Uusperheen ongelmia..*hakkaa päätä seinään*

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin uusperheen lapsi, tai siis kahden uusperheen, sekä isän että äidin puolelta. Molemmat oli ihan kamalia, ja olin ylimääräinen ja ei-toivottu joka paikassa. Toiseen kotiin en saanut edes omaa avainta vaikka olin teini. Äitipuoleni teki pitkin hampain minulle ruokaa samalla kun omille lapsilleen, siis isomman määrän kerralla sitä samaa ruokaa jotta minullekin riitti kun oli "isän luona" mutta teki ilmeillään selväksi miten iso myönnytys tuo ruoanlaittokin oli. Auta armias jos otin nälkääni hänen ostamaa leipää itse. Jos halusin katsoa telkkaria niin siitä repesi kamala riita jos äitipuoli halusi nukkua samalla toisessa päässä omakotitaloa. En saanut tehdä mitään, kaikesta mitä tein sain valitusta ja minut haluttiin koko ajan pois. No, isäpuoli oli vielä kamalampi tapaus, joten toisessa kodissa olin vielä enemmän ahtaalla. Hyi, omasta kokemuksesta sanon että uusperheet pitäisi kieltää.

En ymmärrä lainkaan.

Minun lapsillani, ja mieheni lapsilla on kaikilla oma huone, sekä äidin että isän luona.

Lapset saavat tulla käymään aina kun haluavat.

Minä teen ruoat ja kaikille.

Kuka tahansa saa syödä mitä löytyy.

Kaksi telkkaria, kaikilla omat tietokoneet.

Se, että minä en viihdytä tai hoida aviomieheni lapsia, liittyy vastuunjakoon. Ei se kaltoinkohtelua tarkoita.

64 jne

Olen se jolle vastasit. Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingissä, ja asuntojen hinnat ovat vain niin korkeita, että ei ole rahaa ostaa niin isoja taloja että niissä olisi kaikille lapsille sekä äidin että isän luona oma huone. Meitä oli sekä äitini että isäni puolen uusperhevirityksessä yhteensä kuusi lasta (minulla on kaksi täyssiskoa ja sekä äitipuolella että isäpuolella sattui olemaan kummallakin 3 lasta heidän edellisestä liitosta, uusia siskopuolia tai velipuolia minulle ei tehty). Omista tietokoneista olisi voinut vain haaveilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin uusperheen lapsi, tai siis kahden uusperheen, sekä isän että äidin puolelta. Molemmat oli ihan kamalia, ja olin ylimääräinen ja ei-toivottu joka paikassa. Toiseen kotiin en saanut edes omaa avainta vaikka olin teini. Äitipuoleni teki pitkin hampain minulle ruokaa samalla kun omille lapsilleen, siis isomman määrän kerralla sitä samaa ruokaa jotta minullekin riitti kun oli "isän luona" mutta teki ilmeillään selväksi miten iso myönnytys tuo ruoanlaittokin oli. Auta armias jos otin nälkääni hänen ostamaa leipää itse. Jos halusin katsoa telkkaria niin siitä repesi kamala riita jos äitipuoli halusi nukkua samalla toisessa päässä omakotitaloa. En saanut tehdä mitään, kaikesta mitä tein sain valitusta ja minut haluttiin koko ajan pois. No, isäpuoli oli vielä kamalampi tapaus, joten toisessa kodissa olin vielä enemmän ahtaalla. Hyi, omasta kokemuksesta sanon että uusperheet pitäisi kieltää.

