Joulunvietto - isovanhemmat lähtevätkin matkalle
Sanon heti alkuun - vanhemmillani on oikeus viettää joulu ihan niinkuin he itse haluavat. Siitä huolimatta juuri nyt jostain syystä minusta tuntuu kurjalta.
Olen asunut perheeni kanssa ulkomailla viime vuodet ja pienet lapsemme eivät ole koskaan viettäneet joulua täällä Suomessa isomvanhempien kanssa. Muutimme takaisin Suomeen keväällä ja olen kyllä toivonut, että tavalla tai toisella he olisivat osa jouluamme nyt kun täällä asutaan.
Veljeni asuu myös ulkomailla (paljon lähempänä Suomea kuin missä me asuimme). Vanhempani ovat joka joulu käyneet heillä joulunvietossa siitä lähtien, kun veli uuteen maahan muutti perheineen (vähän meidän ulkomaillemuuttomme jälkeen). Yhtäkään joulua he eivät ole viettäneet mediän lastemme kanssa, koska asuimme nin kaukana.
Nyt sitten kysyin vanhemmiltani, mitkä heidän joulusuunnitelmansa ovat. Äitini ilmoitti heidän jo ostaneen lentoliput veljen perheen luokse, joten he lähtevät pari päivää ennen aattoa ja palaavat joulun jälkeen.
Minua kirpaisee. Olisin toivonut, että olisimme yhdessä voineet sopia jotain joulunvietosta niin, että omatkin lapset olisivat vihdoin kokeneet edes jotain joulusta isovanhempien kanssa. Vaikka siis ymmärrän, että he ovat täysin vapaita menemään ja tulemaan miten haluavat.
Mitä ajattelette tästä?
Kommentit (406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jo sanottu, mutta sanonpa minäkin. Ikinä ei pidä olettaa mitään, vaan ottaa asiat reippaasti puheeksi, ja tehdä se vieläpä hyvissä ajoin. Jos sinusta tuntui ettet voi "tyrkyttäytyä" vanhemmillesi joulunviettoon vaan odotit heidän kutsuaan, niin tämänhän voi väistää lähestymällä asiaa siten, että jätetään usea vaihtoehto avoimeksi ja sitten yhdessä mietitään ja sovitaan, mitä tehdään. Vaikkapa niin, että kysyt tulisivatko vanhempasi teille jouluksi, tai toisinpäin. Tee selväksi, että mieluusti viettäisit joulun yhdessä. Ehkä vanhempasi eivät edes tulleet ajatelleeksi tuollaista vaihtoehtoa, vaan luulivat, että kun olette tähänkin mennessä joulun keskenänne viettäneet, niin haluatte jatkaa samaan malliin.
Ja minä kertaan vielä: joka joulu olemme kutsuneet heidät meille, aina. Ja olemme ymmärtäneet, että matka on ollut viimeisten kolmen vuoden aikana pitkä eivätkä he ole siksi tulleet. Aina ennen, kun asuimme Suomessa, olemme yhdessä vanhempieni kanssa sopineet jouluvietosta. Kun miehen äiti oli vielä elossa, olimme hänen luonaan ja vanhempieni luona ja myös meillä kotona niin, että kaikki (myös veli) olivat meillä. Aina. Olemme olleet välillä aaton toisessa paikassa, joulupäivän toisessa, tai sitten kaikki ovat olleet meillä kotona. Näin olemme aina sopineet. Tänä jouluna minä nimenomaan avasin keskustelun kysymällä, joko heillä on suunnitelmia jouluksi (koska he eivät olleet puhuneet mitään). En sanonut, että me menemme heille, en kutsunut heille, vaan avasin keskustelun. Kun on koko ikänsä viettänyt joulut yhdessä (paitsi kolme viimeistä) - joko aaton, joulupäivän tms. - niin on tosi outoa, että mikään ei enää onnistu eikä mistään enää puhuta - etenkin kun kuvassa ovat mukana lapset. En pitänyt kiirettä asian kanssa, koska aina ollaan puhuttu asiat etukäteen. nyt sitten ei puhuttu ja se on mulle uutta. Ap.
