Uusperheen ongelmia..*hakkaa päätä seinään*

Vierailija kirjoitti:

Hirveesti on sanottavaa kaikilla niillä, jotka ei tiedä asiasta mitään. Jaksua kaikille äitipuolille  Se on hankalin rooli, mihin ihminen voi joutua.  Vain ne siihen joutuvat, jotka todella rakastavat.  Ne muut asuvat omissa kämpissään ja käyttävät miestä kuin hyödykettä.  .

Hetkonen! Ai eivät ketkään äitipuolet käytä miestä "kuin hyödykettä"? Oletko kuullut esim. Vilja Eerikan tai kiduttaja-äitipuolen tapauksista (kärjistettynä)?

Yritän vain sanoa että hyvä suhde voi olla, vaikka osoitteet ovat erilläänkin. Eihän tällöin mies (tai nainen sen puoleen) ole hyödyke toiselle, koska vastataan omista menoista, asumisesta jne.

Vierailija kirjoitti:

Näin jälkikäteen tietysti huono viisastella, mutta jollekin aloittelevalle uusperheelliselle tiedoksi: sopikaa ne säännöt ennen yhteenmuuttoa. Niin, että ne säännöt on myös lasten ja kaikkien aikuisten osapuolten kesken sovittu. Istutte alas ja mietitte, millaista elämä on 3v tästä eteenpäin. Miten lapset saa tulla ja mennä, mitkä on säännöt molemmissa kodeissa, mikä on tärkeintä uusille puolisoille (esim. se oma tila) ja mikä on tärkeintä lapsille (ne vanhemmat ja kodit, missä on tervetullut olo). Onko uusien puolisoiden tehtävä toimia lapsenvahtina, vai vaan puolisona. Ja tärkein: uusien puolisoiden on ymmärrettävä, että lapset menee tärkeysjärjestyksessä aina ohi. Jos se vuorotyö on mahdotonta lasten aikana, uusi puoliso etsinee ratkaisun missä saa nukuttua paremmin.

Täällä on selkeästi joku, joka ei ole uusperheellisenä elänyt. 

Ne säännöt muuttuvat aina ja se on usein mies, josta riippuu, miten ne toteutetaan. Joka ikinen halvatun kerta se on ollut mies, joka alkaa joko lepsua tai perseilemään että pakka hajoaa ja yleensä maksajana on joko lapset tai äitipuoli. Äitipuoli on siitä huonossa asemassa, että sillä on pelkästään velvollisuuksia mutta ei oikeuksia. 

Vierailija kirjoitti:

55: AAMEN :D Tota juuri tarkoitin, kun en saa nukuttua!  Ja 56, koitan keksiä vielä saisiko tätä ratkaistua helpommin kuin erolla. Ja en ole antanut näistä unistani periksi, nyt vain vituttaa tää jokakertainen tappelu asiasta. Ajattelin ainakin ensitöikseni vaatia, että katsottais lista kerrallaan nämä valmiiksi, niin ei aina tarttisi vääntää joka viikonlopusta erikseen. Mutta kalvaa ja suuresti, kun pitää edes vääntää tämmöisestä. Ei minulle riitä enää lyhyet unet,vaan tarvitsen unta jotta jaksan tehdä työni kunnolla. Sama kun joku hyppelisi miehen yöaikaan hereillä.

Ja 54: eipä se mies työmatkoineen kotosalla ole 15.30 ja kysehän ei ollut siitä etteikö voisi vaikka tullakin illaksi, kunhan minulle jäisi se aamu 7-15 sitä omaa uniaikaa.Ja en suoraansanottuna ymmärrä miksi lasten tulisi olla minun luonani, kun heidän äitinsä asuu n. kilometrin päässä ja on päivät kotona. Luulisi olevan lapsillekin mukavampaa kun ei tarvitse yrittää hiippailla jne.

Ilmoita kylmästi, että lapset lähtevät kotiinsa ja pakkaat niiden laukut. Sanot, etteivät he jää enää maanantain vastaisena yönä, kun mieskin töissä ja sun tarvitsee nukkua. Mä toimin aikoinani yhtä jämäkästi, kun oltiin valmistautumassa lauantai-illanviettoon. Yhtäkkiä miehen lapsi seisoi viiden aikaan ovemme takana, ja mies oli jo lasta ottamassa luoksensa sillä ehdolla, että lapsi istuu sen aikaa olkkarissa katrsomassa piirrettyjä kun me olemme baarissa. Sanoin ettei onnistu, tavoitin äidin ja palautin nappulan oikealle omistajalleen sinä viikonloppuna. Äiti oli itse päättänyt lähteä baariin ja mitään kyselemättä kuvitteli, että se hoituu noin. Ei hoitunut. Kun asiasta sopii etukäteen, se hoituu. Lapset olivat sitten muuten miehen luona jatkuvasti, mitään tapaamissopimuksia ei ollut ja mies eli kuvitelmaa että olen hänen kanssaan vain kotona vahtimassa niitä.

Vierailija kirjoitti:

Äitipuolena olen pitänyt omat rajani ja tehnyt selväksi, että mies hoitaa itse oman lapsensa, jos eksällään on menoja ja tarvitsee lapsenlikkaa. Minulle on turha marttyroida, jos miehellä on omana vapaaviikonloppunaan menoja enkä minä halua lasta vahdittavakseni.

