Lue keskustelun säännöt.
Miksei saisi sanoa: "Ennen omia lapsia en tiennyt, kuinka paljon voi rakastaa."
01.12.2016 |
Miksi moni ärsyyntyy siitä, jos otsikossa esitetty asia sanotaan jossain muodossaan ääneen?
Kommentit (202)
Kaikki eivät halua kokea äidinrakkautta ja silloin se ei harmita. Äitihuuruiset hehkuttajat ei ajattele toisten elämää ja valintoja eikä arvosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä kusetta enemmän kuin sinua! Minun kusetuksen tunne on parempi! Et ole kokenut aitoa kusetuksen tunnetta, ennenkuin olet sairastunut munuaisaltaan tulehdukseen, voi pojat, se vasta tunne onkin!
Minulla on hauskempaa, kävin katsomassa standupp-esitystä, ihan parhaat naurut, et kyllä tiedä mitä hauskuus on, jos et ole käynyt katsomasa standuppia! Ei se sinun lukemasi sarjakuva ollut niin hauska, ei sitä voi verrata standuppiin!
Olin kyllä niin surullinen kun äitini kuoli, joten lopeta se nyyhkiminen koirasi perään, ei tuo ole mitään oikeaa surua! Et ole edes oikeaa surua kokenut, ei voi verrata!Jos ei kerran voi edes verrata, niin helvettiäkö sitten vertailette? Siitähän tässä ketjussa nimenomaan oli kyse: Lopettakaa vertailu siitä, että lapsia kohtaan tunnettu rakkaus olisi jotakin parempaa kuin joku toisenlainen rakkaus, se on täysin naurettavaa vertailua ja tiedätte sen itsekkin.
Kyllä, omaa lasta voi rakastaa syvemmin kuin mitään muuta ihmistä maailmassa, lapsen ja äidin rakkaus on syvää ja aivan erilaista kuin mikään muu.
Tämä harmittaa kovasti ihmisiä, jotka eivät tätä ihanaa rakkautta ole päässeet kokemaan.
Kiitos täältä tähän.
Niin, SINÄ kykenet rakastamaan vain omaa lastasi syvemmin kuin mitään muuta tässä maailmassa, SINÄ. Et voi puhua muiden puolesta. Joku toinen saattaa kyetä rakastamaan vaikka puolisoaan syvemmin, kuin mitä sinä kykenet ikinä rakastamaan lastasi. Edelleen, rakkaus on subjektiivinen kokemus. Nämä asiat eivät ole mustavalkoisia, aivan typerää kinata tästä asiasta (ja itsekin lähdin mukaan).
Uskoisin, että näillä "vain lastaan voi rakastaa oikeasti" -jankkaajilla on päämääränä korottaa itsensä paremmaksi ihmiseksi, että he ovat niin uskomattoman pyyteettömiä ja upeita ihmisiä, koska vain he voivat osoittaa vilpitöntä rakkautta lastaan kohtaan. Aina sitä ei itsekään tiedosta omia motiivejaan, mutta tämä on kyllä aika läpinäkyvää.
Vierailija kirjoitti:
Itse rakastan puolisoani niin että sattuu. Koen huolta, pelkoa, hoivaa ihan joka päiväisessä arjessa. Joka päivä olen onnellinen kun näen hänen söpön naamansa ja varpaat menee rullalle euforiasta kun pidän hänestä kiinni ja minulla on tunne että ajan myötä tunne vaan kasvaa. Alkuvaiheessa oli mielipuolinen henkeä salpaava seksuaalinenvaihe, jossa itketti olla erossa edes vähän aikaa toisesta ja fyysinen vetovoima oli jotain tajunnan räjäyttävää. Tunteet olivat siis todella erilaisia nykypäivään verrattuna. En voi edes kuvitella miten kestäisin henkisesti tätä joidenkin äitien mainostamaa "suurempaa aitoa rakkautta". Jos tähän lapsettomana "tyytyisin" niin en näe siinä kyllä itse mitään menetettyä. Rakkaus on erilaista, ja jokainen on onnekas joka kokee sitä missä muodossa tahansa. (8v yhdessä..)
Ja sitten Reginan naisen päiväuni loppui. Joopa joo, onnea vain rakkaudestasi. Oli minullakin tuollainen tunne mieheni kanssa alkuvuosina, mutta se muuttuu rakastamiseksi yleensä 2 vuoden jälkeen ja uskon, että kuvailemasi tunteet ovat lähinnä liioiteltuja.