Mutta veljesi, joka on myös asunut ulkomailla, on ymmärtänyt, että esitetään selkeä kutsu, jos halutaan vanhemmat jouluksi sinne. Sinä heitit vain joulun ilmaan etkä edes ehdottanut, että joulua voitaisiin viettää sinun luonasi. Veljesi ei toimi enää kuten olette toimineet kolme vuotta sitten joka joulu.
Minä ajattelen, että ollaan sukua ja halutaan kaikille hyvää. Etenkin jouluna. Minä avasin keskustelun kohteliaasti kysymällä, mitkä ovat heidän suunnitelmansa. Miksi veli ei kutsunut meitä? Minulla on paha mieli siitä, että veli on kutsunut vanhemmat, vanhemmat ovat ostaneet liput - ja kaikki tämä ilman, että kukaan puhui meille mitään. ap
Paha mielesi on ihan ymmärrettävää, mutta sun pitää tajuta, että et palannut maailmalta kolmen vuoden jälkeen takaisin samaan elämään, mitä elit ennen Suomesta muuttoasi. Moni asia on voinut muuttua kolmessa vuodessa. En tiedä, miksi veljesi ei kutsunut sinua perheinesi. Kerroit kuitenkin itse, että sinne on tulossa vanhempiesi lisäksi veljesi vaimon muuta sukua ja lisäksi kerroit, että et halua asua lasten kanssa hotellissa. Onko veljelläsi niin iso asunto, että koko porukka mahtuisi sinne majoittumaan? Jos ei, niin tuossa on jo yksi hyvä syy. Toki veljesi olisi voinut ehdottaa, että sinä perheinesi olisitte yöpyneet hotellissa, mutta ehkä hän aavisti, että se ei ole sulle mieleinen vaihtoehto. Veljesi on voinut kutsua vanhempasi sen vuoksi, että sinäkään et ole heitä kutsunut. Joten veli kutsuu, jotta vanhempien ei tarvitse viettää jouluaan yksin. Ei veljesikään ole ajatustenlukija, joka tietäisi, että sinä olisitkin halunnut kutsua vanhempasi jouluksi. Sinun olisi pitänyt sanoa se joko vanhemmillesi tai veljellesi jo hyvissä ajoin.
Mutta en minäkään ole ajatustenlukija! Miksi he eivät ole puhuneet minulle mitään, kun nyt olemme Suomessa?! En minä ole tiennyt, että kutsut on esitetty, liput ostettu ja joulu buukattu! Miksi minulle ei puhuttu mitään?! Missä on hyvä tahto, oikeasti? Miksi veli ei edes kysynyt tai kutsunut? Miksi on minun vikani, että joulu on muun perheen voimin suunniteltu, liput ostettu eikä minulle ole sanottu, että olen myöhässä? Onko tämä joku nopeuskilpailu? Eli jos en ole tarpeeksi nopea, niin oma moka? Ap.

Ei auta surra, ihmiset ei ajattele niin paljon toisiaan.Eikä varsinkaan täytä toistensa odotuksia.Siihen on pakko tyytyä, muuttaa voi vain itseään.
Veli ei kutsunut teitä koska se olisi merkinnyt enemmän porukkaa ja on helpompi järjestää joulu pienemmälle porukalle. näin se vaan menee.Ehkä veljen perheelläkin on joku sananvalta tässä?
On veljen perheellä todella sanavaltaa. Meitä ei kutsuttu ja isovanhemmat viettävät koko joulun siellä. Jos tuo ei ole sanavaltaa, niin mikä? Ap.
Meillä joulut menevät niin, että syyskuun lopussa joku meistä kysyy, onko muilla jo joulusuunnitelmia. Jos ei ole tai ainakaan kaikilla ei ole, keskustelun aloittanut kutsuu muut jouluksi omaan kotiinsa. Jokainen tietää siis jo hyvissä ajoin, että ainakin yhteen paikkaan on kutsuttu ja miettivät omat joulusuunnitelmansa sen mukaan. Marraskuun lopulla muut sitten varmistavat kutsujalle, ovatko tulossa vai kenties tekevät jouluna jotain muuta. Kun ollaan aikuisia, on puolisoita ja puolisoiden sukulaisiakin, on oltava selkeä kutsu eikä vain ilmoille heitetty ajatus, että joulu tulee. Joulu tulee joka vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla heille niin traditio tuo, että eivät edes ajatelleet muuta vaihtoehtoa.
