Tekisi mieli erota

Uli uli..

Taas näitä naisviha juttuja.

Vaimo on niin hirvee, yhyy yhyy.

Vierailija kirjoitti:

Uli uli..

Taas näitä naisviha juttuja.

Vaimo on niin hirvee, yhyy yhyy.

Sinä vaikutat onneksi ihanalta. Palauttaa uskon kyllä.

So

Masentunut vaimo?hoitakaa masennus pois niin saatte paremman liiton kaikinpuolin.

Kannattaa jättää se ämmä. Sano sille: "Vitun haahka. Nyt pidät sekä sekopää-turpasi kiinni ja olet kunnolla. Muutenkin vituttaa aivan tarpeeksi".

On se kumma jos pitää jonkun kusipään sekoilujen takia harmistua.

Saman kokenut kirjoitti:

Masentunut vaimo?hoitakaa masennus pois niin saatte paremman liiton kaikinpuolin.

Tiedän, että on masentunut ja uupunut, mutta nykyistä enempää en voi enää auttaa, jos haluan pitää oman pään jotenkin kasassa.

Harmittaa tosi paljon. On kuitenkin elämäni rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jättää se ämmä. Sano sille: "Vitun haahka. Nyt pidät sekä sekopää-turpasi kiinni ja olet kunnolla. Muutenkin vituttaa aivan tarpeeksi".

On se kumma jos pitää jonkun kusipään sekoilujen takia harmistua.

En halua loukata. Jos en välittäisi niin paljoa, olisin jo sopuisasti lähtenyt.

Eroa! Kuulostaa todella huonolta ja ahdistavalta tilanteelta. Kyllä tuo nykytilanne lapsiinkin vaikuttaa. Jos eroatte, kummallakin olisi mahdollisuus onneen. Voi olla lastenkin kannalta hyvä juttu. Ei kaikkea paskaa pidä kaataa puolison niskaan. Tuollainen ailahtelevuus on todella ahdistavaa, ei ikinä tiedä onko toisella huono päivä. Eroa siis, säilytät ainakin oman mielenterveytesi, tai mitä siitä on jäljellä. Suosittele vaimollesi terapiaa, ehkä voisitte ennen eroa jopa käydä pariterapiassa?

Oma jaksaminen nro 1 tai kaikki romahtaa .

Ei perhe kestä kahta masentunutta aikuista joilla on vielä alaikäisiä lapsia huolehdittava.

Onko vaimosi muuten lasten kanssa kotona? Ehkä hänen pitäisi mennä töihin? Hän vaikuttaa todella uupuneelta, kotona olemiseenkin (lasten hoitoon) voi väsyä samalla tavalla kuin mihin tahansa työhön voi uupua. 

Vierailija kirjoitti:

Onko vaimosi muuten lasten kanssa kotona? Ehkä hänen pitäisi mennä töihin? Hän vaikuttaa todella uupuneelta, kotona olemiseenkin (lasten hoitoon) voi väsyä samalla tavalla kuin mihin tahansa työhön voi uupua. 

Ei ole todellakaan kotona, vaan tosi vaativassa työssä.

Jos saisin sen vaan jotenkin pysyvästi onnelliseksi..

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa lähteä hyvissä ajoin enne kuin olet itse samanlainen kuin vaimosi.

Olen välillä ollut jo. Aika huonossa hapessa molemmat.

Ulospäin näyttää varmaan ihanalta. Kaunis ja hyvin toimeen tuleva perhe, jossa kaikki ovat terveitä ja menestyviä. Ainoa huono puoli on se, että lapset itkee iltaisin. kun pelkää, että vanhemmat eroavat ja isi äiti menee nukkumaan kumpikin toivoen etteivät herää aamulla. Uliuli :(

Kuulostaa ihan normaalilta perhe-elämältä ruuhkavuosissa. Sulla on ilmeisen helppo työ? Minkä ikäiset lapset, autatko vaimoa heidän hoitamisessa?

