Lue keskustelun säännöt.
Voiko kaverille sanoa että hänen lapsensa ovat normaaleja (eikä "erityisiä")?
20.11.2016 |
Olen vuosia ymmärtänyt ja tukenut (henkisellä ja konkreettisella avulla) ystävääni, jolla on kauhean rankkaa lastensa kanssa. Lapset ovat kaverini mukaan ylivilkkaita, ahdistuneita, masentuneita, aggressiivia, impulsiivisia, erityisherkkiä, käytöshäiriöisiä yms. Mitään varsinaisia diagnooseja ei ole, mutta ovat kyllä käyneet perheneuvolassa parinkin lapsen asioissa, mutta sielä eivät ole saaneet apua.
Minun ongelmani on tässä: Minusta hänen lapsensa ovat ihan normaaleja lapsia. Ihan samalla tavalla meidän lapsemme joskus itkevät, huutavat, pomppivat jne. enkä ole ajatellut että meidän lapsilla olisi adhd, masennus tai käytöshäiriö. Kaveri kuitenkin valittaa kuinka muut eivät ymmärrä miten rankkaa heillä on kun on neljä erityislasta. No, mun mielestä neljä LASTA on jo rankkaa, ei tarvitse olla mitään erityistä.
Miten voisin kaverin arjen rankkuutta vähättelemättä sanoa että mun mielestä hänen lapsissaan ei ole mitään vikaa? Vai pidänkö vain ajatukset ominani etten vähättele toisen ongelmaa? Vai olisiko tuosta mielipiteestäni jotain hyötyä?
Näemme siis saman tilanteen ihan eri tavoin. Esim. kyläilyreissulla kaveri on ihan ahdistunut kun "taas lapset käyttäytyivät niin huonosti" enkä mä nähnyt kyläreissulla mitään ihmeellistä. Esim. leikistä pientä riitaa, joka kuitenkin pian saatu sovittua lasten kesken.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Kaverisi on selvästi näitä äitejä, jotka eivät viitsi kasvattaa, vaan pesee kätensä koska lapsilla on "diagnoosi". Sitten kädet levällään voivottelee elämän rankkuutta kun on niitä erityislapsia ja mitään ei sille mahda.
Tiedän tapauksen, jossa lapselle lätkäistiin diagnoosi (rahalla saa) ja laitettiin erityisluokalle. Opettaja totesi, ettei lapsessa ole muuta vikaa kuin kasvatuksen puute.
En usko et rahalla ostetaan diagnooseja. Kyllä terveydenhuolloin ammattilaisilla on vastuu siitä mitä tekevät. Haiskahtaa pahasti tämä. Kerro minkä diagnoosin saa nykyään rahalla ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini lapset on kyllä ihan hyvin käyttäytyviä ja hyvin kasvatettuja, siitä tässä ei ole kyse. Vanhemmat tekevät paljonkin lastensa kasvattamisen eteen ja siksi juuri kokevat sen todella raskaaksi.
Silloin tällöin kerron lastemme "hankaluudesta" (juuri niitä sata kertaa käskemisiä ja itkupotkuraivareita), mutta jotenkin tuntuu että kaverini pitää tuotakin hänen ongelmiensa vähättelynä. Siis vähän sama kun toinen kertoisi sairastavansa syöpää ja toinen valittaisi hänelle että itsellä on nuha.
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverisi on selvästi näitä äitejä, jotka eivät viitsi kasvattaa, vaan pesee kätensä koska lapsilla on "diagnoosi". Sitten kädet levällään voivottelee elämän rankkuutta kun on niitä erityislapsia ja mitään ei sille mahda.
Tiedän tapauksen, jossa lapselle lätkäistiin diagnoosi (rahalla saa) ja laitettiin erityisluokalle. Opettaja totesi, ettei lapsessa ole muuta vikaa kuin kasvatuksen puute.
En usko et rahalla ostetaan diagnooseja. Kyllä terveydenhuolloin ammattilaisilla on vastuu siitä mitä tekevät. Haiskahtaa pahasti tämä. Kerro minkä diagnoosin saa nykyään rahalla ?
Jos tuo luulee, että yksityisellä käyminen on diagnoosin hankkimista rahalla. Nopeuttaa se asioita, mutta ei muuta lopputulosta. Ne on yleensä samat lääkärit vielä töissä molemmilla sektoreilla.
Ikävää siinä mielessä et tuo asenne välittyy pakosti lapsillekin... Toivottavasti tajuavat itse jossain vaiheessa elämää olevansa kelvollisia ja kunnollisia sellaisina kuin ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverisi on selvästi näitä äitejä, jotka eivät viitsi kasvattaa, vaan pesee kätensä koska lapsilla on "diagnoosi". Sitten kädet levällään voivottelee elämän rankkuutta kun on niitä erityislapsia ja mitään ei sille mahda.
Tiedän tapauksen, jossa lapselle lätkäistiin diagnoosi (rahalla saa) ja laitettiin erityisluokalle. Opettaja totesi, ettei lapsessa ole muuta vikaa kuin kasvatuksen puute.
En usko et rahalla ostetaan diagnooseja. Kyllä terveydenhuolloin ammattilaisilla on vastuu siitä mitä tekevät. Haiskahtaa pahasti tämä. Kerro minkä diagnoosin saa nykyään rahalla ?
