Millainen on aikuinen, jolle ei ole koskaan laitettu rajoja?

Oikeutettu, rajaton, valehteleva, manipuloiva, itsekäs, eri säännöt itselleen ja muille, ei arvosta eikä pidä huolta tavaroistaan, eikä läheisistään.

Entinen kollegani oli ainoana lapsena käyttänyt ensin ripsien räpsytystä ja pikkutyttöilyä saadakseen haluamansa, ja jollei saanut, yritti rähisemällä. Lähes nelikymppisenä hän mutristeli edelleen huuliaan ja puhui vauvakieltä suostutellessaan muita taipumaan tahtoonsa. Ja pienimuotoisella raivarilla jatkettiin. Työkaverina ja tuttavana hän oli erittäin vaatelias, hankala ja arvaamaton.

Hui kauhea. Tuttavapiirissä on lapsi jolle ei pidetä juurikaan kuria. Hyviä aikoja tulossa siis.

Ap

Rasittava marisija, muljauttelee silmiään, tyly, huokailee teatraalisesti joutuessaan odottamaan eikä kykene peittämään mitään tunteitaan ollakseen kohtelias. Ihmettelee, miksei saa erityiskohtelua terveyskeskuksissa, lentokoneessa, turvatarkastuksissa jne.

Joko aggressiivinen, rasittava ja vaativa minä-minä-ihminen tai löysä vässykkä joka odottaa jatkuvaa palvelua eikä saa oikein mitään aikaiseksi

Eikös sieltä narsisti ole putkahtanut.

Itsekäs, ilkeä, itserakas kusipää. Pistää aina itsensä ja omat tarpeensa jopa lasten edelle.

Hänelle pitäisi kaikki vaan tulla tupsahtaa ja luulee olevansa oikeutettu tekemään ihan mitä vaan ilman että häntä saa siitä kritisoida.

Lisäksi tyyppiä on vielä kohdeltu kuin jumalaa lapsesta saakka kun sattui olemaan ensimmäinen lapsenlapsi sukuun ja vieläpä POIKA!

Toisaalta ilman rajoja kasvanut henkilö voi päästä vaikka kansanedustajaksi. Tai toimitusjohtajaksi osakeyhtiöön, jonka liikevaihto on 400 miljoonaa ja henkilöstöäkin se 3000 työntekijää. ...

M. Jungner, Kodin Kuvalehti 7/2016:

'Vanhempien rooli oli kannustaa ja luottaa lapseensa. He kehuivat Mikaelin tekemisiä eivätkä asettaneet rajoituksia, vaikka poika keksi leikissään levittää jauhopussin olohuoneen lattialle....

Mikael on puskutraktori. Hän auraa jauhot kasoihin. 

Kun äiti ja isä palaavat kotiin, he tuijottavat sotkua. Kumpikaan ei huuda.  Äiti patistaa isää liittymään leikkiin. Isä tottelee, hakee hyllystä oman levyn ja kyykistyy auraamaan, sillä onhan tämä kolmivuotiaalta huima oivallus, aurata nyt jazzlevyillä jauhoja, pitäähän tällaista luovuutta tukea.

Siivota Mikaelin ei tarvitse.

'

  Tiina

  p.s. Jungner itse on ilmoittanut haluavansa säilyttää rutiinit lapsillaan. Haluan nostaa tuon jutun esiin vain siksi, että me vanhemmat teemme paljon virheitä, mutta silti lapsistamme voi kasvaa ihan täyspäisiä aikuisia. 

Vihervasemmistolainen anarkoultraliberaali.

He ovat laiminlyötyjä ihmisiä, joita ei ole rakastettu.

Itsekäs ihminen, joka ei osaa jakaa mitään. Ei osaa esim. lainata tavaroitaan tilapäisesti muille, jne. Loukkaantuu heti, kun joutuu rajoitetuksi. Primadonnailee nenä pystyssä loukkaantuneena. Rajatta kasvanut ihminen on todennäköisesti jatkuvasti ahdistunut ja kummissaan, miksi sosiaalisuhteet eivät luonnistu, tai aina on jotain konfliktia. Mikäli tälläinen aikuinen tajuaa, miten on lapsuudessa ja nuoruudessa toiminut - kasvanut ilman rajoja - niin se on hyvä alku henkiselle kasvulle. Rajatta kasvanut ihminen voi kokea myös jatkuvaa, jäytävää turvattomuutta - ja ripustautuu siksi toiseen ihmiseen sairaalloisesti.

