Lue keskustelun säännöt.
Aviomieheni kertoi juuri äsken, että "veri on vettä sakeampaa"
jlrdkfjlkdflmjkj
30.11.2016 |
Olen pitänyt tuota jonain junttien lausahduksena, mutta näin se on näköjään meillä. Minä jolle sanotaan päivittäin rakas, viikonloppuisin viinipäissään olen jopa maailman rakkain - en loppupeleissä ole mitään verrattuna omiin aikuisiin lapsiin ja vanhempiin (ja meidän yhteiseen lapseen). Onneksi meillä ei ole adoptiolapsia, koska ilmeisesti niilläkään ei olisi mitään väliä, kuten ei minun lapsellanikaan ilmeisesti.
Voi v****, että ottaa päähän. Olen aina ajatellut, että tämä on suhde jossa olen loppuelämäni, mutta äskeisen keskustelun jälkeen enpä usko.
Onko oikeasti muillakin näin? Minäkö olen ainoa, joka on rakentanut jonkun romantisoidun kuvan päähäni, että se oma kumppani, jonka kanssa on onnellinen suhde on se tärkein?
On niin kökkö olo.. :(
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
kai sitä näinkin turhasta voi mielensä pahottaa. Helvetti mitä muijia täällä tänään on, kun kuuntelevat miestään kuin "piru raamattua".
Relatkaa nyt jo!
Silloin kannattaa pitää suunsa kiinni, jos ei tarkoita mitä sanoo. Ongelma näissä miesten möläytyksissä on se, että jokainen jättää jäljen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma biologinen lapsi tai useampi on rock ..muu valetta tai tekopyhää shittiä. valitettavasti
Se o kaikki tai ei mitään !
That's the name of the game. :) winner take's it all Jne..
Meillä ei ukko laita muita edelleni. 15vuotta yhdessä on taivallettu ja edelleen saa minut ajoittain tuntemaan itseni erityiseksi juuri sillä, että olen sille tärkein. Lapset on tietenkin meille kummallekin rakkaita, mutta elävät jo kohta omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hävinneet selittää kirjoitti:
Oma biologinen lapsi tai useampi on rock ..muu valetta tai tekopyhää shittiä. valitettavasti
Se o kaikki tai ei mitään !
That's the name of the game. :) winner take's it all Jne..
Voi helve**i mikä kirjoitustyyli ja mitä sanontoja :D
Onneks et oo mun isä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ölkölkjölklö kirjoitti:
Olen samoilla linjoilla eli kun rakastaa eniten puolisoaan, rakastaa myös sitä kautta lapsiaan ja antaa lapsille hyvää kuvaa onnellisuudesta ja perhemallista. Ongelma onkin nyt, että olemme uusperhe. Minulle on ihan ok jos mieheni sanoo, että yhteinen pieni lapsemme on rakkain. Mutta kun kuvaan tulee minulle etäisiä ja lähes minun ikäisiä ihmisiä, jotka ovatkin minua tärkeempiä niin alkaa alahuuli väpättää.
En ajatellut, että rakkaus lapsiin loppuisi jossain iässä - ei tietenkään lopu ikinä. Eikä tietenkään rakkaus puolisoon tai vs.rakkaus lapseen ole samanlaista.
Mutta tällä "veri on vettä sakeampaa"-logiikalla, adoptiolapsiakaan ei voi rakastaa kuin biologisia lapsia?
Olemme näköjään mieheni kanssa niin erilaisia tässä asiassa. Minulla ei ole mitään "veri on vettä sakeampaa" ajatusmaailmaa. Voisin rakastaa lasta joka ei olisi biologisesti omani ihan yhtälailla kuin omaani. Tai jos saisin selville ettei vanhempani ole biologiset vanhempani, ei minulla olisi sillä asialla mitään väliä tai haluja metsästää biologisia vanhmpia.
Minulle olisi tärkeää olla kumppanilleni se kaikkein tärkein, meillähän se päivittäinen yhteinen elämä on.
ap
Sä olet nyt vähän tyhmä. Ne lapset ovat aina isälleen/äidilleen vauvoja, vaikka olisivat eläkeiässä. Sä et voi koskaan olla tärkein ihmiselle jolla on lapsia. Et ikinä. Koita hyväksyä se ja lopeta alahuulen väpättely. Ja aikuistu.
Eikös se pappi siunaa avioparin yhdeksi lihaksi ja vereksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ölkölkjölklö kirjoitti:
Olen samoilla linjoilla eli kun rakastaa eniten puolisoaan, rakastaa myös sitä kautta lapsiaan ja antaa lapsille hyvää kuvaa onnellisuudesta ja perhemallista. Ongelma onkin nyt, että olemme uusperhe. Minulle on ihan ok jos mieheni sanoo, että yhteinen pieni lapsemme on rakkain. Mutta kun kuvaan tulee minulle etäisiä ja lähes minun ikäisiä ihmisiä, jotka ovatkin minua tärkeempiä niin alkaa alahuuli väpättää.
En ajatellut, että rakkaus lapsiin loppuisi jossain iässä - ei tietenkään lopu ikinä. Eikä tietenkään rakkaus puolisoon tai vs.rakkaus lapseen ole samanlaista.
Mutta tällä "veri on vettä sakeampaa"-logiikalla, adoptiolapsiakaan ei voi rakastaa kuin biologisia lapsia?
Olemme näköjään mieheni kanssa niin erilaisia tässä asiassa. Minulla ei ole mitään "veri on vettä sakeampaa" ajatusmaailmaa. Voisin rakastaa lasta joka ei olisi biologisesti omani ihan yhtälailla kuin omaani. Tai jos saisin selville ettei vanhempani ole biologiset vanhempani, ei minulla olisi sillä asialla mitään väliä tai haluja metsästää biologisia vanhmpia.
Minulle olisi tärkeää olla kumppanilleni se kaikkein tärkein, meillähän se päivittäinen yhteinen elämä on.
ap
Sä olet nyt vähän tyhmä. Ne lapset ovat aina isälleen/äidilleen vauvoja, vaikka olisivat eläkeiässä. Sä et voi koskaan olla tärkein ihmiselle jolla on lapsia. Et ikinä. Koita hyväksyä se ja lopeta alahuulen väpättely. Ja aikuistu.
Höpö höpö! Meillä on aikuset lapset ja rakkaita kuin mitkä, mutta kyllä oma kumppani on myös rakkain!
Vierailija kirjoitti:
Suomessa laitetaan lapset liian etusijalle. Lapset voivat kaikista parhaiten silloin, kun parisuhde voi hyvin. Eli periaatteessa kumppanin pitäminen tärkeimpänä on lopulta myös kuitenkin lasten laittamista ykköseksi/yhtä tärkeäksi. Tässä kulttuurissa on vaan tyypillistä se, että aikuisten kesken tiuskitaan tyhjästä ja valitetaan kaikista pikkujutuista. Suomessa on vahva puute normaalista lähimmäisenrakkaudesta ja empatiasta.
Komppaan tätä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo sanonta ei mene oikeasti noin. Se oikee sananlasku on "Liiton veri on kohdun vettä sakeampaa" Mikä tarkoittaa, että kuvitteellisesti vuodatettu veri sitoo meitä perimää tiukemmin.
Lapsi menee kaiken edelle. Se on vaistonvaraista, tiikeriemovietti. Ei sillä ole järjen eikä tavallisen rakkauden kanssa mitään tekemistä. Se vain on, niin kuin hengittäminen. Tarvittaessa kuolisin lapseni edestä.
Nälkäisiä molemmat , syökää nyt heti perunamiusia ja tölkkilihapullia & paree mieli