Rakkaus lapseen on ihan erilaista, ja oikeastaan saat itsesi kuulostamaan hölmöltä kun et ymmärrä yhtään äidinrakkauden luonnetta. Puhut jostain seksuaalisesta jännitteestä miehesi kanssa..
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Yleensä varmaan tämä on se, mikä ihmisiä vähän saattaa tökätä. Mutta ei tuo lause minua loukkaa yhtään, sehän on vaan lähinnä sellainen fraasi.
Synnyttänut äiti on hormonihumalassa ja silloin kuuluukin tuntua tuolta! Huolestuisin, jos joku vauvan äiti hehkuttaisi miten kaikki tuntuu samalta kuin ennen. Totta kai sen kuuluu tuntua erilaiselta! Ihan uusi tilanne kuitenkin, ja lasta varmasti rakastaa ihan hirveästi. Biologiahan sen sanelee, syntyy se onnensekainen endorfiinihumala. Se tasaantuu sitten aikanaan.
Riippuu asiayhteydestä, että ärsyttääkö. Jos olen juuri kertonut iloisena miten rakastan 12 vuotiasta koiraani yli kaiken, niin kyllä siinä vaiheessa ärsyttäisi se hormoonihuuruisen mamman vauva-rakkaushehkutus, siis niin että hän alkaa jotenkin hehkuttamaan siihen oman kertomukseni "päälle" ja näin mitätöi sen minun kokemukseni minun tunteeni.
Sama asia, kuin kertoisin ostaneeni uuden auton ja olen todella iloinen siitä, ja joku vastaisi siihen että "NO minäpä ostin miljoonan euron laivan ja olen tosi onnellinen!".
Eikä tuo mitätöintikään varmaan yksittäisenä tapahtumana niin hirveästi ärsyttäisi (Hetkellisesti saattaisi kyllä), mutta jos se on toistuvaa ja mamma jatkuvasti mitätöi muiden onnellisuutta pasmattamalla päälle omaa lapsionneaan.
Ymmärrän siis itsekkin lainauksessa olevan asian ja kykenen olemaan iloinen toisen puolesta tietenkin, mutta kyllä soisi että se äitikin näkisi silti sen muidenkin toisista asioista tulevan onnen eikä vain omaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että näillä "vain lastaan voi rakastaa oikeasti" -jankkaajilla on päämääränä korottaa itsensä paremmaksi ihmiseksi, että he ovat niin uskomattoman pyyteettömiä ja upeita ihmisiä, koska vain he voivat osoittaa vilpitöntä rakkautta lastaan kohtaan. Aina sitä ei itsekään tiedosta omia motiivejaan, mutta tämä on kyllä aika läpinäkyvää.
Voi miten väärässä olet. Uskon tuohon, mutta en todellakaan pidä itseäni parempana tai erityisenä. Olen vain saanut lapsen ja huomannut, että rakkaus lapseen on poikkeuksellista ja hienointa rakkautta, jota ei voi ymmärtää ennen kuin on lapsi. Ja tämä keskustelukin sen todistaa. Sinäkin menet ihan metsään ajatustesi kanssa.
Jotta menisit vielä enemmän sekaisin, sanon vielä että tätä rakkautta kokeakseen ei tarvitse olla ihmeellinen, voi olla jopa ihan paska ihminen ja paska äiti. Tämä ei millään tavalla liity siihen että olisi parempi ihminen, paitsi että on saanut etuoikeuden kokea tätä ihmellistä rakkautta (joka ei ole saavutus paitsi synnytyksen osalta).
Miksei saisi sanoa, koska tottahan tuo on. Toki lapsetonkin tietää, mitä on miehen ja naisen välinen rakkaus tai vaikkapa rakkaus lemmikkiin.
Mutta se on silti aina jotakin ehdollisempaa ja vähemmän sisikunnasta lähtevää kuin rakkaus omiin lapsiin. Toki, olemme tässä suhteessa kaikki yksilöitä, mutta omat kokemukseni ja tuntemieni muiden äitien kokemus on, että vaikka puoliso olisi kuinka rakas tahansa, se on silti jotain hiukan vähemmän alkukantaista ja kaiken sietävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin saa sanoa. Kuka kieltää?
