Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä pitäisi tehdä, kun elämä tuntuu valuvan hukkaan nykyisen työn ja perhe-elämän puristuksessa?
10.12.2016 |
En tunne saavani itselleni mitään nykyisessä elämäntilanteessani enkä pysty toteuttamaan itseäni lainkaan. Voimia eikä rahaa kuitenkaan ole työpaikan saati alan vaihtoon.
Kommentit (107)
Ihmetyttää tämä lynkkausmieliala. Masentunut ja näköalaton äiti on ilmeisesti hyvä äiti. Voi elää muille ja kuolla marttyyrina.
Ap:lle sanoisin, että koita löytää joku pieni kanava luovuudelle. Meillä auttoi se kun ilmoitin miehelleni olevani joka torstai klo 18-21 poissa. Piste. Silloin on minun harrastusilta ja mies järjestää työnsä sen mukaan. Olen löytänyt uusia ilon aiheita ja puolia itsestäni eikä tunnu siltä että elämä "valuu hukkaan". Miehellä on myös oma harrastusilta. Pienikin asia voi olla sinulle nyt valtavan merkityksellinen. Rakastan perhe-elämää ja uskon että sinäkin, kunhan saat vaikka sen yhden illan itsellesi. Jaksat olla parempi äiti ja puoliso muina päivinä.
Ja muille äideille sanoisin, että älkää nyt jumalauta uhriutuko. Ne lapset tajuaa sen ja kantaa syyllisyyden taakkaa koko elämänsä siitä. Jos et nauti arjesta niin tee asialle jotain. Lapset ei mene rikki jos olet kerran viikossa illan pois. Äläkä tuomitse äitejä, jotka ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loppujen lopuksi, kaikki merkittävä, jonka ihmiset ovat saaneet aikaan, on täysin merkityksetöntä.
Ihmiskunnan historia ei ole edes silmänräpäys koko maapallon historiassa.
Tuolla on tähtiä taivaalla enemmän kuin ihmisiä.
Ihmiselo on pelkkää energian muuttumista.
Ehkäpä puut viljelevät meitä, saadakseen hiilidioksidia ja ravintoaineita, kun kuoltuamme alamme maatumaan.
Se on yksi lysti miten elämänsä elää.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tämä lynkkausmieliala. Masentunut ja näköalaton äiti on ilmeisesti hyvä äiti. Voi elää muille ja kuolla marttyyrina.
Ap:lle sanoisin, että koita löytää joku pieni kanava luovuudelle. Meillä auttoi se kun ilmoitin miehelleni olevani joka torstai klo 18-21 poissa. Piste. Silloin on minun harrastusilta ja mies järjestää työnsä sen mukaan. Olen löytänyt uusia ilon aiheita ja puolia itsestäni eikä tunnu siltä että elämä "valuu hukkaan". Miehellä on myös oma harrastusilta. Pienikin asia voi olla sinulle nyt valtavan merkityksellinen. Rakastan perhe-elämää ja uskon että sinäkin, kunhan saat vaikka sen yhden illan itsellesi. Jaksat olla parempi äiti ja puoliso muina päivinä.
Ja muille äideille sanoisin, että älkää nyt jumalauta uhriutuko. Ne lapset tajuaa sen ja kantaa syyllisyyden taakkaa koko elämänsä siitä. Jos et nauti arjesta niin tee asialle jotain. Lapset ei mene rikki jos olet kerran viikossa illan pois. Äläkä tuomitse äitejä, jotka ovat.
Luitko sä tätä ketjua? Kun ei ap:lle 3h viikossa riitä. Kun hänen potentiaalinsa vaatisi tuntien yksinoloa päivittäin.
Eiköhän suurin osa tämänkin ketjun äideistä käytä tuon verran aikaa itseensä viikossa, plus sitten vielä lisäksi illalla lasten nukkumaan mentyä omaa aikaa. Ja ovat aivan tyytyväisiä elämäänsä näin.
Tässä ketjussa on tasan yksi uhriutuja,'voit vapaasti arvata kuka se on.
Ps. Minä tein hoitovapaalla osa-aikatöitä ja valmistuin maisteriksi. Ei lapset ole mikään syy miksi ei voi toteuttaa itseään. Oma rajoittunut mielikuvitus on.
