Tuleeko tällaisesta suhteesta koskaan mitään?

Eli olemme molemmat hiukan alle 30-vuotiaita opiskelijoita, työttömiä. Toinen meistä opiskelee monimuoto-opintoja ja toinen iltaisin.

Kumppanini isä eikä veli tykkää, että heidän luonaan käy vieraita kyläilemässä. Syytä siihen en tiedä. Miesystäväni asuu vielä kotonaan. Minä jouduin pakon sanelemana joutuessani työttömäksi muuttamaan hetkellisesti takaisin äitini luo, joten olemme kahdestaan. Outoa ehkä joidenkin mielestä, mutta kun töitä ei ole omalla alalla ja piti alkaa opiskelemaan uutta niin rahat eivät vuokraan riitä.

Kamalan hankalaa on tämä tapailu. Olen käynyt tasan kaksi kertaa kumppanini luona 3-4 kuukauden aikana. Hän on käynyt täällä noin 10-15 kertaa. Yleensä aina päiväsaikaan, muutaman tunnin verran, koska iltaisin hän käy koulua.

Minä käyn aina kaupassa ja teen hänelle ruoan ja joskus keitän vielä kahvitkin, kun hän tulee tänne. Minä olen saanut kahvit heillä kaksi kertaa. Hiukan tuntuu epäreilulta, että minä aina raadan niska limassa tehden viimeisen päälle herkulliset ateriat ja vielä jälkiruoatkin.

Näemme kerran viikossa tai kerran kahdessa viikossa. Suhdetta on kestänyt puolisen vuotta, josta alkuun vain kirjoittelimme netissä muutaman kuukauden ennen ensimmäistä tapaamista.
Tapaamme joskus kaupungilla siten, että käymme kahvilassa ja kaupassa. Tapaaminen kestää ehkä noin 2 tuntia, jonka jälkeen palaamme molemmat omiin koteihimme.

Olen sanonut asiasta, mutta ei se oikein ole tuottanut tulosta. Taas tulee viikko näkemisestä. Koskaan emme soittele, laitamme vain useita viestejä päivässä. Syytä soittelemattomuuteen en varsinaisesti tiedä, mutta hän on sanonut, että pelkää häiritsevänsä, jos soittaakin pahaan aikaan.
Nykyään, jos hän pyytää sinne (kun sanoin asiasta) tulee itselleni vaivaantunut olo, kun tiedän, että vieraita ei oikein hyväksytä eikä siitä syystä oikein tee edes mieli mennäkään. Olisi mukava, jos olisi tervetullut. On ihan tuskainen olo tämän asian takia.

Toivotonta?