Sama kirjoittaja jatkaa vielä. Minustakin oli tehty tapaamissopimus, johon en voinut itse vaikuttaa. Siis että minkä verran päiviä mihinkin kellonaikaan olen kummassa kodissa, tai siis isän vai äidin luona. Mutta tapaamissopimuksesta piti pitää tarkkaan kiinni, se oli ehdoton. Sekä vanhempani että heidän uudet kumppanit vaativat että kaikki osapuolet pitää siitä huolellisesti kiinni. Arvatkaa vaan miten helppoa oli 10-18 vuotiaana elää omaa elämäänsä, harrastaa, opiskella koulujuttuja ja tavata kavereita kun koko elämän aikataulu oli säädelty niin että tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan saa olla tietyssä paikassa ja tuntia myöhemmin ei saa olla enää siinä paikassa. Missä oli koti? Ei missään.

En usko, että elämäsi olisi ollut sen parempaa ydinperheessäkään. Molemmat vanhempasi ovat näköjään samaa kastia. Ehkä sinulle koti olisi ollut pysyvämpi, mutta jotain kyykyttämistä he olisivat silti sinulle keksineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin uusperheen lapsi, tai siis kahden uusperheen, sekä isän että äidin puolelta. Molemmat oli ihan kamalia, ja olin ylimääräinen ja ei-toivottu joka paikassa. Toiseen kotiin en saanut edes omaa avainta vaikka olin teini. Äitipuoleni teki pitkin hampain minulle ruokaa samalla kun omille lapsilleen, siis isomman määrän kerralla sitä samaa ruokaa jotta minullekin riitti kun oli "isän luona" mutta teki ilmeillään selväksi miten iso myönnytys tuo ruoanlaittokin oli. Auta armias jos otin nälkääni hänen ostamaa leipää itse. Jos halusin katsoa telkkaria niin siitä repesi kamala riita jos äitipuoli halusi nukkua samalla toisessa päässä omakotitaloa. En saanut tehdä mitään, kaikesta mitä tein sain valitusta ja minut haluttiin koko ajan pois. No, isäpuoli oli vielä kamalampi tapaus, joten toisessa kodissa olin vielä enemmän ahtaalla. Hyi, omasta kokemuksesta sanon että uusperheet pitäisi kieltää.

En ymmärrä lainkaan.

Minun lapsillani, ja mieheni lapsilla on kaikilla oma huone, sekä äidin että isän luona.

Lapset saavat tulla käymään aina kun haluavat.

Minä teen ruoat ja kaikille.

Kuka tahansa saa syödä mitä löytyy.

Kaksi telkkaria, kaikilla omat tietokoneet.

Se, että minä en viihdytä tai hoida aviomieheni lapsia, liittyy vastuunjakoon. Ei se kaltoinkohtelua tarkoita.

64 jne

Olen se jolle vastasit. Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Helsingissä, ja asuntojen hinnat ovat vain niin korkeita, että ei ole rahaa ostaa niin isoja taloja että niissä olisi kaikille lapsille sekä äidin että isän luona oma huone. Meitä oli sekä äitini että isäni puolen uusperhevirityksessä yhteensä kuusi lasta (minulla on kaksi täyssiskoa ja sekä äitipuolella että isäpuolella sattui olemaan kummallakin 3 lasta heidän edellisestä liitosta, uusia siskopuolia tai velipuolia minulle ei tehty). Omista tietokoneista olisi voinut vain haaveilla. 

Niin, minä asun Helsingissä. Meillä molemmilla on lapsia kaksi. Onhan tämä kallista, mutta kun avioon toisen kerran menin ja uusperheen perustin, niin minulla oli ohjenuorana tämä: uusperhe ei saa huonontaa kenenkään osapuolen oloja. Saavutetuista eduista ei saa tinkiä. Koska yh:na lapsillani oli omat huoneet, niin heillä pitää olla nytkin.