Oikeasti, ketään ei niin paljon kiinnosta ap: n esiintyminen ellei hän sitten ole Rihanna tai Julia Roberts. KAIKESSA esiintymisessä ei ulkonäkö markkaa, kyllä niillä taidoilla on enemmän merkitystä. Niitäkin voi kehittää ja ylläpitää koko ajan.
Esiinny lapsille jos esiintymään on niin kova palo, sen kiinnostuneempaa yleisöä et tule löytämään.
Erotkaa ja viikko-viikko -systeemi jos ei muu auta.
Tunnen tuollaisen äidin joka lähti toteuttamaan itseään ja pitikin sen jälkeen itseään Vuoden Äitinä vaikka ei tavannut lasta kuukausiin. Isä kasvatti lapsen yksin.
Hänellä (tuolla äidillä) on kuulemma paljon enemmän annettavaa itsestään muillekin ihmisille kun saa elää "omannäköistään" elämää. Loppujen lopuksi on säntäillyt asiasta toiseen ja kolmanteen koko ajan ja kyllästynyt kaikkeen kunnes taas tulee joku uusi oma juttu ja sitten somessa on niin gurua olevinaan, ihminen-jolla-on-rohkeutta-toteuttaa-itseään.
Lapset kasvavat hyvin äkkiä. Kouluiässä heillä on jo omat touhut ja teini-ikäistä ei edes kiinnosta hengailla ap:n kanssa. Sitten ne jo muuttavatkin kotoa.
Jos ap olisi ollut todella hyvä siinä mitä tekee, hän saisi siitä nyt palkkaa. Eikö ole paljon mukavampi tehdä sellaista mitä rakastaa ilman paineita ja tulosvastuuta, harrastuksena?
PS. Olen yh, kolme lasta, ja olen saanut nipistettyä aikaa luovuudelle työn ja perhe-elämän keskellä ihan hyvin. Se vaatii vaan vähän luovuutta ja organisointia.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tämä lynkkausmieliala. Masentunut ja näköalaton äiti on ilmeisesti hyvä äiti. Voi elää muille ja kuolla marttyyrina.
Ap:lle sanoisin, että koita löytää joku pieni kanava luovuudelle. Meillä auttoi se kun ilmoitin miehelleni olevani joka torstai klo 18-21 poissa. Piste. Silloin on minun harrastusilta ja mies järjestää työnsä sen mukaan. Olen löytänyt uusia ilon aiheita ja puolia itsestäni eikä tunnu siltä että elämä "valuu hukkaan". Miehellä on myös oma harrastusilta. Pienikin asia voi olla sinulle nyt valtavan merkityksellinen. Rakastan perhe-elämää ja uskon että sinäkin, kunhan saat vaikka sen yhden illan itsellesi. Jaksat olla parempi äiti ja puoliso muina päivinä.
Ja muille äideille sanoisin, että älkää nyt jumalauta uhriutuko. Ne lapset tajuaa sen ja kantaa syyllisyyden taakkaa koko elämänsä siitä. Jos et nauti arjesta niin tee asialle jotain. Lapset ei mene rikki jos olet kerran viikossa illan pois. Äläkä tuomitse äitejä, jotka ovat.
En voi harrastaa täällä sellaista sanelupolitiikkaa että olen joka viikko kolme tuntia illasta pois ja piste. Satunnaisia omia menoja olen voinut järjestää. Enkä itse edes haluasi olla jossain harrastuksessa viikottain tiettynä samana päivänä, mitä jos en viihtyisikään siellä tai en jaksaisikaan lähteä?Yksin kyllä halauisin olla sen tai kaiken mahdollisen ajan nyt. Varmaan yllätykseksi teille olen puhunut kyllä miehelle tästä asiasta ja olemme sopineet oman aikani lisääntymisestä, mutta en usko mitään niin radikaalia muutosta tulevan siihen, että tuntuni elämästäni paranisi. Tämä tilani ei heijastu lapsiin juurikaan enkä edes koe tilanteen johtuvan eniten lapsista, vaan muista pieleen menneistä valinnoista. Ja siitä, että olen itse jollain tavalla lannistunut ja lamaantunut. Se etten voi olla ja tehdä vapaasti tuntuu niin puristavalta vankilalta, etten oikeastaan enää edes usko kykeneväni tai osaavani mitään niitä asoita jotka ennen uskoin omakseni. Perheenäidin tehtävissä olen aina ollut surkea, joten se rooli tarjoaa vain epäonnistumisen kokemuksia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuota kutsutaan ruuhkavuosiksi ja jokainen ajattelee samalla tavalla jossain vaiheessa
Että ihan jokainen? On kumma, kun niin moni kieltää täysin sen FAKTAN että ruuhkavuodet ovat itse aiheutettu ilmiö, jonka voi myös välttää jos haluaa.
