Lue keskustelun säännöt.
Lapsen jatkuva lähelläolo ahdistaa!
03.12.2016 |
Kyseessä 5vuotias esikoinen joka hakeutuu iholle jatkuvasti. Miehen kanssa haluaisin olla lähekkäin kun "harvoin" nähdään, lapsi ei lähde vaikka yritetään houkutella erilaisiin tekemisiin. Siinä hän istuu kolmantena pyöränä minun ihossa kiinni kun istun miehen kainalossa sohvalla. Aamulla tunkeutuu saman peiton alle, tuntuu että yksityisyyttäni rikotaan kun tullaan toistuvasti kiinni vaikka tahtoisin olla kauempana ilman että kukaan koskee. Toki on hetkiä paljonkin pitkin päivää jolloin silittelen ja pidän sylissä. Sitten kun oma kiintiö on täynnä ja lähelläolo alkaa ahdistaa, en saa olla ilman että reviiriäni rikotaan jatkuvasti. En pääse edes kävelemään kun lapsi on parkeerannut jalkojeni juureen ja kiinnittyy niin että hermo menee lopulta. Mikä avuksi?! 1vuotiaan kanssa ei ahdista vaikka häntä joutuu hoivaamaan paljon. Se tuntuu vielä tosi luontevalta, isompi on jo niin ison oloinen että sekin ahdistaa. En käy enää vessassakaan ovi auki koska isompaa kiinnostaa nähdä kun äiti pissaa ja yrittää kurkkia pönttöön.
Kommentit (89)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä samaa, poika on nyt 4,5 v. Tuntuu olevan joku ihme vauvavaihe, haluaa syödä tissimaitoa (yök) ja syö esim. koko ajan paitaansa. Yöt haluaa nukkua vieressä, isä hoitaa onneksi pääsääntöisesti yöt, mutta sitten kun on minun vuoro niin en saa nukuttua kun muksu retkottaa puoliksi minun päällä. Ja hipelöi hiuksia ja selkää ja nuuhkuttelee ja... aaargghhh!
Ja tunnen myös itseinhoa koska tunnen näin. Olen aina kasvattanut lapsia tosi lapsentahtisesti, pitänyt lähellä, sylissä, imettänyt suht pitkään (no 1,5 vuotta vain), on nukuttu perhepedissä.... Että minulla ei olisi oikeutta nyt yhtäkkiä vaatia lasta olemaan isompi ja reippaampi jo.
Kuulostaa samalta tuo vauvavaihe.. tuo meidän lapsi haluaisi vaipan niinkuin pikkuveljellä, söi tuttia salaa.. tunteekohan että saisi huomiota enemmän jos olisi kuin pikkusisarus. Ap
Varmaan jotain sellaista. Tässä iässä myös kuulemma tulee se vaihe milloin pojat ihastuu äitiin ja on isälle mustasukkaisia. Sopii tuohon kuvioon ettei poika anna äidin halia isiä. Meillä myös poika on samantien hyppimässä meidän väliin jos vaikka miehen kanssa halitaan tms.
Tuokin sopisi kuvioon, lapsi sanoo useasti päivässä että "rakastan sua järkyttävän paljon".
Paljon on tullut hyviä kommentteja, luen ne vielä moneen kertaan. Kiitos, tämä palsta on kultaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan näin alan ammattilaisena olen pöyristynyt.
Aikuinen nainen ja äiti selittää täällä kuinka lapsi häiritsee miehen kainalossa oloa?
Oletko laskenut ne hetket jolloin lapsella on oikeus saada rakkaita ja hellyyttä?
Tottakai äidillä on oikeus levätä mutta että lapsi pilaa sinulta yhteisen ajan miehen kanssa? Voi herranenaika. Kaikenlaisia äitejä lapsille siunaantuu. Pelottaa ajatella mitä kotonanne oikeasti tapahtuu tekstisi ja mielipiteidesi perusteella. Olet hyvin itsekäs.Hyihyihyi, miten oksettava besserwisseri oletkaan! Ja vielä ammattilainen, potkut sietäisit saada tuollaisesta empatiakyvyttömyydestä! Etkös lukenut ap:n tekstejä. Hän on koko päivän lastensa kanssa antamassa ihan kaikkensa, mutta esikoinen ei ole tyytyväinen saamaansa huomioon, vaan mustasukkaisena sabotoi niitäkin hetkiä, kun äiti haluaisi ladata omia akkujaan miehensä kainalossa. Ei sinulla ole mitään oikeutta odottaa, että aikuinenkaan olisi joku kone, jolta riittää loputtomasti annettavaa, vaikka ei saa itse mitään!
