Ava: Erilaiset perheet: Nuoren lesken perhe

Onko tämä nyt hyvä mässäilyn aihe? Vai mitä tällä jaksolla haettiin takaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Törkeintä ehkä oli se, että mies päätti tehdä itsemurhan kotiin. Olisi päättänyt päivänsä jonnekin ihan muualle.

Samaa mieltä. Mä varmaan en pääsisi vihastani ikinä eroon.

Vihan tunteet on normaaleja tunteita minkä tahansa trauman jälkeen - ei ainoastaan itsemurhaan menehtyneen läheisen tunnetila. Kaikenkaikkiaan on hyvin yksilöllistä se, miten asiaa käsittelee ja harvemmin sitä etukäteen pystyy tietämään.

Tuoreessa haastattelussa kertoo ettei ole käynyt pian vuoteen miehensä haudalla. Onko se nyt hyvä tapa surra, jos sivuttaa koko asian pois elämästään.

Vierailija kirjoitti:

Tuoreessa haastattelussa kertoo ettei ole käynyt pian vuoteen miehensä haudalla. Onko se nyt hyvä tapa surra, jos sivuttaa koko asian pois elämästään.

Mun isoäiti kuoli 15 vuotta sitten. Olen muistaakseni käynyt haudalla kerran. Ei hän siellä ole. Ei haudalla käyminen tee suremisesta parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä nyt hyvä mässäilyn aihe? Vai mitä tällä jaksolla haettiin takaa?

Minusta ohjelmassaei mitenkään mässäilty , Kerrottiin asiallisesti perheen selviytymisestä , 

Vierailija kirjoitti:

Oli masentunut.

Masentunut voi kokea itsensä niin arvottomaksi, että haksahtaa ajattelemaan että olisi lähipiirillekin helpompaa jos häntä ei olisi edes olemassa. Pääsisivät yhdestä kiviriipasta eroon.

Inhottavaa sanoa, ettei ole tainnut olla kotona kaikki hyvin kun itsemurhaan päätyy.

Mä olen ollut tilanteessa, jossa pidin itsemurhaa parhaana vaihtoehtona, mutta jouduin onneksi sairaalaan suljetuksi itseni parhaaksi, enkä voinut tehdä sitä.

Muistan, että niihin aikoihin en nähnyt itselläni minkäänlaista tulevaisuutta ja näin koko siihenastisen elämäni todella epäonnistuneena ja itseni syypäänä siihen, uskoin olevani paha.

Uskoin kaikkien (myös perheeni) parhaaksi olevan, että kuolisin, ettei minua enää olisi.

Uskoin, että elossa olemalla pilaan koko perheen elämän ja itsemurhalla "pelastaisin" perheeni, läheiseni ja jopa yhteiskunnan hirveältä taakalta ja kärsimykseltä, jos paha eli minä poistuisin elämästä.

Oikeasti uskoin niin, uskoin siihen todella syvästi ja rauhallisestikin.

Henkisen kärsimyksen lisäksi olo oli fyysisestikin tukala - lopussa tuntui, että iho kiristää ja hengityskin sattui.

Eikä minun oloani juuri kukaan huomannut, loppuun saakka esitin kaiken olevan normaalisti, hymyilin ja nauroin paljon, viihdytin ihmisiä, hassuttelin ja olin sosiaalinen.

Kunnes vaan tuli se hetki, kun ämpäri oli jo niin täynnä, että se läikkyi yli ja kaikki romahti.

Pitkä taival takana ja edessäkin vielä on, mutta enää en usko minun kuoleman olevan helpottava asia kenellekään enkä myöskään itse halua kuolla.

Tässä yhden ex-itsemurhakandidaatin kokemuksia, eli kykenen ymmärtämään itsemurhan tehnyttä täysin, vaikka ei sitä voi varsinaisesti "hyväksyäkään" - tarviiko edes?

Useimmiten itsemurha taitaa olla inhimillinen ja kauhea tragedia, jolle selvää syyllistä ei ole.

