Mitä pitäisi tehdä, kun elämä tuntuu valuvan hukkaan nykyisen työn ja perhe-elämän puristuksessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten sellainen pointti, että minun on käytettävä kaikki saamani oma aika tällä hetkellä liikuntaan, koska se on välttämätöntä jotta jaksaisin arkea yhtään millään tavalla. Jos en saisi edes liikkua, kärsisin niin pahoista niska- ja hartiajumeista että saattaisin toimia vain vahvan lääkityksen avulla. Enkä ehkä sitenkään. En edes muista koska olisin lukenut yhdenkään kirjan. Ehkä parin vuoden sisällä yhden. Ap

Ap teet ongelman sinne missä sitä ei ole. Kuka tahansa voi tehdä niska-hartiajumppaa pitkin päivää töissä ja kotona. Okei ehkä pikkuvauvan äidillä on vaikeuksia tässä,mutta sinä olet jo työelämässä. Lasten kanssa voi lähteä yhdessä lenkille ja kotona voi treenata kahvakuulalla.

Sä et vaan viitsi/uskalla tehdä niitä ratkaisuja, ja väität sitten lasten ja miehen syyksi tämän. Mietipä ihan todella mikä sun sisintä kalvaa, onko se epäonnistumisen pelko vai mikä? Et uskalla repäistä ja kokeilla käyttää edes sitä tuntia saadaksesi aikaan jotain, kun pelkäät ettet onnistu? Helpompaa sanoa, että kyllä minä pystyisin vaikka mihin, jos mulla vaan olisi rajattomasti aikaa.

Väitätkö oikeasti että parin minuutin taukojumppa töissä riittää pitämään kuntoa yllä ja joku hätäinen kahvakulailu parivuotiaan pyöriessä jaloissa? Aika vaarallistakin olisi se, etten sanoisi. Toimintakykyni ylläpito vaatii vähintään kolme tuntia kunnon treeniä viikossa. Ulkoilua toki tulee lasten kanssa mutta eihän se nyt mitään treeniä ole!

Ja jos olisit lukenut tarkemmin mitä olen kertonut, niin yksi iso ongelma on se, etten enää uskokaan pystyväni mihinkään, koska niin pitkään aikaan en ole mitään omia juttujani tehnyt. Ap

Eikö sun mies siis ole koskaan kotona? Itse juoksen tavoitteellisesti ja usein lähden lenkille 20-21 välillä, jolloin lapset jo nukkuu (aamuvirkulle, jollainen en ole, vastaava vaihtoehto olisi juosta 6-8 välilkä?).

Olen myös valinnut asua vähän ahtaammin, mutta keskeisellä paikalla, joten lähellä on myöhään auki olevia kuntosaleja ja monia muitakin harrastusmahdollisuuksia.

Vierailija kirjoitti:

En nyt täsmälleen tiedä, mitä ap tarkasti ottaen haluaisi tehdä, mutta minäkin ahdistuisin jos elämäni olisi pelkästään perheenäitinä olemista ilman yhtään omaa aikaa. Mulla on se onni, että työni on erittäin mielekästä ja tarjoaa merkityksellisyyden kokemuksia. Mutta ei mulle riittäisi se pelkkä perhe+työkään. Mä en ole luova, mutta mulla on eräs oma harrastus jonka avulla pääsen todella irti arjesta ja joka tarjoaa myös niitä merkityksen kokemuksia, toisenlaisia kuin työ ja lapset. Mä olen onnistunut järjestämään niin, että tämä harrastus tapahtuu enimmäkseen lasten nukkumaanmenoajasta eteenpäin ja viikonloppuisin - niinpä mun on helppo järjestää sinne pääseminen (olen itse organisoimassa harrastusta, joten minulla on sananvaltaa aikoihin ja paikkoihin).

Toisaalta, kun päätin lapset hankkia niin hyväksyin myös sen mahdollisuuden, että saatan joutua hoitamaan heidät (pääosin) itse. Olen onnekas kun en ole siihen joutunut, mutta kyllähän näin voi käydä. Jos en olisi uskonut pakon edessä pystyväni siihen niin olisin jättänyt lapset hankkimatta.

