Mua on mitätöity lapsena (äiti) ja nyt harrastan mieheni mitätöintiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se tietysti sieltä sohvalta raskasta nähdä kumppaninsa pettyvän, mutta jos ei pysty siivoamaan niin eipä siinä paljon kumppanin pettymiset auta.

Minä taas sain kärsiä äitini pettymisen elämään, avioliittoon, en tiedä jos itseensäkin, vaikkei hän sitä tiedostanutkaan kaatamisesta minun niskaani. Oli lapselle todella raskasta, kun äiti oli aina pettynyt, sellaisiinkin asioihin, joihin ei voi itse vaikuttaa. Ettei osannut ajatella, että jos olen lapseni kasvattanut huonosti niin se käyttäytyy huonosti. Ja jos en osaa kasvattaa paremmin niin ei kannata huutaa sille lapselle, koska lapsi saa vain traumoja SEN LISÄKSI, että olen antanut hänelle käytösoppien mukaisesti ajatellen vajaat eväät.

ap

Tämä kertoo vain sinusta. Itsekkyydestä

Minusta se ei ole merkki itsekkyydestä, jos siivoamattomuuden takana on jokin itsestä riippumaton syy. Kuten vaikka se, että tulee aina tosi paha olla, jos siivoaa, koska kokee joutuvansa ostamaan kumppaninsa hyväksynnän siten.

Täydellistä itsekkyyttä. Asettua toisten palveltavaksi ha vielä etsiä sille oikeutusta.

Enhän minä asetu kenenkään palveltavaksi. Minusta sinulla on ongelma, jos kokisit kumppaninani, että minua on pakko palvella. Vapaaehtoisesti palveleva taas tekee sen joistain syistä, joita en ala estää.

Odota vaan. Samalla tavalla kuin muutkin ihan samanlaiset laiskat puolisot sinäkin huomaat pian olevasi yksin. Ilman suhdetta lapsiin myös. Ei se suhde tule sohvalla palstaillen.

Minä en osta siivoamisella kenenkään rakkautta. Sitähän minun äitini olisi minulta halunnut. Että siivoan, niin hän voi rakastaa minua. Vittu mulla on kaikkea pärjätäeni ilmankn tuollaisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Pilaat perheesi elämän. Happy?

Toivoisin siihen parempaa, mutta ei voi olla varma, että heidän elämästään tule teidän elämäänne huonompaa.

Minun äitini luuli, että minua kiinnostaisi siivota että hän rakastaisi sillä sitten minua. Vaikka mä taisin tajuta, ettei se rakastanut minua muutenkaan. Koska jos rakastaa lastaan, niin rakastaa varmaan vaikkei lapsi ois siivonnutkaan?

Mutta minulta ei kukaan osta mitään. En tee mitään kenenkään eteen tai hyväksi, jolle se on ehto sille, että he rakastavat minua.

Lapsilla on mitä he tarvitsevat. En osta heidän kiintymystään tekemällä voileipiä tai mitään. Heillä on ihminen, joka ne tekee, isä.

Teen voileipiä, jos mua huvittaa. Heidän isänsä tekee sitten lasten pyynnöstä, mä tekisin vain kun mä katson heidän tarvitsevan niitä. Mies haluaa katsoa sen niin, että niitä annetaan kun lapsi katsoo tarvitsevansa. Tavallaan ymmärrän senkin, että on hyvä ottaa lapsen toive ja tarvekin huomioon, osa perheistähän tekee niin, mutta mä otan huomioon vain sen, miltä heidän tarpeensä minun silmissäni näyttävät.

Ja siis koska mies mitätöi tätä minun kasvatusnäkemystäni, en tee mitään, mitä en halua (muiden pyynnöstä). Tehköön itse, kun on niin "hyvä".

Sussa on kyllä jotain pahasti vialla. Normaali vanhempi laittaa lasten tarpeet omiensa edelle, eikä pidä sitä rakkauden ostamisena vaan osoittamisena.

Teen kaikkea jos mua huvittaa. Ja mies alkoi arvostelemaan tätä. Niin hoitakoon itse sitten gapit siinä sen, mitä mua huvittaa ja sen, millaista itse vaatii lapsille, välillä. Kyllä se mulle käy, vaikka tunsinkin oloni mitätöidyksi.

Vierailija kirjoitti:

Sussa on kyllä jotain pahasti vialla. Normaali vanhempi laittaa lasten tarpeet omiensa edelle, eikä pidä sitä rakkauden ostamisena vaan osoittamisena.

