Tunnetteko ketään joka ei koskaan pyydä anteeksi?

Hei te muut, tiedättekö yhtään, mistä se anteeksipyytämättömyys on peräisin? Kun tarttis miettiä, onko tässä mitään toivoa koskaan sitä kuulla. Eli kiusaanko toista turhaan, ja itseäni myös...

Eksäni.

Jos joskus suostui myöntämään tehneensä jotain väärin, niin suostui vain sillä ehdolla, että minä otin puolet syystä.

Ero tuli, kun hän vaihtoi minut toiseen. Meillä ei ollut isoja ongelmia, seksiäkin viimeiseen iltaan, ei pahoja riitoja, ei nalkutusta tms. Mies vain toisteli, että parisuhteessa on aina kaksi osapuolta, ei se hänen syynsä ollut. Kun kysyin omaa syytäni, niin syy oli se, etten minä tykännyt yhtä paljoa metsässä samoilemisesta tai musiikista kuin hän. Mutta anteeksi ei pyytänyt.

Sipilä

Mieheni. Hän elää omassa kuplassaan, jossa kaikki omat mielipiteet ovat oikeita, joten hän ei tietenkään voi olla koskaan väärässä. Mutta joskus hämmästyttää, miten yksinkertaistakaan asiaa, kuten toisen tönäisemistä vahingossa, ei voi pyytää anteeksi. Ihan kuin se järkyttäisi hänen koko maailmaansa. Käytännön elämässä hän on reilu ja avulias, mutta anteeksipyyntö liikkuu jossain periaatteellisella tasolla, jossa se on mahdoton. Olen luopunut toivosta.

Mun isä. Antaa kyllä rahaa tai ostelee tavaraa anteeksipyyntönä, mutta ei osaa sanoa anteeksi.

Millaisia nämä teidän miehet, jotka eivät pyydä anteeksi, muutoin ovat?

Ovatko he kontrolloivia, dominoivia tai voitontahtoisia? Minun on.

Itseni. En myöskään noteeraa toisten anteeksipyyntöjä. Minusta koko menneiden muistelu on täyttä roskaa, ja jos ei muistele menneitä, ei ole tarvettä pyytää eikä antaa anteeksi. Tehty mikä tehty, sitä ei saa tekemättömäksi, joten anteeksipyyntö ei muuta mitään. Tärkeintä on ettei tulevissa hetkissä enää toista loukkaavaa käytöstä - puheet kuten anteksipyynnöt on täysin epäolennaisia, vain teot merkitsevät.

Veljeni. Olemme keskustelleet asiasta, koska hän osaa olla hyvin ilkeä ja kovasanainen. Hän kuulemma ymmärtää sen, että olen loukkaantunut mutta ei katso anteeksipyyntöä tarpeelliseksi, sillä hänen luonteensa johtuu siitä ja tästä eikä hän voi sille mitään. Anteeksipyytäessään hän katsoisi olleensa väärässä, mitä hän ei ole koska tosiaan käyttäytyy vain ainoalla itselleen mahdollisella tavalla.

Menneille ei voi mitään, mutta anteeksipyyntö on tärkeä symboli. Se kertoo, että on ymmärtänyt loukanneensa toista ja on samalla myös lupaus yrittää toimia toisin jatkossa. Minulle se on tärkeä. En ole pitkävihainen ja annan todella helposti anteeksi pyydettäessä. Mutta jos toinen ei pyydä, koen sen niin että hän on mielestään toiminut ihan oikein ja aikoo jatkossakin toimia niin. Helposti alan vältellä ihmistä joka ei pyydä anteeksi, koska koen että hänelle on ihan sama loukkaako minua vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Menneille ei voi mitään, mutta anteeksipyyntö on tärkeä symboli. Se kertoo, että on ymmärtänyt loukanneensa toista ja on samalla myös lupaus yrittää toimia toisin jatkossa. Minulle se on tärkeä. En ole pitkävihainen ja annan todella helposti anteeksi pyydettäessä. Mutta jos toinen ei pyydä, koen sen niin että hän on mielestään toiminut ihan oikein ja aikoo jatkossakin toimia niin. Helposti alan vältellä ihmistä joka ei pyydä anteeksi, koska koen että hänelle on ihan sama loukkaako minua vai ei. 