Minulla on muuten itsellänikin yksi läheinen tehnyt itsemurhan 7 vuotta sitten, enkä ole käynyt haudalla hautajaisten jälkeen ikinä.

Nyt jouluna on tarkoitus ensimmäistä kertaa mahdollisesti käydä.

Ei haudalla käyminen tai käymättömyys kerro mitään, surua käsitellään niin monin tavoin.

Jos kolme lasta ja vanhin kolme, niin ei ihme, että masentuu

Huomasitteko muut, kuinka Lauran ja sairaanhoitaja-miehen välillä kipinöi?! Söpöä! :)

Onkohan tämä kuollut mies ollut joskus Hervannan Duolla vartijana? Tutun näköinen mies!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä ettei kotona kaikki ollut hyvin..

Huoh. Meidän entinen päällikkö teki itsarin, kun ei kestänyt työpaineita. Se oli hyvin selkeä, ampui itsensä työpaikalle. Tämä laman aikaan, jolloin tätä tapahtui. Ei pystynyt irtisanomaan ihmisiä, huhuttiin. 

Kuinka surullista. Kun työasiat on kuitenkin vaan työasioita. Että päästää ne tuollaisiin mittasuhteisiin. Kannattaisi vaan ottaa lopputili työstä eikä koko elämästä tuollaisessa tilanteessa. No, helppo tietysti sivusta sanoa.

Se on aika paha kierre, jos masennustaan lääkitsee alkoholilla. Miten paha tilanne sitten mahtoi olla, alkoholinkäytön lisääntymisestähän leski ohjelmassa kertoi (tämä huomautuksena niille, jotka luulevat, että tässä spekuloin jotain ilkeämielistä)

Toisaalta alkoholin aiheuttama nousuhumala voi tuntua auttavan masennukseen, mutta se on vain hetken helpotus ja lopputulema on kuitenkin entistä masentuneempi.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä nyt hyvä mässäilyn aihe? Vai mitä tällä jaksolla haettiin takaa?

Eikö tämä ohjelma ole Erilaiset perheet?

Tämä perhe on erilainen,nuori leski ja pienet lapset.

Mielestäni on hyvä kun aiheesta puhutaan,tällaisia perheitä on paljon ja aihe on aina ollut tabu,mikä on väärin.Mielipiteitä jakava mutta tätä päivää.Mielestäni on ikävää kun näillä palstoilla on aina niitä kommentaattoreita jotka tuomitsevat tietämättä todellisia syitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä ettei kotona kaikki ollut hyvin..

Huoh. Meidän entinen päällikkö teki itsarin, kun ei kestänyt työpaineita. Se oli hyvin selkeä, ampui itsensä työpaikalle. Tämä laman aikaan, jolloin tätä tapahtui. Ei pystynyt irtisanomaan ihmisiä, huhuttiin. 

Kuinka surullista. Kun työasiat on kuitenkin vaan työasioita. Että päästää ne tuollaisiin mittasuhteisiin. Kannattaisi vaan ottaa lopputili työstä eikä koko elämästä tuollaisessa tilanteessa. No, helppo tietysti sivusta sanoa.

Toihan oli yrittäjän lopputili.

Ymmärrän todella hyvin vihan tuntemisen tuollaisessa tilanteessa, mutta kyllä se viha aikaa myöden hellittää. Ihan oikeasti. 

Tunsin perheellisen miehen, joka sairasti alkoholismia ja masennusta. Hän teki itsemurhan humalassa. En usko, että hän olisi ns. täydessä ymmärryksessä koskaan päätynyt moiseen ratkaisuun, tai halunnut koskaan satuttaa läheisiään. En jaksa uskoa, että hän olisi masennuksestaan huolimatta edes tehnyt sitä, jos ei olisi ollut humalassa. Ja olihan se valtavan traumaattista sekä leskelle että lapselle, sitä en halua vähätellä.

