Onko kukaan irtisanoutunut töistä ilman tietoa uudesta työstä?

Hei AP!

Jos kuulut liittoon, saat ansiosidonnaista sen 3kk karenssin jälkeen. Eli jos rahaa säästössä, irtisanoudu ja sitten 3kk kuluttua hae liitolta ansiosidonnaista. Jos ei säästöjä 3kk:n varalle, säästä ja lähde kun rahat kasassa. Älä riko itseäsi huonossa työpaikassa. Et ole yksin, näitä on todella paljon.

T. Juristi

Itse irtisanouduin henkilökohtaisen avustajan työstä kolmantena työpäivänä, tein kuulema ennätyksen. Kestin pidempään kuin kukaan muu lähiaikoina. Irtisanoutumisen jälkeisellä viikolla sain sijaisuuden, joka venyikin viikosta useampaan kuukauteen.

Minulla kävi siis todella upea tuuri, mutta en olisi katunut irtisanoutumista tippaakaan vaikka en olisikaan saanut töitä. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on vähän sama pohdinta menossa kuin ap:lla. Työnkuvaani ollaan muuttamassa ja uhkana on että työmatkani pitenee 1,5-2 tuntiin eli edestakaista työmatkaa tulisi 3-4 tuntia päivässä. Ja siihen täysi työpäivä päälle. Töihin ja työmatkoihin menisi siis 11-12 tuntia päivässä. Työmatkakulut kasvaisivat, mutta palkka ei nousisi. En pahemmin ehtisi nähdä perhettäni. Terveyteni on reistaillut, mutta en pystyisi pitämään huolta kunnostani kun suurin osa päivästä menisi töissä tai työmatkalla. Olen vielä alalla, joka työllistää heikosti tällä hetkellä joten vaihtoehtoja on vähän. Mutta mikään työ ei ole perheeni tai terveyteni arvoinen.

Juuri tämä sama tilanne itselläni, täysin! 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitan lähinnä sen aikaa että löytää paremman työn. Kannattaako tuollaista riskiä ottaa?

Saako työttömyyspäivärahaa? Toimeentulotukea? Kun on loppu niin on loppu! Voisin olla sen aikaa lapsen kanssa kotona että löytäisin uuden työn. Sellaisen joka ei kuluttaisi viimeisiäkin rippeitä minusta ihmisenä ja voimavarojani.. En ole masentunut. Olen kyllästynyt työhöni.

Olen. Kolmen kuukauden karenssi tuli ja olin tietoinen siitä etukäteen. Mulla on vain yksi elämä ja jos on kiinni kolmesta kuukaudesta että voi muuttaa elämän suuntaa toiseen niin irtisanoudu. En ole katunut. Mitään ei kannata elämässä tehdä jos se pilaa sinun hyvinvointia suuresti tai on liian ylikuormittavaa. Terveys, se menee kaiken edelle. Muutos lähtee sinusta itsestäsi. Jos pidät koko ajan jalkaa ovenraossa entiseen esim. Työpaikkaan niin tuskin mitään suurempaa muutosta saat aikaan. Kun olet ns. Tyhjän päällä niin muutokseen on sinulla itselläsi parempi motivaatio ja voimiakin kuin että vaan valittaisi ja pysyisi vanhassa työssä. Ei siihen irtisanoutumiseen kuole. Mutta paska työ voi piltata koko elämäsi terveyttäsi myöten. Tsemppiä!

Tämä oli todella ihana viesti, tuli todella hyvä mieli.

ei-AP, mutta paskasta duunista pois lähtenyt.

Olen irtisanoutunut pari kertaa ja en todellakaan ole katunut noita kertoja! Antaa mennä vaan!

Vau, rohkeita ihmisiä täällä! :)

Mielenkiinnoista, ovatko lähipiiri ihmetelleet päätöstänne tai kritisoineet jollain tavalla?

Ap

En irtisanoutunut, mutta olen siirtyvät opintovapaalla. Vakituisessa työpaikassa oleva voi saada aikuiskoulutustukea ja ehkä jossain vaiheessa löytyy uusi työ. Nykyiseen työpaikkaan en aio palata opintovapaan päätyttyä. Ennemmin olen vaikka työtön kuin uudelleen rikon siellä mielenterveyteni.

Minäkin olen irtisanoutunut. Suunnittelin tekoa etukäteen, eli sain säästettyä ja pystyin elämään säästöillä karenssin ajan. Tosin silloin kun minä irtisanouduin, oli työttömyyskassassa ihan järkyttävät jonot ja taisi mennä neljä-viisi kuukautta ennenkuin rahaa alkoi oikeasti tulemaan. Toki ensin tuli hyvä summa takautuvasti. En tiedä voiko noin käydä tänä päivänä. Olin ensin noin vuoden työttömänä ja sitten  menin määräaikaiseen työhön. Määräaikaisen jälkeen olin taas vuoden työtön kunnes sain vakipaikan.