Jos harrastat iltaisin ja viikonlopuisin, niin koska vietät miehesi kanssa kahdenkeskistä aikaa? Vai harrastatko miehesi kanssa?

Tällä hetkellä ainakin koen työni suorastaan kammottavana. Jos kokisin sen mielekkäänä, tuskin olisin täällä mitään valittamassa. Oman ajan puute on tässä ikään kuin piste iin päälle. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten sellainen pointti, että minun on käytettävä kaikki saamani oma aika tällä hetkellä liikuntaan, koska se on välttämätöntä jotta jaksaisin arkea yhtään millään tavalla. Jos en saisi edes liikkua, kärsisin niin pahoista niska- ja hartiajumeista että saattaisin toimia vain vahvan lääkityksen avulla. Enkä ehkä sitenkään. En edes muista koska olisin lukenut yhdenkään kirjan. Ehkä parin vuoden sisällä yhden. Ap

Ap teet ongelman sinne missä sitä ei ole. Kuka tahansa voi tehdä niska-hartiajumppaa pitkin päivää töissä ja kotona. Okei ehkä pikkuvauvan äidillä on vaikeuksia tässä,mutta sinä olet jo työelämässä. Lasten kanssa voi lähteä yhdessä lenkille ja kotona voi treenata kahvakuulalla.

Sä et vaan viitsi/uskalla tehdä niitä ratkaisuja, ja väität sitten lasten ja miehen syyksi tämän. Mietipä ihan todella mikä sun sisintä kalvaa, onko se epäonnistumisen pelko vai mikä? Et uskalla repäistä ja kokeilla käyttää edes sitä tuntia saadaksesi aikaan jotain, kun pelkäät ettet onnistu? Helpompaa sanoa, että kyllä minä pystyisin vaikka mihin, jos mulla vaan olisi rajattomasti aikaa.

Väitätkö oikeasti että parin minuutin taukojumppa töissä riittää pitämään kuntoa yllä ja joku hätäinen kahvakulailu parivuotiaan pyöriessä jaloissa? Aika vaarallistakin olisi se, etten sanoisi. Toimintakykyni ylläpito vaatii vähintään kolme tuntia kunnon treeniä viikossa. Ulkoilua toki tulee lasten kanssa mutta eihän se nyt mitään treeniä ole!

Ja jos olisit lukenut tarkemmin mitä olen kertonut, niin yksi iso ongelma on se, etten enää uskokaan pystyväni mihinkään, koska niin pitkään aikaan en ole mitään omia juttujani tehnyt. Ap

Eikö sun mies siis ole koskaan kotona? Itse juoksen tavoitteellisesti ja usein lähden lenkille 20-21 välillä, jolloin lapset jo nukkuu (aamuvirkulle, jollainen en ole, vastaava vaihtoehto olisi juosta 6-8 välilkä?).

Olen myös valinnut asua vähän ahtaammin, mutta keskeisellä paikalla, joten lähellä on myöhään auki olevia kuntosaleja ja monia muitakin harrastusmahdollisuuksia.

On ja kyllä mulla useimpina päivinä on jonkin verran omaa aikaa, siis sen verran että saan treenattua sen välttämättömän määrän ja aina ennen lasten nukkumaanmenoa, meillä tosin lapset menevät myöhemmin nukkumaan kuin teillä. Mihinkään muuhun säännölliseen omaan tekemiseen aikaa ei ole. En edes voisi treenata kahdeksan jälkeen, tai menetän yöuneni. Olen kokeilut sitäkin kyllä. Aamusta en todellakaan omaa aikaa ota, en meinaa jaksaa nousta edes viime tipassa jotta ehdin töihin. Lasten nukkumaanmenon jälkeen on parisuhdeaika aina ja joka päivä ja siitä emme tingi. Ap