Minäkin olen äitipuoli, meillä molemmilla on lapsia, mutta ei yhteisiä.

Mies hoitakoon omat lapsensa. En todellakaan ala hänen lapsiaan viihdyttämään tai hoitamaan. Eikä hänen tarvitse tehdä sitä minun lapsilleni.

Joku myös totesi, että omat lapset tottelee paremmin kuin toisen lapset. Minulla on juuri päinvastainen kokemus.

Uusperheen surma on se, että luullaan olevamme yhtä isoa perhettä. Uusperheen kulmakivi on kuitenkin toimiva parisuhde - sen varaan koko homma rakentuu.

Ap, uusperheen äitinä olet tällä palstalla aina paholainen. Teet niin tai näin, sinulla ei ole oikeuksia tai mitään omaa olemassa. Oikeassa maailmassa: Toimi oikeudentuntosi mukaan ja älä suostu hyppyytettäväksi. Turha lähteä kaikkeen suostumaan, tulee vaan katkeruutta.

Minä vedin näissä kuvioissa rajan jo heti alussa. Lapsi käy meillä sopimuksen mukaan. Isä on paljon poissa kotoa, joten en ala ylimääräiseksi lapsenvahdiksi. Jos on miehen vuoro, niin silloin hoidan, vaikka olisi työmatkalla, mutta ylimääräisiä kesälomaviikkoja en ota, jos mies on töissä ja minä sopivasti lomalla. Äiti hoitakoon. Toinen vaihtoehto oli, että muuttaa kokonaan meille ja otamme kokonaisvastuun. Näin me päätämme asioista, saamme elarit ja lapsilisän. Ja koska tämä on minunkin kotini, niin vieraat kulkee sovittujen aikataulujen mukaan. Miehen lapsi kuuluu vieraisiin siinä kuin siskon lapset ja omat vanhemmat.

Ei tästä ole koskaan tullut ongelmaa. Välit on lapseen hyvät ja meidän parisuhde kunnossa, kun ei anneta ulkopuolisten (eksän) määräillä meidän elämänrytmiä. Lapsen kohdalla joustetaan tottakai hyvästä syystä, mutta ei sillai, että ilmoitetaan vain minulle ylimääräistä hoitohommaa ja en voi säädellä, kuka tuon oven sisäpuolella kulloinkin on.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, mutta uusperheiden suurin ongelma on, että yritetään elää kuin ydinperhe. Ydinperhehän rakentuu sen jäsenten väliseen rakkauteen ja erityisesti vanhempi-lapsi -suhteen kaiken kestävään tunnesiteeseen. Ei uusperhe ole ydinperhe. Faktojen myöntäminen on viisauden alku. Kun ei odota suuria, homma toimii paljon paremmin. Ei kuvitella, että toinen tuosta vaan kokee vanhemmanrakkautta omia lapsia kohtaan. Hyväksytään se, että ne omat lapset toinen hyväksyy ja pitääkin niistä, mutta ne ovat kuitenkin jossain määrin rasite. Vuosien saatossa voi toisen lapsia alkaa rakastamaankin, mutta mitään "rakasta koko pakettia" -velvoitetta ei kannata luToda. Kun perusasenne on kunnossa ja ymmärtää sen, ettei perhe ole samanlainen kuin ydinperhe, niin onnistumismahdollisuus on moninkertaistunut.

Toisen aikuisen kunnioitus, hänen näkemystensä kuuntelu ja niiden ruusunpunaisten lasien riisuminen, antaa sille isä-/äitipuolellekin tilaa elää omaa tasavertaista elämää omassa kodissa. Tottakai pitää vaatia, että toinen on reilu ja vastuuntuntoinen, mutta siihen sen vaatimustason voi jättääkin. Toinen rakentaa oman roolinsa sitten semmoiseksi kuin haluaa vuosien saatossa sen rakentaa. Yhtä paljon ne hirveät äiti- ja isäpuolet syntyy kuuntelemattomuudesta ja katkeroitumisesta kuin siitä, että ihminen olisi alkujaan paha. Kuvitellaan, että aikuisen ihmisen voi alistaa rakastuneena ja pakottaa johonkin vastoin tahtoaan. Se tekee vain katkeran yksilön, jonka ensimmäinen uhri on ne lapset. Miksei se isä- tai äitipuoli sitten lähde? Ehkä se on katkeruudestaan huolimatta rakastunut edelleen, ehkä on yhteisiä lapsia jo jne.?

Eli lyhyesti vielä: Antakaa isä- ja äitipuolille tilaa. Älkää vaatiko erityisiä tunteita lapsianne kohtaan tai erityistä venymistä lasten tarpeisiin. Se halu auttaa ja osallistua syntyy, kun niitä tunteitakin tulee pikkuhiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, mutta uusperheiden suurin ongelma on, että yritetään elää kuin ydinperhe. Ydinperhehän rakentuu sen jäsenten väliseen rakkauteen ja erityisesti vanhempi-lapsi -suhteen kaiken kestävään tunnesiteeseen. Ei uusperhe ole ydinperhe. Faktojen myöntäminen on viisauden alku. Kun ei odota suuria, homma toimii paljon paremmin. Ei kuvitella, että toinen tuosta vaan kokee vanhemmanrakkautta omia lapsia kohtaan. Hyväksytään se, että ne omat lapset toinen hyväksyy ja pitääkin niistä, mutta ne ovat kuitenkin jossain määrin rasite. Vuosien saatossa voi toisen lapsia alkaa rakastamaankin, mutta mitään "rakasta koko pakettia" -velvoitetta ei kannata luToda. Kun perusasenne on kunnossa ja ymmärtää sen, ettei perhe ole samanlainen kuin ydinperhe, niin onnistumismahdollisuus on moninkertaistunut.