Niin. Se juontaa sieltä lapsuudesta. Äiti on loukannut minua siellä pahasti jollain lailla. En tiedä itse vielä, miten. Koska siis kyse ei ehkä ole lasten tarpeista vaan siitä, kenen mielestä on ja mikäkin tarve. Lapsen, vai aikuisen? Lapsen tarpeita äiti ei kunnioittanut, vaikka hoitikin voileivän eteeni. Hänelle merkitsi vain se, miten hän näki minut, ei minun oma näkemykseni minusta, jota hän jotenkin täydellisesti, uskoisin niin, mitätöi.

Voi hyvä luoja. Alat olla siinä kunnossa, että suljettu osasto olisi ainoa järkevä vaihtoehto tässä tilanteessa. Syvimmät osanottoni lapsillesi ja miehellesi. Olet kirjaimellisesti päästäsi sekaisin ja ei, se ei ole äitisi syy vaan se että olet heikko ja haluton muuttamaan omaa suuntaasi. Jos olet ollut kyvykäa harrastamaan seksiä ja saamaan lapsia, koetappa ottaa myös vastuu heidän kasvattamisestaan sillä tota vauhtia pilaat tosiaan heidän elämänsä täysin.

Tuossa on toinen puoli mitä käy tuollaisen äidin kasvatuksesta. Minulla oli samantapainen äiti kuin ap_lla.

Minä hain koko elämäni hyväksyntää siivoamalla ja suorittamalla. Koin suurta mielihyvää aina ylittäessä itseni.

Pakenin samalla pahaa oloani tekemiseen.

Lopulta en uskaltanut rentoutua hetkeksikään kotonani. 

Olin robotti, suljin tunteeni.

Nyt, kun matkaa on taitettu ja tunteita työstetty, ymmärrän olevani arvokas itsenäni, en tekojeni tähden.

Toki teen läheisilleni rakkauden ja välittämisen tekoja. Kiikutan kahvia, tarkastan läksyjä,...

Olen parempi äiti kuin oma äitini oli.

Jos en aina jaksakaan tai ei vain huvita valita sitä muille parempaa, olen itselleni armollinen. Ja vaikka lösähdän sohvalle.

Olen kuitenkin irroittanut itseni äidistäni, ja osaan katsoa oman perheeni hyödyt.

Vierailija kirjoitti:

Teen voileipiä, jos mua huvittaa. Heidän isänsä tekee sitten lasten pyynnöstä, mä tekisin vain kun mä katson heidän tarvitsevan niitä. Mies haluaa katsoa sen niin, että niitä annetaan kun lapsi katsoo tarvitsevansa. Tavallaan ymmärrän senkin, että on hyvä ottaa lapsen toive ja tarvekin huomioon, osa perheistähän tekee niin, mutta mä otan huomioon vain sen, miltä heidän tarpeensä minun silmissäni näyttävät.

Eikö sinun ongelma ole se ettei äitisi huomioinut sinun tarpeitasi? Nyt se on sinusta täysin ok että äiti huomioi vain itsensä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teen voileipiä, jos mua huvittaa. Heidän isänsä tekee sitten lasten pyynnöstä, mä tekisin vain kun mä katson heidän tarvitsevan niitä. Mies haluaa katsoa sen niin, että niitä annetaan kun lapsi katsoo tarvitsevansa. Tavallaan ymmärrän senkin, että on hyvä ottaa lapsen toive ja tarvekin huomioon, osa perheistähän tekee niin, mutta mä otan huomioon vain sen, miltä heidän tarpeensä minun silmissäni näyttävät.

Eikö sinun ongelma ole se ettei äitisi huomioinut sinun tarpeitasi? Nyt se on sinusta täysin ok että äiti huomioi vain itsensä

No siis jos ei olisi mitätöinyt minun tarpeitani, vaikkei tehnytkään niiden mukaan, niin se ois ollut ihan ok, ei siinäkään ole minusta mitään pahaa, että aikuinen päättää. Mutta miehen kotona lasten tarpeita täytettiin aina kun voitiin (läheskään aina ei voitu mutta lapsille jäi tunne, että heitä tahdottiin arvostaa ja ettei se aina ollut vanhemmistakaan kiinni mitä voitiin antaa tai ei voitu) ja vastuutettiin siitä aikuinen, jos ei voitu jotain antaa, eikä mitätöity lapsen tarpeet.