Niin kai :( Vähän harmittaa, kun olisi kiva, jos mekin mahtuisimme nöihin traditioihin... Meitä ei ole veljen luokse edes kutsuttu :( ap.
No pitäisikö jossain vaiheessa avata omaa suuta asian tiimoilta?
Vierailija kirjoitti:
Olisi ehkä kannattanut ottaa puheeksi vähän aikaisemmin. Mutta ymmärrän kyllä että harmittaa!
Joo siis toki suunitelmat olisi kannattanut tehdä jo aikaisemmin. Kysehän ei ole siitä, että vanhempasi menevät ulkomaille vaan, että he viettävät aina joulun veljesi perheen kanssa eivätkä koskaan teidän kanssa. Itse sanoisin vanhemmillesi suoraan, että sinua loukkaa kun eivät ole koskaan viettäneet joulua perheesi kanssa. Katso mitä vastaavat. Suosivatko he veljeäsi muutenkin?

Miksi sinä et kutsunut vanhempiasi? Miksi sinä et kutsunut veljeäsi ja tämän perhettä? Miksi sinä et kysynyt veljeltäsi? Missä on hyvä tahto, oikeasti? Oletko sinä paapomiseen tottunut pikkusisko ja veljesi isoveli, jolla on velvollisuus huolehtia asioista (kuten vanhempien joulunvietosta), joista sinä et ole huolehtinut, vai miksi oletat, että muiden pitäisi huolehtia siitä, mitä sinä haluaisit? Miksi et voinut itse kutsua muita luoksesi? Sinä syytät tässä nyt vanhempiasi ja veljeäsi asiasta, joka olisi voinut mennä ihan toisin, jos olisit itse kutsunut heidät luoksesi jouluksi ja tehnyt sen vielä niin ajoissa - kun kerran tiesit, että viimeiset kolme joulua vanhempasi ovat viettäneet veljelläsi - ettei lentolippuja ole hankittu.
Vierailija kirjoitti:
Ehdotus: Järjestä pikkujoulujuhla hyvissä ajoin ennen joulua ja kutsu heidät sinne. Vietätte yhdessä pikkujoulua pikkulahjoineen ja ruokineen. Olisiko se hyvä idea lasten kannalta? Pieni korvaus heille siitä että isovanhemmat eivät ole jouluna kotona.
Kuten aiemminkin sanoin, niin aion toimia noin. Koska oikeasti, omien lasten ilo tässä merkitsee eniten, heille on ihanaa saada vihdoin kokea, että joulu voi olla myös suvun juhla. Aion hitto hakea kuusenkin sisään sinä päivänä! ap

Minä en tiennyt, että lokakuussa olisi pitänyt esittää virallinen kutsu. silloin oli liput ostettu. Minä kysyin nyt marraskuussa. Too late. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ajattelen, että ollaan sukua ja halutaan kaikille hyvää. Etenkin jouluna. Minä avasin keskustelun kohteliaasti kysymällä, mitkä ovat heidän suunnitelmansa. Miksi veli ei kutsunut meitä? Minulla on paha mieli siitä, että veli on kutsunut vanhemmat, vanhemmat ovat ostaneet liput - ja kaikki tämä ilman, että kukaan puhui meille mitään. ap
Ei auta surra, ihmiset ei ajattele niin paljon toisiaan.Eikä varsinkaan täytä toistensa odotuksia.Siihen on pakko tyytyä, muuttaa voi vain itseään.
Veli ei kutsunut teitä koska se olisi merkinnyt enemmän porukkaa ja on helpompi järjestää joulu pienemmälle porukalle. näin se vaan menee.Ehkä veljen perheelläkin on joku sananvalta tässä?
On veljen perheellä todella sanavaltaa. Meitä ei kutsuttu ja isovanhemmat viettävät koko joulun siellä. Jos tuo ei ole sanavaltaa, niin mikä? Ap.
Veljesi on voinut kysyä vanhemmilta, oletko sinä kutsunut vanhemmat luoksesi jouluksi. Vanhempasi ovat vastanneet, että et ole kutsunut, jolloin veljesi on kutsunut heidät luokseen ja he ovat tähän suostuneet.