Minäkin olen kokenut sen, että vasta lasten synnyttyä tajusin mitä rakkaus on.
Elikä mielestäsi me lapsettomat emme koskaan voi tietää mitä rakkaus on? Tämä on juuri sitä törkeää ylimielisyyttä mikä nostaa karvat pystyyn ja miksi tuo lause suututtaa.
Olet varmasti oikeassa siinä, että vasta lasten synnyttyä tajusit mitä rakkaus omaan lapseen on. Se on varmasti aivan muuta kuin rakkaus vanhempiin, puolisoon tai lemmikkiin. Se on silti vain rakkautta siihen omaan lapseen. Kyllä minäkin tiedän mitä rakkaus on. En toki sitä, mitä rakkaus omaan lapseen on, mutta aivan /¤%#¤/% satavarmasti rakastan miestäni, ja kukaan lapsellinen EI ole oikeutettu sanomaan, etten rakastaisi koska minulla ei ole lapsia enkä voi tietää mitä rakkaus on. Minä tiedän mitä rakkaus omaan puolisoon on. Lakatkaa siis yleistämästä rakkautta yhdeksi ainoaksi tunteeksi jota ei voi ymmärtää ilman lapsia. Rakkautta on monenlaista, riippuen aina rakkauden kohteesta.
Minkä takia sinä suutut siitä, että joku kokee kokeneensa rakkauden lapsensa kautta erilaisella ja uudenlaisella tavalla? Jos se on hänelle sellainen aito rakkaus jota hän ei ole aiemmin kokenut? Käsittääkseni hän ei vähätellyt tai sanallakaan maininnut sinun rakkauden kokemuksistasi mitään. Kukaan ei ole sanonut ettet sinä tietäisi mitä rakkaus on.
En minä suutu siitä että joku kokee tunteneensa aidon rakkauden lapsensa kautta. Minulla vain lapsettomana sattuu olemaan aika paljon kokemusta siitä, miten tuo lause sanotaan. Sillä lauseella ei yleensä tuoda esille omaa onnea, vaan sillä surkutellaan sitä kuinka surkeaa minun elämäni on kun en osaa rakastaa eikä kukaan oikeasti rakasta minua, kun ei ole niitä lapsia. Kyllä sen asenteen erottaa. Yleensä tuore äiti joka pitää lastaan sylissään ja hehkuu onnea ja rakkautta sanoo tuon asian juuri sillä oikealla tavalla, jonka jokainen ymmärtää koskevan vain häntä itseään ja hänen kokemustaan rakkaudesta. Sitten on nämä toiset naiset, joiden todellinen tarkoitus on vain mitätöidä minun elämäni surkeaksi ja onnettomaksi, voidakseen kokea oman elämänsä parempana. Ikävä kyllä suurin osa on näitä jälkimmäisiä, ja heidät erottaa helposti.
Kiitos kun selvensit, ymmärrän nyt reaktiosi paremmin. Minulla oli ajatuksena tuo ensimmäinen äitityyppi, minkä varmaan tajusitkin kyllä. Toivon, että et joudu enää kokemaan tuollaista mitätöintiä, kuulostaa todella kurjalta.
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Yleensä varmaan tämä on se, mikä ihmisiä vähän saattaa tökätä. Mutta ei tuo lause minua loukkaa yhtään, sehän on vaan lähinnä sellainen fraasi.
Synnyttänut äiti on hormonihumalassa ja silloin kuuluukin tuntua tuolta! Huolestuisin, jos joku vauvan äiti hehkuttaisi miten kaikki tuntuu samalta kuin ennen. Totta kai sen kuuluu tuntua erilaiselta! Ihan uusi tilanne kuitenkin, ja lasta varmasti rakastaa ihan hirveästi. Biologiahan sen sanelee, syntyy se onnensekainen endorfiinihumala. Se tasaantuu sitten aikanaan.
Riippuu asiayhteydestä, että ärsyttääkö. Jos olen juuri kertonut iloisena miten rakastan 12 vuotiasta koiraani yli kaiken, niin kyllä siinä vaiheessa ärsyttäisi se hormoonihuuruisen mamman vauva-rakkaushehkutus, siis niin että hän alkaa jotenkin hehkuttamaan siihen oman kertomukseni "päälle" ja näin mitätöi sen minun kokemukseni minun tunteeni.