Ap, ymmärrän sinua hyvin. Olen itse hyvinkin introvertti, enkä jaksa kovin pitkään ketään ihmisiä. Tulen kyllä toimeen ihmisten kanssa, mutta en pidä yllä ystävyyssuhteita, koska ne ottavat enemmän kuin antavat. Haluan olla yksin. Sama pätee myös lapsiin, joita tämänluonteiselle on siunaantunut jopa viisi (Syynä uskonnollinen ajatus siitä, että käytän vain rytmimenetelmää ja annan "Jumalan päättää" lapsiluvun. Lesta en kuitenkaan ole.). Juu, täydellinen riittämättömyyden tunne, tolkuton henkinen uupumus ja jopa erittäin syvä viha lapsia kohtaan ovat tuttuja sieltä äitiyden alkutaipaleelta. Kaikki helpottui, kun tajusin, että minun on oltava sellainen äiti että itse viihdyn. Ei siis sellainen joka toteuttaa lasten toiveita ja vaatimuksia, vaan sellainen joka itse vaatii lapsilta ja laittaa heidät toimimaan oman tahtonsa mukaan. Meillä asiat sujuivat kun:
- Määräsin lapset pysymään aamulla huoneessaan keskenään vähintään kaksi tuntia (noin yksivuotiaana sinne mukaan vaan) että sain omaa aikaa.
- En leikkinyt lasten kanssa koskaan, vaan perustin kotiin "montessorileikkikoulun" ja opetin heitä.
- Kehitin pistesysteemin pelikoneille, minkä avulla sain lapset tekemään kotityöt. 3-vuotias osaa tehdä lähes kaikkea mitä kotona tarvii, ainakin sisaruksen avustuksella. Esim tiskikone tyhjeni aikanaan niin että yksi seisoi tiskipöydällä ja latoi astiat kaappiin, toinen oli alhaalla ja nosti astiat hänelle. Joo, en nipota turvallisuudesta.
- Illalla multa meni aina hermot, joten laitoin lapset kuudelta sänkyyn ja luin heille nuortenromaaneja pari tuntia ääneen. Koska nautin itse lukemisesta. Meillä siis kaikilla lapsilla oli yhteinen huone.
Nykyään meillä kolme vanhinta on jo nuoria aikuisia. Kaksi "iltatähteä", alakouluikäisiä, löytyy myös. Kolmen ekan suhteen olin siis kotiäiti. Kahdella vikalla on ollut erilainen lapsuus. Ovat olleet hoidossa ja iltapäivät isompien sisarusten kanssa. Olen "töissä" todella myöhään, usein tulen vasta 21-22 aikoihin kotiin. Osan aikaa toki olen viettänyt kaupungilla ladaten akkujani. Mutta sen iltahetken sitten jaksan keskittyä täysillä nuorimmaisiini, halaillaan ja jutellaan päivän kuulumiset. Sen tunnin tai pari jaksan oikeasti rakastaa heitä, joten vaikuttavat ihan onnellisilta elämäänsä.
Miehestä en oo puhunut mitään. Se on aina "tehnyt töitä" vuorokaudet ympäri, joten olen ollut lähes yksinhuoltaja käytännössä koko ajan. Enkä oo muutenkaan saanut mitään akkujen latausta tms siltä suunnalta, omasta ajasta oon sen ottanut. Mies ei mulle henkilökohtaisesti merkkaa juuri mitään.
Tsemppiä ap:lle! Kuuntele itseäsi, miten pystyt antamaan riittävästi itsellesi riistämättä lapsiasi kohtuuttomasti. Kun teet äitinä asioita, joita itse haluat, lapset sopeutuvat kyllä ja ovat onnellisempia, kuin jos he tosiaan pääsevät viettämään päivät pitkät esittäen vaatimuksia ja turhautuen, kun vaatimuksiin ei vanhempi pystykään vastaamaan.