Vierailija kirjoitti:

55: AAMEN :D Tota juuri tarkoitin, kun en saa nukuttua!  Ja 56, koitan keksiä vielä saisiko tätä ratkaistua helpommin kuin erolla. Ja en ole antanut näistä unistani periksi, nyt vain vituttaa tää jokakertainen tappelu asiasta. Ajattelin ainakin ensitöikseni vaatia, että katsottais lista kerrallaan nämä valmiiksi, niin ei aina tarttisi vääntää joka viikonlopusta erikseen. Mutta kalvaa ja suuresti, kun pitää edes vääntää tämmöisestä. Ei minulle riitä enää lyhyet unet,vaan tarvitsen unta jotta jaksan tehdä työni kunnolla. Sama kun joku hyppelisi miehen yöaikaan hereillä.

Ja 54: eipä se mies työmatkoineen kotosalla ole 15.30 ja kysehän ei ollut siitä etteikö voisi vaikka tullakin illaksi, kunhan minulle jäisi se aamu 7-15 sitä omaa uniaikaa.Ja en suoraansanottuna ymmärrä miksi lasten tulisi olla minun luonani, kun heidän äitinsä asuu n. kilometrin päässä ja on päivät kotona. Luulisi olevan lapsillekin mukavampaa kun ei tarvitse yrittää hiippailla jne.

56 vastaa:

Miehet on ihan mestareita aiheuttamaan kitkaa exän ja nykyisen välille ulkoistamalla koko touhun naisille jotka sitten syyttävät toisiaan. Se on aina sen tapaavan vanhemman velvollisuus huolehtia, että on lapsensa kanssa silloin kun on lapsen aika tulla. Oman exän kanssa ratkaistiin asia niin, että lapsi menee isälleen aina kun isällä on vapaata.

Tämä tarkoittaa mun kannalta tietysti joustoa, koska miehen vapaat saattavat tulla yhtäkkiä. On sovittu exän kanssa, että korvauksena siitä kun mä joudun joustamaan omasta elämästäni joskus jopa kohtuuttomasti ja muuttamaan suunnitelmia pienellä varoajalla, että mies ei sitten nillitä, jos ei joka loma saakaan lasta luokseen, vaan me matkustetaan esimerkiksi ulkomaille syyslomalla.

Näin on menty yli 10v, mutta lopputulemana kun lapsi näkee isäänsä niin luvassa on laatuaikaa. En näe mitään järkeä siinä, että lapsi menee isälleen joka toinen viikonloppu ja on sitten hoitajan/äitipuolen hoidettavana, kun iskä on töissä. Pitäisi lasten äitienkin oikeasti ajatella sitä lasta, eikä oikeutta omaan vapaaseen.

Ollaan ilmeisesti tehty oikea ratkaisu exän kanssa, koska lapsi on luontevasti molempien vanhempien luona ja tykkää äitipuolestaan kovasti ja viestittelee tämän kanssa usein, sama on isäpuolen kanssa. Jos olisin vaatimalla vaatinut exää ottamaan lapsen säännöllisin väliajoin, olisi se varmasti stressannut lapsen ja äitipuolen välejä. Joskus silloi alussa sain kitkerän viestin äitipuolelta, että anna olla viimeinen kerta kun tunget lapsen heille kun hänellä on työputki päällä. :P.

On lähivanhemmalta kohtuutonta vaatia, että perheessä missä tehdään vuorotyötä (ex ja puolisonsa tekee molemmat) on mahdollista edes mukautua säännölliseen viikkorytmiin.

Meillä se tarkoitti ettei lapsi nähnyt isäänsä joskus jopa kuukausiin, mutta pääsi sitten koko isän loman ajaksi aina iskälle ja kouluun menemisen jälkeen menee heti kesäkuussa kolmeksi viikoksi sinne, kun pärjäsi jo yksinkin kotona tiettyjä aikoja ja antoi isän/äitipuolen nukkua yövuoron jälkeen.