Nyt taas harkitsen samaa, on v-tuskäyrä sen verran korkealla. Taas olisi säästöjä mitä käyttää lepäämiseen ja asuntolainaakin enää muutama vuosi jäljellä (eli voisin maksaa ansiosidonnaisen aikan pois). Muutenkin tilanne olisi minulla hyvä, eli ei lapsia mutta mies jakamassa kulut. Ollaan puhuttukin tilanteesta miehen kanssa ja hän suhtautuu asiaan positiivisesti. Tuki myös edellisellä kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Vau, rohkeita ihmisiä täällä! :)

Mielenkiinnoista, ovatko lähipiiri ihmetelleet päätöstänne tai kritisoineet jollain tavalla?

Ap

Kyllä on ihmetelty ja pidetty hulluna. No, hullu varmaan olinkin, sillä työterveydessä todettiin työuupumus eikä edes enää aivan lievä sellainen. Työuupumukseen ei muuten saa palkallista sairaslomaa, diagnoosi pitää olla jokin muu.

Mutta kuten joku jo sanoi, mikään työ ei ole sen arvoinen, että kannattaisi uhrata terveytensä. Menetettyä mielenterveyttä on vaikea saada takaisin ja se vasta hankaloittaakin työllistymistä. Täytyy osata viheltää peli poikki siinä vaiheessa, kun on vielä toimintakykyinen, koska silloin uusien töidenkin etsiminen onnistuu paremmin.

Joskus on pakko jos vituttaa.

Olen tehnyt kahdesti.... parikymppisenä laman jälkimainingeissa v 97 olin tehtaassa töissä ja vihasin sitä työtä sydämeni pohjasta. Vierestä moni työkaveri pääsi toimistopuolelle mutta itse en, vaikka yritys kasvoi ja palkkasi koko ajan toimiston puolelle väkeäja olin lukenut itseni yo-merkonomiksi. Otin lopputilin ja jäin tyhjän päälle kunnes sain 3 kk päästä töitä toimistosihteerinä eli sain alaani vastaavaa hommaa. Stressaavaa aikaa se oli, varsinkin kun poikaystävä jätti samaan syssyyn ja lensin pois yhteisestä asunnostamme.

Toinen kerta oli kun lähdin menolippu taskussani Espanjaan ... käytännössä lähdin tyhjän päälle vaikka töihin sinne meninkin ( surkealla palkalla ) Molemmat ratkaisuja joita en kadu pätkääkään.

Minä olen, mutta minulla oli terveydelliset-henkiset ja fyysiset syyt takana. Eli olin raskaana(2.) ja pelkäsin siinä työpaikassa jossa piti yksin olla vastuussa ja oli raskas työ. Pyysin siirtoa toiselle osastolle missä ei olisi tarvinnut yksin tehdä työtä,koska minulla oli jo kovia supistuksia ja 1. raskauden aikana jouduin sairaslomalle supistusten vuoksi viikolla 29. No esimies sanoi että ole siinä niin kauan että joudut sairauslomalle kun ei ole osoittaa muuta työtä. No en uskaltanut ja otin lopputilin. Parin viikon kuluttua pääsin kuitenkin toiselle osastolle töihin ja siitä neljän viikon kuluttua kohdunsuu aukesi ja tuli supistukset.

Vauvan syntymän jälkeen me muutettiin paikkakuntaa, ja välillä olin työssä, työttömä ja opiskelin.

Sitten muutaman vuoden kuluttua paluumuuttajina takaisin synnyin seudulle ja palasin just samankaltaiseen työhön kuin tuossa eka kappaleessa. Ja sain vaki paikan. Otin kyl siitäkin sitten lopputilin henkisen väkivallan ja pelon takia. 

Nyt olen eri ammatissa kun opiskelin välillä, vaki työ ja tätä on kestänyt 10 vuotta.

En kyllä enää ihmettele Suomen työttömyyslukuja, kun näitä lukee. Jengi ylpeänä kertoo, miten sanovat itsensä irti kun ei vain huvita. Liekö sama jengi, joka tulee sitten raivoamaan, ettei työttömyys ole työttömien oma vika. Usein ehkä ei - mutta tuntuu näitä vapaaehtoisia työttömiäkin aika tavalla riittävän. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen irtisanoutunut. Suunnittelin tekoa etukäteen, eli sain säästettyä ja pystyin elämään säästöillä karenssin ajan. Tosin silloin kun minä irtisanouduin, oli työttömyyskassassa ihan järkyttävät jonot ja taisi mennä neljä-viisi kuukautta ennenkuin rahaa alkoi oikeasti tulemaan. Toki ensin tuli hyvä summa takautuvasti. En tiedä voiko noin käydä tänä päivänä. Olin ensin noin vuoden työttömänä ja sitten  menin määräaikaiseen työhön. Määräaikaisen jälkeen olin taas vuoden työtön kunnes sain vakipaikan.

Nyt taas harkitsen samaa, on v-tuskäyrä sen verran korkealla. Taas olisi säästöjä mitä käyttää lepäämiseen ja asuntolainaakin enää muutama vuosi jäljellä (eli voisin maksaa ansiosidonnaisen aikan pois). Muutenkin tilanne olisi minulla hyvä, eli ei lapsia mutta mies jakamassa kulut. Ollaan puhuttukin tilanteesta miehen kanssa ja hän suhtautuu asiaan positiivisesti. Tuki myös edellisellä kerralla.