Toisen aikuisen kunnioitus, hänen näkemystensä kuuntelu ja niiden ruusunpunaisten lasien riisuminen, antaa sille isä-/äitipuolellekin tilaa elää omaa tasavertaista elämää omassa kodissa. Tottakai pitää vaatia, että toinen on reilu ja vastuuntuntoinen, mutta siihen sen vaatimustason voi jättääkin. Toinen rakentaa oman roolinsa sitten semmoiseksi kuin haluaa vuosien saatossa sen rakentaa. Yhtä paljon ne hirveät äiti- ja isäpuolet syntyy kuuntelemattomuudesta ja katkeroitumisesta kuin siitä, että ihminen olisi alkujaan paha. Kuvitellaan, että aikuisen ihmisen voi alistaa rakastuneena ja pakottaa johonkin vastoin tahtoaan. Se tekee vain katkeran yksilön, jonka ensimmäinen uhri on ne lapset. Miksei se isä- tai äitipuoli sitten lähde? Ehkä se on katkeruudestaan huolimatta rakastunut edelleen, ehkä on yhteisiä lapsia jo jne.?

Eli lyhyesti vielä: Antakaa isä- ja äitipuolille tilaa. Älkää vaatiko erityisiä tunteita lapsianne kohtaan tai erityistä venymistä lasten tarpeisiin. Se halu auttaa ja osallistua syntyy, kun niitä tunteitakin tulee pikkuhiljaa.

64 jatkaa.

Minä olen kirjoittanut samoista asioista. Uusperheen änkeminen ydinperheen muottiin tuottaa mitä todennäköisemmin ongelmia.

Uskon myös, että kun kaikki osapuolet saavat elää sellaista elämää kuin haluavat, niin kaikki toimii. Vaatimukset tappavat rakkauden.

Vierailija kirjoitti:

Näin jälkikäteen tietysti huono viisastella, mutta jollekin aloittelevalle uusperheelliselle tiedoksi: sopikaa ne säännöt ennen yhteenmuuttoa. Niin, että ne säännöt on myös lasten ja kaikkien aikuisten osapuolten kesken sovittu. Istutte alas ja mietitte, millaista elämä on 3v tästä eteenpäin. Miten lapset saa tulla ja mennä, mitkä on säännöt molemmissa kodeissa, mikä on tärkeintä uusille puolisoille (esim. se oma tila) ja mikä on tärkeintä lapsille (ne vanhemmat ja kodit, missä on tervetullut olo). Onko uusien puolisoiden tehtävä toimia lapsenvahtina, vai vaan puolisona. Ja tärkein: uusien puolisoiden on ymmärrettävä, että lapset menee tärkeysjärjestyksessä aina ohi. Jos se vuorotyö on mahdotonta lasten aikana, uusi puoliso etsinee ratkaisun missä saa nukuttua paremmin.

Joo, oikeasti uusperhettä perustaessa kaikki luulot ja kuvitelmat ja ulkoiset odotukset romukoppaan. Kumpikin tutkiskelee rehellisesti sisintääbn, mitä haluaa. Faktahan on että ne toisen lapset eivät ole omia- eikä niitä ole tähän maailmaan hankkinut. Toki heidät pitää hyväksyä ja mielellään vähän tykätäkin- mutta heitä varten ei todellakaan tarvitse olla rahaa, aikaa, energiaa. Laspistaan ovat vastuussa ensisijaisesti vanhemmat, jotka ovat heidät maailmaan saattaneet. Yksinkertaista. Sitten jos rahkeet riittää-  lapsiin voi panostaa kuinka paljon halöuaa. Mutta siis lähtökohdaksi on hyvä valita se, että kumpikin on vastuussa niistä lapsista jotka on halunnut maailmaan. Toinen asia on se, että lapsista pitää huolehtia hyvin, ja sopia vanhempien (ja uusperheen puolisoiden) kesken, miten he saavat riittävän hyvää hoivaa ja mikä on heidän parhaansa. . Mutta lapset EIVÄT MENE parisuhteen edelle. Jos näin käy, parisuhteesta uusperheestä ei tule mitään, lapset kärsivät, ja uusperhe ennen pitkää hajoaa ja lapsilla on edessä uusi ero. Moni ydinperhekin pysyisi kasassa paremmin, jos parisuhde olisi ykkönen. Ja lapsilla olisi hieman terveempi kasvualustakin. Lapsen paras myös vaihtelee paljonkin sen mukaan kuka ihminen ja millä taustalla ja ymmärryksellä asiaa tarkastelee. Ei ole olemassa mitään absoluuttista totuutta- sellainen on vain vallankäytön väline.  Usein ei myöskään mitään suurenmoista lapsen parasta ole tarjolla. Erossa kaikki menettävät jotakin- myös lapset. Olosuhteita, taloudellista tilannetta, vanhemman henkistä hyvinvointia on niin joka lähtöön- ettei mitään täydellistä lapsen paras- ja etu-maailmaa käytännössä usein edes ole. Mutta siids ap; mieti oikeasti omat tarpeesi ja pidä niistä kiinni- muuten alkaa katkeruus hiipiä perheeseen. Mis on hankkinut lapsensa- hän hoitakoon heidät parhaansa mukaan ja sinä kannat kortesi kekoon niiltä osin kuin se on sulle mahdollista ja kuinka haluat. 