Vierailija kirjoitti:

Vaimon kanssa eläminen on niin käsittämättömän raskasta. Vähintään kerran viikossa ihan ihmeellisiä raivo/masennus/suuttumus/väsymys/rasitus/kiire/ahdistus ym. kohtauksia ja kaikki lapioidaan mun niskaan. Sitten ollaan sitä mieltä, että parempi kun erotaan ja kun olen lähdössä, ei sitten kuitenkaan haluta erota. Tätä vuodesta toiseen.

Toivon usein kuolevani, että tämä vaan loppuisi. Erossa säälittää lapset ja se on muutenkin niin kamalan raskasta ja kallista. No ei tässä taas auta muu kuin fantasioida mukavasta elämästä jo mennä pelonsekaisin tunnelmin kotiin katsomaan mikä on vaimon fiilis tänään.

Tämä. Olen syyllinen kaikkeen pahaan. Kun jotain menee pieleen mun päälle tullaan lopulta aina. Silloin mussa ei oo mitään hyvää. Vuosien varrella mun paskuus miehenä on vaan pahentunut kun näitä ongelmia tulee. Kotiin kun menee niin se on aina arpajaiset mitä siellä on vastassa. Lasten takia en voi edes toivoa kuolemaa. Välillä tekisi vaan mieli luovuttaa. Istua johonkin nurkkaa ja jättää koko homma hoitamaan ittensä.

No eroatte tietysti. Jos kaikki on kokeiltu ja mikään ei ole auttanut niin ero. Luuletko, että teidän lapset voi jotenkin hyvin kun kuuntelee teidän riitoja ja katselee teidän virttyneitä olemuksia? Lopetatte sen lasten roikottamisen löysässä hirressä ja eroatte.

Paska tilanne, jossa ei kummallakaan oo kivaa.

Nyt pitäisi aikuisina ihmisinä selvitellä paskan tilanteen syyt; ei elämäänsä tyytyväinen nainen tuollaisia raivonpuuskia saa.

Mikä mättää?

Onko teillä seksielämää tai muuten aikaa koskaan kahdestaan rauhassa? Onko teillä muuta yhteistä kuin asuntolaina ja lapset?

Onko vaimolla omaa aikaa? Joku harrastus vaikka edes kerran viikossa ihan itselleen.

Miten kotityöt; kaatuuko naisen niskaan? Onko asunnossa kaaos, joka ottaa naista päähän? Jos näin, niin tee niin kuin minun mies; lähtee viikonlopuksi aina silloin tällöin lasten kanssa reissuun, jolloin minä saan rauhassa keskittyä kotihommiin.

Miten raha-asiat? Onko rahaa tarpeeksi, tuntuuko vaimosta, että rahaa huuskutetaan turhuuksiin jne.

Nyt jos on paskamyrsky kotona vastassa, niin sopikaa että istutte alas illalla kun lapset nukkuu ja puhutte niin kuin aikuiset ihmiset. Mikä mättää ja mitä asioille voidaan oikeasti tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaimon kanssa eläminen on niin käsittämättömän raskasta. Vähintään kerran viikossa ihan ihmeellisiä raivo/masennus/suuttumus/väsymys/rasitus/kiire/ahdistus ym. kohtauksia ja kaikki lapioidaan mun niskaan. Sitten ollaan sitä mieltä, että parempi kun erotaan ja kun olen lähdössä, ei sitten kuitenkaan haluta erota. Tätä vuodesta toiseen.

Toivon usein kuolevani, että tämä vaan loppuisi. Erossa säälittää lapset ja se on muutenkin niin kamalan raskasta ja kallista. No ei tässä taas auta muu kuin fantasioida mukavasta elämästä jo mennä pelonsekaisin tunnelmin kotiin katsomaan mikä on vaimon fiilis tänään.

