Yritys menossa nurin - miten kestää häpeä?
Anonyymi avautuminen.
Olen ollut toiminimiyrittäjä nyt viiden vuoden ajan. Ensin sivutoimisesti, kunnes päätin laajentaa toimintaani, heittäytyä täyspäiväiseksi ja avasinpa vielä toimitilan/liikkeenkin. Alaa en nyt tässä kerro sen tarkemmin.
Olen periaatteessa tehnyt kaiken oikein. Joitain hyviä vakioasiakkaita minulla on, mutta kokonaismyynti ei vain kertakaikkiaan riitä toiminnan jatkamiseen. Markkinointiin ja uusasiakashankintaan ei ole enää rahaa (tai lainaa) laitettavaksi.
Ja jossain vaiheessa on kohdattava totuus. Kun liiketoimintaa on ollut jo näinkin pitkään, niin homman pitäisi jo toimia paremmin.
Nyt näyttää siis siltä, että palaan takaisin palkkatöihin ja yrittäminen saa jäädä. Ja päällimmäinen tunne on HÄPEÄ. Häpeä siitä, etten onnistunutkaan, vaikka ennen toimitilan laittamista tulevaisuus näytti todella valoisalta. Ja kyllä, tuolloin kaverit, tutut ja tuntemattomatkin ihmiset olivat kovin kiinnostuneita palvelustani ja kannustivat eteenpäin, mutta eipä kiinnostus ja arvostus elätä ketään, jos myyntiä ei tule.
Konkurssia tai luottotietojen menetystä ei ole luvassa, koska aikomuksena on lopettaa ajoissa. Silti hävettää niin uskomattoman paljon, että en haluaisi julkaista tietoa yritystoiminnan lakkaamisesta yhtään missään.
Kohtalotovereita, saman kokeneita?
Kommentit (40)
Olen saman kokenut. Myin asiantuntijapalvelua vähää vaille viiden vuoden ajan, kunnes oli pakko myöntää että en pärjää. Lopeta ajoissa. Itse yritin tekohengittää liian pitkään ja maksan sitä laskua edelleen, seitsemän vuotta yrityksen lopettamisen jälkeen.
Häpeään ei kuole eikä sinulla oikeasti ole edes syytä häpeään. Olet ainakin yrittänyt!
Itse aion vielä kokeilla uudestaan kunhan saan nuo vanhat velat maksettua ja luottotiedot takaisin.
Ota oppimiskokemuksena. Jos vielä joskus yrityksen perustat, tiedät tasan tarkkaan miten ei kannata tehdä.
Sitä paitsi, esim. Usassa muutama konkurssi antaa uskottavuutta. Ei kannata hävetä!
Pää rohkeasti pystyyn ja selkä suoraksi! Nyt on kovat ajat ja yrittäjällä kovemmat. Se nykyään ei ole niin häpeän paikka kun ja jos yritys ei kannata. Jos joku kysyy sanoo vaan suoraan ettei kannata, monet yritykset sulkee ovet kun ihmiset .. Ei vaan ole rahaa! Jos on tilataan ulkomailta! Verotus! Nyky päivänä yrittäjyys on aika riskiä. Sä teit kaikkes ja parhaasi yritit! Se on tärkeintä!!!! :) älä lannistu!
Hyvä, että ymmärrät lopettaa ennen konkurssia, mutta ei konkurssikaan ole este kaikille. Tunnen yrittäjän, joka on nuorempana tehnyt konkurssin ja nyt pyörittää vaimon nimissä isoa bisnestä.
Omassa lähipiirissä nurin mennyt yritys ei ole häpeä vaan kokemuksen laajentaminen luetaan ansioksi. Tosin löytyy myös aika monta sarjayrittäjää. Hyvä, että ajattelit lopettaa ajoissa.
Olen pahoillani puolestasi. Minulla ei ole tuollaista kokemusta, mutta olimme mieheni kanssa vaarassa menettää talomme, kun jouduimme molemmat odottamatta työttömäksi. Muistan tuon häpeän tunteen. Tuo tilanne oli muutenkin erittäin stressaava joten häpeän tunne siihen päälle oli kamalaa. Nykyään meillä on kaikki hyvin ja vain ihmettelen miksi tunsin häpeää. Ainakin tuo tilanne opetti tuntemaan myötätuntoa ihmisiä kohtaan, enkä kyllä taatusti tunne vahingoniloa kenenkään huonosta tilanteesta.
Sitä voit hävetä että aloit yrittäjäksi. Ei sitä ettet pärjännyt.