Sulla on perhe ja työ? Myös vapaa-aikaa jolloin tehdään yhdessä asioita ja välillä yksin. Odota että lapset täysi-ikäisiä ja vetää sitten. Lähtemällä rinkan kanssa maailmalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt täsmälleen tiedä, mitä ap tarkasti ottaen haluaisi tehdä, mutta minäkin ahdistuisin jos elämäni olisi pelkästään perheenäitinä olemista ilman yhtään omaa aikaa. Mulla on se onni, että työni on erittäin mielekästä ja tarjoaa merkityksellisyyden kokemuksia. Mutta ei mulle riittäisi se pelkkä perhe+työkään. Mä en ole luova, mutta mulla on eräs oma harrastus jonka avulla pääsen todella irti arjesta ja joka tarjoaa myös niitä merkityksen kokemuksia, toisenlaisia kuin työ ja lapset. Mä olen onnistunut järjestämään niin, että tämä harrastus tapahtuu enimmäkseen lasten nukkumaanmenoajasta eteenpäin ja viikonloppuisin - niinpä mun on helppo järjestää sinne pääseminen (olen itse organisoimassa harrastusta, joten minulla on sananvaltaa aikoihin ja paikkoihin).

Toisaalta, kun päätin lapset hankkia niin hyväksyin myös sen mahdollisuuden, että saatan joutua hoitamaan heidät (pääosin) itse. Olen onnekas kun en ole siihen joutunut, mutta kyllähän näin voi käydä. Jos en olisi uskonut pakon edessä pystyväni siihen niin olisin jättänyt lapset hankkimatta.

Jos harrastat iltaisin ja viikonlopuisin, niin koska vietät miehesi kanssa kahdenkeskistä aikaa? Vai harrastatko miehesi kanssa?

Tällä hetkellä ainakin koen työni suorastaan kammottavana. Jos kokisin sen mielekkäänä, tuskin olisin täällä mitään valittamassa. Oman ajan puute on tässä ikään kuin piste iin päälle. Ap

Ikävää :(

Mun harrastus on siis kahtena arki-iltana ja vie n 2 h/kerta, lisäksi satunnaisesti viikonloppuna 2h la tai su (kesällä enemmän, mutta silloin on lomaakin). Arki-iltana lähden kun mies alkaa antaa lapsille iltapalaa ja palaan kun lapset ovat juuri nukahtaneet, joten sen jälkeen on yhteistä aikaa.

Siis miten voi tulla yllätyksenä että lapset vaatii aikaa? Siis ap, miksi teit ekan lapsen jälkeen toisen? Luulisi että ymmärsit jo ekan jälkeen että lapset vaatii aikaa?

Lapsia on niin ei siinä mahdottomasti voi itseään ajatella. Olisit ennen lapsia matkustellut ja toteuttanut itseäsi. Eihän äiti ihminen voi värkätä joka illaksi ohjelmaa vain itselleen. Lapsethan nukkuu kahdeksan aikaa niin onhan sulla muutama tunti aikaa

Olla omissa oloissa tai tehä miehen kanssa kimppakiwaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt täsmälleen tiedä, mitä ap tarkasti ottaen haluaisi tehdä, mutta minäkin ahdistuisin jos elämäni olisi pelkästään perheenäitinä olemista ilman yhtään omaa aikaa. Mulla on se onni, että työni on erittäin mielekästä ja tarjoaa merkityksellisyyden kokemuksia. Mutta ei mulle riittäisi se pelkkä perhe+työkään. Mä en ole luova, mutta mulla on eräs oma harrastus jonka avulla pääsen todella irti arjesta ja joka tarjoaa myös niitä merkityksen kokemuksia, toisenlaisia kuin työ ja lapset. Mä olen onnistunut järjestämään niin, että tämä harrastus tapahtuu enimmäkseen lasten nukkumaanmenoajasta eteenpäin ja viikonloppuisin - niinpä mun on helppo järjestää sinne pääseminen (olen itse organisoimassa harrastusta, joten minulla on sananvaltaa aikoihin ja paikkoihin).

Toisaalta, kun päätin lapset hankkia niin hyväksyin myös sen mahdollisuuden, että saatan joutua hoitamaan heidät (pääosin) itse. Olen onnekas kun en ole siihen joutunut, mutta kyllähän näin voi käydä. Jos en olisi uskonut pakon edessä pystyväni siihen niin olisin jättänyt lapset hankkimatta.