Onko se jokin heikon mielen puolustusmekanismi, että pitää kuvitella KAIKKIEN kärsivän jossain vaiheessa ruuhkavuosista, kun ei kestä ajatella että toisinkin voisi olla? "Kaikilla se arki on tuollaista" on lohdullisempaa kuin "arkeni on tällaista omien valintojeni vuoksi, ja se voisi olla hyvin erilaista jos olisin valinnut voisin".
T. 37v nainen, jonka arki EI todellakaan ole tuollaista, ja jolle ruuhkavuosia ei tulekaan
Et edes kerran vuosien aikana ole huokaissut ja toivonut että saisit vaikka yhden vuorokauden vain olla itseksesi?
Minä myönnän sen rehellisesti vaikka en olekaan ruuhkavuosista kärsinyt, itse olen 4 lasta halunnut ja elänyt lapsiperhe-elämää jo 35 vuotta (4 jäljellä) :) Kyllä myönnän väsyneeni vaativan työn, opiskelun, lasten, kodinhoidon, parisuhteen, vanhemmista huolehtimisen, sairauksian yms sekamelskassa joskus mutta myös nauttineeni kaikesta. Aika harva on sellainen superihminen joka vain hypettää kaiken stressin ja vaatimusten keskellä!
Olet onnellisessa asemassa jos elämäsi on vain pelkkää juhlaa ilman haasteita!
t ed
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten sellainen pointti, että minun on käytettävä kaikki saamani oma aika tällä hetkellä liikuntaan, koska se on välttämätöntä jotta jaksaisin arkea yhtään millään tavalla. Jos en saisi edes liikkua, kärsisin niin pahoista niska- ja hartiajumeista että saattaisin toimia vain vahvan lääkityksen avulla. Enkä ehkä sitenkään. En edes muista koska olisin lukenut yhdenkään kirjan. Ehkä parin vuoden sisällä yhden. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tämä lynkkausmieliala. Masentunut ja näköalaton äiti on ilmeisesti hyvä äiti. Voi elää muille ja kuolla marttyyrina.
Ap:lle sanoisin, että koita löytää joku pieni kanava luovuudelle. Meillä auttoi se kun ilmoitin miehelleni olevani joka torstai klo 18-21 poissa. Piste. Silloin on minun harrastusilta ja mies järjestää työnsä sen mukaan. Olen löytänyt uusia ilon aiheita ja puolia itsestäni eikä tunnu siltä että elämä "valuu hukkaan". Miehellä on myös oma harrastusilta. Pienikin asia voi olla sinulle nyt valtavan merkityksellinen. Rakastan perhe-elämää ja uskon että sinäkin, kunhan saat vaikka sen yhden illan itsellesi. Jaksat olla parempi äiti ja puoliso muina päivinä.
Ja muille äideille sanoisin, että älkää nyt jumalauta uhriutuko. Ne lapset tajuaa sen ja kantaa syyllisyyden taakkaa koko elämänsä siitä. Jos et nauti arjesta niin tee asialle jotain. Lapset ei mene rikki jos olet kerran viikossa illan pois. Äläkä tuomitse äitejä, jotka ovat.
En voi harrastaa täällä sellaista sanelupolitiikkaa että olen joka viikko kolme tuntia illasta pois ja piste. Satunnaisia omia menoja olen voinut järjestää. Enkä itse edes haluasi olla jossain harrastuksessa viikottain tiettynä samana päivänä, mitä jos en viihtyisikään siellä tai en jaksaisikaan lähteä?Yksin kyllä halauisin olla sen tai kaiken mahdollisen ajan nyt. Varmaan yllätykseksi teille olen puhunut kyllä miehelle tästä asiasta ja olemme sopineet oman aikani lisääntymisestä, mutta en usko mitään niin radikaalia muutosta tulevan siihen, että tuntuni elämästäni paranisi. Tämä tilani ei heijastu lapsiin juurikaan enkä edes koe tilanteen johtuvan eniten lapsista, vaan muista pieleen menneistä valinnoista. Ja siitä, että olen itse jollain tavalla lannistunut ja lamaantunut. Se etten voi olla ja tehdä vapaasti tuntuu niin puristavalta vankilalta, etten oikeastaan enää edes usko kykeneväni tai osaavani mitään niitä asoita jotka ennen uskoin omakseni. Perheenäidin tehtävissä olen aina ollut surkea, joten se rooli tarjoaa vain epäonnistumisen kokemuksia. Ap
No miksi et mene joka torstai 3h ajaksi yksin ulos istumaan vaikka kannolle? Kirjoituksesi perusteella ei neuvoksi jää kuin hae ammattiapua. Ja se tilasi heijastuu kyllä lapsiin, lapset ovat fiksuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on tietysti äitisi syytä
Tai isän vaimon tai sairaanhoitajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tämä lynkkausmieliala. Masentunut ja näköalaton äiti on ilmeisesti hyvä äiti. Voi elää muille ja kuolla marttyyrina.