Ap, et tee mitään väärää, kun haluat nukkua ja elää rauhassa. Koittakaa päästä sopuun lasten äidin kanssa, joustoa se vaatii siltäkin, mutta on lasten etu. Tsemppiä.

t. lähivanhempi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin lapset eivät näe isäänsä ma-ti, jos isä kuitenkin pääsee töistä klo 15.30? Onhan siinä koko ilta vielä aikaa. Kyllä muillakin vuorotyöläisillä on lapsia kotona päivisin, tuskin ne kuitenkaan sinun hoidettavanasi on vaan päivät koulussa/päiväkodissa?

Onko sinulla pikkukoululaisia? Minulla on (ja olen vauvan kanssa kotona). Pient lapset ovat koulussa yleensä vain 4 välillä 5 tuntia. Jos lapsia on kaksi niin on hyvin todennäköistä, että nämä ajat menevät ristiin. Äitipuoli yrittää nukkua, isä töissä. Tilanne etenee todennäköisesti näin: Lapsi nro 1 on koulussa klo 8-12. Hän herää herätyskelloon klo 7, antaa sen soida pitkään, kolistelee vessaan, ovet paukkuu, menee keittiöön aamupalalle, kolistelee keittiössä, hetken kuluttua tulee kysymään nukkuvalta äitipuolelta apua, kun haluaa jotain mitä ei saa auki/tai on hankalasti otettavissa, sitten kolistelee taas vessaan pesee hampaitaan, etsii vaatteitaan, tulee kysymään missä vaatteet ovat, sisaruskin (lapsi nro2) on herännyt niin kerkee hieman juttelemaan hyväntuulisesti nauraen tai vaihtoehtoisesti riitelemään hänen kanssaan, lopulta klo 7:45 lapsi paiskaa etuoven kiinni ja lähtee kouluu. Lapsi nro 2 on koulussa 10-14. Hän herää sisaruksen kolisteluun aamulla, juttelee/riitelee hieman hänen kanssaan ja lopulta kolistelee vessan kauttaa aamupalalle. Mahdollisesti hän tarvitsee jotain apua aamupalan kanssa. Sitten hän etsii vaatteitaan, hiekan kolistellen ja alkaa hengailemaan kotona. Puhelimeen tulee aina välillä viestejä kavereilta, joita kuunnellaan, lopulta lapsi nro 2 huomaa ajan kuluneen yllättävän nopeasti ja hänelle tulee kiire. Reppua pakataan, hanksat ei löydy, lempi pipokin onnkadonnut, eteisen kaapin ovet kolisee, lapsi juoksee vielä kiireellä vessaankin ja ovet taas paukkuu. Lopulta 9:45 lapsi paiskaa oven kiinni.

Klo10-12 äitipuolella on rauhallista nukkua, kunnes hyväntuulinen ja energinen lapsi nro 1 palaa koulusta klo 12:15. Hän on kumma kyllä nälkäinen ja eteisessä kolistelun jälkeen suuntaa kolistelemaan keittiöön. Aina silloin tällöin puhelin soi tai piippaa. Lapsi tulee kysymään "nukkuvalta" äitipuolelta saako kaveri tulla kylään. Lopulta kaveri, joka ei saanut tulla kylään soittaa ovikelloa ja lapset lähtevät ulos. Pian sen jälkeen klo 14:15 saapuu koulusta lapsi nro 2. Hänellä on kova nälkä myös joten eteisessä kolistelun jälkeen hän suuntaa kolistelemaan keittiöön. Hänenkin puhelin piippailee ja soi aina silloin tällöin. Syömisen jälkeen hänellä alkaa olla kiire harrastukseen ja tarvitsee äitipuolen apua lähtöön. Onneksi äitipuoli onkin jo herännyt virkeänä rentoittavalta reilun 7 tunnin yöuneltaan :)

Ps oman pikkukoululaisen kavereita katsellessa olen huomannut, että ainostaan noin 10% lapsista osaa olla kunnolla hiljaa. Lapset kuvittelevat olevansa hiljaa vaikka kolistelevat koko ajan, jokaisesta ovaen aukaisusta ja sulkemisesta kuuluu ääni ja puhuvat kuuluvasti.