Ei vaan näytä korreloivan oikein anteeksi pyytelyt tekojen kanssa. Minä ainakin tunnen ihmisiä, jotka kyllä kovasti pyytelevät anteeksi, jopa itkuisena, mutta toistavat loukkaavia tekojaan silti. Toisaalta tunnen sellaisia, jotka eivät pyydä anteeksi, mutta eivät todennäköisesti toista virhettään jos ovat sellaisen tehneet, ja muutenkin tekevät toisia loukkaavia juttuja harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Itseni. En myöskään noteeraa toisten anteeksipyyntöjä. Minusta koko menneiden muistelu on täyttä roskaa, ja jos ei muistele menneitä, ei ole tarvettä pyytää eikä antaa anteeksi. Tehty mikä tehty, sitä ei saa tekemättömäksi, joten anteeksipyyntö ei muuta mitään. Tärkeintä on ettei tulevissa hetkissä enää toista loukkaavaa käytöstä - puheet kuten anteksipyynnöt on täysin epäolennaisia, vain teot merkitsevät.

Mutta eihän anteeksipyytäminen tarkoita tekemättömyyden teeskentelyä, vaan anteeksipyytämättömyys.

Anteeksipyyntö on viestintää, jonka tarkoitus on toisellekin kertoa, että tämän sian on tarkoitus parantaa juoksua jatkossa. Mistä hän voi sen muuten tietää, ja miksi hänen pitäisi luottaa kauniiseen tavoitteeseesi, kun kerran vaikutat paatuneelta nimenomaan tekojesi perusteella. Sen myöntäminen, että toinen on ihminen, joka kokee itsensä arvottomaksi, jos tuolle ei voi edes pienesti pahoitella, jos nyt et varsinaisesti anteeksipyyntöön taivu.

Puhe on ymmärretty teoksi jo puheaktiteorian myötä. Joskus se puhumattomuuskin on teko.

Minulla myös on isä, joka ei tiettävästi ole koskaan pyytänyt anteeksi keltään. Ei edes äidiltäni, vaikka luulisi että yli 30 avioliittovuoteen mahtuu jotain anteeksipyydettävää. Joskus kun hän on sanonut minulle tosi pahasti, hän on käyttäytynyt pahoittelevasti, mutta onnistunut kiertävään sanallisen pahoittelun ja virheen myöntämisen. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menneille ei voi mitään, mutta anteeksipyyntö on tärkeä symboli. Se kertoo, että on ymmärtänyt loukanneensa toista ja on samalla myös lupaus yrittää toimia toisin jatkossa. Minulle se on tärkeä. En ole pitkävihainen ja annan todella helposti anteeksi pyydettäessä. Mutta jos toinen ei pyydä, koen sen niin että hän on mielestään toiminut ihan oikein ja aikoo jatkossakin toimia niin. Helposti alan vältellä ihmistä joka ei pyydä anteeksi, koska koen että hänelle on ihan sama loukkaako minua vai ei. 

Ei vaan näytä korreloivan oikein anteeksi pyytelyt tekojen kanssa. Minä ainakin tunnen ihmisiä, jotka kyllä kovasti pyytelevät anteeksi, jopa itkuisena, mutta toistavat loukkaavia tekojaan silti. Toisaalta tunnen sellaisia, jotka eivät pyydä anteeksi, mutta eivät todennäköisesti toista virhettään jos ovat sellaisen tehneet, ja muutenkin tekevät toisia loukkaavia juttuja harvoin.

Kyllä enemmän silti tuntuisi korreloivan anteeksipyytämättömyys sen kanssa, että sama loukkaaminen toistuu. Kun ei kerran mitään virhettäkään ole tapahtunut. Se on eri asia, että joku loukkaa toista toistuvasti vaikka ei oikeastaan haluaisikaan, ja haluaa olla toimimatta niin. Tai se, että joku suoraan teeskentelee. Eivät nämä ongelmat poista sitä, että toisen ääripään käytös on erittäin suuri ongelma muille. Ja tietysti myös pihistelijälle itselleen, jonka elämä on lopulta köyhää ja ankeaa, kun toiset aikansa välttelevät ja sulkevat sydämensä.

Siskoni..

Tai EX siskoni. Emme ole elkeet yhteydessä vuosiin. Enkä ikinä kyllä halua. Alkoholisointunut huono äiti. Joi jopa koko raskauden ajan ja veti tupakkaa. En halua hänenlaista elämääni. Paha ihminen! Nauttii kun saa muut itkemään ja itse ei näe omia virheitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseni. En myöskään noteeraa toisten anteeksipyyntöjä. Minusta koko menneiden muistelu on täyttä roskaa, ja jos ei muistele menneitä, ei ole tarvettä pyytää eikä antaa anteeksi. Tehty mikä tehty, sitä ei saa tekemättömäksi, joten anteeksipyyntö ei muuta mitään. Tärkeintä on ettei tulevissa hetkissä enää toista loukkaavaa käytöstä - puheet kuten anteksipyynnöt on täysin epäolennaisia, vain teot merkitsevät.

