Mitä pitäisi tehdä, kun elämä tuntuu valuvan hukkaan nykyisen työn ja perhe-elämän puristuksessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tämä lynkkausmieliala. Masentunut ja näköalaton äiti on ilmeisesti hyvä äiti. Voi elää muille ja kuolla marttyyrina.

Ap:lle sanoisin, että koita löytää joku pieni kanava luovuudelle. Meillä auttoi se kun ilmoitin miehelleni olevani joka torstai klo 18-21 poissa. Piste. Silloin on minun harrastusilta ja mies järjestää työnsä sen mukaan. Olen löytänyt uusia ilon aiheita ja puolia itsestäni eikä tunnu siltä että elämä "valuu hukkaan". Miehellä on myös oma harrastusilta. Pienikin asia voi olla sinulle nyt valtavan merkityksellinen. Rakastan perhe-elämää ja uskon että sinäkin, kunhan saat vaikka sen yhden illan itsellesi. Jaksat olla parempi äiti ja puoliso muina päivinä.

Ja muille äideille sanoisin, että älkää nyt jumalauta uhriutuko. Ne lapset tajuaa sen ja kantaa syyllisyyden taakkaa koko elämänsä siitä. Jos et nauti arjesta niin tee asialle jotain. Lapset ei mene rikki jos olet kerran viikossa illan pois. Äläkä tuomitse äitejä, jotka ovat.

Luitko sä tätä ketjua? Kun ei ap:lle 3h viikossa riitä. Kun hänen potentiaalinsa vaatisi tuntien yksinoloa päivittäin.

Eiköhän suurin osa tämänkin ketjun äideistä käytä tuon verran aikaa itseensä viikossa, plus sitten vielä lisäksi illalla lasten nukkumaan mentyä omaa aikaa. Ja ovat aivan tyytyväisiä elämäänsä näin.

Tässä ketjussa on tasan yksi uhriutuja,'voit vapaasti arvata kuka se on.

Ps. Minä tein hoitovapaalla osa-aikatöitä ja valmistuin maisteriksi. Ei lapset ole mikään syy miksi ei voi toteuttaa itseään. Oma rajoittunut mielikuvitus on.

Et siis ollut todellisuudessa hoitovapaalla, vaan opinto- ja työskentelyvapaalla!

Kyllä olin, kun itse lapseni kotona hoidin. Kaikki työ (ja opinnot) ei ole aikaan ja paikkaan sidottua (ja osa-aikatyö ei ole automaattisesti 50% työaika). Tuolloin esim. jo lapsen 2h päiväunet olivat minun käytettävissä sekä ilta klo 20-00. Plus tuolloin mulla ei ollut ns. vapaa- aikaa, eli en harrastanut ja nukuinkin huonosti. Mutta se oli oma valintani.

Mies liukui töistä n. kerran kuussa, mikäli minulla oli päivällä pakollinen tentti tms. Elämässä voi hoitaa asiat monella tavalla. Toki esim läsnäolopakollisissa opinnoissa tai perus toimistotyössä tuo ei olisi onnistunut, joten onnekas olen. Mutta pointti on, että ei ne lapset olleet este, ja harvalle oikeasti ovat.

No voi vittu, olen minäkin opiskellut vauvanhoidon ohessa JA kokopäivätyön ohessa, todella mahtavaa oli mennä töihin neljän tunnin yöunien jälkeen. Kenellekään en suosittele, yli puoli vuotta kesti toipua siitä stressistä.

Tämä päivä on sittenkin ollut melkein ok koska en mennytkään nukkumaan vaan poljin kuntopyörää JA samalla luin hyvää kirjaa. Kävin myös miehen ja lapsen kanssa 1,5h vaunulenkillä ja sain kunnollista ruokaakin laitettua.