Tämän tekstin luettuani en voi kuin ihmetellä, miten vuorotyössä olevat ydinperheen vanhemmat asian ratkaisevat? Ap haluaa että lapset ovat äitinsä kotona tuolloin, mutta eihän suurin osa ihmisistä voi passittaa lapsia minnekään muualle. Luultavasti he joko kärsivät tai vaihtavat työpaikkaa.

Pakko vielä ihmetellä, että kommenttien perusteella kummallisen moni uusperheessä elävä on vetäytynyt lastenhoito- ja kasvatusvastuusta (siis kumppanin lasten). Miten sellainen käytännössä muka toimii, perheessä asuu aikuinen joka ei kuitenkaan tarvittaessa hoida lapsia? Miksi siihen lapsiperheeseen sitten pitää muuttaa asumaan?

Ydinperheen dynamiikka on täysin erilainen kuin uusperheen- Uusperheessä on paljon sellaisia kuormittavia rakenteita joita ydinperheessä ei ole. Uusperheessä on usein myös lapsia vähän yläkanttiin. Ydinperheessä asia on yksinkertainen; hankitaan niin monta lasta, kun pystytään huolehtimaan suhteessa talouteen ja työelämään. Ydinperheessä myös molempien vanhempien voimavarat suuntautuvat yhteisiin lapsiin, siinä on synergiaa. Se yhdistää. Uusperheessä parisuhde ja lapset ovat lähes vastapuolia. Ja lasten taustalla on exät, joista voi olla valtavasti haittaa. Lapset tuovat mukanaan sen maailman, mikä heidän toisessa kodissaan on. se on ihan eri asia kuin se yhdessä rakennettu ja valittu ydinperhe. Ja miksi muutetaan lapsiperheeseen asumaan? Olisko rakkaus. Että toista rakastaa VAIKKA niitä lapsia on- Ja lapset pitää sitten vaan hyväksyä osaksi elämäänsä.  MInäkin kuulun niihin äitipuoliin, jotka eivät kovin aktiivisesti hoida miehen lapsia. Pidän heistä tosi paljon, ja ajattelenkin heitä usein. Mutta päävastuu heidän hoidostaan on isällä. Ei siinä mitään ongelmaa ole. Teen tietysti kaikille ruokaa ja otan lapset huomioon ja joskus pitää hieman kasvattaakin, mutta en koe, että mun pitäisi luopua mistään tai jotenkin kuromittua heidän tähtensä. Heillä on oma äiti. Jolla on myös ihan omat ajatukset heidän kasvattamisestaan ja elämäntavastaan.  Lisäksi lapsia voi olla eri ikäisiä, ei teinejä tarvitse enää hoitaa. Teineille uusi aikuinen on lähinnä kaveri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin jälkikäteen tietysti huono viisastella, mutta jollekin aloittelevalle uusperheelliselle tiedoksi: sopikaa ne säännöt ennen yhteenmuuttoa. Niin, että ne säännöt on myös lasten ja kaikkien aikuisten osapuolten kesken sovittu. Istutte alas ja mietitte, millaista elämä on 3v tästä eteenpäin. Miten lapset saa tulla ja mennä, mitkä on säännöt molemmissa kodeissa, mikä on tärkeintä uusille puolisoille (esim. se oma tila) ja mikä on tärkeintä lapsille (ne vanhemmat ja kodit, missä on tervetullut olo). Onko uusien puolisoiden tehtävä toimia lapsenvahtina, vai vaan puolisona. Ja tärkein: uusien puolisoiden on ymmärrettävä, että lapset menee tärkeysjärjestyksessä aina ohi. Jos se vuorotyö on mahdotonta lasten aikana, uusi puoliso etsinee ratkaisun missä saa nukuttua paremmin.

Täällä on selkeästi joku, joka ei ole uusperheellisenä elänyt. 