Muiden suhtautuminen on pitkälti kiinni omasta asennoitumisestasi. Sanot kaikille reippaasti, että ei, tämä liiketoiminta ei kannattanut. Että oli tosi kiva kokeilla sitä.
Olen yrittäjä, ja vannon, että minä ja yrittäjäkaverimme emme ylenkatso ketään, joka panee pillit pussiin. Vaikeita aikoja on kaikilla, ja kuten tuossa ylempänä sanottiin, monesti on viisautta todeta tilanne ajoissa ja toimia lopettamisessakin jämäkästi ja pystypäin.
Kuten moni muukin on täällä jo sanonut, niin ei mitään syytä hävetä! Ajat ovat kovat yrittäjille nyt. Eikä sinun tarvitse kellekkään avata syitä miksi lopetit.. Kerrot vaikka, että menetit intohimosi ja sinulla oli erilainen käsitys yrittämisestä yms.. Palkkatyöläisenä on oikeasti niin paljon helpompaa. Yritys on siinä 24/7, ei pääse tavallaan koskaan töistä kotiin..
Aivan turhaa kuluttaa energiaa häpeän tunteeseen.
Ei kannata hävetä mitään! Olet kokemusta rikkaampi ja kun olet toisella töissä, on aikaa miettiä uutta toimintatapaa tai uusia tuotteita. Ja eiku uutta matoa koukkuun vaan!
Hienoa, että yritit! Ei ole mitään syytä tuntea häpeää, jos olet tehnyt kaiken "oikein", eikä epäonnistuminen johdu jostain pakollisten maksujen välttelystä tmv. epärehellisestä. Ylipäänsä Suomessa tuntuu siltä, että häpeää tuntevat eniten ne, joiden ei missään nimessä pitäisi.
Jos kuitenkin oman epäonnistumisen myöntäminen ihmisille on kova paikka, niin jokainen ymmärtää, jos sanot vain, että palkkatöihin palaaminen sopi nykyiseen elämäntilanteeseen paremmin. Onhan se eri asia olla töissä 8 tuntia päivässä ja hoitaa perhekuviot sen päälle, kuin olla yrityksessä kiinni 24/7 ja yrittää sillä aikataululla samaa.
Ei todellakaan mikään häpeä vaan kunnia, että olet lähtenyt joskus rohkeasti yrittämään. Maailmalla yrityksen kaatumisen kokemusta pidetään vankkana kokemuksena eikä luuserin merkkinä. Pää pystyyn ja arvosta itseäsi!
Kun katselee nykyään tyhjiä liikkeitä ja tyhjiä liiketiloja, ihmetyttää vaan että kuinka yksikään liiketoiminta voi kannattaa.
Ei sinulla minunkaan mielestä ole mitään hävettävää. Päinvastoin, on hienoa että yritit, homma ei ollut ihan tarpeeksi kannattavaa ja nyt lopetat. Minusta on tyylikästä ajaa bisnes hallitusti alas ilman sotkuista konkurssia ja suuria velkoja. Saat jatkaa elämääsi puhtaalta pöydältä.
Kuules, ei se ole yrittäjä eikä mikään, jollei ole yhtä konkurssia kokenut!
Sinä olet ollut rohkea, olet yrittänyt. Kaikki hei kaatuu, mutta vaan sankarit (tai elokuvapahikset) nousee ylös!
Voi kiitos kaikille vastanneille kannustuksesta. Tuli heti 100% parempi fiilis :) AP
P.S. Ehkä osittain tässä "häpeän" tunteessa on mukana myös ihan rehellisesti omaa pettymystä siitä, että toiveikkain odotuksin aloitettu toiminta ei lopulta kannattanutkaan.
Häpeät? Mitä? Miksi pitäisi olla yrittäjänä lopun ikää, jos kerran on ollut.
Hienoa, jos sulla on työpaikka odottamassa. Yrityksiä myydään ja lopetetaan ja työpaikkoja vaihdetaan ihan muistakin syistä, kuin sitä, että ei kannattanut. Eihän sun tarvi kaikille sanoa, että perseelleen meni, vaan, että haluat nyt muuta. Voithan vielä yrittää joskus paremmalla idealla, parempaan aikaan tai paremmassa paikassa.
Olisit perustanut yrityksesi sellaiseen maahan, jossa yksi epäonnistuminen ei ole ikuinen häpeä ja kaiken loppu, vaan välivaihe ja ponnistuslauta seuraavaan yritykseen.