Syyhy ei lähde - elämä pilalla?

Olen 24-vuotias nainen. Lomareissulla Aasiassa pelkäsin lutikoita kuollakseni. Niiltä vältyttiin, mutta mukaan tarttui odottamaton, vähintään yhtä vastenmielinen matkamuisto; syyhy.

Alunperin ihoni reagoin niin voimakkaasti, että lääkäri luuli kyseessä olevan tavallinen ihotuluhdus (en muista enää tarkempaa nimeä). Sain antibiootit, iho parani, mutta kutina ei kadonnut. Pian kuulinkin kaveriltani, että koko porukalla oli syyhy. Hain voiteen apteekista ja tein hoidon. Saamieni ohjeiden mukaan pesin kaikki vaatteeni (reissussa helppoa kun vain rinkallinen mukana), vaihdoin lakanat (sekä ennen rasvausta, että rasvausta seuraavana päivänä), lisäsin voidetta aina jos esim. pesin käteni jne. Olin todella tarkkana koko homman kanssa. Toistin hoidon viikon päästä.

Vaan kutina ei loppunut. Lääkäri ohjeisti vain odottelemaan, kuulemma kutinaa saattaa kestää jopa kuukauden. Kuukaudenkaan päästä kutina ei ollut kadonnut, ainoastaa pahentunut. Tässä vaiheessa olin jo Suomessa, joten kävin ensimmäistä kertaa suomalaisella lääkärillä. Sain ohjeeksi vielä toistaa rasvauksen kahdesti, jospa suomalainen voide toimisi paremmin.

Kutin helpotti. Kunnes syksyllä lopetin allergialääkkeiden syömisen. Kutina palasi, mutta tässä on mennyt jo lähes vuosi, joten ihoni on niin tottunut, ettei näppylöitä enää juurikaan tule. Kahdesti olen käynyt lääkärissä, mutta lääkäri sanoo, etteivät voi tehdä mitään, kun eivät näe eläviä syyhypunkkeja käsissäni. Työterveyslääkärillä vihdoin löysivät elävänkin yksilön ja sain suun kautta otettavan lääkkeen ja vihdoin luulin kaiken olevan hyvin.

Mutta ei. Taas sama alkamassa! Ja pahinta tässä kaikessa on, että ihoni alkaa haisemaan järkyttävältä todella nopeasti. En uskalla käydä enää missään. Olen aivan lopussa tämän asian kanssa. Sosiaalinen elämäni on täysin pysähtynyt, kahteen kuukauteen en ole uskaltanut mennä näkemään ketään. Olen todella sosiaalinen ja positiivinen ihminen tavallisesti, mutta pelkkä kaupassa käyminen on muuttunut käsittämättömän ahdistavaksi tapahtumaksi.

Eikö tähän oikeasti ole mitään apua? Joudunko viettämään loppuelämäni tällaisenä? Toivottavasti edes joku jaksaa lukea loppuun asti.