Jos harrastat iltaisin ja viikonlopuisin, niin koska vietät miehesi kanssa kahdenkeskistä aikaa? Vai harrastatko miehesi kanssa?

Tällä hetkellä ainakin koen työni suorastaan kammottavana. Jos kokisin sen mielekkäänä, tuskin olisin täällä mitään valittamassa. Oman ajan puute on tässä ikään kuin piste iin päälle. Ap

Ikävää :(

Mun harrastus on siis kahtena arki-iltana ja vie n 2 h/kerta, lisäksi satunnaisesti viikonloppuna 2h la tai su (kesällä enemmän, mutta silloin on lomaakin). Arki-iltana lähden kun mies alkaa antaa lapsille iltapalaa ja palaan kun lapset ovat juuri nukahtaneet, joten sen jälkeen on yhteistä aikaa.

Lisään että vuosien varrella me ollaan miehen kanssa kyllä tingitty nimenomaan kahdenkeskisestä ja sitten koko perheen yhteisestä ajasta, jotta molemmilla olisi mahdollisuus "toteuttaa itseään" ja saada elämään muutakin kuin se arki. Ihan kaikkea ei ehkä voi saada?

Viimeistään eläkkeellä ollessa on vapaata mitä nyt lapselapsenlapsia kaitsia muutamana viikonloppuna ja välillä arkena. Joutaa sitten kipitellä saumojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tämä lynkkausmieliala. Masentunut ja näköalaton äiti on ilmeisesti hyvä äiti. Voi elää muille ja kuolla marttyyrina.

Ap:lle sanoisin, että koita löytää joku pieni kanava luovuudelle. Meillä auttoi se kun ilmoitin miehelleni olevani joka torstai klo 18-21 poissa. Piste. Silloin on minun harrastusilta ja mies järjestää työnsä sen mukaan. Olen löytänyt uusia ilon aiheita ja puolia itsestäni eikä tunnu siltä että elämä "valuu hukkaan". Miehellä on myös oma harrastusilta. Pienikin asia voi olla sinulle nyt valtavan merkityksellinen. Rakastan perhe-elämää ja uskon että sinäkin, kunhan saat vaikka sen yhden illan itsellesi. Jaksat olla parempi äiti ja puoliso muina päivinä.

Ja muille äideille sanoisin, että älkää nyt jumalauta uhriutuko. Ne lapset tajuaa sen ja kantaa syyllisyyden taakkaa koko elämänsä siitä. Jos et nauti arjesta niin tee asialle jotain. Lapset ei mene rikki jos olet kerran viikossa illan pois. Äläkä tuomitse äitejä, jotka ovat.

Luitko sä tätä ketjua? Kun ei ap:lle 3h viikossa riitä. Kun hänen potentiaalinsa vaatisi tuntien yksinoloa päivittäin.

Eiköhän suurin osa tämänkin ketjun äideistä käytä tuon verran aikaa itseensä viikossa, plus sitten vielä lisäksi illalla lasten nukkumaan mentyä omaa aikaa. Ja ovat aivan tyytyväisiä elämäänsä näin.

Tässä ketjussa on tasan yksi uhriutuja,'voit vapaasti arvata kuka se on.

Ps. Minä tein hoitovapaalla osa-aikatöitä ja valmistuin maisteriksi. Ei lapset ole mikään syy miksi ei voi toteuttaa itseään. Oma rajoittunut mielikuvitus on.

olisit senkin ajan hoitanut omia lapsia. Lapset on pieniä vähän aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota kutsutaan ruuhkavuosiksi ja jokainen ajattelee samalla tavalla jossain vaiheessa

Että ihan jokainen? On kumma, kun niin moni kieltää täysin sen FAKTAN että ruuhkavuodet ovat itse aiheutettu ilmiö, jonka voi myös välttää jos haluaa.

