Nalkutatteko miehellenne?

Tosi omituinen kysely. Monesta kohdasta puuttui sopiva vaihtoehto tai oli laitettu jonkin sortin piiloväite mukaan.

4) Miksi minun pitäisi kiittää miestä siitä, että hän on hoitanut lasten iltarutiinit? Onko oletuksena, että mies kiittää vastavuoroisesti minua päivittäin, kun annan ruokaa lapsille, siivoan, pyykkään, pyyhin nokan ja pepun jne.?

7) Emme pyytele anteeksi vaan annamme tilanteen rauhoittua itsestään ja sitten jatkamme arkea. Se ei liity mitenkään siihen, kumpi oli "oikeassa".

9) Minä saatan sanoa, että muutan itse pois. Tämä talo on miehen nimissä. Joskus ottaa päähän niin helvetisti, että sanon suoraan, että jonakin päivänä mies huomaa olevansa yksinhuoltaja. Pahimpina aikoina surffaan etuovi.comissa ja etsin itselleni sopivaa kaksiota.

10) Meillä ei ole ns. vaikeita asioita. Siis mitään sellaista, mistä emme pohjimmiltaan voisi puhua. Me kunnioitamme esim. toistemme poliittista ja uskonnollista vakaumusta ja meillä on samat kasvatusperiaatteet eikä niistä ole mitenkään vaikea puhua.

11) Me emme loukkaa toisiamme henkilökohtaisuuksilla. Riitamme syntyvät siitä, kun mies ei käyttäydy odotetulla tavalla, eikä siinä ole mitään henkilökohtaista.

12) Vietämme aina kaikki juhlapyhät kotona perheen kesken. Tästä asiasta keskusteltiin ensimmäisen yhteisen joulun koittaessa ja molemmat halusimme tehdä näin. Asiasta ei ole tarvinnut tapella.

Meillä on niin erilaiset siisteyskäsitykset, että siitä lähinnä syntyy riitaa. Olen luopunut toivosta nalkutuksen suhteen ja päätynyt kirjoittamaan miehelle listan, jota hän noudattaa päivittäin ennen töihin lähtöä (tyhjennä ja huuhtele kahvipannu, avaa verhot, sammuta valot, laita lapselle lapaset, vie kalsarit pyykkikoriin, lukitse ovi). Minä lähden aamulla ensimmäiseksi, ja joskus kun saavun kotiin töistä ja huomaan, että verhot on edelleen ikkunan edessä, kahvinkeitin hyytyneenä aamukahvista ja ulko-ovi on auki, meinaa hermo mennä. Sitten kun lähden hakemaan lasta hoidosta ja huomaan, että taas lapsi nököttää pihassa päiväkodin varalapaset kädessä, on huumori todellakin loppu. Mies siis vie jonkun kerran kuussa lapsen aamulla hoitoon.

Siivoaminen oma-aloitteisesti on pelkkää toiveunta.

Pyrin siihen etten nalkuttaisi tyhjänpäiväsistä asioista, koska ei siitä edes ole hyötyä pidemmän päälle. Jos mies tekee jonkun huonosti, sama tehä se itte. Jos hän tekee räikeän virheen vaikka lapsen hoidossa, silloin kyllä sanon. Mutta jos kyseessä on se että lajittelee pyykit väärin, olen hiljaa.

Meillä ei kumpikaan nalkuta, luojan kiitos. Kumpikin todella haluamme olla tässä suhteessa, joten kompromissejä tehdään aktiivisesti ja keskustellaan siitä miten asiat hoidetaan niin että kumpikin on tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Riitamme syntyvät siitä, kun mies ei käyttäydy odotetulla tavalla

:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riitamme syntyvät siitä, kun mies ei käyttäydy odotetulla tavalla

:D

Oletko nähnyt märehtivää lehmää laitumella? Sellaista, joka jauhaa vatsasta nousevaa puoliksi sulannutta ruohotupsua tyhjä katse silmissään, häntä välillä heilahtaen? Se on minun mieheni. Hänestä ei saa irti minkäänlaista riidanpoikastakaan, hän on aina niin helvetin saamattoman lörö.

Joskus raivoni kiehahtaa nollasta sataan jo siitä, kun hän ei saa lasta syömään ruokaansa tai kun hänelle pitää erikseen sanoa, että käy putsaamassa lapsen paskaperä tai voisitko viedä roskat tai mitä jos imuroisit edes kerran tänä vuonna. Mitä lauhkeampi hän on, sitä raivokkaammaksi muutun. Hänen puolustuksensa on, että ei hän HUOMAA asioita, hänelle täytyy SANOA niistä erikseen. Voi saatanan perkele.

Kerran odotin kaksi viikkoa, että hän veisi keittiön roskikset. Nostin täyttyneen roskapussin toisensa perään jääkaapin oven eteen ihan vain nähdäkseni, missä kohtaa hänellä alkaa raksuttaa. Hän vain siirteli niitä mättöä hakiessaan. Siihen ehti oikeasti kertyä VIISI roskapussia, ennen kuin minulla katkesi pinna ihan totaalisesti.