Tämä. Olen syyllinen kaikkeen pahaan. Kun jotain menee pieleen mun päälle tullaan lopulta aina. Silloin mussa ei oo mitään hyvää. Vuosien varrella mun paskuus miehenä on vaan pahentunut kun näitä ongelmia tulee. Kotiin kun menee niin se on aina arpajaiset mitä siellä on vastassa. Lasten takia en voi edes toivoa kuolemaa. Välillä tekisi vaan mieli luovuttaa. Istua johonkin nurkkaa ja jättää koko homma hoitamaan ittensä.

Eroa. Teet palveluksen teille kaikille. Etkä eron aikana tai jälkeen puhu ikinä pahaa exästä lapsillesi.

Vierailija kirjoitti:

Vaimon kanssa eläminen on niin käsittämättömän raskasta. Vähintään kerran viikossa ihan ihmeellisiä raivo/masennus/suuttumus/väsymys/rasitus/kiire/ahdistus ym. kohtauksia ja kaikki lapioidaan mun niskaan. Sitten ollaan sitä mieltä, että parempi kun erotaan ja kun olen lähdössä, ei sitten kuitenkaan haluta erota. Tätä vuodesta toiseen.

Sen lisäksi on pettänyt.

Toivon usein kuolevani, että tämä vaan loppuisi. Erossa säälittää lapset ja se on muutenkin niin kamalan raskasta ja kallista. No ei tässä taas auta muu kuin fantasioida mukavasta elämästä jo mennä pelonsekaisin tunnelmin kotiin katsomaan mikä on vaimon fiilis tänään.

Jos ero tulee, niin en koskaan enää muuta naisen kanssa yhteen.

Ap, ei kaikki naiset ole samanlaisia.

Tosin itse juuri samanlaisesta suhteesta mieheen eronneena, ajattelen tällä hetkellä että kaikki miehet on samanlaisia. Toivon että se menee ohi.

Mutta niin, olin tosiaan samanlaisessa suhteessa. Kerran viikossa yllättäen raivoa ja huutoa täysin yllättäen (esim. Aamulla kun nousen ylös ja kahvin lomassa kysyn "mitäs tänään voisi keksiä"), parhaassa tapauksessa yllätysraivot sieltä. Myös miehen omat työasiat ja hänen itse sopimansa asiat olivat raivon syynä, asiat johon minulla ei ollut osaa tai arpaa. Ja raivon yhteydessä "erotaan, meillä ei oo mitään yhteistä,kaikki on paskaa". Sitten anteeksipyytely ja itku ja anelu ja selitykset miten paha ihminen mies on, ja miehen sääli-itkuihin tunsin aina empatiaa ja olin välittämättä raivosta, ymmärsin miestä.

Ymmärsin, ymmärsin ja ymmärsin, vaikka toki kerroin että huutaminen tuntuu pahalta ja aina koitimme asiasta keskustella. Mies sanoi ettei voi luvata lopettaa raivoamistaan.

No edelleenkään en eronnut miehestä, kun ymmärsin vaan ja vähän ehkä säälin jopa, kun hänellä on niin vaikeaa. Jossain vaiheessa parisuhteen lisäksi mies alkoi haukkua kohtauksissaan myös minua. Olin niin v***n tyhmä, korkea koulutukseni oli turhaa paskaa, kaikenlaisia iskuja vyön alle. Tässäkin mies sai minut aina ymmärtämään häntä, kun hänellä on niin vaikeaa että täytyy huutaa tuollaista, ja pyyteli niin vuolaasti anteeksi. Minusta kyllä tuntui, että olin alkamassa jo jotenkin hajoamaan sisältä. Kärsin stressioireista , unettomuudesta yms. Omassakin mielessä oli jo ajatuksia erosta ja mies tiesi sen, että vaikka kynnysmatolta vaikutinkin, en olisi pitkään enää jäänyt suhteeseen.

Sitten toinen vanhemmistani sairastui vakavasti ja mulla olisi ollut tarve kanavoida energiaa muuhunkin kuin miehen ainaiseen ymmärtämiseen. Vanhempani maatessa sairaalassa, mies jätti minut!

