Onko masennus täysi turn-off miehelle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vaikea masennus ja puolen vuoden parisuhde takana. Meillä menee hyvin ja mies ymmärtää. Miten sulla masennus vaikuttaa arkeen? Mä pärjään hyvin kotona, mutta töitä en jaksa kuin max pari päivää viikossa. Kuormitun todella paljon isosta määrästä ihmisiä, metelistä ja kamalasta kiireestä.

Puolen vuoden parisuhde nyt ei ole edes parisuhde.

Ei se mies tuollaista kauaa katsele

Jaa. Mikä suhde se sitten on jos ollaan puoli vuotta seurusteltu?

Masennus näkyy eri tavalla eri ihmisissä. Minä jaksan hyvin tehdä kotihommat ja hoitaa lapset, jotka ovat ihan normaaleita ja tasapainoisia. En tuhoa heidän elämäänsä, enkä myöskään muiden läheisten. Voin vannoa, ettei ympärilläni tasan kukaan kärsi siitä, etten jaksa lähteä esim kavereiden kanssa baariin tai keikoille. Lapsille olen paljon enemmän läsnä, kun en tee normaalia työviikkoa. rahallisesti meillä on ehkä hieman keskivertoa tiukempaa, mutta varmasti meiltä ei mitään puutu. Lapset saavat harrastaa ja käydä leffassa, tapahtumissa jne siinä missä heidän kaverinsakin.

Masennus tai muut mielenterveysongelmat on ehdoton ei, kerran kokeilin antaa mahdollisuuden, mutta kuka sellaisen kanssa haluaa elää.

Kaksi vuotta seurustelin masentuneen kanssa ja kuvittelin asioiden muuttuvan, mutta jos suhde vie enemmän onnellisuutta minusta kuin sitä saan itseeni niin tuhoan vain itseäni. Jätin naisen lopulta ja homma tapahtui ymmärtävästi vaikka itkuhan siinä tulikin. Ryhdyin ensimmäistä kertaa elämässäni jännämieheksi vuoden ajaksi ja kokeilin kaiken mitä halusin eri ihmisten kanssa. Ja sitouduin sen jälkeen söpöön ja tasapainoiseen naiseen

!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mulle ei kyllä kelpaisi masentunut mies.

N26

Oletkin nainen eli julma.

Ja sinä olet luuseri, jolle kelpaisi säälistä aloitettu suhde.

Kuka tässä mistään säälistä on puhunut? Eiköhän seurustelu aloiteta ihan sen takia, että se toinen ihminen on kiinnostava. Nyt oli vain kyse siitä, että kaiken sen hyvän päällä olisi masennus lisänä. Et näköjään edes ymmärtänyt kysymystä.

Todellakin on. En jaksaisi katsella sellaista ihmistä pitkään. Ehkä vuoden max. Varsinkin jos siitä on tullut kroonikko-tapaus, kun on uskonut lääkereiden valheisiin ja ottanut säännöllisesti mielialalääkkeensä sekä sen myötä myös lihonut 30 kg vuodessa. Se vasta varmaan masentaa vielä tuplasti enemmän. Olet sekä henkisesti, että fyysisesti rapakunnossa. Sen sijaan, että purkisi ongelmat psykoterapialla ja liikunnalla pois ja loput vaivat kuittaisi pois vain omaan persoonaansa liittyvänä. Tyyliin tälläinen olen ja tästä suunta eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on diagnoosina dystymia eli pitkäaikainen masentuneisuus. Olen ollut myös keskivaikeasti masentunut, mutta silloin en ollut parisuhteessa. Olen käynyt vuosia terapiassa. Se on ollut tietoinen päätös purkaa siellä mahdollisimman paljon sitä synkempää tunnekuormaa ja yritän säästää läheisiä siltä. Ymmärrän hyvin, ettei kukaan jaksa kuunnella ainaista ruikutusta. En itsekään jaksaisi. Teen töitä ja harrastan jaksamisen mukaan, uskoakseni masennukseni ei juurikaan näy päälle päin. Paitsi etten jaksa läheskään niin paljon kuin muut ihmiset, mutta olen yrittänyt rytmittää elämäni niin, että mitään ei tulisi liikaa.

