Te, jotka kadutte, että teitte lapsia - miksi?

nuoruus menee,joka päivä pitää siivota,pyykätä,ruokkia ja vaihtaa vaippaa,ei pääse mihinkään,pitää huolehtia muista kun itsestä...yms

joka päivä kaipaan aikaa ennen lapsia:(

lähinnä kadun sitä että en odottanut vielä 5-10 vuotta.

En ehtinyt hankkia koulutusta, työtä, itsenäistyä enkä ehtinyt kunnolla tutustua mieheeni kun lapsi jo syntyi.

Harmittaa ettei meillä ollut sellaista yhteistä aikaa matkusteluun ja ihan vaan yhdessäoloon.

Lapsi on kyllä ihana mutta jotain olen menettänyt, nuoruuteni nimittäin.

jatkuvasti varuillaan ja pelössa, että lapselle sattuu jotain.



Siis varsinaisesti lasta en kadu, mutta niitä asioita, jotka liittyvät lapseen. :/ Ymmärsitköhän ap?

up

En minä varsinaisesti kadu. Rehellinen ollakseni: olisin kuitenkin jättänyt homman välistä, jos olisin etukäteen tiennyt kuinka raskasta se on. Siitä huolimatta rakastan tietenkin lapsiani.

Vierailija kirjoitti:

En minä varsinaisesti kadu. Rehellinen ollakseni: olisin kuitenkin jättänyt homman välistä, jos olisin etukäteen tiennyt kuinka raskasta se on. Siitä huolimatta rakastan tietenkin lapsiani.

Uskon, että moni kokee noin. Nuoria pitäisi valistaa perhearjen rankkuudesta kouluissa. Moni pelastuisi ja saisi paremman elämän.

Tästä nuorimmaisesta on ollut suurta stressia, huolta ja pelkoa monin tavoin. Hyvin harvassa ovat ne aidot onnenhetket. Eikä niitä taida tullakaan. Ja niistä pienistä onnenmurusista pitää nauttia täysillä, sillä jo hetken päästä matto pyyhkäistään jälleen jalkojen alta.

Jos tästä ei tule rikollista, niin se on puhdasta tuuria, jota ei aiemmin olekaan hänen kohdallaan juurikaan ollut.

En kadu, mutta olin käsityksessä että lähinnä vauva-aika on rankkaa. Ajattelin että isot lapset on helppoja. Hahhah! Tämä kinaa asiasta kuin asiasta ihan normaalistikin ja uhmakausia on ilmaantunut tasaiseen. Lisäksi en ottanut huomioon, kuinka paljon kuluja lapsesta on. Mut mikä oikeastaan eniten arjessa rasittaa, on huoli liiasta koneella olosta ja pelaamisesta (ainoa lapsi, lisää en saanut) - kavereidenkin kanssa ollessa pyrkivät pelaamaan yhdessä, ellei erikseen käske tekemään jotain muuta. Siis nykylapset on suoraan sanottuna vätyksiä, joilta luovuus on kadonnut tylsyyden puutteessa, ärsykkeiden tulvassa. Silloin kun lapsen sain niin älypuhelimia ei vielä ollutkaan, vaikka niiden tulo olikin ehkä jo ennustettavissa.

Katua on väärä sana. Rakastan lastani järjettömän paljon. Omien mt-ongelmien takia tiedän etten ole pystynyt olemaan niin hyvä äiti kun olisin tahtonut. Mietin päivittäin miten helpompaa lapseni elämä olisi jos minulla ei olisi kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Jos olisin saanut diagnoosin ennen lapsen syntymää niin en olisi tehnyt lasta.

En kadu lapseni olemassaoloa, mutta jos nyt saisin päättää, olisin tehnyt abortin. Vauva-aika oli rankempaa kuin keskivertovanhemmalla, mutta pahempaa oli luvassa myöhemmin. Kukaan ei kertonut että vauva- ja pikkulapsiaika on helpoimmasta päästä, kun painitan vain tunnin yöunien kanssa. Vaikeudet alkoivat teini-iän kynnyksellä kun lapseni sairastuikin psyykkisesti. Jos minua olisi kuunneltu silloin kun hain lapselleni apua, olisi varmaan lopputuloskin ollut erilainen. Nyt lapseni on aikuinen, mutta ei ole koulutusta, ei työtä, ei muuta kuin sossunrahat, ja ne vähät mitä minulta yrittää nyhtää nyyhkytarinoillaan. Ei kuulemma ole ruokaa ei mitään. Itse koen tehneeni kaiken niin hyvin kuin pystyin, ja olen sillä tavalla sinut itseni ja oman toimintani kanssa. Kaikkia ei vain voi auttaa. Tavallaan koko se aika jonka kasvatin rakkaudella ja huoltapitäen pienokaistani, oli hukkaan heitettyä, kun lopputulos oli tämä. Olisin voinut viettää sen ajan muutoinkin, opiskellen, tehden töitä, ja nauttien. Nyt on ikuisesti tumma pilvi päälläni, koska huolehtimasta en voi lakata, vaikka lapseni aikuinen jo onkin.