Vierailija kirjoitti:

joutuuhan se mieskin sun lasta kestämään ja varmaan ihan joka pv

Tämä ei ole ihan hyvä vertaus. Yleensä äiti on se joka kuitenkin on vastuussa lapsista. Ja riippuu myös lapsen iästä. Pienet tarvitsevat koko ajan huolenpitoa, isommista ei juuri vaivaa ole. Juuri joku päivä oli jossain joku tutkimus, jossa oli tutkittu äitien ja äitipuolten välejä.  Siinä sanottiin, että on poikkeus että äidin ja äitipuolen välit ovat hyvät. Yleensä nimenomaan äidin on hankalaa hyväksyä uutta ihmistä lastensa elämään- äitipuolet taas usein toivoivat hyviä välejä. Ja miesten välillä tällaista jännitettä ei juuri ollut- eli miehet kestävät isäpuolen lastensa elämässä paljon paremmin kuin äidit. Ja hyvät välit äidin ja äitipuolen välillä riippuvat suuresti äidistä ja hänen kyvystään käsitellä tunteitaan. Äiti-ja isäpuolet eivät siis oel kovinkaan verrannollisia toisiinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset siis pieniä kouluikäisiä.Talomme on hyvin pieni ja kyllä se vain kuuluu,kun lapset lähtevät eri aikoihin kouluun aamupalojen kautta sekä palaavat kaikki eri aikaan koulusta .itselläni myös lapsi, joka osaa olla kyllä hiljaa.lapset ovat usein pe-ti ja näitä yövukeja osuu silloin tällöin näin,ei joka kerta.silloin olenkin ehdottanut,että tulevat sitten arkena yökylään lisäksi.Asuvat vielä ihan lähistöllä, joten en näe järkeä siinä että minun uniaikani häiriintyy,vaikkei isä ole edes lapsia näkemässä.

Ai kappas sun lapsi ei häiritse sun unia. Jännä ilmiö.

No niin. Yövuoroa tekevät äidin lapsi kenties oppii elämään sen yövuoroelämän mukaan- ei siinä ole mitään jännää. Työnteko on tärkeää että saadaan leipää pöytään- siksi lapsikin kykenee siihen suhtautumaan. Ihmiset ovat myös erilaisia kasvattajia- toisen vanhemmat kasvattavat lapset huomioimaan muita ja ymmärtämään ympäristöään muutenkin- toisten lapset kasvavat pellossa tehden ihan mitä itse sattuu huvittamaan. Toisten lapset osaavat keskittyä, toisten juoksevat huutaen ympäriinsä. Tai tarvitsevat koko ajan huomiota ja viihdytystä. Esim.  Lapsissa on eroja. NIin myös kasvattajissa. Kyllä minunkin lapseni osaavat elää sellaista elämää- että meidän perheen kokonaisuus toimii. Ja onhan myös biologialla osuutensa. VIeraat lapset ovat vieraista- vaikka heistä tykkäisikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin lapset eivät näe isäänsä ma-ti, jos isä kuitenkin pääsee töistä klo 15.30? Onhan siinä koko ilta vielä aikaa. Kyllä muillakin vuorotyöläisillä on lapsia kotona päivisin, tuskin ne kuitenkaan sinun hoidettavanasi on vaan päivät koulussa/päiväkodissa?

Onko sinulla pikkukoululaisia? Minulla on (ja olen vauvan kanssa kotona). Pient lapset ovat koulussa yleensä vain 4 välillä 5 tuntia. Jos lapsia on kaksi niin on hyvin todennäköistä, että nämä ajat menevät ristiin. Äitipuoli yrittää nukkua, isä töissä. Tilanne etenee todennäköisesti näin: Lapsi nro 1 on koulussa klo 8-12. Hän herää herätyskelloon klo 7, antaa sen soida pitkään, kolistelee vessaan, ovet paukkuu, menee keittiöön aamupalalle, kolistelee keittiössä, hetken kuluttua tulee kysymään nukkuvalta äitipuolelta apua, kun haluaa jotain mitä ei saa auki/tai on hankalasti otettavissa, sitten kolistelee taas vessaan pesee hampaitaan, etsii vaatteitaan, tulee kysymään missä vaatteet ovat, sisaruskin (lapsi nro2) on herännyt niin kerkee hieman juttelemaan hyväntuulisesti nauraen tai vaihtoehtoisesti riitelemään hänen kanssaan, lopulta klo 7:45 lapsi paiskaa etuoven kiinni ja lähtee kouluu. Lapsi nro 2 on koulussa 10-14. Hän herää sisaruksen kolisteluun aamulla, juttelee/riitelee hieman hänen kanssaan ja lopulta kolistelee vessan kauttaa aamupalalle. Mahdollisesti hän tarvitsee jotain apua aamupalan kanssa. Sitten hän etsii vaatteitaan, hiekan kolistellen ja alkaa hengailemaan kotona. Puhelimeen tulee aina välillä viestejä kavereilta, joita kuunnellaan, lopulta lapsi nro 2 huomaa ajan kuluneen yllättävän nopeasti ja hänelle tulee kiire. Reppua pakataan, hanksat ei löydy, lempi pipokin onnkadonnut, eteisen kaapin ovet kolisee, lapsi juoksee vielä kiireellä vessaankin ja ovet taas paukkuu. Lopulta 9:45 lapsi paiskaa oven kiinni.