Olipas hyvä tarina. Plus tässä näkee, että työttömyydestäkin selviytyy. Asenteesi on ollut upea!

Vierailija kirjoitti:

En kyllä enää ihmettele Suomen työttömyyslukuja, kun näitä lukee. Jengi ylpeänä kertoo, miten sanovat itsensä irti kun ei vain huvita. Liekö sama jengi, joka tulee sitten raivoamaan, ettei työttömyys ole työttömien oma vika. Usein ehkä ei - mutta tuntuu näitä vapaaehtoisia työttömiäkin aika tavalla riittävän. 

Ole kiltti ja poistu ketjusta. Et voi tietää mitä ihminen käy läpi elämässään. Työ on niin pieni osa elämää ja se, jolle toisten asiat ovat oman ylemmyydentunnon nostate, omistaa todella pienen ja säälittävän elämän.

Lisää kokemuksia? Mäkin tahdon kuulla!

Miten olisi vuorotteluvapaa?  Täytätkö sen ehdot.  Saisit aikaa etsiä uutta työpaikkaa ja päiväraha juoksisi.

Varsinkaan perheellisen ei pitäisi näinä aikoina, jolloin on hirveästi ihmisiä työttömänä, sanoa itseään irti pelkästään sen vuoksi että työ tympäisee.  Kyllä se uusi työpaikka pitää etsiä ensin, ellei ole niin rikas että palkasta ei ole väläi tuleeko sitä vai ei.

Tietysti jos on esim. kiusattu töissä tai niin hirveä tilanne että ei pysty olemaan, niin sitten tietysti on tilanne toinen.  Karenssin jälkeen saat päivärahaa, jos kuulut liittoon ja täytät liitossaolon ehdot.  Kun itse sanoo itsensä irti, on ensin karenssi ja sitten vasta alkaa päiväraha.  Eli muutaman kuukauden joudut taiteilemaan ilman päivärahaa.  

Irtisanouduin nuorena kesän jälkeen töistä, joka oli ulkotyötä ja aika raskasta matkoineen n. 10 tuntia.  Asuin kyllä vielä kotona, joten ei haitannut kun katto ja elatus oli vanhemmiltani.  Sain sitten työtä juuri ennen kuin tuo 3 kk:n karenssi kului loppuun, eli en ehtinyt saada yhtään päivärahaa.  Sain siistin siätyön eli kannatti irtisanoutua.  Sain työn kulkemalla firmasta firmaan, pankista, pankkiin papereineni kyselemässä työtä.  Olisin sitten saanut toisenkin työn, eli kyllä kovalla työllä saa.  Silloin voi mennä ovesta sisään ja kysyä henkilöstövastaavaa ja päästä puheille.  Ehkä pienissä firmoissa/liikkeissä nytkin.

Ei nuo palkattomat vapaat anna samanlaista irtautumisen tunnetta, kuin irtisanoutuminen.

Kyynistyneet juoruakat alkavat vain puhua paskaa ja paluuhetki samaan tunkkaiseen hiekkalaatikkoon on entistä vaikeampi.

Sattuisko paikalla olemaan ketään, jolla olisi omakohtaista kokemusta Postin Uusi Polku-ohjelmasta? Houkuttelisi kyllä nyt enemmän kuin koskaan.

Nim. Toinen lopullisesti työhönsä kyllästynyt.

Kiinnostaa, mitä työtä teette / teitte totaalisen kyllästymisen aikoihin?

Esimiestöitä vai toimihenkilönä? Vai suorittavaa työtä?

Itse olen ollut muutaman vuoden myös jumissa työssä, joka ei juurikaan vastaa koulutustani, mutta haen jatkuvasti töitä siltä toiselta sektorilta. olen myös hakenut kouluihin keväisin, tuloksetta. :( osasyynä varmasti työn kuormittavuus eli pääsykokeisiin lukeminen on ollut vähäisempää kuin olisi pitänyt.

Teen raskasta esimiestyötä vuorotyössä, joka on alkanut kuormittamaan minua totaalisesti. Juuri laskin, että viimeisin yhteinen vapaapäivä mieheni kanssa oli neljä viikkoa sitten. Vaikka teen itsekin esimiestyötä, en päätä itse työvuoroista, eli olen niin sanotusti 'pikkupomo'. Toiveet kyllä huomioidaan, mutta viikonloppuvapaita nyt ei voi toivokaan enempää kuin kerran kuussa. En haluaisi enää pitää edes titteliäni, jolloin voisin lopettaa 'roolin vetämisen' työpaikalla eikä olisi niin paljon vastuutua, mutta en usko, että se olisi mahdollista enää tässä vaiheessa. Teen kuitekin työni hyvin enkä haluakaan tehdä työtä huonommin, koska siinä vaiheessa saisin varoitukset ja potkut omien virheideni vuoski . Se olisi kaikista huonoin vaihtoehto. 

Tässä sitä sitten roikutaan, katsotaan millon sitä uskaltaisi irtisanoutua kokonaan.