12-vuotias masentunut

Onko kavereita? Onko kotona asiat hyvin?

Kotona on asiat ihan hyvin ja tytöllä on pari kaveria, mutta ei aina tunne olevansa samalla aaltopituudella niiden kanssa. On harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita.

Moro!

Itse olen 13-vuotias ja mulla on kohtalaista masennusta, joskin kausittain. Just nyt on alkanut  sellainen pirteämpi kausi... Joten kyllä, masennus lapsilla/nuorilla on ihan mahdollista.

Suosittelisin keskustelemaan tyttäresi kanssa ja varaamaan ajan vaikka kuraattorille. Siellä pitäisi tehdä masennustestejä ja asiat selviäis paremmin.

Ainakin jonnekin nuortenpsykologeille voi mennä myös huoltajan kanssa, jos haluat olla lapsesi mukana niin kyselepä teidän alueen sellaiselta.

Älä nyt vaan länttää "masennusta" kaiken päälle ja lähde hankkimaan diagnoosia ja lääkkeitä tai muuta hoitoa "masennussairauteen".

Masennusta ei ole olemassakaan sairautena. On vain reagointia elämän vaihtuviin olosuhteisiin, pettymyksiä, ulkopuolisuuden kokemuksia, muutoksiin kohdistuvaa pelkoa jne. Ja nämä kaikki ovat asioita ja tapahtumia, jotka kokija itse ja hänen läheisensä pystyvät eri asteisesti tiedostamaan ahdistuksen ja alakulon syiksi.

Esim. itse olen aina tiedostanut syyn ja seurauksen väliset kytkökset. Kun olin nuorena masentunut ja ahdistunut, tiesin sen johtuvan koulukiusaamisesta. Aikuisena koin taas ahdistusta, tiedostin, että se johtui parisuhteeni luottamusongelmista jne.

Masennus ei ole sairaus, vaan normaali reaktio vaikeuksiin.

Mulla itellä diagnosoitiin vakava masennus 12-vuotiaana ja kävin 3 vuotta psykologilla. Mua ahdisti puhua omille vanhemmille asiasta, joten koin helpommaksi kertoa terveydenhoitajalle terveystarkastuksen yhteydessä. Hän sitten lähetti koulukuraattorille ja eteenpäin psykologille. Pitkä prosessi se paraneminen oli, mutta jos en olisi uskaltanut kenellekkään kertoa, en varmasti olisi enää hengissä. Rohkaise tyttöä puhumaan, jos ei sinulle, niin edes jollekkin. Ja ole aina läsnä ja käytettävissä jos hän haluaa jutella. Se on tärkeintä, että tietää että oma perhe rakastaa no matter what.

Vierailija kirjoitti:

Mulla itellä diagnosoitiin vakava masennus 12-vuotiaana ja kävin 3 vuotta psykologilla. Mua ahdisti puhua omille vanhemmille asiasta, joten koin helpommaksi kertoa terveydenhoitajalle terveystarkastuksen yhteydessä. Hän sitten lähetti koulukuraattorille ja eteenpäin psykologille. Pitkä prosessi se paraneminen oli, mutta jos en olisi uskaltanut kenellekkään kertoa, en varmasti olisi enää hengissä. Rohkaise tyttöä puhumaan, jos ei sinulle, niin edes jollekkin. Ja ole aina läsnä ja käytettävissä jos hän haluaa jutella. Se on tärkeintä, että tietää että oma perhe rakastaa no matter what.

-N19

Been there.....huono itsetunto täytyy hoitaa pois. Teet sen harjoittelemalla pelottavia tilanteita tytön kanssa. Mitä voi sanoa kun joku kiusaa. Ei aikuisen tarvitse sietää kakkaa ihmisiltä aina. Se olisi terve asenne tytön oppia. Henkiset itsepuolustus-taidot.

