Tätä palstaa lukiessa huomaa hauskalla tavalla sen, miten erilaisia olemme. Tämän palstan " arvo numero

yksi" on lapset (yleistettynä rankasti), mikä toki on ymmärrettävää palstan aihepiirin takia. MInä totuin käymään täällä vauvan ollessa pieni ja yhä edelleen piipahtelen toisinaan katsomaan mistä kulloinkin kohistaan.



Itse olen hyvin urakeskeinen, minulle arvo numero yksi on älykkyys ja henkinen työ. Lapset on toki ihania, mutta rehellisesti sanottuna minun täytyy ponnistella, jotta osaisin arvostaa heitä jo sellaisenaan. Oman lapsen kohdalla odotan kovasti, että hän kasvaisi isommaksi, jotta voisin jutella hänen kanssaan monipuolisemmin ja jotta hän pystyisi enemmän toimimaan oman harkintansa mukaisesti.



Jossain vaiheessa koin tästä aika lailla syyllisyyttä, siksi varmaan nytkin asia pujahti mieleeni ja kirjoitinkin siitä. Yhä enemmän olen kuitenkin oppinut hyväksymään tämän puolen itsessäni. Meitä on moneen junaan ja se on vain hyväksi. Jos kaikki haluaisivat hoitaa lapsiaan mahdollisimman kauan kotona ja jättäytymään vuosiksi pois työelämästä, yhteiskuntamme olisi kriisissä. Minä teen sitä asiaa, joka tuottaa arvoa itselleni ja yhteiskunnalle. Kaikki lähtee todellakin itsestä, sisintään on hyvä kuunnella ja totella. Ja tehdä töitä sen eteen, että se on mahdollista.