JA mistä päättelet, etten ole huolehtinut jouluista? Olen aina kutsunut vanhemmat ulkomaille. Olemme aina joulukuussa sopineet yhdessä, miten joulu vietetään, kun olemme asuneet suomessa. Vanhempani ja veljeni ja edesmennyt anoppi ovat olleet meillä. Me olemme olleet veljen kanssa vanhemmillani. Jne. Jos joulu sovitaan minun suvussani nykyisin lokakuussa, olisiko kenenkään mielestä reilu kertoa siitä minulle, etenkin, kun minulla on nämä lapset? Miksi kukaan ei kysynyt minulta lokakuussa, mitä me aiomme? Miksi kukaan ei kertonut suunnitelmista ennen kuin minä kyselin asiasta? Kun he kerran ovat yli kuukauden tästä tienneet? Vanhempani olivat meillä lounaalla viikko sitten. Miksi he eivät sanoneet mitään? Ap.

No joulun aikaan matkalle on ostettava liput jo alkusyksystä. Jos et tätä tiennyt, niin ei se ole vanhempiesi eikä veljesi vika. Nyt tiedät ja ensi vuonna olet asiassa viisaampi. Ihan tiedoksesi, että suomalaiset matkustavat paljon myös helmikuussa koululaisten talviloman aikaan ja sille ajankohdallekin on lennot varattava jo monta kuukautta aikaisemmin, jos mielii liput saada.
Vierailija kirjoitti:
Meillä joulut menevät niin, että syyskuun lopussa joku meistä kysyy, onko muilla jo joulusuunnitelmia. Jos ei ole tai ainakaan kaikilla ei ole, keskustelun aloittanut kutsuu muut jouluksi omaan kotiinsa. Jokainen tietää siis jo hyvissä ajoin, että ainakin yhteen paikkaan on kutsuttu ja miettivät omat joulusuunnitelmansa sen mukaan. Marraskuun lopulla muut sitten varmistavat kutsujalle, ovatko tulossa vai kenties tekevät jouluna jotain muuta. Kun ollaan aikuisia, on puolisoita ja puolisoiden sukulaisiakin, on oltava selkeä kutsu eikä vain ilmoille heitetty ajatus, että joulu tulee. Joulu tulee joka vuosi.
No kuule, veljeni kutsui vanhempani selkeästi ilmeisesti lokakuussa kotiinsa. Minulta ei kukaan kysynyt silloin mitään. Näetkö yhtään mitään ongelmaa tässä? minulle _ei kukaan_ sanonut _mitään_. ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on jo sanottu, mutta sanonpa minäkin. Ikinä ei pidä olettaa mitään, vaan ottaa asiat reippaasti puheeksi, ja tehdä se vieläpä hyvissä ajoin. Jos sinusta tuntui ettet voi "tyrkyttäytyä" vanhemmillesi joulunviettoon vaan odotit heidän kutsuaan, niin tämänhän voi väistää lähestymällä asiaa siten, että jätetään usea vaihtoehto avoimeksi ja sitten yhdessä mietitään ja sovitaan, mitä tehdään. Vaikkapa niin, että kysyt tulisivatko vanhempasi teille jouluksi, tai toisinpäin. Tee selväksi, että mieluusti viettäisit joulun yhdessä. Ehkä vanhempasi eivät edes tulleet ajatelleeksi tuollaista vaihtoehtoa, vaan luulivat, että kun olette tähänkin mennessä joulun keskenänne viettäneet, niin haluatte jatkaa samaan malliin.
Ja minä kertaan vielä: joka joulu olemme kutsuneet heidät meille, aina. Ja olemme ymmärtäneet, että matka on ollut viimeisten kolmen vuoden aikana pitkä eivätkä he ole siksi tulleet. Aina ennen, kun asuimme Suomessa, olemme yhdessä vanhempieni kanssa sopineet jouluvietosta. Kun miehen äiti oli vielä elossa, olimme hänen luonaan ja vanhempieni luona ja myös meillä kotona niin, että kaikki (myös veli) olivat meillä. Aina. Olemme olleet välillä aaton toisessa paikassa, joulupäivän toisessa, tai sitten kaikki ovat olleet meillä kotona. Näin olemme aina sopineet. Tänä jouluna minä nimenomaan avasin keskustelun kysymällä, joko heillä on suunnitelmia jouluksi (koska he eivät olleet puhuneet mitään). En sanonut, että me menemme heille, en kutsunut heille, vaan avasin keskustelun. Kun on koko ikänsä viettänyt joulut yhdessä (paitsi kolme viimeistä) - joko aaton, joulupäivän tms. - niin on tosi outoa, että mikään ei enää onnistu eikä mistään enää puhuta - etenkin kun kuvassa ovat mukana lapset. En pitänyt kiirettä asian kanssa, koska aina ollaan puhuttu asiat etukäteen. nyt sitten ei puhuttu ja se on mulle uutta. Ap.