Ne säännöt muuttuvat aina ja se on usein mies, josta riippuu, miten ne toteutetaan. Joka ikinen halvatun kerta se on ollut mies, joka alkaa joko lepsua tai perseilemään että pakka hajoaa ja yleensä maksajana on joko lapset tai äitipuoli. Äitipuoli on siitä huonossa asemassa, että sillä on pelkästään velvollisuuksia mutta ei oikeuksia. 

MIten niin? Äitipuolena katson että mulla on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Lapset eivät ole minun. Mutta saan nauttia heistä, kun kerran osan ajasta asuvat samassa kodissa kuin minä. Kyllä ihminen itse päättää millaiset velvollisuudet ja oikeudet ottaa. Lapsipuolia kohtaan ei ole mitään velvollisuuksia mulla, en ole heidän huoltajansa. Ja arvaa mitä. Meillä on tosi hyvä suhde heidän isänsä kanssa. Ja samoin lasten kanssa. Lämmin ja läheinen. MOnessa asiassa luulen, että olen heille paljon parempi aikuinen kuin heidän oma äitinsä. Kumma yhtälö :)

Allekirjoitan äitipuolena tämän. Minulla ei ole velvollisuuksia. Teen koko porukalle kyllä ruokaa, mutta en velvollisuudesta, vaan omasta halustani.

En halua viihdyttää tai muuten hoitaa lapsipuoliani - ja sen takia minulla ei siihen ole velvollisuuttakaan.

Meilläkin on erittäin lämmin parisuhde. Ja syy on se, että emme ole tappaneet suhdetta vaatimuksilla.

64 jne

Näin :) Jännä kuinka joidenkin on vaikeaa tätä ymmärtää. Kun huolehtii omista tarepistaan ja raoistaan, lapset ja puoliso eivät myöskään joudu katsomaan katkeraa marttyyriä, Kun perustetaan uusperhe- se ei tarkoita että pitää ruveta uhrautumaan jonkun toisen hankkimien lasten tähden. Ei todellakaan pidä. Vanhempien pitää itse huolehtia omista lapsistaan. Äitipuoli on siihen sitten mukava lisä; mitä tyytyväisempi äitipuoli, sen lämpimämmät suhteet lapsi saa, ja sen onnellisemmassa perheessä hän elää.  Ja lapset ja äitipuolen suhteesta voi kehittyä hieno, lapsi saa itselleen aikuisen, läheisen ystävän. Marttyyriäitipuolista ei sellaisia saa. Samalla lapsi saa hyvää esimerkkiä siitä, miten laitetaan rajoja ja huolehditaan itsestä. Pelkkää hyvää. Tämä ei sulje pois sitä, että keittää lapsillekin esim ruokaa :)  Sitäpaisti, kun äitipuoli ei näänny marttyyrina miehen lapsia hoitaen, hän usein on lapsen kanssa ja keittää sitä ruokaa mielellään. Ihme käsrimysihannointia tällä palstalla, että äitipuolen kuuluisi kärsiä ja uhrautua ja syyllistyä ja raataa vaan koska kerran on jotain valinnut. Et tarvitse. Vanhempien- niiden jotka ovat päättäneet lapsen maailmaan hankkimisesta, pitää huolehtia lapsistaan. Vaikka olis kuinka katkeroittavaa, uuvuttavaa, kamalaa. Mitäs hankki lapsia. Terveisin lähi-äiti & äitipuoli, entinen yh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin jälkikäteen tietysti huono viisastella, mutta jollekin aloittelevalle uusperheelliselle tiedoksi: sopikaa ne säännöt ennen yhteenmuuttoa. Niin, että ne säännöt on myös lasten ja kaikkien aikuisten osapuolten kesken sovittu. Istutte alas ja mietitte, millaista elämä on 3v tästä eteenpäin. Miten lapset saa tulla ja mennä, mitkä on säännöt molemmissa kodeissa, mikä on tärkeintä uusille puolisoille (esim. se oma tila) ja mikä on tärkeintä lapsille (ne vanhemmat ja kodit, missä on tervetullut olo). Onko uusien puolisoiden tehtävä toimia lapsenvahtina, vai vaan puolisona. Ja tärkein: uusien puolisoiden on ymmärrettävä, että lapset menee tärkeysjärjestyksessä aina ohi. Jos se vuorotyö on mahdotonta lasten aikana, uusi puoliso etsinee ratkaisun missä saa nukuttua paremmin.