Sain synnytyksessä pahat repeämät. Seksielämä pilalla ja omaa aikaa ei enää ole.

En kadu sitä että tein lapsia, vaan sitä että tein lapsia aivan liian aikaisin. Olin 22 kun ensimmäinen lapseni syntyi ja silloin olin vauvakuumeisena niin varma että valinta oli oikea. Jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt odottaa vielä ainakin 6 vuotta, mieluummin jopa 8.

Koen menettäneeni parhaat nuoruusvuodet kokonaan. Pikkuhiljaa alkoi kaduttamaan kun kaikki ystäväni viettivät upeaa nuoruuttaan, matkustivat ympäri maailmaa, kävivät kaikenlaisilla hienoilla festareilla euroopassa, elivät boheemia ja spontaania elämää johon kuului kaikkia ainutlaatuisia ja uusia kokemuksia ja tapahtumaa ja suuret mielenkiintoiset piirit. Samalla itse istuin kotona lapsen kanssa. Kun joskus harvoin pääsin viettämään ystävien kanssa aikaa esim. illanistujaisissa niin olin ainoa jolla ei ollut mitään upeita kertomuksia, en ollut reppureissannut aasiassa tai nähnyt etelä-amerikkaa, en ollut kokenut mitään hullua ja hassunhauskaa festarireissua tai mitään muutakaan jännittävää ja erikoista.

Silloin vielä yritin lohduttautua että ”no mutta e eivät tiedä mitä menettävät kun heillä ei ole lasta eikä tätä erityistä yhteyttä mitä voi olla vain omaan lapseen, heillä ei ole näitä kokemuksia mitä minulla äitinä on” jne jne mutta arvatkaa miltä tuntui sitten kun nämä kaikki kaverit alkoivat siinä 28-30 ikäisinä niitä lapsia vihdoin hankkimaan - hehän saivat ne kaikki samat kokemukset kuin minäkin, nuoruusvuosien LISÄKSI! Koen, että valitsin väärin koska minä sain vain sen lapsiperhe-elämän ja he taas saivat KAIKEN mitä minäkin ja NIIN paljon enemmän.

Rakastan lapsiani yli kaiken, mutta jos voisin nyt valita toisin niin olisin ryhtynyt lapsia hankkimaan vasta lähempänä kolmeakymppiä. Olen nyt 36 ja nuorin lapseni on 11-vuotias. Toki minua yritetään aina lohduttaa että pääsen sitten toteuttamaan niitä menetettyjä kokemuksia kun lapset vähän vielä vanhemevat mutta eihän se nyt ole nelikymppisenä helvetti soikoon sama asia kuin nuorena, vetreänä, kauniina ja energisenä! Katsottais vähän kieroon jos 40-vuotias nainen lähtisi rellestämään jonnekin Goaan tai interreilaamaan pitkin eurooppaa 😂

Vierailija kirjoitti:

Katsottais vähän kieroon jos 40-vuotias nainen lähtisi rellestämään jonnekin Goaan tai interreilaamaan pitkin eurooppaa 😂

No eikä katsota. Ja vaikka katsottaisiin, niin mitä väliä? Jos vaan kiinnostusta, rahaa ja jaksamista riittää niin anna mennä! Munkin sukulaispariskunta lähti reilaamaan nelikymppisinä, viettää melko boheemia elämää työssäkäynnin ohella kun nuorin lapsi on 17v.

T. Myötätuntoinen parikymppinen vela

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsottais vähän kieroon jos 40-vuotias nainen lähtisi rellestämään jonnekin Goaan tai interreilaamaan pitkin eurooppaa 😂

No eikä katsota. Ja vaikka katsottaisiin, niin mitä väliä? Jos vaan kiinnostusta, rahaa ja jaksamista riittää niin anna mennä! Munkin sukulaispariskunta lähti reilaamaan nelikymppisinä, viettää melko boheemia elämää työssäkäynnin ohella kun nuorin lapsi on 17v.

