Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva tyhjä olo henkisesti
04.12.2016 |
Oisko vertaistukea? Oon hiljattain tajunnut, että tämä olo on kestänyt minulla enemmän tai vähemmän jo 10vuotta. Olen siis yli 20v alle 30v. Masennuslääkkeitä olen syönyt jo useamman vuoden, ei ole poistanut oloa, eli masennuksesta tässä ei ole kyse. Kaikki tuntuu niin turhalta. Työ, ihmissuhteiden järjetön säätö ja se, että ihmiset ovat järkyttävän kieroja ja susia toisilleen. Ahdistaa aivan saatanasti. Miten te muut jaksatte tai miten teillä on kiinnostusta elää? Olen kaunis ja kiehtova persoona. Ystävieni seurassa tunnen oloni lähes poikkeuksetta emotionaalisesti yksinäiseksi. Ylipäätään ihmisten seurassa tunnen oloni yksinäiseksi.
Kommentit (41)
Jatkan vielä että terapiassa (kelan tukemana) ainakin vuosi vielä ja en tiijä onko auttanu oikeesti,,, mut terapeuttini on ihana empaattinen ihminen jonka kanssa pohtia asioita eli ei se nyt oo haitaksikaa ollu.
Poikaystävälleni en oo sanonu mut must tuntuu et hänki saattaa olla jotenki masentunu. Tai ainakin on töissään nii kiinni että huhhei, mut tavallaan se ei haittaa mua ku en uskalla alkaa käsittelee tätä hänen kanssaan ku sit pelkään et jättää mut.
Lapsia en uskalla edes ajatella. Olisin kauhea häilyvä ja ahdistunut äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla vähän samaa, tai ainakin alakuloa. En tiedä olenko masentunut vai en. Minulla on hirveän huono itsetunto ollut aina johtuen koulukiusaamisesta yläasteella. Olen aina joutunut olemaan reipas ja pärjäämään. On yliopistokoulutus ja hyvä työ. Olen eronnut noin 10v sitten mutta uutta pysyvää kumppania ei ole löytynyt. Aina ei jaksaisi tätä paskaa mutta pakko on lasten vuoksi.
Täällä sama, välillä tekisi vain mieli lopettaa hengittäminen. Olen koittanut miettiä mistä tää johtuisi, ehkä siihen olisi ollut jokin vastaus 20 vuotta sitten mutta nyt tämä tunne on niin arkista että jäljellä on vain ammottava tyhjyys. Mulla on lapsi joka pitää mut kiinni rutiineissa, arjessa ja elämässä mutta nämä viikot (50% ajasta) kun hän ei ole luonani on täysin merkityksettömiä. Mulla on opiskelut, työ ja harrastuksia mutta tuntuu silti turhalta koko elämä. Harrastuksissa ystävien seurassa olen aurinkonen, eläväinen, sosiaalinen ja pidetty mutta siitä hintana on ilmeisesti kotona tämä kurjuus.
Olisin voinut kirjoittaa aloituksen sanasta sanaan, niin täsmälleen samat tunteet ovat vaivanneet minua koko elämäni.
Olen epäillyt itselläni kaikenlaista masennuksesta borderline-persoonallisuuteen jne, mutta hiljattain törmäsin mielenkiintoiseen englanninkieliseen termiin Childhood Emotional Neglect (CEN) ja ensimmäistä kertaa ymmärsin omaa käytöstäni ja ylipäätään itseäni.
Lyhyesti CEN-ihminen kärsii tyypillisesti
juuri selittämättömästä tyhjyyden tunteesta elämässä, huonosta minäkuvasta jne..
Tilasin myös Dr. J.Webbin kirjan aiheesta, joka osoittautui todella hyödylliseksi - kannattaa tutustua!
Kirjan luettuani olen niiiin varma että Suomessa on tuhansia samanlaisia tarinoita, niin huonot sosiaaliset ja emotionaaliset taidot kulttuurissamme on.
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, välillä tekisi vain mieli lopettaa hengittäminen. Olen koittanut miettiä mistä tää johtuisi, ehkä siihen olisi ollut jokin vastaus 20 vuotta sitten mutta nyt tämä tunne on niin arkista että jäljellä on vain ammottava tyhjyys. Mulla on lapsi joka pitää mut kiinni rutiineissa, arjessa ja elämässä mutta nämä viikot (50% ajasta) kun hän ei ole luonani on täysin merkityksettömiä. Mulla on opiskelut, työ ja harrastuksia mutta tuntuu silti turhalta koko elämä. Harrastuksissa ystävien seurassa olen aurinkonen, eläväinen, sosiaalinen ja pidetty mutta siitä hintana on ilmeisesti kotona tämä kurjuus.
Niin ja onhan mulla ihana mieskin, ihan oikeasti onnellinen parisuhde mutta silti oikein surettaa miehen puolesta että tuhlaa aikaansa mun kanssa kun saisi jonkun kunnollisen, iloisenkin ihmisen varmaan rinnalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisin voinut kirjoittaa aloituksen sanasta sanaan, niin täsmälleen samat tunteet ovat vaivanneet minua koko elämäni.
Olen epäillyt itselläni kaikenlaista masennuksesta borderline-persoonallisuuteen jne, mutta hiljattain törmäsin mielenkiintoiseen englanninkieliseen termiin Childhood Emotional Neglect (CEN) ja ensimmäistä kertaa ymmärsin omaa käytöstäni ja ylipäätään itseäni.
Lyhyesti CEN-ihminen kärsii tyypillisesti
juuri selittämättömästä tyhjyyden tunteesta elämässä, huonosta minäkuvasta jne..
Tilasin myös Dr. J.Webbin kirjan aiheesta, joka osoittautui todella hyödylliseksi - kannattaa tutustua!
