Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhenemisen merkit ahdistavat
02.12.2016 |
Olen nelikymppinen, pienten lasten äiti. Valvomisen ja iän tuomat muutokset, rypyt, tummat silmänaluset, kehon kimmoisuuden menetys ja kehon hiljainen rapistuminen ahdistavat. Peilistä katsoo aamuisin niin väsyneet kasvot, että itkettää. Koen rehellisesti sanottuna surua ja joskus turhautumistakin, kun katson parikymppisiä, rypyttömiä tyttöjä, joilla on elämä edessä. Ymmärrän, että nämä ovat luonnollisia muutoksia ikääntymisen myötä, mutta silti niitä on vaikea hyväksyä. Löytyykö täältä kohtalotovereita? Miten muut olette hyväksyneet/selättäneet nämä tunteet?
Ap
Kommentit (61)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Älä nelikymppinen pidä itseäsi vanhana, huonosti palautuvana ja rumana. Elämää on paljon edessä, keho toimii ja kiittää kun sitä hoitaa, se palautuu ja kuntoutuu. Iho tottakai muuttuu. Silmänalusista lähtee lihat, sou? Olet elänyt ja tehnyt työtä ja rakastanut, ja se näkyy sinusta. Ehkä et enää käy kuusitoistavuotiaasta, mutta haluaisitko?
Yritä löytää elämään semmoinen tasapaino, missä löydät riittävästi rauhaa ja lepoaikaa myös itsellesi. Missä sisäinen merkitsee enemmän kuin ulkoinen (yllättävää kyllä tämä näkyy myös pärstässä parantuneena näköisyytenä). Missä ilo on tärkeässä osassa.
Tsemp.