Klo10-12 äitipuolella on rauhallista nukkua, kunnes hyväntuulinen ja energinen lapsi nro 1 palaa koulusta klo 12:15. Hän on kumma kyllä nälkäinen ja eteisessä kolistelun jälkeen suuntaa kolistelemaan keittiöön. Aina silloin tällöin puhelin soi tai piippaa. Lapsi tulee kysymään "nukkuvalta" äitipuolelta saako kaveri tulla kylään. Lopulta kaveri, joka ei saanut tulla kylään soittaa ovikelloa ja lapset lähtevät ulos. Pian sen jälkeen klo 14:15 saapuu koulusta lapsi nro 2. Hänellä on kova nälkä myös joten eteisessä kolistelun jälkeen hän suuntaa kolistelemaan keittiöön. Hänenkin puhelin piippailee ja soi aina silloin tällöin. Syömisen jälkeen hänellä alkaa olla kiire harrastukseen ja tarvitsee äitipuolen apua lähtöön. Onneksi äitipuoli onkin jo herännyt virkeänä rentoittavalta reilun 7 tunnin yöuneltaan :)

Ps oman pikkukoululaisen kavereita katsellessa olen huomannut, että ainostaan noin 10% lapsista osaa olla kunnolla hiljaa. Lapset kuvittelevat olevansa hiljaa vaikka kolistelevat koko ajan, jokaisesta ovaen aukaisusta ja sulkemisesta kuuluu ääni ja puhuvat kuuluvasti.

Tämän tekstin luettuani en voi kuin ihmetellä, miten vuorotyössä olevat ydinperheen vanhemmat asian ratkaisevat? Ap haluaa että lapset ovat äitinsä kotona tuolloin, mutta eihän suurin osa ihmisistä voi passittaa lapsia minnekään muualle. Luultavasti he joko kärsivät tai vaihtavat työpaikkaa.

Pakko vielä ihmetellä, että kommenttien perusteella kummallisen moni uusperheessä elävä on vetäytynyt lastenhoito- ja kasvatusvastuusta (siis kumppanin lasten). Miten sellainen käytännössä muka toimii, perheessä asuu aikuinen joka ei kuitenkaan tarvittaessa hoida lapsia? Miksi siihen lapsiperheeseen sitten pitää muuttaa asumaan?

Näin uusperheen lapsena harmittaa hieman lukea näitä. Vanhempani erosivat kun oli pieni ja molemmilla on sitten uusia lapsia. Itse olen tälläinen väliinputoaja, jota kukaan ei halua kotiinsa ja tuntuu että olen vieras niin isän kuin äitinikin luona. Noh, ensi kesänä muutto omaan kämppään, jota voi sitten alkaa omaksi kodiksi kutsua ja voi tuntea, että on olemassa paikka jossa voi olla oma itsensä ja jonne on aina tervetullut.

Juu vähän ot, mutta tuli kova tarve vähän avautua.

Minäkin olin uusperheen lapsi, tai siis kahden uusperheen, sekä isän että äidin puolelta. Molemmat oli ihan kamalia, ja olin ylimääräinen ja ei-toivottu joka paikassa. Toiseen kotiin en saanut edes omaa avainta vaikka olin teini. Äitipuoleni teki pitkin hampain minulle ruokaa samalla kun omille lapsilleen, siis isomman määrän kerralla sitä samaa ruokaa jotta minullekin riitti kun oli "isän luona" mutta teki ilmeillään selväksi miten iso myönnytys tuo ruoanlaittokin oli. Auta armias jos otin nälkääni hänen ostamaa leipää itse. Jos halusin katsoa telkkaria niin siitä repesi kamala riita jos äitipuoli halusi nukkua samalla toisessa päässä omakotitaloa. En saanut tehdä mitään, kaikesta mitä tein sain valitusta ja minut haluttiin koko ajan pois. No, isäpuoli oli vielä kamalampi tapaus, joten toisessa kodissa olin vielä enemmän ahtaalla. Hyi, omasta kokemuksesta sanon että uusperheet pitäisi kieltää.

Vierailija kirjoitti:

Näin uusperheen lapsena harmittaa hieman lukea näitä. Vanhempani erosivat kun oli pieni ja molemmilla on sitten uusia lapsia. Itse olen tälläinen väliinputoaja, jota kukaan ei halua kotiinsa ja tuntuu että olen vieras niin isän kuin äitinikin luona. Noh, ensi kesänä muutto omaan kämppään, jota voi sitten alkaa omaksi kodiksi kutsua ja voi tuntea, että on olemassa paikka jossa voi olla oma itsensä ja jonne on aina tervetullut.