Mutta veljesi, joka on myös asunut ulkomailla, on ymmärtänyt, että esitetään selkeä kutsu, jos halutaan vanhemmat jouluksi sinne. Sinä heitit vain joulun ilmaan etkä edes ehdottanut, että joulua voitaisiin viettää sinun luonasi. Veljesi ei toimi enää kuten olette toimineet kolme vuotta sitten joka joulu.
Minä ajattelen, että ollaan sukua ja halutaan kaikille hyvää. Etenkin jouluna. Minä avasin keskustelun kohteliaasti kysymällä, mitkä ovat heidän suunnitelmansa. Miksi veli ei kutsunut meitä? Minulla on paha mieli siitä, että veli on kutsunut vanhemmat, vanhemmat ovat ostaneet liput - ja kaikki tämä ilman, että kukaan puhui meille mitään. ap
Paha mielesi on ihan ymmärrettävää, mutta sun pitää tajuta, että et palannut maailmalta kolmen vuoden jälkeen takaisin samaan elämään, mitä elit ennen Suomesta muuttoasi. Moni asia on voinut muuttua kolmessa vuodessa. En tiedä, miksi veljesi ei kutsunut sinua perheinesi. Kerroit kuitenkin itse, että sinne on tulossa vanhempiesi lisäksi veljesi vaimon muuta sukua ja lisäksi kerroit, että et halua asua lasten kanssa hotellissa. Onko veljelläsi niin iso asunto, että koko porukka mahtuisi sinne majoittumaan? Jos ei, niin tuossa on jo yksi hyvä syy. Toki veljesi olisi voinut ehdottaa, että sinä perheinesi olisitte yöpyneet hotellissa, mutta ehkä hän aavisti, että se ei ole sulle mieleinen vaihtoehto. Veljesi on voinut kutsua vanhempasi sen vuoksi, että sinäkään et ole heitä kutsunut. Joten veli kutsuu, jotta vanhempien ei tarvitse viettää jouluaan yksin. Ei veljesikään ole ajatustenlukija, joka tietäisi, että sinä olisitkin halunnut kutsua vanhempasi jouluksi. Sinun olisi pitänyt sanoa se joko vanhemmillesi tai veljellesi jo hyvissä ajoin.
Mutta en minäkään ole ajatustenlukija! Miksi he eivät ole puhuneet minulle mitään, kun nyt olemme Suomessa?! En minä ole tiennyt, että kutsut on esitetty, liput ostettu ja joulu buukattu! Miksi minulle ei puhuttu mitään?! Missä on hyvä tahto, oikeasti? Miksi veli ei edes kysynyt tai kutsunut? Miksi on minun vikani, että joulu on muun perheen voimin suunniteltu, liput ostettu eikä minulle ole sanottu, että olen myöhässä? Onko tämä joku nopeuskilpailu? Eli jos en ole tarpeeksi nopea, niin oma moka? Ap.
Miksi sinä et kutsunut vanhempiasi? Miksi sinä et kutsunut veljeäsi ja tämän perhettä? Miksi sinä et kysynyt veljeltäsi? Missä on hyvä tahto, oikeasti? Oletko sinä paapomiseen tottunut pikkusisko ja veljesi isoveli, jolla on velvollisuus huolehtia asioista (kuten vanhempien joulunvietosta), joista sinä et ole huolehtinut, vai miksi oletat, että muiden pitäisi huolehtia siitä, mitä sinä haluaisit? Miksi et voinut itse kutsua muita luoksesi? Sinä syytät tässä nyt vanhempiasi ja veljeäsi asiasta, joka olisi voinut mennä ihan toisin, jos olisit itse kutsunut heidät luoksesi jouluksi ja tehnyt sen vielä niin ajoissa - kun kerran tiesit, että viimeiset kolme joulua vanhempasi ovat viettäneet veljelläsi - ettei lentolippuja ole hankittu.
