksi. Kontaktien määrä ja yhteydenotot tuntemattomilta ahdistavat. En ollut perillä vaihtuvista yksityisyysasetuksista ja tuntemattomat pääsivät tutun tuttujen kautta käsiksi tietoihini. Tämä ei ollut se, mitä halusin alunperinkään kanavalta. Lisäksi jatkuva mainostus facessa ärsytti. Minusta myös ihmiset korvasivat facettamisella normaalia yhteydenpitoa, mikä johti pinnallisempaan kommunikointiin, josta en saanut oikein iloa enää.

Minä. Olin facessa 2007-2013.

Yhdessä vaiheessa päivittelin paljonkin statukseen tekemisiäni ja postasin valokuvia. Lastensaannin myötä jatkoin samaan tahtiin, kunnes perehdyin lasten yksityisyydensuoja-asioihin ja käyttäytymiseni ei enää tuntunutkaan järkevältä eikä kivalta. Poistin ensin kaikki lapsia koskevat asiat.

Sitten muutenkin en yhtäkkiä en enää kokenutkaan tarvetta päivittää omia asioitani kaikkien puolituttujenkin silmille. En halunnut, että he tietävät asioistani. Enkä halunnut tehdä eri kaverilistoja, että vain tietylle ryhmälle olisin avannut kaiken. Enkä jaksanu enää miettiä, että mitäs nasevaa sitä tänään voisi sinne kirjoittaa jne. Tosi rasittavaa oikeasti.

Yhtäkkiä vain käytökseni muuttui, lakkasin tekemästä päivityksiä ja poistin kaikki kuvat, enkä enää lisänny kuvia. Kun en itsestäni enää avautunu, huomasin, että yhteydenpito minuun monilta loppui. En enää juurikaan jaksanu käydä facessa, mutta jotkut luulivat, että roikun siellä ja stalkkaan muiden asiat kertomatta itsestäni enää mitään.

Sitten vain alkoi kypsyttää koko face. Kävin siellä harvemmin ja harvemmin. Sitten yksi päivä suljin tilini. Puolen vuoden kuluttua menin käymään ja totesin 10 min jälkeen, että ei ja suljin uudelleen tilini. (Kun tilin sulkee, sinne jää kaikki siten, kuin ne sulkuhetkellä ovat. Eli mikään ei katoa.)

Nyt en ole ollut facessa (enkä missään muussakaan sosiaalisessa mediassa) siis kolmeen vuoteen ja elämäni paras päätös. Nyt kun en enää jaa kenellekään mitään netissä, tuntuu oudolta, että joskus olen voinut niiin tehdä.

Oma ja perheeni yksityisyys on prioriteettilistallani numero yksi.

Yhteys kavereihin hoituu siten, kuin miten se hoitui ennen someaikaa.

En kuulu facebookiin, en näe sille tarvetta. Ystävien kanssa nähdään ja soitellaan, en koe tarvetta levitellä asioitani puolitutuille.

Olin muutaman vuoden ja sitten totesin turhaksi. Muutamia vanhoja tuttuja oli, joiden kuulumisia ei muuten tiennyt. Sitten tulin siihen tulokseen, että jos facebook on ainoa tapa pitää yhteyttä, niin eivät he oikeastaan enää kavereitani olekaan. Ryhmätkin, joihin kuuluin, olivat oikeastaan ihan toisarvoisia. 

Nainen, amk-insinööri, vakituinen työpaikka suunnittelutoimistossa, keski-ikäinen. En ole kaivannut takaisin. Pärjäsin vuosikymmenet ilman, joten miten en jatkossakin pärjäisi? Facebookiin kuulumattomissa tutuissa on ihmisiä laidasta laitaan. 

Ehkä ne on niitä, jotka ovat asuneet aina samalla paikkakunnalla esim. Pääkaupunkiseudulla, jolloin lapsuuden - ja nuoruudenkaverit ovat säilyneet vielä keski-iässäkin....kun ei ole koskaan tarvinnut muuttaa töiden tai opiskelujen perässä.

Voi olla älykkyyttä niin paljon ettei mene facbookiin.