T. Myötätuntoinen parikymppinen vela

Tarkoittikohan alkuperäinen kirjoittaja että vaikka vois niin se ei ole enää sama asia eikä tunnu samalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsottais vähän kieroon jos 40-vuotias nainen lähtisi rellestämään jonnekin Goaan tai interreilaamaan pitkin eurooppaa 😂

No eikä katsota. Ja vaikka katsottaisiin, niin mitä väliä? Jos vaan kiinnostusta, rahaa ja jaksamista riittää niin anna mennä! Munkin sukulaispariskunta lähti reilaamaan nelikymppisinä, viettää melko boheemia elämää työssäkäynnin ohella kun nuorin lapsi on 17v.

T. Myötätuntoinen parikymppinen vela

Tarkoittikohan alkuperäinen kirjoittaja että vaikka vois niin se ei ole enää sama asia eikä tunnu samalta.

Juuri näin. Ihminen on nuori vain kerran, ja kadun sitä etten suonut itselleni sitä kunnon villiä ja vapaata nuoruutta vaan heittäydyin suoraan ”aikuis-aikuiseksi” kesken kaiken. Melkein kaikki sanovat että 20-30 vuodet on elämän parasta aikaa. Ei mulla vaan, koska vietin kaikki nuo vuodet lasten kanssa kotona.

Vierailija kirjoitti:

Katua on väärä sana. Rakastan lastani järjettömän paljon. Omien mt-ongelmien takia tiedän etten ole pystynyt olemaan niin hyvä äiti kun olisin tahtonut. Mietin päivittäin miten helpompaa lapseni elämä olisi jos minulla ei olisi kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Jos olisin saanut diagnoosin ennen lapsen syntymää niin en olisi tehnyt lasta.

Mulla sama paitsi kroonisen fyysisen sairauden vuoksi, joka alkoi vasta myöhemmin. Näihin oloihin ei olis kannattanut lasta tehdä, mutta silloin vielä näytti ihan hyvältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsottais vähän kieroon jos 40-vuotias nainen lähtisi rellestämään jonnekin Goaan tai interreilaamaan pitkin eurooppaa 😂

No eikä katsota. Ja vaikka katsottaisiin, niin mitä väliä? Jos vaan kiinnostusta, rahaa ja jaksamista riittää niin anna mennä! Munkin sukulaispariskunta lähti reilaamaan nelikymppisinä, viettää melko boheemia elämää työssäkäynnin ohella kun nuorin lapsi on 17v.

T. Myötätuntoinen parikymppinen vela

Tarkoittikohan alkuperäinen kirjoittaja että vaikka vois niin se ei ole enää sama asia eikä tunnu samalta.

Juuri näin. Ihminen on nuori vain kerran, ja kadun sitä etten suonut itselleni sitä kunnon villiä ja vapaata nuoruutta vaan heittäydyin suoraan ”aikuis-aikuiseksi” kesken kaiken. Melkein kaikki sanovat että 20-30 vuodet on elämän parasta aikaa. Ei mulla vaan, koska vietin kaikki nuo vuodet lasten kanssa kotona.

Kiitos tästä, näin uskon sen olevan. 20-vuotiaana on vielä aika lapsi, vasta hetki sitten ollut kotona äidin helmoissa. 20-30 ovat ne ikävuodet jolloin on ekan kerran aidosti itsenäinen, omaa rahaa on mahdollista ansaita ihan kunnolla, valita ura, matkustaa, opetella arjen pyörittämistä itse. Tuolloin on ensimmäistä kertaa aidosti vapaa. Kyllä siitä kannattaa se 10 vuotta nauttia ennen kuin sitoutuu kasvattamaan seuraavaa polvea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsottais vähän kieroon jos 40-vuotias nainen lähtisi rellestämään jonnekin Goaan tai interreilaamaan pitkin eurooppaa 😂

No eikä katsota. Ja vaikka katsottaisiin, niin mitä väliä? Jos vaan kiinnostusta, rahaa ja jaksamista riittää niin anna mennä! Munkin sukulaispariskunta lähti reilaamaan nelikymppisinä, viettää melko boheemia elämää työssäkäynnin ohella kun nuorin lapsi on 17v.

T. Myötätuntoinen parikymppinen vela

Tarkoittikohan alkuperäinen kirjoittaja että vaikka vois niin se ei ole enää sama asia eikä tunnu samalta.

Juuri näin. Ihminen on nuori vain kerran, ja kadun sitä etten suonut itselleni sitä kunnon villiä ja vapaata nuoruutta vaan heittäydyin suoraan ”aikuis-aikuiseksi” kesken kaiken. Melkein kaikki sanovat että 20-30 vuodet on elämän parasta aikaa. Ei mulla vaan, koska vietin kaikki nuo vuodet lasten kanssa kotona.