Minä en tiennyt, että lokakuussa olisi pitänyt esittää virallinen kutsu. silloin oli liput ostettu. Minä kysyin nyt marraskuussa. Too late. Ap.
JA mistä päättelet, etten ole huolehtinut jouluista? Olen aina kutsunut vanhemmat ulkomaille. Olemme aina joulukuussa sopineet yhdessä, miten joulu vietetään, kun olemme asuneet suomessa. Vanhempani ja veljeni ja edesmennyt anoppi ovat olleet meillä. Me olemme olleet veljen kanssa vanhemmillani. Jne. Jos joulu sovitaan minun suvussani nykyisin lokakuussa, olisiko kenenkään mielestä reilu kertoa siitä minulle, etenkin, kun minulla on nämä lapset? Miksi kukaan ei kysynyt minulta lokakuussa, mitä me aiomme? Miksi kukaan ei kertonut suunnitelmista ennen kuin minä kyselin asiasta? Kun he kerran ovat yli kuukauden tästä tienneet? Vanhempani olivat meillä lounaalla viikko sitten. Miksi he eivät sanoneet mitään? Ap.
Sinäsinäsinäsinä...anteeksi, mutta alan ymmärtää, miksi sinua ei ole kutsuttu. Koitapa nyt vaan kestää mielipahasi ja sen jälkeen ryhdy käyttäytymään kuin aikuinen ihminen. Elämässä on pettymyksiä.

No joo, mutta tajuatko pointtia? Olisiko ollut ok, jos he olisivat silloin kysyneet meidän suunnitelmiamme? Olisiko ollut kiva, mielestäsi? Minusta olisi. Ap.

Hyvä että edes sinä ymmärrät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo vähän ikävää lasten kannalta. Teidän lapset ja veljen lapset ovat serkuksia. Nyt jotkut serkuista saavat isovanhemmat jouluksi ja osa jää ilman isovanhempia.
Juuri näin. Lapsemme eivät ole koskaan viettäneet joulua isovanhempiensa kanssa, eivätkä he vietä tänäkään jouluna. Olen yhä sitä mieltä, että olisi ollut kiva, jos vanhempani olisivat sanoneet asiasta jotain aiemmin, kun kerran tiesivät lähtevänsä. Ei heille ole mikään yllätys, että mekin olisimme tykänneet viettää joulua yhdessä. Ap.
Kolme vuotta pois Suomesta ei pitäisi kadottaa siitä tietämystä, että meillä suomalaisilla on tapana kutsua jouluksi eikä ehdottaa itse, että voisimmeko tulla teille jouluksi. Ymmärrän hermisi, koska esitit kutsusi liian myöhään ja vanhempasi olivat saaneet kutsun jo veljeltäsi ja sen vuoksi ehtineet hankkia lentoliputkin. Ensi vuonna olet viisaampi ja esität kutsusi aikaisemmin.
Noin muuten asiaan... kerroit, että olette asuneet maapallon toisella puolella. Ovatko vanhempasi vielä työelämässä? Jos ovat, oletko varma, että he ovat saaneet joulun ajaksi niin monta päivää töistä lomaa, että matka maapallon toiselle puolelle olisi ollut järkevää? Matkoihin pitää helposti varata pari kolme päivää ja lisäksi on aikaeron aiheuttama jetlag, joka meille iäkkäämmille on huomattavasti raskaampi kuin nuorille. Aikaerosta siis pitää ehtiä toipua ennenkuin joululoman jälkeen työt alkavat. Itse en lähde maapallon toiselle puolelle, ellei mulla ole vähintään 10 päivää lomaa. Sen sijaan lähemmäs eli Euroopan alueelle voin hyvin tehdä 5 päivän reissunkin.
