Lue keskustelun säännöt.
Mitä sitten tehdään jos ei enää arvosta puolisoa?
25.11.2016 |
Mitäs sitten kun omaa, ennen niin rakasta ja tärkeää, puolisoa ei arvosta enää? Onko siihen jotain konstia saada arvostus palaamaan? Arvostuksen puute johtuu lähinnä mielipiteistä, kun toinen vaatii toiselta asioita joihin itsekään ei suostu? Terapia? Ero?
Takana pitkä parisuhde, lapsia ja yhteisiä pankkilainoja.
Kommentit (5)
Mun mielestä arvostus syntyy yleensä kun asettuu toisen asemaan aidosti - kulkee toisen kengissä noin niin kuin vertauskuvallisesti. Siihen ei pysty jos ei oikein tunne toista enää. Ei tajua miksi hän toimii niin tai näin.
Ja siihen auttaa vain avoin ja luottamuksellinen keskustelu.
Toinen juttu on, että välimatka voi auttaa myös. Kun katsoo toista vähän kauempaa, alkaa joskus nähdä selvemmin. Pitää olla erossa jotta voisi ikävöidä.
Ja yleensä ihminen alkaa arvostaa ns. itsestäänselvyyksiä vasta kun on menettänyt ne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toinen juttu on, että välimatka voi auttaa myös. Kun katsoo toista vähän kauempaa, alkaa joskus nähdä selvemmin. Pitää olla erossa jotta voisi ikävöidä.
Tämä on niin totta. Tapahtui meillä tänä vuonna, olimme tarkoituksellisesti erossa aika pitkään toisen pitkän matkan vuoksi ja kyllä se jälleennäkeminen ja elämä sen jälkeen on ollut aivan toista kuin sitä ennen. Joka päivä muistaa sen, että tuo on se jonka kanssa haluan olla.
Hyviä pointteja kyllä. Ajattelemisen aihetta antoivat.
Oma puoliso tuntuu vieraalta. Onko tämä nyt sitä klassista erilleen kasvamista? Jos ikävä toista kohtaan herättää ristiriitaisia tunteita, ikävää ja mielen keveyttä? Jos taas toisinaan ajattelee, että oma puoliso on juuri se oikea ja tuntuu hyvältä? Toisinaan valvoo yöllä miettimässä eroa? Mitä ihmettä? Mitä meille tapahtui? Ei meille pitänyt käydä näin.
On vaikea arvostaa toista jos toinen vaatii tiettyjä asioita, mutta itse ei panosta samaan ollenkaan. Tuntuu raskaalta olla aina se, jonka omasta hyvästä otetaan aina yhteiseen hyvään. Katkeruus alkaa nostaa päätään ja se pelottaa. Katkeruuden tieltä on vaikea päästä pois. Puhuminen ei auta, toinen ei kuuntele tai jos kuuntelee hermostuu koska joutuisi ottamaan myös vastuuta parisuhteesta ja yhteisestä hyvästä.
Ehkä minulla ei ole syytä olla arvostamatta kumppania? Vai voiko tällaiset tunteet täysin tyhjästä tulla?
Mä lähtisin tuossa kohtaan selvittämään parisuhteen plussat ja miinukset ja punnitsemaan onko miinuksille mitään tehtävissä,meillä oli ongelmana kunnioituksen puute alusta lähtien,molemmat sairastui vakavasti niin se toi kunnioituksen molemmin puolin,siitä lähtien oltu kiitollisia joka päivästä mikä yhdessä saadaan viettää.avoimuus on auttanut kaikissa ongelma tilanteissa,mikään asia ei ratkea jos niistä ei puhu.mikäli puolisosi ei puhu ei yhteiselo voi jatkua pitkään,kun olet jo katkeroitumassa kehottaisin miettimään ratkaisuksi asioita josta tule onnelliseksi.parisuhdeterapia toimii jos molemmat suostuu siihen,hyötyä on jo siitäkin jos vain toinen menee terapiaan.voimia päätöksiin,helppoa ei ole,mutta jokaisella on oikeus ja mahdollisuus tulla onnelliseksi
En osaa kyllä sanoa, kun kuulostaa siltä, että ainakin toinen osapuoli on muuttunut niin paljon.