Onko se jokin heikon mielen puolustusmekanismi, että pitää kuvitella KAIKKIEN kärsivän jossain vaiheessa ruuhkavuosista, kun ei kestä ajatella että toisinkin voisi olla? "Kaikilla se arki on tuollaista" on lohdullisempaa kuin "arkeni on tällaista omien valintojeni vuoksi, ja se voisi olla hyvin erilaista jos olisin valinnut voisin".

T. 37v nainen, jonka arki EI todellakaan ole tuollaista, ja jolle ruuhkavuosia ei tulekaan

Et edes kerran vuosien aikana ole huokaissut ja toivonut että saisit vaikka yhden vuorokauden vain olla itseksesi?

Minä myönnän sen rehellisesti vaikka en olekaan ruuhkavuosista kärsinyt, itse olen 4 lasta halunnut ja elänyt lapsiperhe-elämää jo 35 vuotta (4 jäljellä) :) Kyllä myönnän väsyneeni vaativan työn, opiskelun, lasten, kodinhoidon, parisuhteen, vanhemmista huolehtimisen, sairauksian yms sekamelskassa joskus mutta myös nauttineeni kaikesta. Aika harva on sellainen superihminen joka vain hypettää kaiken stressin ja vaatimusten keskellä!

Olet onnellisessa asemassa jos elämäsi on vain pelkkää juhlaa ilman haasteita!

t ed

En ole huokaissut, koska tiedän että oma aika on minulle tärkeää joten olen järjestänyt elämäni niin, että omaa aikaa on riittävästi. Ja ei tietenkään kenenkään elämä ole pelkkää juhlaa! Typerä tokaisu. Kukin voi kuitenkin tehdä parhaansa ettei hommaa elämäänsä haasteita jotka ovat omalle luonteelle liian hankalia. Kuten rauhaa kaipaavalle lapset saatika useampi.

On äitejä, jotka ovat musiikkimaailman huipulla. On äitejä, jotka etenevät hienosti urallaan. On äitejä, jotka harrastavat liikuntaa. On äitejä, jotka ovat inspiroituneita elämästään. Musta on väärin syyttää lapsia siitä, ellei oo saanut elämässään "mitään" aikaan eikä ole tyytyväinen elämäänsä.

Kaikki sanoo, että sitä se elämä nyt vaan on ja niin kuuluukin olla, turha valittaa. Luulen että just tuollaisen ajattelumallin takia näitä ap:n kaltaisia elämäänsä tyytymättömiä on niin paljon. Kun ei mietitä, mitä oikeasti haluaa, eikä yritetä tehdä elämästä oman näköistä. Mennään vaan sen valmiin kaavan mukaan, että pitää hankkia perhe ja kokopäivätyö ja tietty elintaso. Joillekin se tietysti on just sitä omanlaista elämää ja ovat onnellisia niin, mikä on hienoa! Mutta ei se jokaisella toimi. Itse esimerkiksi arvostan ihan joutilasta oleskelua ja omaa rauhaa todella paljon, joten mulle ei varmaan sovi urakeskeinen elämä ja lapsien hankkiminen. Oon vielä parikymppinen opiskelija ja kieltämättä elämä on aika hyvää just nyt, vaikka rahaa ei ole mihinkään.

Tietysti ap:n kohdalla jotkut valinnat on jo lopullisesti tehty eikä niitä voi enää perua, mutta kyllä edelleen on mahdollista tehdä elämästä enemmän omanlaista. Tässäkin ketjussa on siihen annettu neuvoja, esim työajan lyhentäminen. Itse sitten päätät, priorisoitko paremman palkan sen edelle, että olisi enemmän vapaa-aikaa. Ja on sekin totta, että pitää huomata kaikki hyvä omassa elämässä ja arvostaa sitä. Jos se taito puuttuu, on todennäköisesti enemmän tai vähemmän onneton koko elämänsä, oli se millaista tahansa.