Omille lapsilleni, joista toinen on avioitunut maapallon toiselta puolelta olevan kanssa, olen sanonut, että en ole ajatustenlukija eikä mulla ole kristallipalloakaan. Jos he jotain haluavat, heidän täytyy sanoa se mulle ääneen. Sen jälkeen katson, voinko toteuttaa heidän toiveensa vai en. Vaikka olenkin heidän äitinsä, he eivät ole enää lapsia vaan aikuisia, joilla on oma elämänsä ja heidän on ymmärrettävä, että niin on minullakin enkä lakkaamatta ajattele, mitä he mahdollisesti milloinkin haluaisivat tai tarvitsisivat.
Etkö sinä omahyväinen viisastelija osaa lukea vai etkö vaan ymmärrä lukemaasi? Kuulostat maailman kylmimmältä ja inhottavimmalta mummulta.
Ap, ymmärrän sinua, väärin tekevät vanhempasi, kun eivät joulusuunnitelmissaan ollenkaan huomioineet sinua, toista lastaan ja lapsiasi, joiden isovanhempia ovat.
Tottakai myös heillä on suu joka avata ja kysyä ja keskustella. Ja se että ovat kieltäytyneet kutsusta kolme kertaa peräkkäin, olisi velvoittanut tiedustelemaan sopiiko joulua nyt viettää yhdessä. Ilmeisesti lentoliput on hankittu aikaisin. Vanhemmilla on velvollisuus huomioida kaikkia lapsiaan tasavertaisesti, nyt sinun vanhempasi eivät näin ole tehneet.
Teille muille sanon, että yrittäkää, siis edes yrittäkää ymmärtää lukemanne, usein tuntuu ettette edes lue aloitusta, kun tulette jo "näppis vaahdossa" kommentoimaan, typerykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo vähän ikävää lasten kannalta. Teidän lapset ja veljen lapset ovat serkuksia. Nyt jotkut serkuista saavat isovanhemmat jouluksi ja osa jää ilman isovanhempia.
Juuri näin. Lapsemme eivät ole koskaan viettäneet joulua isovanhempiensa kanssa, eivätkä he vietä tänäkään jouluna. Olen yhä sitä mieltä, että olisi ollut kiva, jos vanhempani olisivat sanoneet asiasta jotain aiemmin, kun kerran tiesivät lähtevänsä. Ei heille ole mikään yllätys, että mekin olisimme tykänneet viettää joulua yhdessä. Ap.
Kolme vuotta pois Suomesta ei pitäisi kadottaa siitä tietämystä, että meillä suomalaisilla on tapana kutsua jouluksi eikä ehdottaa itse, että voisimmeko tulla teille jouluksi. Ymmärrän hermisi, koska esitit kutsusi liian myöhään ja vanhempasi olivat saaneet kutsun jo veljeltäsi ja sen vuoksi ehtineet hankkia lentoliputkin. Ensi vuonna olet viisaampi ja esität kutsusi aikaisemmin.
Noin muuten asiaan... kerroit, että olette asuneet maapallon toisella puolella. Ovatko vanhempasi vielä työelämässä? Jos ovat, oletko varma, että he ovat saaneet joulun ajaksi niin monta päivää töistä lomaa, että matka maapallon toiselle puolelle olisi ollut järkevää? Matkoihin pitää helposti varata pari kolme päivää ja lisäksi on aikaeron aiheuttama jetlag, joka meille iäkkäämmille on huomattavasti raskaampi kuin nuorille. Aikaerosta siis pitää ehtiä toipua ennenkuin joululoman jälkeen työt alkavat. Itse en lähde maapallon toiselle puolelle, ellei mulla ole vähintään 10 päivää lomaa. Sen sijaan lähemmäs eli Euroopan alueelle voin hyvin tehdä 5 päivän reissunkin.
Omille lapsilleni, joista toinen on avioitunut maapallon toiselta puolelta olevan kanssa, olen sanonut, että en ole ajatustenlukija eikä mulla ole kristallipalloakaan. Jos he jotain haluavat, heidän täytyy sanoa se mulle ääneen. Sen jälkeen katson, voinko toteuttaa heidän toiveensa vai en. Vaikka olenkin heidän äitinsä, he eivät ole enää lapsia vaan aikuisia, joilla on oma elämänsä ja heidän on ymmärrettävä, että niin on minullakin enkä lakkaamatta ajattele, mitä he mahdollisesti milloinkin haluaisivat tai tarvitsisivat.
