Mies ei halua kosia, koska olen ollut aikaisemmin kihloissa

Siis haluaako miehesi naimisiin vai ei? Haaveilee häistä mutta ei halua kihlautua kanssasi? Wut? Ihme tyyppi.

No et ole pilalla, naurettavaa ajatellakaan noin. Mites avioeronneet sitten?

Vierailija kirjoitti:

Siis haluaako miehesi naimisiin vai ei? Haaveilee häistä mutta ei halua kihlautua kanssasi? Wut? Ihme tyyppi.

Haluaa, mutta ei voi kosia koska se ei olisi ensimmäinen kerta. Logiikka?

ap

Olet jakorasia jos jatkuvsti pitää kihloihin mennä.

Minä olen nyt neljättä kertaa kihloissa. Ensimmäisen kerran menin kihloihin 16 vuotiaana yhteisestä päätöksestä silloisen poikaystäväni kanssa. Suhde ei kestänyt pitkän.

Toisen kerran 19 vuotiaana äitini edessä ja sormuksella. Kihlaus kesti vuoden, erosimme.

Kolmannen kerran kosittiin sormuksen kanssa ollessani 23 vuotias. Avioon menimme vuoden päästä. Liitto päättyi eroon reilu kymmenen vuotta myöhemmin.

Neljäs kosinta sormuksen kanssa 39 vuotiaana. Avioon astumme ensi vuonna.

Koskaan ei ole kukaan mies kommentoinut, että olisin käytetty.

Minusta olet väärän miehen kanssa.

Et ole "pilalla". Miehesi on naurettava. Onko hän mustasukkainen tai jotain?

Onko hänellä uusi nainen/mies kuvioissa?

Kihlaus ei ole ennenkään merkinnyt sinulle lupausta avioliitosta, joten mitäpä sitä suotta. Kosi itse, jos haluat kihloihin.

Vierailija kirjoitti:

Okei, oikeasti otsikon "mies" on viittä vaille "ex", kun hän ei ilmeisesti kykene hyväksymään minua ja menneisyyttäni. Tämän keskustelun teen, sillä kiinnostaa suuremman yleisön mielipide siitä, kumpi tässä on enemmän väärässä.

Tarinani on siis tässä: olen 30-vuotias, ja seurustellut kaksi vuotta mieheni kanssa. Mies haaveilee häistä, mutta ei halua kosia minua, sillä se ei olisi ensimmäinen kerta kun minua kositaan, eikä ensimmäinen sormus.

Minä nimittäin menin kihloihin 23-vuotiaana ensimmäisen poikaystäväni kanssa. Tarkoitus ei ollut mennä naimisiin, olimme vaan lapsellisia ja kuvittelimme sen olevan oikea askel vakituisessa suhteessa. Minä olin lisäksi niin epävarma ja itsetuntoni huono, että olin vaan pää pilvissä siitä että joku halusi sitoutua minuun. Olimme kihloissa kaksi vuotta, sitten erosimme.

Itseäni tämä kokemus toki nolottaa, mutta en silti kuvittele olevani jotenkin piloilla sen takia. Vai olenko teidän mielestänne?

Ukkeli heittelee selvääkin selvempiä vihjauksia ja sinä höntti et tajua! Kosi sitä jo!! Joulu- tai uudenvuodenaatto olisi aika kiva kihlauspäivä...

no ei kai tossa nyt enää kauheesti tartte miettiä: mies pitää sua pilaantuneena tavarana eikä ite ole mikään järjen jättiläinen

Vierailija kirjoitti:

Kihlaus ei ole ennenkään merkinnyt sinulle lupausta avioliitosta, joten mitäpä sitä suotta. Kosi itse, jos haluat kihloihin.

Voi se aikuisena merkitäkin, vaikkei nuorena merkinnyt

Vierailija kirjoitti:

Et ole "pilalla". Miehesi on naurettava. Onko hän mustasukkainen tai jotain?

Onko hänellä uusi nainen/mies kuvioissa?

Ei ole kovin mustasukkainen. Eikö varmaan ole uutta kuvioissa. Hän on ilmaissut tyytymättömyyttä siitä saakka kun kerroin olleeni kihloissa (eli ihan suhteemme alussa). Ei siis ollut iloinen asiasta koskaan, mutta nyt vasta on alkanut kuulua noita epäloogisuuksia ("haluan kanssasi naimisiin mutta en halua kosia, koska se ei olisi sinulle eka kerta")

ap

On kyllä "hieman" naurettavaa... Mutta - kompromissimielessä - onko miehen pakko kosimalla kosia? Voisitteko vain yhdessä päättää menevänne naimisiin? Eli onko ap sinulle tuo perinteinen kosinta naimisiinmenolle ehtona? Vai vastustaanko mies koko naimisiinmenoa? Koska tilanteen ollessa tämä, niin voihan asiat tehdä eri tavallakin tai voisithan sinäkin jopa kosia. Jos oikeasti miehestä välität, niin kompromissi voisi kannattaa. Eiväthän kaikki muutenkaan saa tai halua perinteistä kosintaa (ja sinä olet siitä kuitenkin kertaalleen jo nauttinutkin).