Mulla ei ole lapsena oikeastaan ollut mitään rajoja. Itse on joutunut miettimään mitä voi tehdä ja mitä ei. Otan toiset ihmiset huomioon eikä minulle tuota suuria ongelmia se, etteivät asiat mene aina tahtomallani tavalla. Pärjään ihan hyvin esimerkiksi työyhteisössä, enkä usko että monikaan pitää minua vaativana tai hankalana ihmisenä. Rajattomuus on omassa elämässäni lähinnä aiheuttanut lapsena turvattomuutta ja liiallista vastuuta.

Kuulostaa kyllä mielikuvitusolennolta... Tai siis miten on mahdollista selvitä aikuisuuteen asti niin että saa kaiken mitä haluaa? Saa istua sylissä juuri niin paljon kuin haluaa, saa kaikki lelut jotka haluaa,  mutta miten esim. voi saada kaikki kaverit, jotka haluaa, jos muut vain eivät halua leikkiä jonkun kanssa? Lahjomallako? Saa karkkia ja limua niin paljon kuin haluaa, saa olla pesemättä hampaita kun se ei kiinnosta, saa hammasimplantit rippilahjaksi? Ja rasvaimu päälle, kun on aina syönyt mitä haluaa. Jos ei huvita mennä kouluun niin suorittaa peruskoulun sitten yksityisesti, mutta entäs jos ei huvita lukea? Ihastuu teininä johonkin poppariin, mutta ei sellaista tilauksesta saa itselleen poikaystäväksi, joutuu kyllä pettymään. 

Mä tunnistan noista kuvauksista nyt tosi paljon itsestäni, ikävä kyllä. En osaa pitää tavaroistani huolta, en pysty siivoamaan, olen tosi raivoissani jos joudun jonottamaan / odottamaan. En kykene tiimityöhön, suhtaudun muihin negatiivisesti. Työyhteisöt ovat ihan kammotus. Elämänhallinta on huonoa.

Mä kasvoin ilman rajoja. Ikinä ei tarvinnut auttaa kotitöissä tai siivota. Olin äidin mielestä parempi kuin muitten kakarat.

Tunnistan itseni mutta tässä vaiheessa: en tiedä mitä asialle enää mahtaa. Terapiassa käyn.

Meillä oli aika vapaa meno kotona, ei juuri mitään sääntöjä ja raivareilla sai helposti tahtonsa läpi silloin 90-luvulla.

Meistä kahdesta lapsesta on kasvanu aika erilaiset, itse olen toisaalta hirveen kärsimätön siviilissä, mutta töissä tosi pitkäpinnainen ja tyyni, ahkera ja tykkään työn teosta ja kehittelen itselle kaikkia projekteja vapaa-ajallakin.

Pari vuotta nuorempi on laiska ja aikaansaamaton, makaa kotona päivät pitkät eikä mikään kiinnostele. Aika heikkohermoinen luonteeltaan ollut aina, mutta kuitenkin todella pidetty ihminen.

Toisaalta molemmat ollaan ulospäinsuuntautuneita, kohteliaita ja aina valmiita auttaan ystäviä ja sukulaisia ja meillä on paljon hyviä ystäviä kummallakin ja toinen naimisissa. Ollaan molemmat n 30-v.

Hirveitä kauhukakaroita mutta normalisoiduttiin jossain teini-iän kynnyksellä, raivarit loppu ja jälkikäteen ollaan saatu hyvää palautetta miten ollaan oltu nii helppoja teinejä eikä ikinä tarvinnut olla huolissaan. Tapeltiin aika rajusti, mutta sekin jäi sitten pois. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole lapsena oikeastaan ollut mitään rajoja. Itse on joutunut miettimään mitä voi tehdä ja mitä ei. Otan toiset ihmiset huomioon eikä minulle tuota suuria ongelmia se, etteivät asiat mene aina tahtomallani tavalla. Pärjään ihan hyvin esimerkiksi työyhteisössä, enkä usko että monikaan pitää minua vaativana tai hankalana ihmisenä. Rajattomuus on omassa elämässäni lähinnä aiheuttanut lapsena turvattomuutta ja liiallista vastuuta.