Ap:lle sanoisin, että koita löytää joku pieni kanava luovuudelle. Meillä auttoi se kun ilmoitin miehelleni olevani joka torstai klo 18-21 poissa. Piste. Silloin on minun harrastusilta ja mies järjestää työnsä sen mukaan. Olen löytänyt uusia ilon aiheita ja puolia itsestäni eikä tunnu siltä että elämä "valuu hukkaan". Miehellä on myös oma harrastusilta. Pienikin asia voi olla sinulle nyt valtavan merkityksellinen. Rakastan perhe-elämää ja uskon että sinäkin, kunhan saat vaikka sen yhden illan itsellesi. Jaksat olla parempi äiti ja puoliso muina päivinä.
Ja muille äideille sanoisin, että älkää nyt jumalauta uhriutuko. Ne lapset tajuaa sen ja kantaa syyllisyyden taakkaa koko elämänsä siitä. Jos et nauti arjesta niin tee asialle jotain. Lapset ei mene rikki jos olet kerran viikossa illan pois. Äläkä tuomitse äitejä, jotka ovat.
Luitko sä tätä ketjua? Kun ei ap:lle 3h viikossa riitä. Kun hänen potentiaalinsa vaatisi tuntien yksinoloa päivittäin.
Eiköhän suurin osa tämänkin ketjun äideistä käytä tuon verran aikaa itseensä viikossa, plus sitten vielä lisäksi illalla lasten nukkumaan mentyä omaa aikaa. Ja ovat aivan tyytyväisiä elämäänsä näin.
Tässä ketjussa on tasan yksi uhriutuja,'voit vapaasti arvata kuka se on.
Ps. Minä tein hoitovapaalla osa-aikatöitä ja valmistuin maisteriksi. Ei lapset ole mikään syy miksi ei voi toteuttaa itseään. Oma rajoittunut mielikuvitus on.
En lukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, omat ajatukseni ovat samanlaisia. Itse olen kohta 40v ja lapset ovat alakoulussa. Nykyään saan jo aikaa itselleni ja kaksi kertaa viikossa käyn terapiassa. Minulla on samat ajatukset, että elämä lipuu ohi ja olen vain kaarnalaiva merellä. Olen saanut kokea erittäin hienon jakson elämässäni, josta minut sitten riuhtaistiin oravanpyörään ja suoraan sanottuna aika tylsään elämään. Tämä asia on jäänyt vaivaamaan ja kadun syvästi, että annoin silloin tämän tapahtua. Mutta se tieto, että elämä voisi olla onnellisempaa, mutta sitä ei pysty toteuttaa, aiheuttaa lisää pahaa oloa.
Ja miksi tämä ei toteudu niin johtuu miehestäni. Hän elää hyvää ja onnellista elämää juuri nyt. Meillä on paha epäsuhta tämän asian kanssa, mutta hän ei ymmärrä minua ja että minä olin halunnut jotain muuta. Siksi elämä tuntuu lipuvan ohi, koska en pysty vaikuttamaan oman elämän suuriin kuvioihin millään tavalla. Ero ei nyt ole mahdollista, koska lapset ja muuten meillä on hyvä avioliitto. Ehkä seuraavassa elämässä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten sellainen pointti, että minun on käytettävä kaikki saamani oma aika tällä hetkellä liikuntaan, koska se on välttämätöntä jotta jaksaisin arkea yhtään millään tavalla. Jos en saisi edes liikkua, kärsisin niin pahoista niska- ja hartiajumeista että saattaisin toimia vain vahvan lääkityksen avulla. Enkä ehkä sitenkään. En edes muista koska olisin lukenut yhdenkään kirjan. Ehkä parin vuoden sisällä yhden. Ap
Mulle tuo kirjojen lukuajan menetys oli myös iso juttu lasten ollessa pieniä. Nyt kun aikaa on enemmän (lapset koulussa ja omissa touhuissaan) luen 2-3 kirjaa viikossa:) Ahmin kirjastosta kaiken mikä on jäänyt vuosien mittaan väliin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloitus kuulostaa hieman "ammattivalittajan" jorinoilta. Kirjoitustyyli on sama.