Älä tavoittele kuuta taivaalta, vaan nauti siitä, mitä sinulla on.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki sanoo, että sitä se elämä nyt vaan on ja niin kuuluukin olla, turha valittaa. Luulen että just tuollaisen ajattelumallin takia näitä ap:n kaltaisia elämäänsä tyytymättömiä on niin paljon. Kun ei mietitä, mitä oikeasti haluaa, eikä yritetä tehdä elämästä oman näköistä. Mennään vaan sen valmiin kaavan mukaan, että pitää hankkia perhe ja kokopäivätyö ja tietty elintaso. Joillekin se tietysti on just sitä omanlaista elämää ja ovat onnellisia niin, mikä on hienoa! Mutta ei se jokaisella toimi. Itse esimerkiksi arvostan ihan joutilasta oleskelua ja omaa rauhaa todella paljon, joten mulle ei varmaan sovi urakeskeinen elämä ja lapsien hankkiminen. Oon vielä parikymppinen opiskelija ja kieltämättä elämä on aika hyvää just nyt, vaikka rahaa ei ole mihinkään.

Tietysti ap:n kohdalla jotkut valinnat on jo lopullisesti tehty eikä niitä voi enää perua, mutta kyllä edelleen on mahdollista tehdä elämästä enemmän omanlaista. Tässäkin ketjussa on siihen annettu neuvoja, esim työajan lyhentäminen. Itse sitten päätät, priorisoitko paremman palkan sen edelle, että olisi enemmän vapaa-aikaa. Ja on sekin totta, että pitää huomata kaikki hyvä omassa elämässä ja arvostaa sitä. Jos se taito puuttuu, on todennäköisesti enemmän tai vähemmän onneton koko elämänsä, oli se millaista tahansa.

No nimenomaan, mutta ap ei tunnu haluavan valita mitään pois. Ei voi liikkua aamulla, ei kasin jälkeen illalla, ei tinkiä kahdenkeskisestä ajasta miehen kanssa yhtään, palkka ei voi laskea (tämä viimeinen on tosin varmaan pakon sanelema juttu, mikä on kyllä ikävää).

Sekin vaikuttaa paljon kokemukseen etten saa mitään aikaan että olen lähes aina väsynyt, nytkin kun kohta olen saamassa lapsivapaata aikaa hetken niin on mentävä vain nukkumaan. En meinaa millään jaksaa herätä töihin ja joka iltapäivä iskee hirveä väsymys, vaikka olisin yöllä nukkunut ihan tarpeeksi (ainakin yli 7h). Pelkästään jatkuvasti päivätöissä käyminen tuntuu olevan liian raskasta, etenkin tähän vuodenaikaan tuntuu siltä ettei mikään huvita eikä suju. Ap

Naisilla on ihmeellisiä prinsessaharhoja siitä mikä arki on. Ei perheellinen nainen voi viettää "Sinkkuelämää" tai jättää suomalaisessa verotusmallissa toimeentuloa pelkästään miehen harteille samalla kun itse toteuttaa jotain taide- tai fitness-hörhöilyä. Aika harvasta loppujen lopuksi tulee mitään maailmantason julkkista ja hekin ovat yleensä uhranneet siinä matkalla perheensä tai jotain muuta arvokasta päästäkseen sinne missä ovat. Heidän elämänsä voi jostain näkökulmasta olla (henkisesti) köyhää, sillä ihmiset löytävät onnen eri asioista.

Monesti jo todettua, mutta nauti siitä mitä sinulla on. Työskentele vähitellen ja kärsivällisesti kohti unelmaasi jos sinulla on sellainen, äläkä laiminlyö perheenjäseniäsi.

Ap, et sinä itseäsi ja taitojasi mihinkään hukkaa seuraavien vuosien aikana, kun lapsesi kasvavat isommaksi.

Tällainen asenne vaikuttaa lapsiisi negatiivisesti, he muistavat äidin hermostuneena, jolle he olivat tiellä.

Elä hetki kerrallaan, tässä hetkessä. Lasten ja perheen takia tuleekin luopua monesta asiasta, laittaa jälkikasvu etusijalle. Kiitollisuus ja nöyryys vie paljon enemmän eteenpäin kuin tyytymättömyys ja itsekkyys.

Yks päivä lapset muuttavat pois ja sitten on sitä aikaa, jos olet huono vanhempi niin myös yksinäisyys tulee olemaan tuttavasi.