Joskus aiemmin tuntui, että osa ihmisistä otti henkilökohtaisena loukkauksena sen etten ole facessa. Kokeilin sitä yhdessä vaiheessa, mutta poistin tilini koska en kokenut mitään hyötyä koko paikasta ja otti päähän kun tilin luotuani valitettiin taas siitä etten tee siellä mitään. Hohhoijaa, keskityn ennemmin elämään elämääni kuin tekemään siitä päivityksiä.

Urani puolesta olen linkedinissä ja kavereita tapaan mieluiten livenä. En ole mikään kansainvälinen tyyppi, joten sen puolestakaan ei ole tarvetta facebookille.

Ikää yleensä 40-50 v. fiksuja sosiaalisia ihmisiä, joilla ei ole tarvetta elää virtuaalielämää lähettämällä tiedotteita tekemisistään.

Itse en halua esim. työpaikkani juorutäti sihteerin olevan FB kaverini, toisaalta kieltäytyminen olisi todella törkeää sihteerin mielestä 😂

Jostain syystä osalla ihmisistä hämärtyy ystävien ja tuttavien ero, sitten on 500 lähintä ystävää FB:ssä 😂

En ole fb:ssa. Olen introvertti luonne, en jaksa pitää yhteyttä puolituttuihin, minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä vanhoille luokkakavereille tai työkavereille kuuluu.

Anopille se on elämän tarkoitus että tekee päivityksiä, ne kaunisteltuja totuuksia (olevinaan kiireinen seuraelämä vaikka se valhetta) enkä voi ymmärtää kenen elämä niin tylsää että niitä haluaa seurata.

Hän ei edes tervehdi fb kavereitaan oikeassa elämässä. Kerran kaupassa kysyin miksi mulkoili erästä naista ja kertoi tämän olevan hänen fb kaveri.

Rasittaa että anoppi haluaisi käyttää lastenlasten kuvia päivityksissään. Se ollaan kielletty mutta silti yrittää saada tahtonsa läpi.. Vihjailee kuulemma että eräs (minä) ei ymmärrä miten somessa on tärkeää olla.

Itse en ole facebookissa ,mutta puolisoni liittyi siihen muutama vuosi sitten. Tuntuu että olemme nykyään etääntyneet toisistamme ,kun puolisoni on lähes aina nenä kiinni ruudussa. Asiasta on keskusteltukin useampaan kertaan ja yleensä se auttaakin hetken aikaa. Välillä vaan tuntuu todella loukkaavalta ,kun some vie voiton omasta puolisosta. Näin "ulkopuolisesta" tuntuu ,että facebook riippuvuus on aika kova. Liekö lähes nikotiinin tasoa.

Facebookissa olemattomuuden syitä: toinen poikani ei vain ole kiinnostunut, ystävättäreni epäilee, että hänen pitäisi jaksaa lukea siellä kaikkien kaverien päivitykset ja kommentoida niitä, eräs ystäväni ei käytä nettiä lainkaan jne. jne.

Itse en muuten halua älypuhelinta juuri siksi, että olen huomannut monen lukevan naamakirjaviestinsä työaikanakin. Minä olen jo pöytäkoneella liikaa Facebookissa, joten en halua olla sen tavattavissa ollessani muualla.

Liityin Faceen joskus aikoinaan kun se vielä oli suht suosittu. Lisäsin kavereiksi läheisimmät ihmiset joille normaalistikin kuulumisiani kertoisin. Pian kuitenkin ymmärsin, että siellä onkin tavoitteellista kerätä "kaveri"lista mahdollisimman suureksi. Kaveripyyntöjä alkoi tulla tyypeiltä kenen kanssa en ole ollut tekemisissä useisiin vuosiin (viimeksi tyyliin ala-asteella) eikä silloinkaan oltu varsinaisesti kavereita. Tai sitten joiltain teinivuosien bile-/baaritutuilta kenen kanssa ei välttämättä ole erottu mitenkään hyvissä väleissä jne. Hyvin epämukavaa. Ihmiset menneisyydessäni ovat sitä aina jostain hyvästä syystä. Ehkä olen vähän mustavalkoinen ajatusmaailmaltani, mutta ahdistuin lopulta odottavista kaveripyynnöistä ja deletoin koko tilin.

Vahvaitsetuntoinen ja täysin ei-narsistinen eli ei minkäänlaista tarvetta ihailuun. Nainen, ikää 35, pienten lasten äiti ja siskoni.