Juu vähän ot, mutta tuli kova tarve vähän avautua.

Onpa surullista, varmaan aika monen uusperheen lapsen tuntemus on tuo. Siksi jotenkin ajattelen, että ap:nkin tapauksessa satunnainen huono nukkuminen on pieni hinta siitä, että lapset voivat pitää isänsä kotia oikeana kotinaan, josta ei häädetä muualle metelöimästä.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin uusperheen lapsi, tai siis kahden uusperheen, sekä isän että äidin puolelta. Molemmat oli ihan kamalia, ja olin ylimääräinen ja ei-toivottu joka paikassa. Toiseen kotiin en saanut edes omaa avainta vaikka olin teini. Äitipuoleni teki pitkin hampain minulle ruokaa samalla kun omille lapsilleen, siis isomman määrän kerralla sitä samaa ruokaa jotta minullekin riitti kun oli "isän luona" mutta teki ilmeillään selväksi miten iso myönnytys tuo ruoanlaittokin oli. Auta armias jos otin nälkääni hänen ostamaa leipää itse. Jos halusin katsoa telkkaria niin siitä repesi kamala riita jos äitipuoli halusi nukkua samalla toisessa päässä omakotitaloa. En saanut tehdä mitään, kaikesta mitä tein sain valitusta ja minut haluttiin koko ajan pois. No, isäpuoli oli vielä kamalampi tapaus, joten toisessa kodissa olin vielä enemmän ahtaalla. Hyi, omasta kokemuksesta sanon että uusperheet pitäisi kieltää.

Sama kirjoittaja jatkaa vielä. Minustakin oli tehty tapaamissopimus, johon en voinut itse vaikuttaa. Siis että minkä verran päiviä mihinkin kellonaikaan olen kummassa kodissa, tai siis isän vai äidin luona. Mutta tapaamissopimuksesta piti pitää tarkkaan kiinni, se oli ehdoton. Sekä vanhempani että heidän uudet kumppanit vaativat että kaikki osapuolet pitää siitä huolellisesti kiinni. Arvatkaa vaan miten helppoa oli 10-18 vuotiaana elää omaa elämäänsä, harrastaa, opiskella koulujuttuja ja tavata kavereita kun koko elämän aikataulu oli säädelty niin että tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan saa olla tietyssä paikassa ja tuntia myöhemmin ei saa olla enää siinä paikassa. Missä oli koti? Ei missään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin lapset eivät näe isäänsä ma-ti, jos isä kuitenkin pääsee töistä klo 15.30? Onhan siinä koko ilta vielä aikaa. Kyllä muillakin vuorotyöläisillä on lapsia kotona päivisin, tuskin ne kuitenkaan sinun hoidettavanasi on vaan päivät koulussa/päiväkodissa?

Onko sinulla pikkukoululaisia? Minulla on (ja olen vauvan kanssa kotona). Pient lapset ovat koulussa yleensä vain 4 välillä 5 tuntia. Jos lapsia on kaksi niin on hyvin todennäköistä, että nämä ajat menevät ristiin. Äitipuoli yrittää nukkua, isä töissä. Tilanne etenee todennäköisesti näin: Lapsi nro 1 on koulussa klo 8-12. Hän herää herätyskelloon klo 7, antaa sen soida pitkään, kolistelee vessaan, ovet paukkuu, menee keittiöön aamupalalle, kolistelee keittiössä, hetken kuluttua tulee kysymään nukkuvalta äitipuolelta apua, kun haluaa jotain mitä ei saa auki/tai on hankalasti otettavissa, sitten kolistelee taas vessaan pesee hampaitaan, etsii vaatteitaan, tulee kysymään missä vaatteet ovat, sisaruskin (lapsi nro2) on herännyt niin kerkee hieman juttelemaan hyväntuulisesti nauraen tai vaihtoehtoisesti riitelemään hänen kanssaan, lopulta klo 7:45 lapsi paiskaa etuoven kiinni ja lähtee kouluu. Lapsi nro 2 on koulussa 10-14. Hän herää sisaruksen kolisteluun aamulla, juttelee/riitelee hieman hänen kanssaan ja lopulta kolistelee vessan kauttaa aamupalalle. Mahdollisesti hän tarvitsee jotain apua aamupalan kanssa. Sitten hän etsii vaatteitaan, hiekan kolistellen ja alkaa hengailemaan kotona. Puhelimeen tulee aina välillä viestejä kavereilta, joita kuunnellaan, lopulta lapsi nro 2 huomaa ajan kuluneen yllättävän nopeasti ja hänelle tulee kiire. Reppua pakataan, hanksat ei löydy, lempi pipokin onnkadonnut, eteisen kaapin ovet kolisee, lapsi juoksee vielä kiireellä vessaankin ja ovet taas paukkuu. Lopulta 9:45 lapsi paiskaa oven kiinni.