Minäkin olen introvertti, tarvin paljon omaa rauhaa eikä minulla ole paljon ystäviä koska en jaksa pitää suhteita yllä. Ne suhteet jotka pysyvät vähästä yhteydestä huolimatta, ovat kullanarvoisia ja minulla lapsuudesta asti säilyneitä. Pitkät päivät lasten kanssa uuvuttavat varmasti senkin takia kun en saa sitä rauhaa latautua. Monesti lataudun omaksi itsekseni jos pääsen yksin päiväksi ja yöksi lomalle kaikista. Tarvin paljon aikaa ajatella ja pohtia ja sillon lataudun parhaiten. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos elämäsi kohokohta on suuri rakkaus miestäsi kohtaan jonka lapsi pilaa niin miksi menit hankkimaan lapsia? Mieti millainen lapsuus heillä on kun on kaltaisesi äiti.
Liian myöhäistä nyt! Tuo ei auta tässä mitenkään...
Surullista miten äiti voi tuntea noin ihanaa pientä tyttöään kohtaan. 😢 Maailma on niin paha paikka koska täällä on pahoja ihmisiä kuten ap. ☹️ Varmasti surullinen nainen tuostakin tytöstä kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista miten äiti voi tuntea noin ihanaa pientä tyttöään kohtaan. 😢 Maailma on niin paha paikka koska täällä on pahoja ihmisiä kuten ap. ☹️ Varmasti surullinen nainen tuostakin tytöstä kasvaa.
Eiköhän tämä maailma ole asteen verran pahempi paikka juuri sinunlaistesi ihmisten vuoksi, joiden mielestä esim. vanhempi on joku pyhimys, jonka pitää lakaista kaikki vähääkään negatiiviset asiat maton alle. Ettei vaan kukaan saa vahingossakaan tietää, antaa vertaistukea, antaa apua tai tukea. Herranjestas, olishan se kamalaa jos omaan vajavaisuuteen joku saisi kanssaihmisiltä tukea!
Jotkut tuomitsemisen pelossa sitten hilloo tämmöisiä juttuja sisällään niin kauan, että lopulta seotessaan ajaa koko perheen bussin nokkaan. Ja sinunlaiset on sitten ekana jeesustelemassa että kuinka joku voi ollakkin niin paha, ai kauhia ai kauhia....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista miten äiti voi tuntea noin ihanaa pientä tyttöään kohtaan. 😢 Maailma on niin paha paikka koska täällä on pahoja ihmisiä kuten ap. ☹️ Varmasti surullinen nainen tuostakin tytöstä kasvaa.
Eiköhän tämä maailma ole asteen verran pahempi paikka juuri sinunlaistesi ihmisten vuoksi, joiden mielestä esim. vanhempi on joku pyhimys, jonka pitää lakaista kaikki vähääkään negatiiviset asiat maton alle. Ettei vaan kukaan saa vahingossakaan tietää, antaa vertaistukea, antaa apua tai tukea. Herranjestas, olishan se kamalaa jos omaan vajavaisuuteen joku saisi kanssaihmisiltä tukea!
Jotkut tuomitsemisen pelossa sitten hilloo tämmöisiä juttuja sisällään niin kauan, että lopulta seotessaan ajaa koko perheen bussin nokkaan. Ja sinunlaiset on sitten ekana jeesustelemassa että kuinka joku voi ollakkin niin paha, ai kauhia ai kauhia....
Olet tosi sairas, mokomakin perhesurmaajien ymmärtäjä. Tuollainen sairas vastenmielinen tunne omaa lastaan kohtaan ei ole mitään "vajavaisuutta" vaan vakava mielenterveydellinen ongelma tai persoonallisuushäiriö.
Minä ehdotan, että otat sen 5-vuotiaan viereesi nukkumaan. Tuo on kaikkein helpoin tapa antaa lapselle läheisyyttä, jota vailla hän nyt selvästi on. Pienempi varmaan nukkuu vieressä muutenkin? Teillä menee ne miehen poissaoloajat mukavammin, kun nukutte yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Surullista miten äiti voi tuntea noin ihanaa pientä tyttöään kohtaan. 😢 Maailma on niin paha paikka koska täällä on pahoja ihmisiä kuten ap. ☹️ Varmasti surullinen nainen tuostakin tytöstä kasvaa.