Minusta tuo on hyvä malli, mutta mua ahdistaa, kun se nostattaa minussa voimakkaita (ikäviä) tunteita tai jotain tunteita, joista en nyt saa edes tolkkua.

Että ikään kuin minä olisin sitten ollut huono lapsi, kun minua ei arvostettu tai kohdeltu noin.

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on toinen puoli mitä käy tuollaisen äidin kasvatuksesta. Minulla oli samantapainen äiti kuin ap_lla.

Minä hain koko elämäni hyväksyntää siivoamalla ja suorittamalla. Koin suurta mielihyvää aina ylittäessä itseni.

Pakenin samalla pahaa oloani tekemiseen.

Lopulta en uskaltanut rentoutua hetkeksikään kotonani. 

Olin robotti, suljin tunteeni.

Nyt, kun matkaa on taitettu ja tunteita työstetty, ymmärrän olevani arvokas itsenäni, en tekojeni tähden.

Toki teen läheisilleni rakkauden ja välittämisen tekoja. Kiikutan kahvia, tarkastan läksyjä,...

Olen parempi äiti kuin oma äitini oli.

Jos en aina jaksakaan tai ei vain huvita valita sitä muille parempaa, olen itselleni armollinen. Ja vaikka lösähdän sohvalle.

Olen kuitenkin irroittanut itseni äidistäni, ja osaan katsoa oman perheeni hyödyt.

Minä taas olisin halunnut, että äiti olisi toiminut niin kuin puhui, että kaikkia ihmisiä pitää rakastaa vaikka he olisivatkin virheellisiä. Mutta se koski vain perheen ulkopuolisia jäseniä, joita ei oikeastaan tarvinnut edes rakastaa, ei perheenjäseniä. En tiedä, jos tämä tältä kohdin liippailee fundamentalistiuskonnollisuutta, koska sielläkin aina tiedetään mikä on oikein ja tuomitaan muut ja omille virheille ollaan sokeita.

ap

Mikset vaan mene hoitoon? Sen sijaan tietoisesti aiheutat lapsillesi pahaa. Tuo jos mikä on persoonallisuushäiriön piirre. Otat oikeudeksesi kostaa mielestäsi kokemasi vääryydet niille ihmisille, joita perheeksesi kutsut. :( tulee kamalan paha mieli sun lastesi puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on toinen puoli mitä käy tuollaisen äidin kasvatuksesta. Minulla oli samantapainen äiti kuin ap_lla.

Minä hain koko elämäni hyväksyntää siivoamalla ja suorittamalla. Koin suurta mielihyvää aina ylittäessä itseni.

Pakenin samalla pahaa oloani tekemiseen.

Lopulta en uskaltanut rentoutua hetkeksikään kotonani. 

Olin robotti, suljin tunteeni.

Nyt, kun matkaa on taitettu ja tunteita työstetty, ymmärrän olevani arvokas itsenäni, en tekojeni tähden.

Toki teen läheisilleni rakkauden ja välittämisen tekoja. Kiikutan kahvia, tarkastan läksyjä,...

Olen parempi äiti kuin oma äitini oli.

Jos en aina jaksakaan tai ei vain huvita valita sitä muille parempaa, olen itselleni armollinen. Ja vaikka lösähdän sohvalle.

Olen kuitenkin irroittanut itseni äidistäni, ja osaan katsoa oman perheeni hyödyt.

Minä taas olisin halunnut, että äiti olisi toiminut niin kuin puhui, että kaikkia ihmisiä pitää rakastaa vaikka he olisivatkin virheellisiä. Mutta se koski vain perheen ulkopuolisia jäseniä, joita ei oikeastaan tarvinnut edes rakastaa, ei perheenjäseniä. En tiedä, jos tämä tältä kohdin liippailee fundamentalistiuskonnollisuutta, koska sielläkin aina tiedetään mikä on oikein ja tuomitaan muut ja omille virheille ollaan sokeita.

ap

Tai oikeastaan se lause meni niin että kaikkia KUNNON ihmisiä pitää rakastaa. Eli lainoppineisuutta jos uskontoon verrataan, ei mitään armo-oppia. Ja antoi ymmärtää, että hänen mielipiteensä siitä, kuka on kelvollinen ja kunnon ihminen on totuus. Oikeastaan uskon siihen vieläkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mikset vaan mene hoitoon? Sen sijaan tietoisesti aiheutat lapsillesi pahaa. Tuo jos mikä on persoonallisuushäiriön piirre. Otat oikeudeksesi kostaa mielestäsi kokemasi vääryydet niille ihmisille, joita perheeksesi kutsut. :( tulee kamalan paha mieli sun lastesi puolesta.