Kiitos tästä, näin uskon sen olevan. 20-vuotiaana on vielä aika lapsi, vasta hetki sitten ollut kotona äidin helmoissa. 20-30 ovat ne ikävuodet jolloin on ekan kerran aidosti itsenäinen, omaa rahaa on mahdollista ansaita ihan kunnolla, valita ura, matkustaa, opetella arjen pyörittämistä itse. Tuolloin on ensimmäistä kertaa aidosti vapaa. Kyllä siitä kannattaa se 10 vuotta nauttia ennen kuin sitoutuu kasvattamaan seuraavaa polvea.

Mielestäni vielä fiksumpaa on pitkittää sitä lapsettomuuteen asti ja nauttia koko elämänsä vapaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsottais vähän kieroon jos 40-vuotias nainen lähtisi rellestämään jonnekin Goaan tai interreilaamaan pitkin eurooppaa 😂

No eikä katsota. Ja vaikka katsottaisiin, niin mitä väliä? Jos vaan kiinnostusta, rahaa ja jaksamista riittää niin anna mennä! Munkin sukulaispariskunta lähti reilaamaan nelikymppisinä, viettää melko boheemia elämää työssäkäynnin ohella kun nuorin lapsi on 17v.

T. Myötätuntoinen parikymppinen vela

Tarkoittikohan alkuperäinen kirjoittaja että vaikka vois niin se ei ole enää sama asia eikä tunnu samalta.

Juuri näin. Ihminen on nuori vain kerran, ja kadun sitä etten suonut itselleni sitä kunnon villiä ja vapaata nuoruutta vaan heittäydyin suoraan ”aikuis-aikuiseksi” kesken kaiken. Melkein kaikki sanovat että 20-30 vuodet on elämän parasta aikaa. Ei mulla vaan, koska vietin kaikki nuo vuodet lasten kanssa kotona.

Kiitos tästä, näin uskon sen olevan. 20-vuotiaana on vielä aika lapsi, vasta hetki sitten ollut kotona äidin helmoissa. 20-30 ovat ne ikävuodet jolloin on ekan kerran aidosti itsenäinen, omaa rahaa on mahdollista ansaita ihan kunnolla, valita ura, matkustaa, opetella arjen pyörittämistä itse. Tuolloin on ensimmäistä kertaa aidosti vapaa. Kyllä siitä kannattaa se 10 vuotta nauttia ennen kuin sitoutuu kasvattamaan seuraavaa polvea.

Turha pilata kaikkea sitten, kun on saanut talouden ja työt kuntoon ja voi elää ja nauttia. Jos hankkii lapsia, ei enää voi nauttia elämästään. Miksi kolmekymppinen olisi immuuni lapsiperhearjen kauheuksille? Ilman lapsia voisi elää onnellista elämää nekin vuodet. Ei elämä kuitenkaan niin pitkä ole, miksi haaskata sitä lapsiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katsottais vähän kieroon jos 40-vuotias nainen lähtisi rellestämään jonnekin Goaan tai interreilaamaan pitkin eurooppaa 😂

No eikä katsota. Ja vaikka katsottaisiin, niin mitä väliä? Jos vaan kiinnostusta, rahaa ja jaksamista riittää niin anna mennä! Munkin sukulaispariskunta lähti reilaamaan nelikymppisinä, viettää melko boheemia elämää työssäkäynnin ohella kun nuorin lapsi on 17v.

T. Myötätuntoinen parikymppinen vela

Tarkoittikohan alkuperäinen kirjoittaja että vaikka vois niin se ei ole enää sama asia eikä tunnu samalta.

Juuri näin. Ihminen on nuori vain kerran, ja kadun sitä etten suonut itselleni sitä kunnon villiä ja vapaata nuoruutta vaan heittäydyin suoraan ”aikuis-aikuiseksi” kesken kaiken. Melkein kaikki sanovat että 20-30 vuodet on elämän parasta aikaa. Ei mulla vaan, koska vietin kaikki nuo vuodet lasten kanssa kotona.

Jokainen perustaa lapsiperheen itselleen sopivaan aikaan eikä siinä mitään.

Mutta juuri tämän takia ihmettelen, kun hyvin nuorina lapsen saaneet sanovat, että hepä ovat nelikymppisinä taas kahden ja sitten on aikaa ja rahaa tehdä vaikka mitä. Ei se ole enää sama monestakaan syystä: ei enää ole huoleton nuori, kaverit ovat todennäköisesti kiinni pienten lasten kanssa ja itse ainakin haluan maksaa lasten opiskelut ja käsirahat.

Ota kuitenkin irti kaikki mitä saat, kun lapset muuttavat kotoa äläkä mieti mitä muut ajattelevat.