Lapseni on poika. Ja ihana poika on, siitä ei ole kyse. Kertoisitko miksi olen paha, koska pyydän neuvoja jotta lapseni ja koko perhe voisi paremmin? Olisiko sinulla neuvoja minulle jotta maailmasta tulisi parempi, vai onko helpompaa vain tuntea ylemmyyttä muiden mollaamisesta? Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä ehdotan, että otat sen 5-vuotiaan viereesi nukkumaan. Tuo on kaikkein helpoin tapa antaa lapselle läheisyyttä, jota vailla hän nyt selvästi on. Pienempi varmaan nukkuu vieressä muutenkin? Teillä menee ne miehen poissaoloajat mukavammin, kun nukutte yhdessä.
Nukuimme aluksi perhepedissä, sitten samassa huoneessa lapset omissa sängyissä, nyt lapset nukkuu eri huoneessa kuin me. Näin nukumme kaikki paremmin ja vanhemmat saa parantaa parisuhdettaan rauhassa. En kyennyt seksiin lasten oltua samassa huoneessa ja pelkäämällä että he heräävät ja hommat keskeytyy. Nyt lapset kömpii aamulla herättyään kainaloon. Kiitos kuitenkin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista miten äiti voi tuntea noin ihanaa pientä tyttöään kohtaan. 😢 Maailma on niin paha paikka koska täällä on pahoja ihmisiä kuten ap. ☹️ Varmasti surullinen nainen tuostakin tytöstä kasvaa.
Eiköhän tämä maailma ole asteen verran pahempi paikka juuri sinunlaistesi ihmisten vuoksi, joiden mielestä esim. vanhempi on joku pyhimys, jonka pitää lakaista kaikki vähääkään negatiiviset asiat maton alle. Ettei vaan kukaan saa vahingossakaan tietää, antaa vertaistukea, antaa apua tai tukea. Herranjestas, olishan se kamalaa jos omaan vajavaisuuteen joku saisi kanssaihmisiltä tukea!
Jotkut tuomitsemisen pelossa sitten hilloo tämmöisiä juttuja sisällään niin kauan, että lopulta seotessaan ajaa koko perheen bussin nokkaan. Ja sinunlaiset on sitten ekana jeesustelemassa että kuinka joku voi ollakkin niin paha, ai kauhia ai kauhia....
Olet tosi sairas, mokomakin perhesurmaajien ymmärtäjä. Tuollainen sairas vastenmielinen tunne omaa lastaan kohtaan ei ole mitään "vajavaisuutta" vaan vakava mielenterveydellinen ongelma tai persoonallisuushäiriö.
Olen täysin terve enkä anna tuommoisen ihmismoskan kiusata itseäni. Sinä itse olet tyhmä, kun et näemmä edes ymmärrä mistä esim. mielenterveysongelmat kumpuaa. Ja se että vanhempi joskus väsyy omaan lapseensa, niinkuin ap tässä kertoo käyneen, ei ole mikään mielenterveysongelma tai persoonallisuushäiriö. Se on uupumusta, joka kyllä voi ennenpitkää johtaa esim. niihin mielenterveysongelmiinkin, jos joutuu sunlaisten pällipäiden kanssa tekemisiin sen sijaan että saisi apua. Onneksi ap sanoi ajatuksensa ääneen ja saa apua ja vertaistukea. Sinä voit tukehtua omaan pahuuteesi, heippa.