Minä en oikein hahmota, mitä kysymyksessä tarkoitetaan rajoilla. Minulle on jälkeenpäin kerrottu, että en saanut olla sylissä likikään niin paljon kuin olisin halunnut. Lisäksi minun pantiin lastenseimeen todella nuorena, vaikka tuskin halusin, ja siellä se oli sitä että makuutettiin kapaloituna sängyssä ja syötettiin tasan neljän tunnin välein. Jos lapsi huusi niin siihen ei reagoitu mitenkään, piti opettaa lapsi sietämään yksinoloa ja säännöllistä elämää. 

Oliko tuo sitten sitä rajojen asettamista? Ainakaan en saanut kaikkea mitä olisin halunnut. Minusta kasvoi itsetunnoltaan heikko ihminen, joka ei toirjutuksi tulemisen pelossa uskalla ottaa kontaktia, tuoda esiin omia ajatuksia. Eli juuri sellaista nykyaikaisen työelämän pohjasakkaa; ilmankos olen taas työttömänä.

Uskon, että jos lapsi ihan pienenä saa tarpeeksi rakkautta, se hyvinkin pienestä vihjeestä noudattaa rakkautta antaneen henkilön vihjeitä ja toiveita, haluaa vaikkapa ilahduttaa näitä siivoamalla huoneensa, ja on valmis myös jakamaan muille kaikkea hyvää, vaikkapa lainaamaan lelua hiekkalaatikolla, vuorottelemaan siinä kumpi saa painaa hissin nappia jne. "Rajattomuus" oikealla hetkellä eli ihan pienelle annettavassa rakkaudessa auttaa rajoja myöhemmin löytymään paljon helpommalla, melkein kuin itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Mä kasvoin ilman rajoja. Ikinä ei tarvinnut auttaa kotitöissä tai siivota. Olin äidin mielestä parempi kuin muitten kakarat.

Minä taas halusin osallistua kotitöihin jo alle kouluikäisenä. Siitä on valokuviakin, kun autan keittiössä tai pyyhin sinipiialla lattiaa. Enpä tiedä, olinko paljon hyödyksi, mutta sain kuitenkin olla mukana, ja ehkä siksi en kokenut kotitöitä järin vastenmielisenä vanhempanakaan. "Rajojen asettaminen" olisi varmaan tarkoittanut sitä, että minut olisi komennetty pysymään poissa tieltä...

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta ilman rajoja kasvanut henkilö voi päästä vaikka kansanedustajaksi. Tai toimitusjohtajaksi osakeyhtiöön, jonka liikevaihto on 400 miljoonaa ja henkilöstöäkin se 3000 työntekijää. ...

M. Jungner, Kodin Kuvalehti 7/2016:

'Vanhempien rooli oli kannustaa ja luottaa lapseensa. He kehuivat Mikaelin tekemisiä eivätkä asettaneet rajoituksia, vaikka poika keksi leikissään levittää jauhopussin olohuoneen lattialle....

Mikael on puskutraktori. Hän auraa jauhot kasoihin. 

Kun äiti ja isä palaavat kotiin, he tuijottavat sotkua. Kumpikaan ei huuda.  Äiti patistaa isää liittymään leikkiin. Isä tottelee, hakee hyllystä oman levyn ja kyykistyy auraamaan, sillä onhan tämä kolmivuotiaalta huima oivallus, aurata nyt jazzlevyillä jauhoja, pitäähän tällaista luovuutta tukea.

Siivota Mikaelin ei tarvitse.

'

  Tiina

  p.s. Jungner itse on ilmoittanut haluavansa säilyttää rutiinit lapsillaan. Haluan nostaa tuon jutun esiin vain siksi, että me vanhemmat teemme paljon virheitä, mutta silti lapsistamme voi kasvaa ihan täyspäisiä aikuisia. 

En pysty hengittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä kasvoin ilman rajoja. Ikinä ei tarvinnut auttaa kotitöissä tai siivota. Olin äidin mielestä parempi kuin muitten kakarat.

Minä taas halusin osallistua kotitöihin jo alle kouluikäisenä. Siitä on valokuviakin, kun autan keittiössä tai pyyhin sinipiialla lattiaa. Enpä tiedä, olinko paljon hyödyksi, mutta sain kuitenkin olla mukana, ja ehkä siksi en kokenut kotitöitä järin vastenmielisenä vanhempanakaan. "Rajojen asettaminen" olisi varmaan tarkoittanut sitä, että minut olisi komennetty pysymään poissa tieltä...

Olet käsittänyt väärin. Rajoja laitetaan siinä vaiheessa jos olisit hakannut äitiä sillä mopilla. Ilman rajoja ja kuria kasvanut lapsi saa lätkiä muita ilman rangaistusta.