Elikkä tämmönen tarina. Opetus: vaimosi ei muutu. Raivoamista ei kannata sietää. Vaimollasi on ongelmia, joita hänen täytyisi hoitaa terapiassa.

Oma ero oli mulla helvetillinen, sillä mies oli saanut kiedottua mut valtaansa täysin. Säälin ja huolehdin hänestä pitkään eron jälkeen. Pelkäsin että hän loukkantuu jos etenen yms. Tällaista tuhoa sai siis aikaan psyykeeseeni se ihminen.

Kysymyksiä mitä voit kysyä itseltäsi: miten vaimosi reagoi kun sinä tarvitset tukea tai sinulla on ongelma? Onko hän vahvistanut ajatuksia siitä, että ero on sääli lapsille? Tässä tapauksessahan lapsille voi olla ero hyväksi ja vielä parempi, jos sinusta tulisi lähivanhempi.

Itse en vieläkään ymmärrä, miten päädyin suhteeseen johon kuului säännöllinen raivoaminen. Jättää hämmentyneen olon pitkäksi aikaa, etenkin kun raivoaja ei ottanut todellista vastuuta toiminnastaan.Syytti usein minua, työtovereitaan, järjestelmää, kaikkea muuta paitsi itseään.

Anna mennä vaan, älä pelkästään uhkaile. Varaudu menettämään puolet omaisuudestasi, lapset jäävät myös kokonaan sinulle koska vaimolla on työstressiä, masennusta ja uupumista. Se siitä omasta rauhasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vaimosi muuten lasten kanssa kotona? Ehkä hänen pitäisi mennä töihin? Hän vaikuttaa todella uupuneelta, kotona olemiseenkin (lasten hoitoon) voi väsyä samalla tavalla kuin mihin tahansa työhön voi uupua. 

Ei ole todellakaan kotona, vaan tosi vaativassa työssä.

Jos saisin sen vaan jotenkin pysyvästi onnelliseksi..

Kirjotuksestasi huomaa, että vaimosi on saanut sinut ajattelemaan, että hänen käytöksensä on sinun vika. "Jos saisin sen vaan jotenkin pysyvästi onnelliseksi"

Itse ajattelin aina samaa, pitkään vielä eron jälkeenkin, kunnes silmät alkoivat avautua. "Jos vain olisin onnistunut tekemään hänet onnelliseksi".

Vaimosi ei ole masentunut tai uupunut vaan käyttää henkistä väkivaltaa. Masentunut useammin käpertyy itseensä,voi raivotakin mutta se ei kestä vuosia. Vaimollasi on tuo piirre persoonallisuudessa. Voisitko kysyä keneltä muulta hänen läheiseltään, onko hän käyttäytynyt samoin toisia kohtaan myös? Itselläni auttoi paljon se, kun kuulin totuuden mieheni ystäviltä ja perheenjäseniltä, erotessa vasta kylläkin. Tuolloin kuulin että mies on ollut aina sen suuntainen ihminen, että raivoaa toisille suotta. Läheiset kyllä tietää. Rohkesti kysy.

Luulen, että vaimosikin miettii, että haluaisi elämältään jotain muuta. Ainakin kuullostaa siltä, koska on noin ailahtelevainen mieliala ja yrittää selvästi viestiä jotain. Hänkin varmaan haluisi erota, mutta aina kun "tosipaikka" tulee, niin ei pystykkään, koska ei halua/ ole valmis olemaan se joka tekee päätöksen. Eli selvästi kumpikin teistä pienessä mielessä toivoo, että jompi kumpi sanoo, että tämä oli nyt tässä piste!! Mutta se on vaikeaa.. Joten tee palvelus teille molemmille ja eroa kyllä asiat järjestyy ja selkeytyy ajallaan vaikka alku olisikin hirveää mutta onni odottaa tuolla jossain..ei kannata jättää asioita liian myöhäiseksi..tekin olette selvästi tätä pitkään jo vatvoneet ja jääneet paikalle junnaamaan