Ei minusta. Ammattivalittaja oli aina kiinnostunut myös muista.
Tämä kuulostaa Äitihullulta. Pari yksityiskohtaa muutettu. Mutta sama narsistisuus
Ehdottomasti äitihullu. Yhdessä ketjussa itkee kun äitinsä on toiminut taas kerran ihan normaalisti ja tästä lapsia rankaistaan ankeuttamalla pääsiäinen. tässä ketjussa ei vielä olla vedetty aasinsiltaa äitiin, mutta kohta varmaan lipsahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten sellainen pointti, että minun on käytettävä kaikki saamani oma aika tällä hetkellä liikuntaan, koska se on välttämätöntä jotta jaksaisin arkea yhtään millään tavalla. Jos en saisi edes liikkua, kärsisin niin pahoista niska- ja hartiajumeista että saattaisin toimia vain vahvan lääkityksen avulla. Enkä ehkä sitenkään. En edes muista koska olisin lukenut yhdenkään kirjan. Ehkä parin vuoden sisällä yhden. Ap
Ap teet ongelman sinne missä sitä ei ole. Kuka tahansa voi tehdä niska-hartiajumppaa pitkin päivää töissä ja kotona. Okei ehkä pikkuvauvan äidillä on vaikeuksia tässä,mutta sinä olet jo työelämässä. Lasten kanssa voi lähteä yhdessä lenkille ja kotona voi treenata kahvakuulalla.
Sä et vaan viitsi/uskalla tehdä niitä ratkaisuja, ja väität sitten lasten ja miehen syyksi tämän. Mietipä ihan todella mikä sun sisintä kalvaa, onko se epäonnistumisen pelko vai mikä? Et uskalla repäistä ja kokeilla käyttää edes sitä tuntia saadaksesi aikaan jotain, kun pelkäät ettet onnistu? Helpompaa sanoa, että kyllä minä pystyisin vaikka mihin, jos mulla vaan olisi rajattomasti aikaa.
Hyvin tuttu tunne tuo. En kuitenkaan siitä kehtaa nykyään enää juuri mainita, koska vastaukset ovat tyyliä onnellisuus on kiinni itsestäsi. Nojoo, mitäpä siihen sanoisi. Hillitse itsesi, ap, ja teeskentele olevasi onnellinen. Niin ne muutkin tekevät. Kun on koti, perhe ja työpaikka, on turha unelmoida. Onni on siinä. Arjessa. Usko tai älä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää tämä lynkkausmieliala. Masentunut ja näköalaton äiti on ilmeisesti hyvä äiti. Voi elää muille ja kuolla marttyyrina.
Ap:lle sanoisin, että koita löytää joku pieni kanava luovuudelle. Meillä auttoi se kun ilmoitin miehelleni olevani joka torstai klo 18-21 poissa. Piste. Silloin on minun harrastusilta ja mies järjestää työnsä sen mukaan. Olen löytänyt uusia ilon aiheita ja puolia itsestäni eikä tunnu siltä että elämä "valuu hukkaan". Miehellä on myös oma harrastusilta. Pienikin asia voi olla sinulle nyt valtavan merkityksellinen. Rakastan perhe-elämää ja uskon että sinäkin, kunhan saat vaikka sen yhden illan itsellesi. Jaksat olla parempi äiti ja puoliso muina päivinä.
Ja muille äideille sanoisin, että älkää nyt jumalauta uhriutuko. Ne lapset tajuaa sen ja kantaa syyllisyyden taakkaa koko elämänsä siitä. Jos et nauti arjesta niin tee asialle jotain. Lapset ei mene rikki jos olet kerran viikossa illan pois. Äläkä tuomitse äitejä, jotka ovat.
Luitko sä tätä ketjua? Kun ei ap:lle 3h viikossa riitä. Kun hänen potentiaalinsa vaatisi tuntien yksinoloa päivittäin.