Mähän käyn terapiassa. Ja miksei ne äidit, jotka on koneella, eikä hoida lapsiaan mene hoitoon? Yhtä lailla he ei ole sellaisia äitejä kuin pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on toinen puoli mitä käy tuollaisen äidin kasvatuksesta. Minulla oli samantapainen äiti kuin ap_lla.

Minä hain koko elämäni hyväksyntää siivoamalla ja suorittamalla. Koin suurta mielihyvää aina ylittäessä itseni.

Pakenin samalla pahaa oloani tekemiseen.

Lopulta en uskaltanut rentoutua hetkeksikään kotonani. 

Olin robotti, suljin tunteeni.

Nyt, kun matkaa on taitettu ja tunteita työstetty, ymmärrän olevani arvokas itsenäni, en tekojeni tähden.

Toki teen läheisilleni rakkauden ja välittämisen tekoja. Kiikutan kahvia, tarkastan läksyjä,...

Olen parempi äiti kuin oma äitini oli.

Jos en aina jaksakaan tai ei vain huvita valita sitä muille parempaa, olen itselleni armollinen. Ja vaikka lösähdän sohvalle.

Olen kuitenkin irroittanut itseni äidistäni, ja osaan katsoa oman perheeni hyödyt.

Minä taas olisin halunnut, että äiti olisi toiminut niin kuin puhui, että kaikkia ihmisiä pitää rakastaa vaikka he olisivatkin virheellisiä. Mutta se koski vain perheen ulkopuolisia jäseniä, joita ei oikeastaan tarvinnut edes rakastaa, ei perheenjäseniä. En tiedä, jos tämä tältä kohdin liippailee fundamentalistiuskonnollisuutta, koska sielläkin aina tiedetään mikä on oikein ja tuomitaan muut ja omille virheille ollaan sokeita.

ap

Tai oikeastaan se lause meni niin että kaikkia KUNNON ihmisiä pitää rakastaa. Eli lainoppineisuutta jos uskontoon verrataan, ei mitään armo-oppia. Ja antoi ymmärtää, että hänen mielipiteensä siitä, kuka on kelvollinen ja kunnon ihminen on totuus. Oikeastaan uskon siihen vieläkin.

ap

Ja minä en niihin kuulunut. Olisi nyt edes feikannut, mulle, että oma lapsi kuuluu, vaikkei olisikaan sitä niin kokenut.

Mutta nyttemmin olen alkanut ajatella, että onko se edes oikein, että jakaa ihmisiä kelvollisiin ja kelvottomiin ja menee kertomaan niille kelvottomille, että nämä ovat niitä? Nyt tietenkin sanotte, ettei ne pulinarkit sitä itsestään edes usko, tai pettäjät, mutta ntä kun hän kertoo sen omalle lapselleen? Kyllä lapsi sen uskoo.

Mutta tää oli kyllä mielenkiintoinen, että kaikki mitä joku sanoo, kertoo hänestä itsestään. Täytyy koittaa ruveta pitämään se mielessä. Ihmiset sanoo usein niin uskomattoman typeriä, ajattelemattomia, ilkeitä ja epähyväksyviä juttuja.

Tekisi heti vain mieleni nujertaa sellainen ihminen pois maapallolta. Kertooko tämä siitä, että olen heikko, kun tarttisin näin? Vahvaahan se ei hetkauttaisi. No, olen heikko, koska en saanut vahvistua äidin vallan alla. Minähän siitä kärsin, koska minua pidetään sitten idioottina näiden ilkeiden, ajattelemattomien ja typerin ihmisten taholta.

Ja olenko myös julma, koska haluaisin lopttaa heidän elämänsä maapallolla? Miksen ajattelisi, että hei, annetaan heille mahdollisuus oppia ja tulla paremmiksi ihmisiksi?! Vai olenko sittenkin vain toivoton, koska melkeinpä tiedän, etteivät he, ilkeät, typerät ja ajattelemattomat ihmiset koskaan opi tai lopu maailmasta, vaikka miten koittaisi yhden kasvattaakin?

Mihin täällä tarvitaan (minun mielestäni) idiootteja? Miksen minä voi saada päättää siitä, miten täällä käyttäydytään? Rutiseviin aloituksiin annetaan kannustusta, tuomitseviin aloituksiin kysellään, mikä sulla on, eikä vastatuomita jne.