Klo10-12 äitipuolella on rauhallista nukkua, kunnes hyväntuulinen ja energinen lapsi nro 1 palaa koulusta klo 12:15. Hän on kumma kyllä nälkäinen ja eteisessä kolistelun jälkeen suuntaa kolistelemaan keittiöön. Aina silloin tällöin puhelin soi tai piippaa. Lapsi tulee kysymään "nukkuvalta" äitipuolelta saako kaveri tulla kylään. Lopulta kaveri, joka ei saanut tulla kylään soittaa ovikelloa ja lapset lähtevät ulos. Pian sen jälkeen klo 14:15 saapuu koulusta lapsi nro 2. Hänellä on kova nälkä myös joten eteisessä kolistelun jälkeen hän suuntaa kolistelemaan keittiöön. Hänenkin puhelin piippailee ja soi aina silloin tällöin. Syömisen jälkeen hänellä alkaa olla kiire harrastukseen ja tarvitsee äitipuolen apua lähtöön. Onneksi äitipuoli onkin jo herännyt virkeänä rentoittavalta reilun 7 tunnin yöuneltaan :)

Ps oman pikkukoululaisen kavereita katsellessa olen huomannut, että ainostaan noin 10% lapsista osaa olla kunnolla hiljaa. Lapset kuvittelevat olevansa hiljaa vaikka kolistelevat koko ajan, jokaisesta ovaen aukaisusta ja sulkemisesta kuuluu ääni ja puhuvat kuuluvasti.

:DDD

Se on muuten just tuollaista! Siis naurattaa näin luettuna ja kuviteltuna miten ne pikku tössykät "itsenäisesti" touhuaa aamulähdöt ja iltapäivätouhut. Mutta tietenkään ei huvita silloin, kun aikuinen yrittää yhtä aikaa saada unta palloonsa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin uusperheen lapsi, tai siis kahden uusperheen, sekä isän että äidin puolelta. Molemmat oli ihan kamalia, ja olin ylimääräinen ja ei-toivottu joka paikassa. Toiseen kotiin en saanut edes omaa avainta vaikka olin teini. Äitipuoleni teki pitkin hampain minulle ruokaa samalla kun omille lapsilleen, siis isomman määrän kerralla sitä samaa ruokaa jotta minullekin riitti kun oli "isän luona" mutta teki ilmeillään selväksi miten iso myönnytys tuo ruoanlaittokin oli. Auta armias jos otin nälkääni hänen ostamaa leipää itse. Jos halusin katsoa telkkaria niin siitä repesi kamala riita jos äitipuoli halusi nukkua samalla toisessa päässä omakotitaloa. En saanut tehdä mitään, kaikesta mitä tein sain valitusta ja minut haluttiin koko ajan pois. No, isäpuoli oli vielä kamalampi tapaus, joten toisessa kodissa olin vielä enemmän ahtaalla. Hyi, omasta kokemuksesta sanon että uusperheet pitäisi kieltää.

Sama kirjoittaja jatkaa vielä. Minustakin oli tehty tapaamissopimus, johon en voinut itse vaikuttaa. Siis että minkä verran päiviä mihinkin kellonaikaan olen kummassa kodissa, tai siis isän vai äidin luona. Mutta tapaamissopimuksesta piti pitää tarkkaan kiinni, se oli ehdoton. Sekä vanhempani että heidän uudet kumppanit vaativat että kaikki osapuolet pitää siitä huolellisesti kiinni. Arvatkaa vaan miten helppoa oli 10-18 vuotiaana elää omaa elämäänsä, harrastaa, opiskella koulujuttuja ja tavata kavereita kun koko elämän aikataulu oli säädelty niin että tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan saa olla tietyssä paikassa ja tuntia myöhemmin ei saa olla enää siinä paikassa. Missä oli koti? Ei missään.

Koti on paikka missä SAA olla silloin kun haluaa ja tuntuu siltä, ilman että pitää keltään siihen lupaa kysellä. Erolapsilla ei ole kotia, jos heidän pitää mennä tapaamissopimusten mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin jälkikäteen tietysti huono viisastella, mutta jollekin aloittelevalle uusperheelliselle tiedoksi: sopikaa ne säännöt ennen yhteenmuuttoa. Niin, että ne säännöt on myös lasten ja kaikkien aikuisten osapuolten kesken sovittu. Istutte alas ja mietitte, millaista elämä on 3v tästä eteenpäin. Miten lapset saa tulla ja mennä, mitkä on säännöt molemmissa kodeissa, mikä on tärkeintä uusille puolisoille (esim. se oma tila) ja mikä on tärkeintä lapsille (ne vanhemmat ja kodit, missä on tervetullut olo). Onko uusien puolisoiden tehtävä toimia lapsenvahtina, vai vaan puolisona. Ja tärkein: uusien puolisoiden on ymmärrettävä, että lapset menee tärkeysjärjestyksessä aina ohi. Jos se vuorotyö on mahdotonta lasten aikana, uusi puoliso etsinee ratkaisun missä saa nukuttua paremmin.

Täällä on selkeästi joku, joka ei ole uusperheellisenä elänyt. 

Ne säännöt muuttuvat aina ja se on usein mies, josta riippuu, miten ne toteutetaan. Joka ikinen halvatun kerta se on ollut mies, joka alkaa joko lepsua tai perseilemään että pakka hajoaa ja yleensä maksajana on joko lapset tai äitipuoli. Äitipuoli on siitä huonossa asemassa, että sillä on pelkästään velvollisuuksia mutta ei oikeuksia. 

