Nipotanko turhasta (miehen raivostuttava tapa)
Miehelläni on siis sellainen raivostuttava tapa, että hän ei laita tavaroita niiden oikeille paikoille vaan pudottaa ne käsistään lähimpänä olevaan tasoon. Tästä johtuen kotimme on aina kaaoksessa, kun kaikki tasot ovat peitettynä roinalla. Aina kun olen siivonnut ja laittanut tavarat sinne minne ne kuuluu, niin menee korkeintaan kaksi päivää kunnes kaikki paikat ovat taas ihan sekaisin. Esimerkiksi olkkarissa meillä on muutama seinähyllyä, jotka on tarkoitettu valokuville ja koristeille (olemme siis yhdessä sopineet että hyllyt ovat vain niitä valokuvia ja koristeita varten), mutta mies täyttää ne aina kaikella muulla roinalla. Myös vitriini, TV-taso, keittiönpöytä ja muut keittiötasot ovat aina kaaoksessa miehen takia, kuten myös kylppäri ja makuuhuone. Kaikkialla on työkaluja, ruuveja, paristoja, vaatteita, lehtiä, lippuja ja lappuja, kuppeja, laseja, kolikoita, purkkeja ynnä muuta, ynnä muuta. Varsinkin niitä ruuveja ja työkaluja on joka tasolla ja mä en ymmärrä mistä ne aina ilmestyy, koska ei tuo mies nyt jatkuvasti ole jotain korjailemassa ja ruuvaamassa!
Itse pidän mahdollisimman paljaista tasoista, en vain siksi että se näyttää siistiltä, vaan myös siksi että silloin on helpompi siivota ja pyyhkiä pölyjä. Nyt tuntuu että siivoan ihan turhaan, kun mies sotkee paikat heti. Meillä on myös pieni lapsi, joka tekee oman osuutensa kaaoksesta ja minulla on ihan tarpeeksi tekemistä siinä, että siivoan lapsen jälkiä.
Typerintä tässä on että myös mies pitää järjestyksestä ja kerran hän sanoi, että häntä masentaa kun meillä on aina niin sotkuista. Argh!
Olen lukuisia kertoja pyytänyt miestäni olla laittamasta tavaroita joka hyllylle ja tasolle ja mies vastaa aina "joo joo", mutta mitään ei tapahdu.
Niin että sanokaa nyt nipotanko minä turhaan vai onko mies välinpitämätön vai mitä?
Kommentit (66)
No kompromissina mieti, että todennäköisesti sinullakin on tapoja, jotka ärsyttää miestä.
Nämä huonot tavat ovat sellaisia, että niitä on vaikea/mahdoton muuttaa. Helpompi oppia elämään niiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Voi ei, meillä juuri minä (nainen) olen tuollainen ja mies tarkka järjestyksenvartija ja siivouksen rakastaja. Mulla se on synnynnäinen piirre: en kerta kaikkiaan huomaa minne ja milloin lasken tavaroita, se vain käy niin ja sitten taas etsin niitä. Mun on vaikea ymmärtää, että jotkut ihmiset osaa ajatella niin toisella tavalla, että ne koko ajan kiinnittää huomiota siihen, mitä ne tekee = mihin, mikäkin kynä ja lasi asetetaan. Mä en vain toimi niin, olen vain niin erilainen. Varmaan mun mies on ihan hulluuden partaalla mun kanssa. Itse en edes tykkäisi asua jossain täydellisessä sisustuskatalogissa, vaan siedän omaa sotkuani hienosti :D Mies taas järjestää kaiken nätisti perfektionismivimmalla, mikä on musta jopa ärsyttävää, voih, miesparka.