Mutta eihän anteeksipyytäminen tarkoita tekemättömyyden teeskentelyä, vaan anteeksipyytämättömyys.

Anteeksipyyntö on viestintää, jonka tarkoitus on toisellekin kertoa, että tämän sian on tarkoitus parantaa juoksua jatkossa. Mistä hän voi sen muuten tietää, ja miksi hänen pitäisi luottaa kauniiseen tavoitteeseesi, kun kerran vaikutat paatuneelta nimenomaan tekojesi perusteella. Sen myöntäminen, että toinen on ihminen, joka kokee itsensä arvottomaksi, jos tuolle ei voi edes pienesti pahoitella, jos nyt et varsinaisesti anteeksipyyntöön taivu.

Puhe on ymmärretty teoksi jo puheaktiteorian myötä. Joskus se puhumattomuuskin on teko.

Ei toisen tarvitse luottaa minun tavoitteeseeni. En luottaisi siihen itsekään - en itseni enkä kenenkään muun ihmisen kohdalla, koska tiedän millaisia ihmiset ovat. Häilyväisiä ja heikkoja, kukin omalla tavallaan.

Joidenkin heikkouden ilmenemismuotojen kanssa voin elää, ja silloin on ihan sama jos se tyyppi pyytää anteeksi tai lupaa jotain muttei onnistukaan pitämään. Sitten on toisia joiden kanssa en halua elää, ja siinä ei anteeksi pyytelyt auta. Tyyliin eksäni krooninen pettäminen. Kyllä tunnusti aina ja pyysi anteeksi, mutta kun vaikutti erittäin todennäköiseltä että sortuu taas ottamaan alkoholia ja juovuksissa pettämään, niin ihan sama moiset tyhjät lupaukset. Sanoinkin sille yleensä, että älä viitsi tuhlata energiaa lupauksiin, jotka jää kuitenkin tyhjiksi, äläkä anteeksipyyntöihin koska se joka juo ja pettää on ihan eri persoona kuin se joka pyytää anteeksi, eikä anteeksipyytäjä pysty selvästikään kontrolloimaan sitä toista.

Omien puutteidensa kanssa kunkin toki on pakko elää, olipa ne sietämättömiä tai ei. Itse olen valinnut anteeksi pyytelyiden sijasta sen, että olen eristänyt itseni muista ihmisistä omasta valinnastani, koska minulla on monia puutteita jotka aiheuttaisivat häiriötä toisille, mm. patologinen valehtelutaipumus.

Aiheesta tuli mieleen että joskus kun olin kiinnostunut henkisyydestä, luin jonkun valaistuneena pidetyn tiibetinbuddhalaisen munkin kirjoittaman kirjan. Siinä hän sanoi, että valaistuneille anteeksipyynnöillä ei ole merkitystä, koska menneisyyttä ei ole. Joka hetki kaikki alkaa puhtaalta pöydältä, eikä vaikka viisi minuuttia tehtyä loukkausta enää ole olemassakaan, joten ei ole mitään mitä pyytää tai antaa anteeksi.

Oma äitini, ei ole tainnut ikinä myöntää olleensa väärässä. Hänellä on epävakaa persoonallisuushäiriö ja ilmeisesti kokee anteeksipyynnön heikkoutena. Näkee virheitä vain muissa ihmisissä.

Äitini ja anoppini. Ihmisinä ovat erilaisia, mutta heillä on tämä yhteinen piirre. Sekin yhdistää, että he voivat ja saavat sanoa ihan mitä haluavat, mutta muiden sanomiset ovat kauhean loukkaavia. Äitini loukkaa lähinnä meitä läheisiään, anoppi on tunnettu koko kotikunnassaan pahasta suustaan ja loukkaa ihan täysillä myös lapsia ja vaikka puhelimessa.

Nyksä

Mieheni ei koskaan pyydä anteeksi mitään.

Saattaa siis raivota ja huuta jostain asiasta ja samalla nimitellä vaikka miksi, myös lapsia/lapsille, vaan koskaa nen ole kuullut hänen pyytävän anteeksi yhtään mitään keneltäkään. Ei pahoittele tai muuten näytä, että olisi mitään väärää ikinä tehnyt. Ei hakkaa, ei lyö mutta silti on vaara että hänkin on kohta eksä... 

Sukulainen, 40v ei ikinä pyydä anteeksi ja yleensä haukkuu muita tai syyttelee mutta heidän täytyy siitä sitten anteeksi pyytää. Sinkku ollut jo monta vuotta kyseisen asian takia.