Miksei saisi sanoa: "Ennen omia lapsia en tiennyt, kuinka paljon voi rakastaa."

Äidinrakkautta epäaidompaa rakkautta ei olekaan.

Sehän kohdistuu OMAN itsensä jatkeeseen.

Pyyteettömyys ja äidinrakkaus ovat toistensa vastakohta.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaus lasta kohtaan on ehdotonta, lapsen eteen voisi vaikka kuolla tai tappaa. Ei se ole valinta, se on vaisto. Ei mieskään minua sillä lailla rakasta, sehän olisi pelottavaakin.

Ehdotonta se olisi mikäli kyseessä ei olisi SINUN OMIEN GEENIESI tulos.

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten selität tämän lauseen niiltä äideiltä, jotka ovat jo laittaneet lapsensa maailmalle? Tai niiltä jotka toteavat, että "jos nyt kaiken tämän tietäen saisin uudestaan valita, en tekisi lapsia?"

No jos nainen on jo laittanut lapsensa maailmalle, niin kai se niitä nyt edelleen rakastaa? Ja kyllä mä olen muutaman vanhemman rouvan kuullut tunnustaneen, että jos olisivat aikanaan saaneet valita, eivät olisi lapsia hankkineet. Ei kai se sitä sulje pois, että niitä lapsia kuitenkin rakastaa, vaikka niitä ei alunperin toivonut. Ja sittenkin, kun ovat jo maailmalla. Ainakin jollain tapaa.

Ihan samasta asiasta siitä on kyse, siis äidinrakkaudesta, joka on ihan biologinen ilmiö. Kuten miehen ja naisen välinenkin rakkaus. Se on kemiaa, ei siinä mitään yliluonnollista tapahdu. 

No itse en henkilökohtaisesti ärsyynnyn, kun sanon ihan suoraan etten lasta halua kun joku kyselee minun lapsenteko hommia jonka jälkeen pitää sitten töräyttää " et voi ymmärtää sitä iloa kun saat oman lapsen. Se on aivan ainutlaatuista ja selittämätöntä jonka ymmärrät vain synnyttämällä oman lapsen". Tulee kyllä mieleen, että pitäisi tuon tunteen takia alkaa töräyttämään lasa vain, jotta tuntisin sen kuinka huikealta se oman lapsen pokiminen tuntuu.  Ongelma vaan on se, että sitä lasta saattaa joutua kasvattamaan sitten sen 30 vuotta. Hyvässä lykyssä lapsesta tulee ongelma tapaus, paljon huumeita ja rötästelyjä kun ei jaksa siitä huolta pitää eikä lasta voi valitettavasti palauttaa. Se että joku on onnellinen omasta lapsestaan, ei tarkoita että joku toinen olisi.

No jos joku tuollaisia aivopieruja päästelee, niin sille voi vaikka sanoa että ihan kivalta kuulostaa, mutta kun mä vedän tätä heroiinia mieluummin, niin en nyt just kerkiä. Ettei tuu vaurioita.

Muuten, hassu juttu sinänsä, että tässä ketjussa kaikki puhuvat ÄIDINrakkaudesta. Ajattelemmeko siis implisiittisesti niin, että miehet nyt eivät niin ihmeen erityisesti lapsiaan rakasta, mutta äidin ja lapsen välinen rakkaus on jotain aivan ihmeellistä?

Sitähän sitä eniten rakastaa, mitä omasta itsestä on ulos saanut.

Kaffepulla kirjoitti:

No jos joku tuollaisia aivopieruja päästelee, niin sille voi vaikka sanoa että ihan kivalta kuulostaa, mutta kun mä vedän tätä heroiinia mieluummin, niin en nyt just kerkiä. Ettei tuu vaurioita.

Muuten, hassu juttu sinänsä, että tässä ketjussa kaikki puhuvat ÄIDINrakkaudesta. Ajattelemmeko siis implisiittisesti niin, että miehet nyt eivät niin ihmeen erityisesti lapsiaan rakasta, mutta äidin ja lapsen välinen rakkaus on jotain aivan ihmeellistä?

Hyvä huomio. Täällä hehkutetaan vaan äidinrakkautta, mites isä? Eiku ainiin, äiti on pyhä.

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

No jos joku tuollaisia aivopieruja päästelee, niin sille voi vaikka sanoa että ihan kivalta kuulostaa, mutta kun mä vedän tätä heroiinia mieluummin, niin en nyt just kerkiä. Ettei tuu vaurioita.

Muuten, hassu juttu sinänsä, että tässä ketjussa kaikki puhuvat ÄIDINrakkaudesta. Ajattelemmeko siis implisiittisesti niin, että miehet nyt eivät niin ihmeen erityisesti lapsiaan rakasta, mutta äidin ja lapsen välinen rakkaus on jotain aivan ihmeellistä?