Mä oon kans juuri tällainen ja vaikka kuinka yritän, en saa tätä piirrettä muutettua. Saatan jättää tavaroita täysin huomaamattani ihan mihin sattuu. Olen myös erittäin hajamielinen ja saatan täysin uppoutua johonkin luovaan tekemiseen (esim. käsitöihin) moneksi tunniksi kerrallaan ja unohdan tehdä kaiken muun, mitä olin suunnitellut tekeväni (esim. juuri ne siivoushommat). En käsitä, miten jotkut ihmiset pystyy pitämään kaiken niin tiptop... Välillä ahdistun voimakkaasti itsekin tästä piirteestä, kun tiedän että se ärsyttää ja kuormittaa erittäin tarkkaa miestäni. Haluaisin olla siisti ja järjestelmällinen ja ihan tosissaan välillä koen itseni tällaisia järjestelmällisiä naisia "huonommaksi" ihmiseksi.. En minäkään pidä siitä, että tavarat ovat hukassa ja koti on epäjärjestyksessä jäljiltäni. Tällaisten ajatusten seurauksena myös masennun välillä, eikä sekään ainakaan helpota tilannetta.. Noin vuosi sitten hain tähän ihan ammattiapua, kun tuntui etten itsekään siedä enää itseäni, sain sitten keväällä ADHD-diagnoosin ja lääkityksen, joten nyt ainakin tiedämme mieheni kanssa mistä tämä johtuu ja lääkitys auttaa jonkin verran suunnittelemaan asioita paremmin ja keskittymään tekemisiini.. Mitään tiptop-järjestelmällistä ihmistä minusta ei koskaan taida tulla.
Voin samaistua, mun mies jättää myös tavaransa ja vaatteensa milloin minnekin. Mies jättää esim. erään lipaston päälle postit, avaimet, rannekellon, tupakka-askin, auton avaimet, kännykän, lompakon. Sitten kun korjaan hänen jättämänsä tavarat hänen lokerikkoonsa, tulee hirveä huuto miksi mä ne sinne laitan?! Sitten aina tokaisen, että kerta mä siivoan tämän kodin lattiasta kattoon joka helvetin viikko usemman kerran viikossa, voisi sen verran kunnioittaa että siirtää tavaransa muualle ja näin ollen helpottaisi mun siivoamista. Sukat ja vaatteet heitetään työpöydälle joka ikinen päivä. Astiat on milloin missäkin, olohuoneen pöydällä, yöpöydällä, tiskikoneen päällä koska onhan se niin raskasta laittaa astiat koneeseen. Jos riisuu lapsen ulkovaatteet, se tarkoittaa sitä että lapsen vaatteet eivät löydä takaisin kaappiin vaan lojuu lattialla niin kauan että mä siivoan. Lapsen levittämiä leluja ei korjata, vaan se(kin) jää mun tehtäväkseni vaikka olen viimeisilläni raskaana ja maha tulee koko ajan tielle ja olen sanonut että lelujen kerääminen ei fyysisesti tunnu enää ollenkaan hyvältä. Samaten vaipat jätetään milloin mihinkin tasolle haisemaan, ei voi vaippa roskikseen viedä. Kaukosäätimet ym jätetään sohvalle vaikka niille on oma paikkansa vain sen takia, että meidän taapero kun hiffaa että nyt on säätimet saatavilla, alkaa hakkaamaan niitä ja jos menee rikki, on se tietty mun vikani kun en katsonut lapsen perään. 👍🏻 kaikesta huolimatta, kyllä mä tota sottapyttyä rakastan vaikka koettelee mun hermoja.
Mielestäni nipottaminen ei ole turhaa silloin jos tarjoaa vaihtoehdon. Valitkaa kodistanne yksi taso, pöytä johon saa heitellä arkiset tavarat taskuista. Valitkaa myös esim. kaapeista jokin sellainen paikka mihin saa kerätä "jos joskus sattuu tarviimaan" -mesta. Kerro miehellesi,että mikä ei huolehdi omia tavaroitaan niille osotetuille paikoille, heität ne roskikseen ja perään on turha kysellä.
Isompien tavaroiden kohdalla, kerro että kyseinen esine tai tavara odottaa pihalla niin kauan, että jotain vanhaa lentää vaihdossa ulos.
Vaatteiden levittäminen saadaan kuriin niin, että keräät kaikki miehesi viljelemät vaatteet siihen paikkaan jossa hän nukkuu mielellään päivittäin. Omani kyllästyi n. viikossa viskomaan kuteitaan joka ilta lattialle ja nyt ne löytyvätkin kivasti vaatehuoneesta.
Mielestäni epäsiisteyttä ei tarvitse hyväksyä. Siitä voi oppia pois ja jos sanallinen huomautus eli joidenkin mielestä nipotus ei toimi niin on aika ryhtyä tekoihin.
Kyse on kuitenkin yhteisestä kodista, enkä ole vielä tähän mennessä törmännyt ihmiseen(edes mieheen) joka tosissaan viihtyy sotkun keskellä. Aamen.
Osta sille KonMari-kirja joululahjaksi.