Vierailija kirjoitti:

Sekin vaikuttaa paljon kokemukseen etten saa mitään aikaan että olen lähes aina väsynyt, nytkin kun kohta olen saamassa lapsivapaata aikaa hetken niin on mentävä vain nukkumaan. En meinaa millään jaksaa herätä töihin ja joka iltapäivä iskee hirveä väsymys, vaikka olisin yöllä nukkunut ihan tarpeeksi (ainakin yli 7h). Pelkästään jatkuvasti päivätöissä käyminen tuntuu olevan liian raskasta, etenkin tähän vuodenaikaan tuntuu siltä ettei mikään huvita eikä suju. Ap

Yritä tosiaan nukkua niin paljon kuin pystyt. Tämä vuodenaika on tosi rankkaa monelle meistä. Alkaa väsyttää ja masentaa vähemmästäkin! Osta hyviä hedelmiä ja marjoja, joista ehkä saat piristystä. Jos et urheile niin kokeile lähteä päivittäin liikkumaan, vaikka vaan vartin happihyppelylle. Pian on joulu ja päivät alkaa pitenemään. Sä selviät tästä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää tämä lynkkausmieliala. Masentunut ja näköalaton äiti on ilmeisesti hyvä äiti. Voi elää muille ja kuolla marttyyrina.

Ap:lle sanoisin, että koita löytää joku pieni kanava luovuudelle. Meillä auttoi se kun ilmoitin miehelleni olevani joka torstai klo 18-21 poissa. Piste. Silloin on minun harrastusilta ja mies järjestää työnsä sen mukaan. Olen löytänyt uusia ilon aiheita ja puolia itsestäni eikä tunnu siltä että elämä "valuu hukkaan". Miehellä on myös oma harrastusilta. Pienikin asia voi olla sinulle nyt valtavan merkityksellinen. Rakastan perhe-elämää ja uskon että sinäkin, kunhan saat vaikka sen yhden illan itsellesi. Jaksat olla parempi äiti ja puoliso muina päivinä.

Ja muille äideille sanoisin, että älkää nyt jumalauta uhriutuko. Ne lapset tajuaa sen ja kantaa syyllisyyden taakkaa koko elämänsä siitä. Jos et nauti arjesta niin tee asialle jotain. Lapset ei mene rikki jos olet kerran viikossa illan pois. Äläkä tuomitse äitejä, jotka ovat.

Luitko sä tätä ketjua? Kun ei ap:lle 3h viikossa riitä. Kun hänen potentiaalinsa vaatisi tuntien yksinoloa päivittäin.

Eiköhän suurin osa tämänkin ketjun äideistä käytä tuon verran aikaa itseensä viikossa, plus sitten vielä lisäksi illalla lasten nukkumaan mentyä omaa aikaa. Ja ovat aivan tyytyväisiä elämäänsä näin.

Tässä ketjussa on tasan yksi uhriutuja,'voit vapaasti arvata kuka se on.

Ps. Minä tein hoitovapaalla osa-aikatöitä ja valmistuin maisteriksi. Ei lapset ole mikään syy miksi ei voi toteuttaa itseään. Oma rajoittunut mielikuvitus on.

Et siis ollut todellisuudessa hoitovapaalla, vaan opinto- ja työskentelyvapaalla!

Kyllä olin, kun itse lapseni kotona hoidin. Kaikki työ (ja opinnot) ei ole aikaan ja paikkaan sidottua (ja osa-aikatyö ei ole automaattisesti 50% työaika). Tuolloin esim. jo lapsen 2h päiväunet olivat minun käytettävissä sekä ilta klo 20-00. Plus tuolloin mulla ei ollut ns. vapaa- aikaa, eli en harrastanut ja nukuinkin huonosti. Mutta se oli oma valintani.

Mies liukui töistä n. kerran kuussa, mikäli minulla oli päivällä pakollinen tentti tms. Elämässä voi hoitaa asiat monella tavalla. Toki esim läsnäolopakollisissa opinnoissa tai perus toimistotyössä tuo ei olisi onnistunut, joten onnekas olen. Mutta pointti on, että ei ne lapset olleet este, ja harvalle oikeasti ovat.