Miksi ihmiset suhatutuu lapsiin niinkuin johonkin idiootteihin? Kyllä lapsellekkin voi suoraan sanoa että minua ärsyttää/väsyttää/tarvitsen hetken aikaa olla yksinäni/tuo sinun tekemisesi tuntuu minusta pahalle yms
Mite luulette ettö lapet oppii tunteista? Mitä mikäkin tunne on? Ja ilmaisemaan niitä jos vanhemmatkaan ei sitä tee? Ei lasten kasvattaminen ole mitään ydintiedettä, se on loppujen lopuksi aika yksinkertaista. Läsnäoloa,rehellisyyttä ja rakkautta. Ja läsnä voi olla vaikka ei kokoaikaa iholla ja samassa huoneessa olisikaan. Läsnäoleminen on sitä että on siinä hetkessä mukana eikä päässään mieti miten hirveä lapsi on... Kyllähän lapselle täytyy opettaa kunnioittamista ja puhumista asioista niiden oikeilla nimillä eikä pitää jossain iheen kuplassa missä pitää aina viihtyä. Joskus elämässä on tylsää sit pitää keksiä jotain, itse. Ei muut voi sun eteesi kaikkea tehdä. Nykymaailma on tuhoon tuomittu kun vanhemmat kasvattaa itsekkäitä muista välittämättömiö Uniikkeja-Marja-Ilareita joilla pitää kaikki eteen kantaa ja varoa ettei vaan vahingossakaan kellään ole koskaan pahamieli.. Oikeesti lapselle pitää opettaa mitä todellinen elämä on eikä mitään ihmeen pilvilinnoja rakennella ympärille. Täytyy näyttää että josku vanhempiakin harmittaa ja väsyttää, mutta että aikuinen kyllä niistä selviää kun vaan puhuu asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää nyt saakeli kaivako tähän Freudia jostain muinaisuudesta. Jos jotain googletatte niin kiintymyssuhde. Bowlby.
Mikset Ap vastaa siihen mitään, että entä jos lapset menisivät päiväkotiin ja sinä sitten työelämään??
Kyllä tuossa selvästi on oidipaalista vaihetta ja sitä että jos äiti on torjuva, lapsi takertuu enemmän ja enemmän.
Anna sille lapselle laatuaikaa, ja sitten sanot että nyt menet omiin leikkeihin tai pelaamaan jotain, äiti haluaa olla hetken rauhassa.
6-7 vuotiaana alkaa vähentyä radikaalisti läheisyyden kaipuu joka tapauksessa. Lapsi menee eskariin ja kouluun ja alkaa kehitysvaiheensa mukaisesti irtautua vanhemmista.
Itse sain tuollaisen lapsen aikoinaan toimimaan, hassua kyllä, koirakoulusta oppimani tavan kanssa. Lapsi mankui ja marisi huomiotani, mutta aloin antaa sitä silloin, kun lapsi sitä vähiten odotti. Kun lapsi oli rauhallinen ja "kiltisti", puuhaili omiaan jne., ojensin yhtäkkiä käteni ja sanoin "tule äidin syliin". Lapsi tuli, helliteltiin, siliteltiin, juteltiin ihan niitä näitä ja sitten minun päätöksestäni lapsi pois sylistä ja puuhattiin jotain muuta. Tässä ei kauaa kestänyt, kun lapsi oppi ettei pääse syliin jos mankuu ja marisee. Toki lapsi voi joskus pyytää "ota äiti syliin" ja se sävy on silloin erilainen eikä ärsyttänyt.
Auttaisiko tämä AP:takin?
Vierailija kirjoitti:
Mikset Ap vastaa siihen mitään, että entä jos lapset menisivät päiväkotiin ja sinä sitten työelämään??
On niin paljon kommentteja että joihinkin jää vastaamatta. Päiväkotiin laitto on tullut nyt ajankohtaiseksi kun tuo yksivuotiaskin on jo niin reipas että raatsisin hänetkin laittaa. Ja kouluun olen seuraavaksi menossa. Ap
Kyllä viisivuotiaan pitää saada vielä olla sylissä. Kauhea ajatus, että pieni lapsi joutuu torjutuksi. Mene hoitoon ap.
On se nyt p.kl,että parisuhde pitäisi laittaa kokonaan sivuun kun lapsi nyt vaan tarvitsee ja on päättänyt saada sen kaiken huomion!! Sen kaiken ettei vuorokaudessakaan tunnit riitä. Haloo pöntöt herätkää! Mene vaan ap sen miehes kainaloon ja keksi jotain millä se lapsi on edes hetken omissa oloissaan. Täytyy sen osata olla myös ilman aikuisen jatkuvaa huomiota. Sääliksi sua käy. Voimia!