En minäkään tykkää Facebookista. Vie ihan liikaa aikaa ja monella käyttäjällä on tunne että pitää koko ajan kytätä päivityksiä ja olla kommentoimassa. Jouduin luomaan tilin opiskelun vuoksi, että pysyin kartalla etäopiskeluryhmän menossa. Sanoin kaikille, että käytän Facebookia vain ryhmän sisäiseen viestittelyyn, en laita sinne tietojani sen enempää, en ota ketään kaveriksi jne. silti tuli välillä kuittia, kun en vastannut kaveripyyntöihin tai kommentoin viestejä vasta monen päivän päästä, enkä parissa minuutissa.

Lyhyesti: En jaksa, ei kiinnosta.

Olen käyttänyt modeemia, olen irkannut, olen käyttänyt nettiä paljon. En ole kiinnostunut nykymuotoisesta somesta, enkä tykkää tästä teknologisesta kehitysvaiheesta, jossa on menty paljon takapakkia. Esim. markkinoilla on telkkareita, joissa kuvanlaatu on ihan hirveä, käynnistyminen kestää ja ovat niin rimpuloita, että tuskin paria vuotta kestävät käytössä. Myynnissä on älypuhelimia, jotka menevät nopeasti rikki ja jos eivät ole hajonneet, niin jäävät käyttökelvottomiksi parissa vuodessa, kun ko. mallille ei enää tarjota päivityksiä. Huoh.

Lähipiirissäni ei ole yhtään, joka olisi facebookissa.

Itse lopetin, koska kaverilistallani oli vain 173 ihmistä ja oli noloa koska niitä oli niin vähän.

Ystävillenihän perustelin vain etten jaksanut sitä enää. Tosin, olin todella sitä mieltä että ennemmin tapaan ystäviäni kasvotusten kuin ruudun välityksellä (useat lähelläkin asuvat ystävät jutustelivat vain facen kautta).

Ei ole instaa, twitteriä, ei mitään vastaavia egoiluareenoita käytössä. Millainen olen? No, ainakin henkilö jonka onnellisuus tai onnettomuus ei riipu muista ihmisistä, ja joka ei ymmärrä ihmisten huomionhakuisuutta, turhanpäiväisen lässytyksen tärkeyttä heille, riippuvaisuutta muista ihmisistä, halua jakaa kaikki (kaikki kaunisteltu "totuus") ihan kaikkien "kavereiden" kanssa:"Nonnis, nyt ollaan täällä ja äsken käytiin tuolla ja tässä on kuva drinkeistä ja uus veska on tossa drinkin vieressä, huomatkaa asettelu, huulten ja karvojen asentoa kuvaa varten harjoittelin vain 15 minuuttia ja olen hirveän suosittu ja mulla on täydellinen rakkaus ja ehkä käydään vielä ulkomaillakin. Olen laihtunut tänäkin vuonna 30 kg , olen kiinteä kuin keittoperuna. Harrastan kaikkea. Kaikissa vaatteissani on kallis merkkilappu ja kumppanillani on kauniit kasvot ja hyvä perse/tissit. Välillä on kyllä vaikeaa, koska tukka ei mene aamulla hyvin, enkä ehdi enkä voi ottaa selfietä itsestäni ja liikuntamuroistani. Silloin on itsari lähellä ja myös, jos puhelin irtoaa kädestäni tai ihmiset ei tajuu. Mitään. Kuten et en mä mistään Face-riippuvuudesta kärsi, enkä muitakaan kyttää. Tänäänkään en ole kirjautunut sisään kuin 46 kertaa. Ne on ne muut, joilla on ongelmia".

90-luvun alusta lähtien varoin internettiin paljastamasta itseäni. Silloin oli jo kaikenkarvaista porukkaa siellä. En kuulu facebookiin, kun en jaksa mutkan kautta väsätä herra igognittoa.,

Kaipaan niitä aikoja sillä nettiin tuli kaikenäköistä oikeaakin tietoa. Google suodattaa vaan kaikwn krääsän esille ja mainostaa.

Luen, teen kotitöitä, pissitän koiraa, haaveilen, sen sellaista ja kaikkee muuta. Ei kiinnosta "naamayhteisöt".