Voiko ABORTTIIN suhtautua kylmänviileästi?

Operaationa aivan samalta tuntui kuin olisin käynyt hammaslääkärissä, tosin abortti ei jännittänyt etukäteen. Koin sen vain ja ainoastaan toimenpiteenä, enkä koe tappaneeni lastani, sillä sikiö oli tuolloin 6vk:n ikäinen, joten aivotoiminta hyönteiden tasoa. Saattaa kuulostaa raadolliselta, mutta näin se vain on.



Nyt minulla 2vuotias aivan hurmaava tytär, jota tehtiin pitkään ja hartaasti, enkä olisi iki maailmassa voinut edes kuvitella tuolloin keskeyttäväni raskautta; olihan hän toivottu ja minä aikuinen ihminen, jolloin on kannettava vastuu vaikka raskaus olisikin yllätys.



Nyt yritämme toista.



...ja kohta saan haukut niskaan. :)

Mulle tehtiin abortti neljä vuotta sitten, ennen ja hieman jälkeen toimenpiteen itketti hulluna ja mietitytti, mutta koko ajan kuitenkin takaraivossa tietoisuus siitä, että teki oikean ratkaisun. Olen vähän odotellutkin morkkista tai masennusta aiheeseen liittyen, kun sittemmin olen saanut lapsen, kovin odotetun ja rakastetun. Mutta ei ole syyllisyyttä tullut, sitä jotenkin ihminen osaa käsitellä ne negatiivisetkin tunteet, kun tietää toimineensa pakon edessä silloin. Joskus mietin, että millaista elämä olisi, jos olisin päättänyt toisin, mutta voihan sitä jossitella niin monessa muussakin asiassa. Vaikka ystäväsi on näyttänyt kylmänviileältä, ehkä se ei ole kuitenkaan koko totuus. Mutta jos ei halua aihetta kanssasi jakaa, lienee hänen oma asiansa. Itse en juurikaan ole omasta abortistani puhunut ystäville, salannutkaan en kyllä ole, jos on aihe puheeksi tullut.