Olisi halunnut kihlauksen olevan ainutkertainen. Se tuntuu vaikealta jos toinen on ennenkin kokenut kosinnan.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä "hieman" naurettavaa... Mutta - kompromissimielessä - onko miehen pakko kosimalla kosia? Voisitteko vain yhdessä päättää menevänne naimisiin? Eli onko ap sinulle tuo perinteinen kosinta naimisiinmenolle ehtona? Vai vastustaanko mies koko naimisiinmenoa? Koska tilanteen ollessa tämä, niin voihan asiat tehdä eri tavallakin tai voisithan sinäkin jopa kosia. Jos oikeasti miehestä välität, niin kompromissi voisi kannattaa. Eiväthän kaikki muutenkaan saa tai halua perinteistä kosintaa (ja sinä olet siitä kuitenkin kertaalleen jo nauttinutkin).

Ei kihlautuminen ole minulle tärkeää, enkä myöskään halua tehdä sitä itse. Periaatteessa ongelman voisi kai kiertää esim. menemällä naimisiin ilman mitään kosimisia tai sormuksia. Mutta itse kyseenalaistan tässä vaiheessa, haluanko edes naimisiin noin pikkumaisen miehen kanssa.

ap

Ota keskustelu suhteen tulevaisuudesta. Jos ei kestä elettyä elämää ja hyväksy sua täysin, ei suhteella ole tulevaisuutta

Jos väkisin haluaa, niin keksiihän sitä aiheita, joilla voi toista arvostella ja välttää oikea sitoutuminen. Ei vaadi luovuuttakaan. Ei voi käydä yhdessä etelänmatkalla, kun olet käynyt jo jonkun kanssa. Ei voi tehdä pitsaa, kun olet jo tehnyt. Ei voi ostaa yhteistä asuntoa, kun olet jo jonkun kanssa ostanut. Jne.

Sulla on siis vain ihan väärä mies.

Niin.... Kaipa se suurin asia tuossa on, että miten mies asiasta puhuu. Kysymys voi olla vain hänen omasta epävarmuudestaan ja ikävästä olosta sen suhteen, että hän on se "kakkonen" ja tekeekö kosinnan samalla tavalla/huonommin/paremmin kuin se ensimmäinen... Tunnustan, että itselläni olisi samanlaisia tunteita ollut jos mieheni olisi ollut minua ennen jo kerran kihloissa. Nämä eivät nousisi hänen tuomitsemisestaan, vaan mustasukkaisuudesta. Siitä, että kaipaan tunnetta olla ainutlaatuinen. Ja on naurettavaa toki, että tuosta tulee se tunne, etten olisi (meneväthän ihmiset jopa naimisiin toiseen kertaan ja suuremmalla tunteella kuin ekalla kerralla joskus) - mutta tunteet ovat joskus naurettavia. Ja varsinkin sellaisten tunteiden kohdalla niiden myöntäminen voi olla hankalaa.

Kannustaisin sinua siis puhumaan asiasta miehen kanssa empaattisesti ja koittamaan ajatella asiaa hänen epävarmuuden kannaltaan. En laittaisi pikkumaisuuden piikkiin ainakaan välittömästi ja miestä jättäisi. Vaan ensin koittaisin ymmärtää ja hyväksyä hänenkin tunteensa. Ja sitten löytää yhteisen kompromissin, jossa kumpikaan ei ole pikkumainen eikä leimaa toista pikkumaiseksi. Jos se, että molemmilla on naimisiinmenon tavasta hyvä olo vaatii asioiden tekemistä uudella tavalla, niin miksi ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä "hieman" naurettavaa... Mutta - kompromissimielessä - onko miehen pakko kosimalla kosia? Voisitteko vain yhdessä päättää menevänne naimisiin? Eli onko ap sinulle tuo perinteinen kosinta naimisiinmenolle ehtona? Vai vastustaanko mies koko naimisiinmenoa? Koska tilanteen ollessa tämä, niin voihan asiat tehdä eri tavallakin tai voisithan sinäkin jopa kosia. Jos oikeasti miehestä välität, niin kompromissi voisi kannattaa. Eiväthän kaikki muutenkaan saa tai halua perinteistä kosintaa (ja sinä olet siitä kuitenkin kertaalleen jo nauttinutkin).

Ei kihlautuminen ole minulle tärkeää, enkä myöskään halua tehdä sitä itse. Periaatteessa ongelman voisi kai kiertää esim. menemällä naimisiin ilman mitään kosimisia tai sormuksia. Mutta itse kyseenalaistan tässä vaiheessa, haluanko edes naimisiin noin pikkumaisen miehen kanssa.

ap

No eihän sitä tarvitse kihlasormuksia vaihtaa, kosia tai puhua kihloissaolosta. Sopii vain yhdessä vihkipäivän ja se siitä. Jos siis mies kuitenkin haluaa naimisiin juuri sinun kanssasi. Minusta oleellisempaa tässä on selvittää, onko miehellä muitakin outoja ajatusmalleja, ja haluatko sinä sitoutua mieheen niine päivineen. Kannattaa jutella esim. perheen perustamisesta, kuka hoitaa lapsia kotona ja miten pitkään, miten talous hoidetaan (rahat jaetaan) sen aikaan ja yleensäkin jne.

Mies varmaan etsii sitten uuden, jonkun, jolla ei ole elettyä elämää takanaan.

Hän ajattelee, että käytit ainutkertaisen kokemuksen jo jonkun muun kanssa. Onhan se ikävää, mutta teidän olisi työstettävä tuota asiaa tai erottava, jos mies ei pääse siitä yli.