Ehkä pystyn pitämään elämääni siedettävänä, jos tyydyn nyt siihen että liikun säännöllisesti ja edes luen pari kertaa viikossa. Senhän näkee sitten myöhemmin, mitä pystyn tekemään kun omaa aikaa on enemmän ja ketä kiinnostaa. Ap

Ap, Mieti kaikkea positiivista mitä sinulla on. Jos olet masentunut ja kyse ei ole vain tästä kaamosajasta, hae itsellesi apua.

Taikasanoja tyytyväisyyteen ei ole, jokaisen täytyy vaan tamplata eteenpäin ja kestää tämä elämä.

Haluatko olla heikko ruikuttaja vai vahva selviytyjä, oma valinta!

Up

Vierailija kirjoitti:

Ap, Mieti kaikkea positiivista mitä sinulla on. Jos olet masentunut ja kyse ei ole vain tästä kaamosajasta, hae itsellesi apua.

Taikasanoja tyytyväisyyteen ei ole, jokaisen täytyy vaan tamplata eteenpäin ja kestää tämä elämä.

Haluatko olla heikko ruikuttaja vai vahva selviytyjä, oma valinta!

Jospa haluan olla vihainen ruikuttaja...?

En varmaan ole masentunut sittenkään, sillä masentuneet luovutusajatukset eivät ole ikinä kestäneet kovin kauaa. Kaamosaika on kyllä jo vuosia ollut pahin, samoin pikkulapsiaika ylipätään, koska se on niin työläs ja sitova, ei sovi luonteelleni yhtään - etenkin kun lapsenhoitoapua ei ole. Mietin tänään että jos minulla olisi vain yksi näistä kolmesta (lapset, mies, työ), jaksaisin ehkä suoriutua kunnolla ilman uupumuksen oireita, jotka ovat välillä ihan fyysisiä omituisia heikotuksen ja poissaolevuuden tunteita sekä sydämentykytyksiä.

Oikeastaan mua vituttaa kaikki "hae apua" - kommentit, kun tiedän tasan tarkkaan että ainoa apu olisi saada enemmän omaa aikaa olla yksin ja panostaa oikeasti omaan hyvinvointiin rauhassa.

Ap

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on siis mies, lapsia, työ. Olet terve?

Mitä niinku haluaisit esim?

Toteuttaa itseäni, elää itseni näköistä elämää, olla rauhassa. Määrätä vapaammin ajankäytöstäni. Saada aikaan jotain merkittävää ja huomiota. Ap

Oletko varma, että ne lapset ja mies sinua estävät sinua saamasta noita? Itselläni ei ole kumpiakaan, ja ainakaan en ole saanut aikaan mitään merkittävää enkä huomoita. Itseni näköistä ja rauhaa kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sulla on siis mies, lapsia, työ. Olet terve?

Mitä niinku haluaisit esim?

Toteuttaa itseäni, elää itseni näköistä elämää, olla rauhassa. Määrätä vapaammin ajankäytöstäni. Saada aikaan jotain merkittävää ja huomiota. Ap

Oletko varma, että ne lapset ja mies sinua estävät sinua saamasta noita? Itselläni ei ole kumpiakaan, ja ainakaan en ole saanut aikaan mitään merkittävää enkä huomoita. Itseni näköistä ja rauhaa kyllä.

Eivät estä - heti kun saan enemmän aikaa itselleni. Toivon vain etten sitten ole niin vanha ja väsynyt että on liian myöhäistä. Toki sitä nytkin voin pienimuotoisemmin saada asioita aikaan ja huomiotakin (muiltakin kuin perheeltä), mutta juuri tänään mietin esim sitä että minusta ei olisi ikinä uhraamaan vapaa-aikaani lapsen harrastuksen parissa kuin hyvin minimaalisesti, toisin kuin moni vanhempi vaikuttaa suunnilleen elävänsä lasten harrastusmenestyksen kautta ja itse eivät harrasta mitään, edes minimisuositusten verran liikuntaa. En osaa enkä haluakaan elää lasten kautta. Ap