Hyvä huomio. Täällä hehkutetaan vaan äidinrakkautta, mites isä? Eiku ainiin, äiti on pyhä.

Tässä on varmaan kyse siitä että äidinrakkaus on keskustelijoiden kokemus. Isänrakkautta ei äidit ymmärrä eikä siitä voi puhua niinkuin omasta rakkaudestaan lapseen. Tuskin sen ihmeempää isien syrjintää tästä saat.

Minäkin olisin voinut sanoa noin, ja tarkoitin sillä sitä, että se rakkauden määrä omaa lasta kohtaan yllätti. Siihen asti elämäni tärkein ihminen oli äiti enkä olisi voinut kuvitella jonkun olevan sitä tärkeämpi ja rakkaampi. Se ei silti tarkoita, että väheksyn muiden rakkautta. Rakastan edelleen äitiäni ja myös koiraani. Mutta kun he kuolevat tiedän, että siitä selviän. Jos lapsi kuolee niin sitä en halua edes ajatella...

Tämä keskustelu meni niin typeräksi, että halleluja. Lapsettomat pohtivat oman napansa kautta kaikki ja loukkaantuvat kaikesta. Ei perheellisillä ole aikaa teitä tieten tahtoen loukata, eikä me edes muisteta millaista oli kun oli aikaa loukkaantua kaikesta. :)

Olkaa onnellisia kun teistä se elämä on niin ihanaa ja onnellista ilman lapsia ja vanha rouva sanoo, että lapsenhankintaa katuu ja lapset tuovat vain huolta ja heroiinia käytetään. 

Olen valinnut erilaiset elämän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin, että näillä "vain lastaan voi rakastaa oikeasti" -jankkaajilla on päämääränä korottaa itsensä paremmaksi ihmiseksi, että he ovat niin uskomattoman pyyteettömiä ja upeita ihmisiä, koska vain he voivat osoittaa vilpitöntä rakkautta lastaan kohtaan. Aina sitä ei itsekään tiedosta omia motiivejaan, mutta tämä on kyllä aika läpinäkyvää.

Voi miten väärässä olet. Uskon tuohon, mutta en todellakaan pidä itseäni parempana tai erityisenä. Olen vain saanut lapsen ja huomannut, että rakkaus lapseen on poikkeuksellista ja hienointa rakkautta, jota ei voi ymmärtää ennen kuin on lapsi. Ja tämä keskustelukin sen todistaa. Sinäkin menet ihan metsään ajatustesi kanssa. 

Jotta menisit vielä enemmän sekaisin, sanon vielä että tätä rakkautta kokeakseen ei tarvitse olla ihmeellinen, voi olla jopa ihan paska ihminen ja paska äiti. Tämä ei millään tavalla liity siihen että olisi parempi ihminen, paitsi että on saanut etuoikeuden kokea tätä ihmellistä rakkautta (joka ei ole saavutus paitsi synnytyksen osalta). 

Oletko sinä itse paska ihminen ja paska äiti? Jos et, niin miten ihmeessä pääset niiden paskojen äitien pään sisälle kokemaan, millaista rakkautta he tuntevat?

Sinä et oikeasti tiedä kenenkään muun tunnemaailmaa kuin omasi. Kaunista sanahelinää syvästä rakkaudesta voi maalailla kuka tahansa, mutta käytännössä katsoen on täysin mahdotonta vertailla, rakastaako ihminen A omaa lastaan enemmän kuin ihminen B rakastaa kasvattilastaan ja ihminen C puolisoaan ja ihminen D koiraansa. Ja ihminen E vaikkapa luonnonsuojelualuetta, jolle on omistanut elämänsä.

Jokainen yksilö tietää vain itse, ketä rakastaa ja kuinka paljon ja missä järjestyksessä (jos tuollaisen arvojärjestyksen tekemisen jostain syystä kokee mielekkääksi). Jotkut ihmiset eivät lähtökohtaisesti osaa kiintyä edes ikiomiin lapsiin niin paljon kuin joku toinen kiintyy sisarensa lapseen. Toistan: kenenkään muun päähän ei pääse sisälle mittaamaan tunteiden määrää ja laatua.