Sama asia, kuin kertoisin ostaneeni uuden auton ja olen todella iloinen siitä, ja joku vastaisi siihen että "NO minäpä ostin miljoonan euron laivan ja olen tosi onnellinen!".
Eikä tuo mitätöintikään varmaan yksittäisenä tapahtumana niin hirveästi ärsyttäisi (Hetkellisesti saattaisi kyllä), mutta jos se on toistuvaa ja mamma jatkuvasti mitätöi muiden onnellisuutta pasmattamalla päälle omaa lapsionneaan.
Ymmärrän siis itsekkin lainauksessa olevan asian ja kykenen olemaan iloinen toisen puolesta tietenkin, mutta kyllä soisi että se äitikin näkisi silti sen muidenkin toisista asioista tulevan onnen eikä vain omaansa.
Olisi muuten outoa, jos alkaisit hehkuttaa vasta synnyttäneelle äidille rakkautta ikivanhaan koiraasi. Mutta minun lapsen äitinä pitää kuitenkin alentua ja levittää sinulle punainen matto ettet vain loukkaannut. Entä jos minua loukkaa se, että edes vertaat jotain ulos paskovaa karvaista aivotonta karvakasaa minun ihmislapseeni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hetkinen, nyt te puhutte kahdesta eri asiasta: äidinrakkaudesta ja aidosta rakkaudesta. Ne eivät ole kaikille sama asia. Äidinrakkauden voi kokea vain ne, joilla on lapsi, tämä on aika luonnollista. Aidon rakkauden voi kokea kuka tahansa eikä se välttämättä kohdistu omaan lapseen.
Pitäisikö keskustelu keskittää toiseen näistä asioista vai haluatteko jatkaa turhaa tappelua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Yleensä varmaan tämä on se, mikä ihmisiä vähän saattaa tökätä. Mutta ei tuo lause minua loukkaa yhtään, sehän on vaan lähinnä sellainen fraasi.
Synnyttänut äiti on hormonihumalassa ja silloin kuuluukin tuntua tuolta! Huolestuisin, jos joku vauvan äiti hehkuttaisi miten kaikki tuntuu samalta kuin ennen. Totta kai sen kuuluu tuntua erilaiselta! Ihan uusi tilanne kuitenkin, ja lasta varmasti rakastaa ihan hirveästi. Biologiahan sen sanelee, syntyy se onnensekainen endorfiinihumala. Se tasaantuu sitten aikanaan.
Riippuu asiayhteydestä, että ärsyttääkö. Jos olen juuri kertonut iloisena miten rakastan 12 vuotiasta koiraani yli kaiken, niin kyllä siinä vaiheessa ärsyttäisi se hormoonihuuruisen mamman vauva-rakkaushehkutus, siis niin että hän alkaa jotenkin hehkuttamaan siihen oman kertomukseni "päälle" ja näin mitätöi sen minun kokemukseni minun tunteeni.
Sama asia, kuin kertoisin ostaneeni uuden auton ja olen todella iloinen siitä, ja joku vastaisi siihen että "NO minäpä ostin miljoonan euron laivan ja olen tosi onnellinen!".
Eikä tuo mitätöintikään varmaan yksittäisenä tapahtumana niin hirveästi ärsyttäisi (Hetkellisesti saattaisi kyllä), mutta jos se on toistuvaa ja mamma jatkuvasti mitätöi muiden onnellisuutta pasmattamalla päälle omaa lapsionneaan.
Ymmärrän siis itsekkin lainauksessa olevan asian ja kykenen olemaan iloinen toisen puolesta tietenkin, mutta kyllä soisi että se äitikin näkisi silti sen muidenkin toisista asioista tulevan onnen eikä vain omaansa.
Olisi muuten outoa, jos alkaisit hehkuttaa vasta synnyttäneelle äidille rakkautta ikivanhaan koiraasi. Mutta minun lapsen äitinä pitää kuitenkin alentua ja levittää sinulle punainen matto ettet vain loukkaannut. Entä jos minua loukkaa se, että edes vertaat jotain ulos paskovaa karvaista aivotonta karvakasaa minun ihmislapseeni?
Ei hitto miten typerä kommentti. Miten fiksuun ja asialliseen kommenttiin voi edes keksiä näin ala-arvoisen vastauksen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Av-Käyttis kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Siinä on tietty se ero, että lapseton ei tiedä miltä se vahva side omaan lapseen tuntuu.