Vanhemmat ovat eläkeläisiä ja he matkustelevat aika paljon. Olemme aina kutsuneet heidät, joka joulu. Nyt kun heillä olisi ollut mahdollisuus olla meidän(kin) lastemme kanssa Suomessa jouluna (vaikka pari päivää ennen aattoa), niin he lähtevät ulkomaille ja vielä niin aikaisin, että joulunalusjuhlat täytyy järjestää yli viikkoa ennen aattoa. Minä en ajattele kauheasti itseäni, vaan isovanhempia ja lapsenlapsia, sitä, että he ehkä tykkäisivät joulusta yhdessä ja lapset saisivat kokea sukujoulun. ap.
Eli nyt kyse oli vain siitä, että esitit kutsusi liian myöhään. Joulun aikaan suomalaiset matkustavat paljon ja sen vuoksi lentoliput on hankittava kohtuullisen ajoissa eikä jätettävä marraskuun loppuun. Järjestäkää nyt teillä "pikkujoulut" ja ensi vuonna kutsut vanhempasi hyvissä ajoin teille joulua viettämään.
Olemme aina sopineet yhdessä joulun menot ja tulot. Kysyin vanhemmiltani suunnitelmista. Aina ollaan sovittu aikatauluista hyvässä hengessä ja otettu huomioon esim. mieheni sairas äiti, kun hän oli elossa. Ja veljen perhe. Jne. Kolme vuotta olimme ulkomailla ja nyt meillä on omat lapset, ja kaikki on muuttunut. nyt ei keskusteltu mistään, vaan äitini ilmoitti heidän olevan joulun veljen luona. Se siitä. Ap
Ymmärrän pahan mielesi. Mutta uskon tosissani että vanhempasi ovat vain ajatelleet että näette nyt Suomessa asuessanne enemmän toisianne ja veljen lapset taas ei. Voi olla, että vanhempasi aavistivat että pahoitat mielesi, ja siksi välttelivät aihetta. Joulu nostattaa aina niitä tunteita pintaan, jo unohdettujakin. Mutta yritä laittaa pahastumisesi sivuun lasten vuoksi ja järjestä hienot pikkujoulut, mihin kutsut vanhempasi. Pienet niin helposti aistivat kaikki pinnan allakin kytevät eripurat. Luulisi vanhempiesi tajuavan, kun viettävät pikkujoulu tunnelmissa teidän lastenne kanssa, että ensi jouluna voisi mahdollista reissua sovitella vähän tasapuolisemmaksi.
Menkää kuuntelemaan joulumusiikkia kirkkoon tms. tapahtumaan lasten ja isovanhempien kanssa enne joulua ja viettäkää silloin pieni joulu yhdessä, laatikoita pöytään ym. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi ehkä kannattanut ottaa puheeksi vähän aikaisemmin. Mutta ymmärrän kyllä että harmittaa!
Joo siis toki suunitelmat olisi kannattanut tehdä jo aikaisemmin. Kysehän ei ole siitä, että vanhempasi menevät ulkomaille vaan, että he viettävät aina joulun veljesi perheen kanssa eivätkä koskaan teidän kanssa. Itse sanoisin vanhemmillesi suoraan, että sinua loukkaa kun eivät ole koskaan viettäneet joulua perheesi kanssa. Katso mitä vastaavat. Suosivatko he veljeäsi muutenkin?
Kyse on siitä, että lokakuu on todella aikainen vaihe esittää joulukutsuja, minusta ainakin! En tiennyt, että vanhemmat olivat ostanee liput jo silloin, eli veli oli ehkä kutsunut heidät ... syyskuussa? Mikä on vähän aikaisemmin? Marraskuun alussa oli jo liian myöhäistä! Ja miksi minun pitäisi avata suuni ainoastaan? Miksi he eivät avanneet suutaan? Miksi äiti ei soittanut minulle ja jutellut silloin? Miksi veli ei soittanut? Isovanhemmat viettävät nyt 4. joulun veljen luona. Ilmeisesti olemme pudonneet kuvioista ja se tässä loukkaa. en olisi voinut vaikuttaa tähän mitenkään - koska minulle ei syys- lokakuussa puhunut kukaan mitään! Eikä sen jälkeenkään, kunhan ilmoittivat päivämäärät. Ap.