Täällä on selkeästi joku, joka ei ole uusperheellisenä elänyt. 

Ne säännöt muuttuvat aina ja se on usein mies, josta riippuu, miten ne toteutetaan. Joka ikinen halvatun kerta se on ollut mies, joka alkaa joko lepsua tai perseilemään että pakka hajoaa ja yleensä maksajana on joko lapset tai äitipuoli. Äitipuoli on siitä huonossa asemassa, että sillä on pelkästään velvollisuuksia mutta ei oikeuksia. 

MIten niin? Äitipuolena katson että mulla on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Lapset eivät ole minun. Mutta saan nauttia heistä, kun kerran osan ajasta asuvat samassa kodissa kuin minä. Kyllä ihminen itse päättää millaiset velvollisuudet ja oikeudet ottaa. Lapsipuolia kohtaan ei ole mitään velvollisuuksia mulla, en ole heidän huoltajansa. Ja arvaa mitä. Meillä on tosi hyvä suhde heidän isänsä kanssa. Ja samoin lasten kanssa. Lämmin ja läheinen. MOnessa asiassa luulen, että olen heille paljon parempi aikuinen kuin heidän oma äitinsä. Kumma yhtälö :)

Rakkaat alapeukuttajat. Voisitteko vähän valottaa asiaa- mikä tässä yhtälössä on mielestänne alapeukun arvoista? Kun kaikki osapuolet ovat aika tyytyväisiä ja hyvinvoivia. Paitsi tietysti se, että on rikos naiseutta kohtaan nauttia elämästään sen sijaan että katkeroituisi, rankaisisi itseään valinnoistaan ja muuttuisi marttyyriksi? No, onhan sekin tietysti kurjaa lasten äitiä kohtaan, että jättää äitiyden hänen harteilleen. Ja ottaa lapsista vaan kivat puolet. (No, kyllähän siellä niitä kiukkujakin on..)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin uusperheen lapsi, tai siis kahden uusperheen, sekä isän että äidin puolelta. Molemmat oli ihan kamalia, ja olin ylimääräinen ja ei-toivottu joka paikassa. Toiseen kotiin en saanut edes omaa avainta vaikka olin teini. Äitipuoleni teki pitkin hampain minulle ruokaa samalla kun omille lapsilleen, siis isomman määrän kerralla sitä samaa ruokaa jotta minullekin riitti kun oli "isän luona" mutta teki ilmeillään selväksi miten iso myönnytys tuo ruoanlaittokin oli. Auta armias jos otin nälkääni hänen ostamaa leipää itse. Jos halusin katsoa telkkaria niin siitä repesi kamala riita jos äitipuoli halusi nukkua samalla toisessa päässä omakotitaloa. En saanut tehdä mitään, kaikesta mitä tein sain valitusta ja minut haluttiin koko ajan pois. No, isäpuoli oli vielä kamalampi tapaus, joten toisessa kodissa olin vielä enemmän ahtaalla. Hyi, omasta kokemuksesta sanon että uusperheet pitäisi kieltää.

En ymmärrä lainkaan.

Minun lapsillani, ja mieheni lapsilla on kaikilla oma huone, sekä äidin että isän luona.

Lapset saavat tulla käymään aina kun haluavat.

Minä teen ruoat ja kaikille.

Kuka tahansa saa syödä mitä löytyy.