Pidin itsekin otsikossa mainittua ylimielisenä lässyttelynä ennen kuin sain itse lapsen.
Itsellänikin on lapsia sekä puoliso, jonka kanssa nuo lapset on tehty. En allekirjoita tuota. Mielestäni ihmisellä pitää olla jokin "vajaavuus" tuntemiskyvyssään, jos ei pysty rakastamaan ns. täysillä ilman, että kohde on oma lapsi
Näissä keskusteluissa sekoitetaan aina äidinrakkaus ja muu rakkaus, jotka ovat kaksi ihan eri asiaa. Nou hätä, meitäkin on, jotka pystyvät molempiin.
Näinpä. Hassua vääntää riitaa tällaisesta asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän kumppani mahtaa tuumia, kun hänelle läväyttää tuon lauseen päin näköä? Ai niin, mutta eihän sitä kumppanille sanotakaan, vaan lapsettomille lähinnä. Kun halutaan päteä. Mitäs jos menestyvä uranainen sanoisi teille, että ennen tj:n pestiä hän ei tiennyt mitä työ on? Mitäs mammat miettisi? Kun se sanottaisiin teille kuukauden yövalvomisten ja parin vuoden katkeamattoman vaippashown jälkeen? Tuntuisiko neutraalilta? No ei.
no kumppania kohtaan tunnetaan aivan erilaista rakkautta kuin lasta kohtaan. tämän luulisi jokaisen normaalin aikuisen ymmärtävän. Eli kumppani, joka tuollaisesta pahoittaa mielensä, on kyllä todella epäkypsä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen, nyt te puhutte kahdesta eri asiasta: äidinrakkaudesta ja aidosta rakkaudesta. Ne eivät ole kaikille sama asia. Äidinrakkauden voi kokea vain ne, joilla on lapsi, tämä on aika luonnollista. Aidon rakkauden voi kokea kuka tahansa eikä se välttämättä kohdistu omaan lapseen.
Pitäisikö keskustelu keskittää toiseen näistä asioista vai haluatteko jatkaa turhaa tappelua?
no kyllä äidin rakkaus on ihan yhtä aitoa kuin kahden aikuisen välinenkin rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hetkinen, nyt te puhutte kahdesta eri asiasta: äidinrakkaudesta ja aidosta rakkaudesta. Ne eivät ole kaikille sama asia. Äidinrakkauden voi kokea vain ne, joilla on lapsi, tämä on aika luonnollista. Aidon rakkauden voi kokea kuka tahansa eikä se välttämättä kohdistu omaan lapseen.
Pitäisikö keskustelu keskittää toiseen näistä asioista vai haluatteko jatkaa turhaa tappelua?
no kyllä äidin rakkaus on ihan yhtä aitoa kuin kahden aikuisen välinenkin rakkaus.
Tahallaanko ymmärrät väärin? Lue nyt edes uudestaan tuo lainaamasi viesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni varmaan ärsyyntyy koska siinä ikään kuin väitetään että lapsettomat ihmiset eivät voi täyttä rakkautta tuntea. Luulis olevan aika selkeä asia.
Yleensä varmaan tämä on se, mikä ihmisiä vähän saattaa tökätä. Mutta ei tuo lause minua loukkaa yhtään, sehän on vaan lähinnä sellainen fraasi.
Synnyttänut äiti on hormonihumalassa ja silloin kuuluukin tuntua tuolta! Huolestuisin, jos joku vauvan äiti hehkuttaisi miten kaikki tuntuu samalta kuin ennen. Totta kai sen kuuluu tuntua erilaiselta! Ihan uusi tilanne kuitenkin, ja lasta varmasti rakastaa ihan hirveästi. Biologiahan sen sanelee, syntyy se onnensekainen endorfiinihumala. Se tasaantuu sitten aikanaan.
Riippuu asiayhteydestä, että ärsyttääkö. Jos olen juuri kertonut iloisena miten rakastan 12 vuotiasta koiraani yli kaiken, niin kyllä siinä vaiheessa ärsyttäisi se hormoonihuuruisen mamman vauva-rakkaushehkutus, siis niin että hän alkaa jotenkin hehkuttamaan siihen oman kertomukseni "päälle" ja näin mitätöi sen minun kokemukseni minun tunteeni.