Tuon perheen elämä on kuitenkin jatkunut. Lapset ovat jo aikuisia, ja ovat antaneet anteeksi isälleen. Uskon, että anteeksianto on helpottanut heidän oloaan merkittävästi. Mielen sairaudet ovat valtava tragedia, oli kyseessä sitten vaikkapa anoreksia, jonka myötä ihminen näännyttää itsensä kuoliaaksi, tai vaikkapa alkoholismi, joka saa elimet pettämään. Tai masennus, joka saa ihmisen ottamaan yliannostuksen. Ei sairas mieli ymmärrä, mitä tekee. Sairas mieli ei ymmärrä, mitä seurauksia teolla on läheisille. Oma, vinoutunut, sairas näkökulma ylikorostuu - kokemus siitä, että itse on paska ihminen ja tuottaa pelkkää pahaa oloa ja surua läheisilleen.

Vierailija kirjoitti:

Inhottavaa sanoa, ettei ole tainnut olla kotona kaikki hyvin kun itsemurhaan päätyy.

Mä olen ollut tilanteessa, jossa pidin itsemurhaa parhaana vaihtoehtona, mutta jouduin onneksi sairaalaan suljetuksi itseni parhaaksi, enkä voinut tehdä sitä.

Muistan, että niihin aikoihin en nähnyt itselläni minkäänlaista tulevaisuutta ja näin koko siihenastisen elämäni todella epäonnistuneena ja itseni syypäänä siihen, uskoin olevani paha.

Uskoin kaikkien (myös perheeni) parhaaksi olevan, että kuolisin, ettei minua enää olisi.

Uskoin, että elossa olemalla pilaan koko perheen elämän ja itsemurhalla "pelastaisin" perheeni, läheiseni ja jopa yhteiskunnan hirveältä taakalta ja kärsimykseltä, jos paha eli minä poistuisin elämästä.

Oikeasti uskoin niin, uskoin siihen todella syvästi ja rauhallisestikin.

Henkisen kärsimyksen lisäksi olo oli fyysisestikin tukala - lopussa tuntui, että iho kiristää ja hengityskin sattui.

Eikä minun oloani juuri kukaan huomannut, loppuun saakka esitin kaiken olevan normaalisti, hymyilin ja nauroin paljon, viihdytin ihmisiä, hassuttelin ja olin sosiaalinen.

Kunnes vaan tuli se hetki, kun ämpäri oli jo niin täynnä, että se läikkyi yli ja kaikki romahti.

Pitkä taival takana ja edessäkin vielä on, mutta enää en usko minun kuoleman olevan helpottava asia kenellekään enkä myöskään itse halua kuolla.

Tässä yhden ex-itsemurhakandidaatin kokemuksia, eli kykenen ymmärtämään itsemurhan tehnyttä täysin, vaikka ei sitä voi varsinaisesti "hyväksyäkään" - tarviiko edes?

Useimmiten itsemurha taitaa olla inhimillinen ja kauhea tragedia, jolle selvää syyllistä ei ole.

Minulla on muuten itsellänikin yksi läheinen tehnyt itsemurhan 7 vuotta sitten, enkä ole käynyt haudalla hautajaisten jälkeen ikinä.

Nyt jouluna on tarkoitus ensimmäistä kertaa mahdollisesti käydä.

Ei haudalla käyminen tai käymättömyys kerro mitään, surua käsitellään niin monin tavoin.

Aivan kuin minä! Itsemurhaa yrittävän mieltä on vaikea "normaalin" ihmisen ymmärtää. Kun on tarpeeksi syvällä masennuksessa, koko maailmankuva vääristyy kunnes lopulta ei näe muuta ratkaisua kun kuoleman. Minäkin jouduin teholta suljetulle, ja takana on terapiaa yli kymmenen vuotta. Nykyään ajatus itsensä tappamisesta lähinnä kuvottaa ja pelottaa - ehkä "normaalit" ihmiset kokevat sen aina niin. Mutta kun on kokenut sen toisellakin tavalla, ei pysty tuomitsemaan ketään itsemurhaan päätynyttä.

Todella vahva ja fiksu nainen, paras mahdollinen äiti lapsillee. ❤