Kirjan luettuani olen niiiin varma että Suomessa on tuhansia samanlaisia tarinoita, niin huonot sosiaaliset ja emotionaaliset taidot kulttuurissamme on.
Kannattaa googlettaa englanninkielinen termi unmothered. Sitä kautta aukeaa kuin uusi maailma, joka selittää sisältä koettua tyhjyyden tunnetta. Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, miksi kukaan ei ole lanseerannut tälle suomenkielistä termiä, koska uskon tämän olevan hyvinkin yleistä täällä kylmässä Pohjolassa.
Toinen hyödyllinen tutustuttava kirja on Jasmin Lee Corin The Emotionally Absent Mother: How to Recognize and Heal the Invisible Effects of Childhood Emotional Neglect.
Jaksamista teille kaikille, joilla oli "ihan hyvä lapsuus", mutta joita aikuisena kuitenkin piinaa sisäinen tyhjyyden tunne!
Mulla äiti kuoli,lapsi joutuu huostaan ym. Henkisesti olen loppu ja pian fyysisestikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä sama, välillä tekisi vain mieli lopettaa hengittäminen. Olen koittanut miettiä mistä tää johtuisi, ehkä siihen olisi ollut jokin vastaus 20 vuotta sitten mutta nyt tämä tunne on niin arkista että jäljellä on vain ammottava tyhjyys. Mulla on lapsi joka pitää mut kiinni rutiineissa, arjessa ja elämässä mutta nämä viikot (50% ajasta) kun hän ei ole luonani on täysin merkityksettömiä. Mulla on opiskelut, työ ja harrastuksia mutta tuntuu silti turhalta koko elämä. Harrastuksissa ystävien seurassa olen aurinkonen, eläväinen, sosiaalinen ja pidetty mutta siitä hintana on ilmeisesti kotona tämä kurjuus.
Niin ja onhan mulla ihana mieskin, ihan oikeasti onnellinen parisuhde mutta silti oikein surettaa miehen puolesta että tuhlaa aikaansa mun kanssa kun saisi jonkun kunnollisen, iloisenkin ihmisen varmaan rinnalleen.
Minulla ollut pitkään paha olo,rakastan lapsiani ja lasten lapsia,muuten ei ole mitään merkittävää elämässä.
Opetelkaa nauttimaan elämästä, valittajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on jokaisen omasta mielestä kiinni.
Valitkaa ilo.Se valinta pitää tehdä aina uudestaan ja uudestaan.
Kaksi vaihtoehtoa ,surra tai iloita.
Lukekaa Liisa Keltikangas-Järvisen teoksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just näin on! Mutta kyllä kristitynkin elämä voi olla siitä huolimatta jotenkin tyhjän ja tarkoituksettomanlin tuntuista, sekä ahdistavaa. Tieto lisää tuskaa sanotaan sanassakin.
🍀Sulosunnuntaita palstapoppoolle.
Tulen seuraavan kerran kurkkaamaan
illalla 20 jälkeen. 🙂 Minulla on salainen nro,
jota ei saa tiedustelusta. Useampi hlö
ilmeisesti on minua kysellyt, pikkulinnut
kertoivat.. Hyviä palstailuja! 👋 🤍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En anna lehtihaastatteluja
ainakaan t ä l l ä hetkellä.
Lisättäköön. -sama
Masennuslääkkeet varmaan tekee sen että tasaa mielentiloja ja siksi mikään ei tunnu miltään.
Vierailija kirjoitti:
Masennuslääkkeet varmaan tekee sen että tasaa mielentiloja ja siksi mikään ei tunnu miltään.
Äläpä aloita trollaamaan.
Tuollainen olo tulee helposti, jos elämässä ei tapahdu mitään. Sitten kun on koko ajan uusia tilanteita ja ihmisiä niin voi olla normaalisti.
Joillain meistä elämä on kuin suoraan elokuvasta. Niin huisin jännää, että masunpohjaa kipristää.. 😃
[Oot main character, vaikkeet edes ollut castingissa]. Damn. 🤔
Tämä vielä Eeltä, masiskommentit ei.
Arrivederci/
ciao.👋
Vierailija kirjoitti:
Joillain meistä elämä on kuin suoraan elokuvasta. Niin huisin jännää, että masunpohjaa kipristää.. 😃
[Oot main character, vaikkeet edes ollut castingissa]. Damn. 🤔
Tämä vielä Eeltä, masiskommentit ei.
Arrivederci/
ciao.👋
🤗🌹
Tismalleen samaa täälläkin!
Olen 27 -vuotias nainen. Juuri valmistunut, ihan ok työssä, paaaaljon ystäviä ja parisuhteeSsa. Mitään ei multa puutu ja samalla tuntuu että "pohja" puuttuu kokonaan. Ajelehdin... Tätä ollut jo lukiosta lähtien.
Vapaaehtoistyötä teen (aloitin et helpottais omaa oloa-> nyt se on osa arkea missä muutkin arkiset asiat ja ei tuo ns lisäarvoa elämään) ja olen lähimmäisille (jopa tuntemattomille) hymyilevä ja tosi avulias. Mielestäni yhteiskuntamme on kova ja kohtelee karulla kädellä meistä monia. Inhimillisyys on ajassamme vaikeasti hahmotettavissa vaikka paljon inhimillisiä j auttavaisia ihmisiä onkin.
Vanhempani tietävät että en ole vuosiin ollut kovin onnellinen. Heiltä en ole osannut salata tunnetilaani, ja olen ollut itkuherkkänä heidän luonaan. Jotenki tuntuvat onnekseni ymmärtävän, tämä helpottaa yksinäisyydessä.
En tunne oloani lähimainkaan onnelliseksi.