MIten niin? Äitipuolena katson että mulla on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Lapset eivät ole minun. Mutta saan nauttia heistä, kun kerran osan ajasta asuvat samassa kodissa kuin minä. Kyllä ihminen itse päättää millaiset velvollisuudet ja oikeudet ottaa. Lapsipuolia kohtaan ei ole mitään velvollisuuksia mulla, en ole heidän huoltajansa. Ja arvaa mitä. Meillä on tosi hyvä suhde heidän isänsä kanssa. Ja samoin lasten kanssa. Lämmin ja läheinen. MOnessa asiassa luulen, että olen heille paljon parempi aikuinen kuin heidän oma äitinsä. Kumma yhtälö :)

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olin uusperheen lapsi, tai siis kahden uusperheen, sekä isän että äidin puolelta. Molemmat oli ihan kamalia, ja olin ylimääräinen ja ei-toivottu joka paikassa. Toiseen kotiin en saanut edes omaa avainta vaikka olin teini. Äitipuoleni teki pitkin hampain minulle ruokaa samalla kun omille lapsilleen, siis isomman määrän kerralla sitä samaa ruokaa jotta minullekin riitti kun oli "isän luona" mutta teki ilmeillään selväksi miten iso myönnytys tuo ruoanlaittokin oli. Auta armias jos otin nälkääni hänen ostamaa leipää itse. Jos halusin katsoa telkkaria niin siitä repesi kamala riita jos äitipuoli halusi nukkua samalla toisessa päässä omakotitaloa. En saanut tehdä mitään, kaikesta mitä tein sain valitusta ja minut haluttiin koko ajan pois. No, isäpuoli oli vielä kamalampi tapaus, joten toisessa kodissa olin vielä enemmän ahtaalla. Hyi, omasta kokemuksesta sanon että uusperheet pitäisi kieltää.

En ymmärrä lainkaan.

Minun lapsillani, ja mieheni lapsilla on kaikilla oma huone, sekä äidin että isän luona.

Lapset saavat tulla käymään aina kun haluavat.

Minä teen ruoat ja kaikille.

Kuka tahansa saa syödä mitä löytyy.

Kaksi telkkaria, kaikilla omat tietokoneet.

Se, että minä en viihdytä tai hoida aviomieheni lapsia, liittyy vastuunjakoon. Ei se kaltoinkohtelua tarkoita.

64 jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin jälkikäteen tietysti huono viisastella, mutta jollekin aloittelevalle uusperheelliselle tiedoksi: sopikaa ne säännöt ennen yhteenmuuttoa. Niin, että ne säännöt on myös lasten ja kaikkien aikuisten osapuolten kesken sovittu. Istutte alas ja mietitte, millaista elämä on 3v tästä eteenpäin. Miten lapset saa tulla ja mennä, mitkä on säännöt molemmissa kodeissa, mikä on tärkeintä uusille puolisoille (esim. se oma tila) ja mikä on tärkeintä lapsille (ne vanhemmat ja kodit, missä on tervetullut olo). Onko uusien puolisoiden tehtävä toimia lapsenvahtina, vai vaan puolisona. Ja tärkein: uusien puolisoiden on ymmärrettävä, että lapset menee tärkeysjärjestyksessä aina ohi. Jos se vuorotyö on mahdotonta lasten aikana, uusi puoliso etsinee ratkaisun missä saa nukuttua paremmin.

Täällä on selkeästi joku, joka ei ole uusperheellisenä elänyt. 

Ne säännöt muuttuvat aina ja se on usein mies, josta riippuu, miten ne toteutetaan. Joka ikinen halvatun kerta se on ollut mies, joka alkaa joko lepsua tai perseilemään että pakka hajoaa ja yleensä maksajana on joko lapset tai äitipuoli. Äitipuoli on siitä huonossa asemassa, että sillä on pelkästään velvollisuuksia mutta ei oikeuksia. 

MIten niin? Äitipuolena katson että mulla on vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Lapset eivät ole minun. Mutta saan nauttia heistä, kun kerran osan ajasta asuvat samassa kodissa kuin minä. Kyllä ihminen itse päättää millaiset velvollisuudet ja oikeudet ottaa. Lapsipuolia kohtaan ei ole mitään velvollisuuksia mulla, en ole heidän huoltajansa. Ja arvaa mitä. Meillä on tosi hyvä suhde heidän isänsä kanssa. Ja samoin lasten kanssa. Lämmin ja läheinen. MOnessa asiassa luulen, että olen heille paljon parempi aikuinen kuin heidän oma äitinsä. Kumma yhtälö :)

Allekirjoitan äitipuolena tämän. Minulla ei ole velvollisuuksia. Teen koko porukalle kyllä ruokaa, mutta en velvollisuudesta, vaan omasta halustani.

En halua viihdyttää tai muuten hoitaa lapsipuoliani - ja sen takia minulla ei siihen ole velvollisuuttakaan.

Meilläkin on erittäin lämmin parisuhde. Ja syy on se, että emme ole tappaneet suhdetta vaatimuksilla.

64 jne