Kaksi telkkaria, kaikilla omat tietokoneet.

Se, että minä en viihdytä tai hoida aviomieheni lapsia, liittyy vastuunjakoon. Ei se kaltoinkohtelua tarkoita.

64 jne

Joo, tällä palstalla oikea äitipuoli kärsii- tavalla tai toisella :) Haluan vain sanoa, että teillä lapsilla on kaikkea ihan yläkanttiin. Meillä ei ole mitään mahdollisuuksia ostaa kaikille tietokoneita tai omia huoneita, ei lapset sellaista edes osaa odottaa. Ruokaa ja lämpöä kyllä löytyy. Ihmettelen tätä äitipuolten lynkakkausta- eiväthän kaikki äiditkään viitsi lapsistaan huolehtia kuin jotenkuten. Mut äitiupuolen ilmeisesti pitäis uhrata elämänsä toisten tekemille lapsille, jotta ansaitsisi mitään hyvää. No, onneksi sillä ei ole mitään merkitystä, kun on tyytyväinen omaan elämäänsä. 

Jännä. Tässä ketjussa taitaa päteä aika moni, joilla ei ole uusperheestä omakohtaista kokemusta. tai, jolla se uusperhe on mennyt ihan pieleen. 

Kiitos kaikille kommenteista ja mukavaa kun varsinkin kokemuksia omaavat saapuivat linjoille :) Yövuorosta (johon sain nukkua rauhassa) kirjoittelen.  Keskusteltiin pitkään ja hartaasti miehen kanssa asiasta ja ymmärsi kuinka tärkeät ne unet minulle on, varsinkin kun herään hyvin herkästi.Ketään ei palvele se, että olen väsynyt kotona ja töissä. Tehtiin uusi sopimus miten tapaamiset hoidetaan ja päädyttiin siihen että nämä yövuorounet todellakin sallitaan minulle ja lapset eivät silloin ole meillä kun öitä varten nukun. Sen sijaan katsotaan etukäteen jo listojeni mukaan miten viikonloput menee, jottei tule joka toinen viikonloppu pettymystä jollekin jos yövuoroja sattuisikin olemaan. Lisäksi aletaan sopimaan näille viikoille arjelle tms. ylimääräiset yöt joten määrä ei vähene. Saadaan nyt hieman säännöllisyyttä ja järkeä tapaamisiin ja poistuu jokaviikkoiset tappelut.Nämä sitten ilmoitetaan etukäteen lapsien äidillekin.  Pitkä keskustelu kantoi hedelmää lopulta.

Joku kommentoi että lapsen äidin kanssa tulisi sopia, hänhän ei siis ole ollut ongelmana, vaan mieheni jääräpäisyys on. Lisäksi hän on kokenut jatkuvaa syyllisyyttä siitä että näkisi lapsiaan liian vähän, mikä on ihan utopiaa,lapset ovat meillä n.puolet kuukaudesta ja asuvat todella lähellä. Keskusteltiin tästäkin..mikäänhän ei estä lapsia minun uniaikanani näkemästä, jos miehelle sattuisi vaikka vapaapäivä.Lasten kanssa voi tehdä niin paljon muutakin kuin mekastaa olohuoneessa makkarin vieressä missä minä yritän nukkua.

Varmastikaan en monelta ymmärrystä saa,mutta onneksi löytyi teitäkin jotka olette samoja kokeneet. Oma lapseni tosiaankin on vuosien aikana tottunut olemaan hiljaa kun nukun ja kunnioittaa muutenkin minua eri tavalla kuin mieheni lapset. Pääongelma tässä oli se, että koin että minut jyrätään täysin kotonani.Olen tullut hyvin paljon vastaan monessa asiassa joten tuntui hullulta,että tappelu tuli sitten nukkumisestani.Hyvässä kodissa kaikilla on sananvaltaa---niin myös minulla.

ap.