Kai sitä omaa kersaansa on pakko rakastaa, tai ainakin psyykata itsensä rakastamaan sitä, koska siihen joutuu sitoutumaan pariksikymmeneksi vuodeksi sitten kun on kättärillä poksahtanut. Ei siitä nimittäin eroonkaan pääse, ei ainakaan laillisin keinoin (tähän Akseli Gallen-Kallelan maalaus "Salasynnyttäjä", joka virallisesti sai nimen "Eksynyt", koska vuosisadan vaihteessa oli sopimatonta vihjata, että maalauksen tyttö on ollut salaa raskaana, synnyttänyt yhtä salaa ja tappanut lapsensa heti).

http://3.bp.blogspot.com/-1CORvoaVOIY/T1BmQ157yNI/AAAAAAAAJLM/coBpPk-PK…

Mitäköhän tosiaan kumppanit mahtavat näistä "en ole IKINÄ TODELLA RAKASTANUT ennen kuin sain tämän mukulan" -ajatuksista miettiä? Eipä ihme, että sitä rakkautta sitten haetaan jostain muualta, kun tuoreella äidillä on TosiLempeä jaettavaksi vain kupeiden hedelmälle...

Muistatteko kun Ruotsin Carl Philip sanoi häiden alla ettei ollut koskaan rakastanut oikeasti ennen Sofiaansa? Ja ex Emma Pernald oli ihan että whaaaaaat? 10 vuotta olivat olleet eikä mies sitten rakastanutkaan. No Emma väisti mielestäni luodin mutta se on eri tarina.

Sitä vaan tässä haen, että sanojen asettelulla voi tehdä hallaa. Minäkään en koe tunteneeni exien kanssa mitään sellaista kuin nykyiseni kanssa, mutta kunnioituksesta kusipäitä kohtaan en sano sitä heidän kuullen. Kaikille muille kyllä sanon etten tiennyt mitä rakkaus voi olla ennen nykyistäni.

Tämä oli ohis mikä tuli edellisestä viestistä vaan mieleen, mutta alla palaan aiheeseen.

Sitten koen etten tiennyt mitä tarkoittaa äidinrakkaus ja miten äiti voi lastaan rakastaa ennenkuin sain lapsen. Ennen sitä tiesin kyllä mitä aito rakkaus on ja miten paljon voikaan toisia ihmisiä rakastaa.

Mua säälittää ihmiset joiden elämässä ei ole mitään muuta sisältöä kuin lapset tai että ei ole ennen lapsia tiennyt mitä rakkaus on.

Se on totta.  Omaa lasta rakastaa niin paljon, että sitä ei sanoin pysty kertomaan.  Antaa tosiaan vaikka sen viimeisen paidan päältänsä, niinkuin sanotaan.  Se tunne on vain niin vahva ja aito.

Kyllähän sitä rakastaa vanhempiaan, sisaruksiaan  ja puolisoaan.  Mutta lapsensa puolesta on valmis kuolemaan epäröimättä tai kärsimään hänen puolestaan jos vain pystyy.

Ei pidä paikkaansa. Ihminen voi tuntea vahvaa sidettä muihinkin kuin lapsiinsa. Ellei tunne tuota muihin kuin lapsiinsa on pikemminkin se huolenaihe.

Rakastavatko eläimetkin lapsiaan? Narttukissalla on vahva side poikasiinsa, samoin koiralla, kaikilla selkärankaisilla. Nekään varmaan eivät tienneet ikinä, miten paljon voi rakastaa.

Vähän sama kuin sanoisi, että sitten vasta tietää miten hyvältä seksi tuntuu kun harrastaa seksiä kimpassa useamman missifinalistin / hunksin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vähän sama kuin sanoisi, että sitten vasta tietää miten hyvältä seksi tuntuu kun harrastaa seksiä kimpassa useamman missifinalistin / hunksin kanssa.

Tuo on varmasti totta. Pitäisi vain sinunkin oppia sanomaan, että pitääpä kokeilla ja uskoa sinua kokeneempana. Hyvä esimerkki. 

Vierailija kirjoitti:

Se on totta.  Omaa lasta rakastaa niin paljon, että sitä ei sanoin pysty kertomaan.  Antaa tosiaan vaikka sen viimeisen paidan päältänsä, niinkuin sanotaan.  Se tunne on vain niin vahva ja aito.

Kyllähän sitä rakastaa vanhempiaan, sisaruksiaan  ja puolisoaan.  Mutta lapsensa puolesta on valmis kuolemaan epäröimättä tai kärsimään hänen puolestaan jos vain pystyy.

Minua ei ainakaan tässä häiritse se, että joku kokee itse rakastavansa lastaan enemmän kuin mitään muuta vaan se yleistys. "VAIN äiti voi todella rakastaa!"

Tunnekylmän ja henkistä väkivaltaa käyttäneen äidin tyttärenä lainaamani teksti huvittaisi, ellei olisi niin surullista, miten omaan napaan keskittyvä se on. Voin itse kertoa, että lapsena äidin rakastaminen vailla vastakaikua on äärimmäisen vahva tunne. Vaati todella julmaa käytöstä vuosien ajan, ennen kuin tajusin, että en tule sitä saamaan. Onneksi olen saanut aikuisiällä terapiaa ja olen kai ihan normaali ihminen tunne-elämältäni.