Harrastus on hyvä juttu kanssa, mieluiten sellainen jossa pakko lähteä jonnekin. Kuorolaulu on yllättävän kiva paikka, sellainen jossa ei tarvitse laulaa edes nuotilleen. Jokin harrastus jossa voi tuntea olevansa porukan jäsen ja harjoitella sosiaalisia pelisääntöjä.

Hyvä olisi jos tytöllä olisi joku perheen ulkopuolinen turvallinen ihminen jolle jutella luottamuksella. Kaikkea ei voi ikävä kyllä sanosa vanhemmilleen. vanhemmat kun tuppaavat reagoimaan murheisiin joskus "Ei sinulla nyt mitään hätää ole, lopeta noiden ajattelu ja hymyile!"-asenteella. Tytölle on tärkeää että otat hänet vakavasti ja kuuntelet häntä.

Kuten sanottu, vietin omat teinivuodet neljän seinänj sisällä koska pelkäsin omia ikätovereitani. Oli rankkaa olla se tapaus jolle jopa vähän nuoremmat puhuivat kuin typerälle lapselle. Älä anna lapsen luisua omaan yksinäisyyteen mutta anna silti tilaa hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt vaan länttää "masennusta" kaiken päälle ja lähde hankkimaan diagnoosia ja lääkkeitä tai muuta hoitoa "masennussairauteen".

Masennusta ei ole olemassakaan sairautena. On vain reagointia elämän vaihtuviin olosuhteisiin, pettymyksiä, ulkopuolisuuden kokemuksia, muutoksiin kohdistuvaa pelkoa jne. Ja nämä kaikki ovat asioita ja tapahtumia, jotka kokija itse ja hänen läheisensä pystyvät eri asteisesti tiedostamaan ahdistuksen ja alakulon syiksi.

Esim. itse olen aina tiedostanut syyn ja seurauksen väliset kytkökset. Kun olin nuorena masentunut ja ahdistunut, tiesin sen johtuvan koulukiusaamisesta. Aikuisena koin taas ahdistusta, tiedostin, että se johtui parisuhteeni luottamusongelmista jne.

Masennus ei ole sairaus, vaan normaali reaktio vaikeuksiin.

no mikäköhän tämäkin taas oli? Masennus on kultaseni ihan oikea sairaus, haluat sinä niin ajatella tai et. Suosittelisin tutustumaan hieman tarkemmin siihen miten aivot toimivat, ja esim. miksi pitkäaikaiseen masennukseen on joskus jopa pakko määrätä lääkkeitä, jotta olisi mahdollista saada aivojen toiminta takaisin normaaliksi vaikka itse masennuksen laukaisseet tapahtumat olisivatkin jo ohi.

Teinit tarvitsevat vanhempiaan vielä yhtä paljon kuin taaperot. Iso myllerys mielialoissa ja hormoneissa päällä. Toisaalta pieni ja toisaalta iso.

Epävarma olo ja suunnaton tarve olla samanlainen kuin kaverinsa.

Lainatkaa Cacciatoren kirja Mieletön fiilis.

Vierailija kirjoitti:

Teinit tarvitsevat vanhempiaan vielä yhtä paljon kuin taaperot. Iso myllerys mielialoissa ja hormoneissa päällä. Toisaalta pieni ja toisaalta iso.

Epävarma olo ja suunnaton tarve olla samanlainen kuin kaverinsa.

Lainatkaa Cacciatoren kirja Mieletön fiilis.

Kiitoksia kaikille kommenteista ja tästä viimeisimmästä kirjavinkistäkin. Eniten ehkä pelottaa/mietityttää että onko tämä vielä normaalia murrosiän alkamiseen liittyvää oloa vai jotain enemmän, mutta menee vielä ehkä "normaaliin", tuon viimeisen kommentin sanoma kiteyttää aika hyvin tuota tytön kipuilua. Tyttö on itse puhunut näistä asioista minulle, siitä voi olla ehkä tyytyväinen että ei vielä ainakaan pidä äitiä ihan "vihollisena". :)