Mukava kuulla, että olet noin hienosti työstänyt asiaa ja miettinyt omaa asennettasi. Minulla on myös dystymia ja olen pohtinut samanlaisia asioita. Meni vuosia ennen kuin edes suostuin itselleni asiaa myöntämään ja senkin jälkeen pidin sairauteni pitkään vain omana tietonani. Se oli aika raskasta ja lopulta terapeutin rohkaisemana kerroin muutamalle läheisimmälle ihmisille. Näen myös asian niin, etten halua turhaan kuormittaa läheisiä ruikuttamalla ja itsesäälillä, vaan sillon kun on tarve purkaa negatiivisia asioita, teen sen terapiassa ja kirjoittamalla. Tokihan negatiivisista ajatusmalleista pyritään pääsemään eroon, mutta niitä on silti käsiteltävä. Seuraavaksi opettelen järjestelemään elämääni siten, etten kuormita itseäni liikaa silloin kun ei ole tarpeeksi voimia - entiselle perfektionistiselle suorittajalle siinä on tekemistä oppia olemaan armollisempi itselleen. 

Ehkä tämä menee jo hieman ohi aloituksesta, vaikka onkin osoittanut sen, että masennus on näyttäytyy hyvin erilaisena ihmisestä riippuen ja se myös vaikuttaa ihmissuhteissa olemiseen. Omien kokemuksien mukaan ainakin lievässä masennustilassa ihmisellä on todellakin mahdollisuus työstää omaa ajattelutapaansa ja tunteita, suhtautumistaan asiaan sekä omaa asennettaan. 

Ymmärrän heitä, jotka sanovat suoraan, etteivät voisi seurustella masentuneen kanssa - ei se tosiaan mikään turn-on ole. Joku jo taisi mainitakin, että harvemmin vaikeasti masentuneella on edes voimia ja intoa hakeutua parisuhteeseen. Masentuneita kuitenkin leimataan liian herkästi tietynlaiseksi homogeeniseksi joukoksi. Itsekin pelkään huonoa leimaa, minkä takia masennuksen hyväksyminen on tavallaan vaikeaa, ja siksi myös pohdin ihmissuhdeasioita. Ihmisistä löytyy aina huonot puolet niiden hyvien rinnalla, joillain se voi olla jokin hankala persoonallisuuden piirre, toisella masennus. 

- AP

Missä vaiheessa tapailua kertoisitte toiselle masennustaustasta? 

Kertokaa minulle ystävät hyvät, että mikä helvetti tätä nykyaikaa vaivaa kun yli puolet on lääkityksellä ja kokenut ainakin jonkinlaisia mielenterveyshäiriöoitä. Kyllä se on naisessa minulle Tunr-off ja kerron  suoraan miksi. Lääkkeet vievät terät pois, niin hyvässä kuin pahassa. Ne turruttavat ja ovat muutenkin ihan hirveitä.

Mutta enenmmän minua kiehtoo se ajatus että miten helvetissä niin monet naiset ovat nykyään lääkityksellä. Eikä näillä naisilla ole taustalla kiusaamista tai huonoa lapsuutta. Toki jotain pieniä haasteita ja vastoinkäymisiä. Mutta on se nyt helvetti kun yli puolet tapaamistani naisista, ja niitä muuten on paljon eri koulutuksellista taustaa ja aatetta yms. mutta niin vaan lääkkeet maistuu ja elämä ahdistaa. Mikä helvetti siinä elämässä voi ahdistaa kun asiat ovat puolet helpompia nykyään kuin ennen vanhaan...

Mies, tai ainakin minunkaltainen koulutettu, humaani ja kansainvälinen mies tarvitsee tasapainoista, naisellista, vanhan ajan naista, eikä mitään kånkken hipsteriä.

Paljon mieluummin vähän masentunut hyvä sydäminen nainen kuin joku pintaliitäjä fitnessbimbo.

Eikö mt-ongelmat ole ihan normaaleja (koulutetuilla nuorilla) naisilla nykyisin. Miehellä ne ovat ongelma, inttikin jää käymättä mikä on iso lovi cv:ssa. Miehelle ne eivät kuitenkaan ole yleensä ongelma. Miehet haluavat suojella kumppaneitaan ja siksikin suhtautuvat auttavaisesti ja ymmärtäväisesti. Lisäksi harvalla miehellä on varaa olla kovin nirso... ;)

Vierailija kirjoitti:

Eikö mt-ongelmat ole ihan normaaleja (koulutetuilla nuorilla) naisilla nykyisin. Miehellä ne ovat ongelma, inttikin jää käymättä mikä on iso lovi cv:ssa. Miehelle ne eivät kuitenkaan ole yleensä ongelma. Miehet haluavat suojella kumppaneitaan ja siksikin suhtautuvat auttavaisesti ja ymmärtäväisesti. Lisäksi harvalla miehellä on varaa olla kovin nirso... ;)

Jää kyllä iso osa väestöstä sinkuiksi, jos parisuhteeseen ei kelpuuteta lievistäkään mielenterveysongelmista kärsiviä

Moni ns. terveen papereilla oleva on minun mielestä enemmän sairas kuin suurin osa masentuneista.

.