Miksi joku masentuu sen takia ettei pääse töihin?

Kun ei pääse tekemään mitään, eikä ole rahaa ostaa terveellistä ruokaa, tai harrastaa liikuntaa, tai ostaa vaatteita, jos ei käy töissä. Sen takia, että pystyy kuluttamaan on käytävä töissä! Jos ei käy töissä, tai ei edes puuhastele vapaa-ajalla mitään, niin se käy psyykkeen päälle

Minua masensi tunne siitä etten kelpaa ja se että olin opiskellut diplomi-insinöörin tutkinnon "turhaan." Rutiineja ja työyhteisöä en kaivannut, koska oloni ei helpottanut kun pääsin vuokrafirman kautta keikkasiivoojaksi. Se ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta kuin puhelinmyyjän työ.  Minulle ei riittänyt että minulla on vaan joku työ.

Ei kannata masentua vaan panostaa harrastuksiin ja tedä vapaa-ajasta entistä laadukkaampaa ja ties vaikka tästä koituisi vielä sivutuloja tai jopa leipätyöksi, kuten on käynyt joillakin muillakin.

Näin on, ei työllistymisen/työttömyyden varaan kannata omaa minäkuvaansa rakentaa. Jokainen on oma ainutkertainen ihminen, jolla on oma tie kuljettavanaan. Pohdi, mistä pidät, mikä kiinnostaa, mikä tuo sinulle tyydytystä ja hyvää oloa. On paljon muutakin kuin palkkatyö. Hyväksyä toki täytyy rajaehdot rahan suhteen, mutta luovasti uudella tavalla ajatellen voi hyvinkin keksiä ratkaisun.

Itseään ei tässä maailmantilanteessa kannata syyllistää, se ei vie eteenpäin. Eikä kannata syyllistyä joutavista  parjauksista, mitä julkisuudessa näkee. Pidä omasta arvostasi kiinni. Et ole millään lailla huonompi tai vähäarvoisempi ihminen, vaikka toisaalla joku niin yrittää väittää. Piupaut sille. 

Olisi todella elämänlaatua kohottavaa saada sellainen työ, jossa on mielellään ja josta vielä maksetaankin. 👍👍👍 Eikä tarttisi ikinä enää yhteiskunnan tukia, vaan seisoisi omilla jaloillaan. Sitä päivää odotan kuin nousevaa kuuta.

Jos vaikka työpaikkaromanssi meni sivu suun kun ei päässyt työpaikalle?

No huolettaa se millä elää työttömänä. 

Siis mitä ne ADHD oireet oikein käytännössä ovat?

Miten ne näkyy ihmiselle itselle? Miltä ne tuntuu?

Ja miten ne näkyvät ulkopuolisille, siis muille?

Kipuja?  Huimausta? Pahoinvointia / oksentelua?

Vierailija kirjoitti:

Minua masensi tunne siitä etten kelpaa ja se että olin opiskellut diplomi-insinöörin tutkinnon "turhaan." Rutiineja ja työyhteisöä en kaivannut, koska oloni ei helpottanut kun pääsin vuokrafirman kautta keikkasiivoojaksi. Se ei kuitenkaan tuntunut niin pahalta kuin puhelinmyyjän työ.  Minulle ei riittänyt että minulla on vaan joku työ.

Minuakin masentaa se, että insinöörikoulutuksesta huolimatta en vaan kelpaa. Kouluttamattomana ajattelisi, että vika on siinä, ettei ole koulutusta, mutta tässä asemassa vika ei ole missään muussa kuin minussa itsessäni. 

Mua vaivaa myös aika kova ulkopuolisuuden tunne, kun entiset opiskelukaverit puhuvat keskenään työkuvioistaan eikä mulla ole niihin oikein mitään sanottavaa. Linkedinin selaaminen tuntuu siltä kuin katselisi ulkona ikkunan takana, kun muut juhlivat ja kilistelevät maljojaan eivätkä halua mua mukaan.

Ei ole siis kyse ainoastaan siitä, että ei ole työtä, vaan tähän liittyy paljon syvällisempikin aspekti. Huonouden ja ulkopuolisuuden tunne.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata masentua vaan panostaa harrastuksiin ja tedä vapaa-ajasta entistä laadukkaampaa ja ties vaikka tästä koituisi vielä sivutuloja tai jopa leipätyöksi, kuten on käynyt joillakin muillakin.

Panostaa harrastuksiin, kun ei ole senttiäkään rahaa?

Minua masentaisi pahasti jos menettäisin työni enkä löytäisi uutta. Minulla ei ole mitään elämää työpaikan ulkopuolella eikä juuri ihmiskontakteja. Työ antaa päivärytmin ja minua arvostetaan ilmeisesti jonkinverran työpaikalla. Ainoat ihmiset jotka edes joskus pitää yhteyttä on työpaikalta ja ainoat jotka huolestuisi jos minusta ei kuuluisi hetkeen.

Mulla on täysin arvoton olo eikä ole mitään taloudellisia resursseja enää harrastaa eikä tehdä mielekkäitä asioita. Joten tilanne on perseestä. Haluan töihin ja olen hakenut lukemattoman moneen eri paikkaan. Jos ei natsaa niin sitten jään syrjäydyn kokonaan ja tipun toimeentulotukea koska joudun ulosottoon.

Masennuin 10v sitten kun menetin työpaikan. Kävin tapahtuneen perusteellisesti läpi. Olin rakentanut identiteettini työn kautta. Ei ikinä enää samaa virhettä. Kysy itseltäsi kuka olet ja mikä on itsellesti tärkein arvo? Mulle paljastui, että se on itselleni vapaus.

Ei se työttömyys itessään vaan se rahanpuute

Olin aika pitkään työttömänä. Jostain syystä en koskaan masentunut vaan jaksoin tarmokkaasti hakea. Hakemus tai pari oli koko ajan vetämässä => toiveikas fiilis. Vähän niinkuin täyttää lottokupongin...entä jos....

Olin ammattitaitoinen ja koulutettu ihminen Helsingissä enkä silti saanut työtä yli kahteen vuoteen. Kehityin aika hyväksi hakijaksi ja haastatteluissa pärjäsin mainiosti - mutta yleensä joku nuorempi, eikä missään nimessä työtön, nappasi paikan 

Sain aikani kulumaan mahtavan hyvin. Puuhailin kotona, laitoin perheelle puurot ja kävin kaupassa, kuntoilin ja kävin salilla, kävin kirjastossa ja luin, ja seuratoimintaan jäi aikaa. Tutut lakkasivat kysymästä. Mutta kaupungilla hävetti, välttelin vanhoja kollegoita. 

Lopulta otin vastaan hanttihomman jossa palkka oli vain puolet siitä mitä olin ennen saanut - kun ei osaamispääomani kerran ollut minkään arvoista niin tehdään nyt sitten tätä. Opin nopeasti, pärjäsin. 

Pahinta on se ulkopuolelle jääminen. Toisilla on mukavaa keskenään ja itse joudut katsomaan sivusta, kun he tekevät yhdessä omia töitään ja kehuskelevat työelämän saavutuksillaan. Ne toiset vielä huutelee sieltä, että sua ei huolita ja sä et kelpaa, kun oot niin tyhmä ja huono!

Odottakaas vaan kun tekoäly vie kaikki näppiksen kautta ansaitsevien työt. Siinä sitä sitten vasta masentujia riittääkin...

              nautin olemassaolostani     rakastan elämää