Sama asia, kuin kertoisin ostaneeni uuden auton ja olen todella iloinen siitä, ja joku vastaisi siihen että "NO minäpä ostin miljoonan euron laivan ja olen tosi onnellinen!".
Eikä tuo mitätöintikään varmaan yksittäisenä tapahtumana niin hirveästi ärsyttäisi (Hetkellisesti saattaisi kyllä), mutta jos se on toistuvaa ja mamma jatkuvasti mitätöi muiden onnellisuutta pasmattamalla päälle omaa lapsionneaan.
Ymmärrän siis itsekkin lainauksessa olevan asian ja kykenen olemaan iloinen toisen puolesta tietenkin, mutta kyllä soisi että se äitikin näkisi silti sen muidenkin toisista asioista tulevan onnen eikä vain omaansa.
Olisi muuten outoa, jos alkaisit hehkuttaa vasta synnyttäneelle äidille rakkautta ikivanhaan koiraasi. Mutta minun lapsen äitinä pitää kuitenkin alentua ja levittää sinulle punainen matto ettet vain loukkaannut. Entä jos minua loukkaa se, että edes vertaat jotain ulos paskovaa karvaista aivotonta karvakasaa minun ihmislapseeni?
Ei hitto miten typerä kommentti. Miten fiksuun ja asialliseen kommenttiin voi edes keksiä näin ala-arvoisen vastauksen?
Kirjoittaja on itse aivoiton, paskova ja karvainen. Hän ei hyväksy sitä ja purkaa halveksuntansa söpöihin koiriin. Ei kestä omaa paskomistaan ja aivottomuuttaan. Projisoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän kumppani mahtaa tuumia, kun hänelle läväyttää tuon lauseen päin näköä? Ai niin, mutta eihän sitä kumppanille sanotakaan, vaan lapsettomille lähinnä. Kun halutaan päteä. Mitäs jos menestyvä uranainen sanoisi teille, että ennen tj:n pestiä hän ei tiennyt mitä työ on? Mitäs mammat miettisi? Kun se sanottaisiin teille kuukauden yövalvomisten ja parin vuoden katkeamattoman vaippashown jälkeen? Tuntuisiko neutraalilta? No ei.
no kumppania kohtaan tunnetaan aivan erilaista rakkautta kuin lasta kohtaan. tämän luulisi jokaisen normaalin aikuisen ymmärtävän. Eli kumppani, joka tuollaisesta pahoittaa mielensä, on kyllä todella epäkypsä ihminen.
Miksi pitää kenellekään hieroa naamaan että SINÄ ET OLE SITTEN TÄRKEIN.
Muista että tuo ja tämä ja se on tärkeämpää kuin sinä.
Muistathan ja tiedäthän että tulet sitten vasta kakkosena tai kolmosena.
Tiedostathan ja muistathan.
Muistapas.
Tiedostapas.
Minä en loukkaannu moisesta väitteestä, vaikka vähän yleistäisikin (joskin se on melko moukkamaista). Uskon sen kyllä, vaikken itse omia lapsia halua. Täytyyhän sen olla suurinta rakkautta ja kiintymystä jo ihan evoluution ja biologian kannalta katsottuna.
Paitsi tietenkin on niitä, jotka eivät omia lapsiaan rakasta, eikä rakkautta muita ihmisiä ja eläimiä kohtaan voi väheksyä.
Sehän kertoo ihmisestä itsestään kaiken, millaiseksi hänen käytöksensä äidiksi tultuaan muuttuu.
Kypsällä, ehjällä, fiksulla ja tasapainoisella ihmisellä ei ole äitinä mitään tarvetta halveksia, lytätä ja vittuilla lapsettomille.
Sitten on ne toisenlaiset tapaukset joilla nousee kusi hattuun. Tai omien kykyjen riittämättömyyden vuoksi stressaantuessaan purkavat alhaisuuttaan lapsettomiin.
Kyllähän sellaista kuunnellessa tulee mieleen että saattavat olla jopa kateellisiakin.
Niinpä, lue oma viimeinen lauseesi. Jokainen äiti kyllä ymmärtää asian, mutta ei varmasti edes mainitse sitä ääneen teille joilla ei ole lapsia. Siksi asia on hämärä teille ja selkeä meille, joilla on lapsia.