Eiköhän suurin osa tämänkin ketjun äideistä käytä tuon verran aikaa itseensä viikossa, plus sitten vielä lisäksi illalla lasten nukkumaan mentyä omaa aikaa. Ja ovat aivan tyytyväisiä elämäänsä näin.
Tässä ketjussa on tasan yksi uhriutuja,'voit vapaasti arvata kuka se on.
Ps. Minä tein hoitovapaalla osa-aikatöitä ja valmistuin maisteriksi. Ei lapset ole mikään syy miksi ei voi toteuttaa itseään. Oma rajoittunut mielikuvitus on.
Et siis ollut todellisuudessa hoitovapaalla, vaan opinto- ja työskentelyvapaalla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten sellainen pointti, että minun on käytettävä kaikki saamani oma aika tällä hetkellä liikuntaan, koska se on välttämätöntä jotta jaksaisin arkea yhtään millään tavalla. Jos en saisi edes liikkua, kärsisin niin pahoista niska- ja hartiajumeista että saattaisin toimia vain vahvan lääkityksen avulla. Enkä ehkä sitenkään. En edes muista koska olisin lukenut yhdenkään kirjan. Ehkä parin vuoden sisällä yhden. Ap
Ap teet ongelman sinne missä sitä ei ole. Kuka tahansa voi tehdä niska-hartiajumppaa pitkin päivää töissä ja kotona. Okei ehkä pikkuvauvan äidillä on vaikeuksia tässä,mutta sinä olet jo työelämässä. Lasten kanssa voi lähteä yhdessä lenkille ja kotona voi treenata kahvakuulalla.
Sä et vaan viitsi/uskalla tehdä niitä ratkaisuja, ja väität sitten lasten ja miehen syyksi tämän. Mietipä ihan todella mikä sun sisintä kalvaa, onko se epäonnistumisen pelko vai mikä? Et uskalla repäistä ja kokeilla käyttää edes sitä tuntia saadaksesi aikaan jotain, kun pelkäät ettet onnistu? Helpompaa sanoa, että kyllä minä pystyisin vaikka mihin, jos mulla vaan olisi rajattomasti aikaa.
Väitätkö oikeasti että parin minuutin taukojumppa töissä riittää pitämään kuntoa yllä ja joku hätäinen kahvakulailu parivuotiaan pyöriessä jaloissa? Aika vaarallistakin olisi se, etten sanoisi. Toimintakykyni ylläpito vaatii vähintään kolme tuntia kunnon treeniä viikossa. Ulkoilua toki tulee lasten kanssa mutta eihän se nyt mitään treeniä ole!
Ja jos olisit lukenut tarkemmin mitä olen kertonut, niin yksi iso ongelma on se, etten enää uskokaan pystyväni mihinkään, koska niin pitkään aikaan en ole mitään omia juttujani tehnyt. Ap
En nyt täsmälleen tiedä, mitä ap tarkasti ottaen haluaisi tehdä, mutta minäkin ahdistuisin jos elämäni olisi pelkästään perheenäitinä olemista ilman yhtään omaa aikaa. Mulla on se onni, että työni on erittäin mielekästä ja tarjoaa merkityksellisyyden kokemuksia. Mutta ei mulle riittäisi se pelkkä perhe+työkään. Mä en ole luova, mutta mulla on eräs oma harrastus jonka avulla pääsen todella irti arjesta ja joka tarjoaa myös niitä merkityksen kokemuksia, toisenlaisia kuin työ ja lapset. Mä olen onnistunut järjestämään niin, että tämä harrastus tapahtuu enimmäkseen lasten nukkumaanmenoajasta eteenpäin ja viikonloppuisin - niinpä mun on helppo järjestää sinne pääseminen (olen itse organisoimassa harrastusta, joten minulla on sananvaltaa aikoihin ja paikkoihin).
Toisaalta, kun päätin lapset hankkia niin hyväksyin myös sen mahdollisuuden, että saatan joutua hoitamaan heidät (pääosin) itse. Olen onnekas kun en ole siihen joutunut, mutta kyllähän näin voi käydä. Jos en olisi uskonut pakon edessä pystyväni siihen niin olisin jättänyt lapset hankkimatta.
Alue: Aihe vapaa
Mitkä kyvyt?? Lapsiakin on ilmeisesti tietoisesti tehty useampi kuin se yksi. Miksi? Luulisi että jo sen ensimmäisen jälkeen olisi tajunnut että se sitoo.