Jos tuo luulee, että yksityisellä käyminen on diagnoosin hankkimista rahalla. Nopeuttaa se asioita, mutta ei muuta lopputulosta. Ne on yleensä samat lääkärit vielä töissä molemmilla sektoreilla.
Jännä harhaluulo et sieltä yksityiseltä tilataan mitä halutaan ku jostain ravintolasta. Ei se niin toimi. Pysykää poissa yksityiseltä, jotka ette tätä ymmärrä. Ei siellä kaivata näitä "mutku mä olen maksava asiakas"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaverini lapset on kyllä ihan hyvin käyttäytyviä ja hyvin kasvatettuja, siitä tässä ei ole kyse. Vanhemmat tekevät paljonkin lastensa kasvattamisen eteen ja siksi juuri kokevat sen todella raskaaksi.
Silloin tällöin kerron lastemme "hankaluudesta" (juuri niitä sata kertaa käskemisiä ja itkupotkuraivareita), mutta jotenkin tuntuu että kaverini pitää tuotakin hänen ongelmiensa vähättelynä. Siis vähän sama kun toinen kertoisi sairastavansa syöpää ja toinen valittaisi hänelle että itsellä on nuha.
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Minä en kyllä näe tuossa mitenkään päin että siitä olisi jotakin hyötyä että sanoisit ystävälle että hänen lapsensa eivät ole erityisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverisi on selvästi näitä äitejä, jotka eivät viitsi kasvattaa, vaan pesee kätensä koska lapsilla on "diagnoosi". Sitten kädet levällään voivottelee elämän rankkuutta kun on niitä erityislapsia ja mitään ei sille mahda.
Tiedän tapauksen, jossa lapselle lätkäistiin diagnoosi (rahalla saa) ja laitettiin erityisluokalle. Opettaja totesi, ettei lapsessa ole muuta vikaa kuin kasvatuksen puute.
En usko et rahalla ostetaan diagnooseja. Kyllä terveydenhuolloin ammattilaisilla on vastuu siitä mitä tekevät. Haiskahtaa pahasti tämä. Kerro minkä diagnoosin saa nykyään rahalla ?
Ja kerro myös MISTÄ. Valviraa saattaa kans kiinnostaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä on siis oikea erityislapsi, diagnoosi saatu ja oli kyllä useita asioita, miksi halusin aikoinaan tutkimuksiin. Diagnoosia ei saa helposti, vaan ensimmäisenä tutkittiin kuulo ja sitten vasta alettiin tehdä muita tutkimuksia. Rahalla, hah. Omalla lapsellani oli diagnoosi erityisen vaikea tehdä, koska hän oli profiililtaan niin epätasainen. Sitä edelsi laajat tutkimukset. Enpä usko, että kukaan saa diagnoosia pelkän käyttäymisen perusteella. Suvussani on myös aikuinen mbd, siihen aikaan ei adhd-diagnooseja annettu. Hänellä ei ole koskaan ollut käytöshäiriöitä, vaan hän on äärimmäisen hyväkäytöksinen. Hänen suurimmat ongelmansa ovat keskittymiskyvyn puute ja kömpelyys. Diagnoosin antaa aina lääkäri, muut eivät sitä saa antaa, joskin epäilyjä voivat esittää. Yleensä neurologi. En usko, että neurologia voi lahjoa. Saman se maksaa se käynti, sai sillä diagnoosin tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini lapset on kyllä ihan hyvin käyttäytyviä ja hyvin kasvatettuja, siitä tässä ei ole kyse. Vanhemmat tekevät paljonkin lastensa kasvattamisen eteen ja siksi juuri kokevat sen todella raskaaksi.
Silloin tällöin kerron lastemme "hankaluudesta" (juuri niitä sata kertaa käskemisiä ja itkupotkuraivareita), mutta jotenkin tuntuu että kaverini pitää tuotakin hänen ongelmiensa vähättelynä. Siis vähän sama kun toinen kertoisi sairastavansa syöpää ja toinen valittaisi hänelle että itsellä on nuha.
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Minä en kyllä näe tuossa mitenkään päin että siitä olisi jotakin hyötyä että sanoisit ystävälle että hänen lapsensa eivät ole erityisiä.
On siitä lapsille hyötyä et joku pitää normaaleina ja saattaisi jopa havahduttaa ystävän miettimään. Mun mielestä olis tosiystävän teko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini lapset on kyllä ihan hyvin käyttäytyviä ja hyvin kasvatettuja, siitä tässä ei ole kyse. Vanhemmat tekevät paljonkin lastensa kasvattamisen eteen ja siksi juuri kokevat sen todella raskaaksi.
Silloin tällöin kerron lastemme "hankaluudesta" (juuri niitä sata kertaa käskemisiä ja itkupotkuraivareita), mutta jotenkin tuntuu että kaverini pitää tuotakin hänen ongelmiensa vähättelynä. Siis vähän sama kun toinen kertoisi sairastavansa syöpää ja toinen valittaisi hänelle että itsellä on nuha.
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Minä en kyllä näe tuossa mitenkään päin että siitä olisi jotakin hyötyä että sanoisit ystävälle että hänen lapsensa eivät ole erityisiä.
On siitä lapsille hyötyä et joku pitää normaaleina ja saattaisi jopa havahduttaa ystävän miettimään. Mun mielestä olis tosiystävän teko.
En oikein usko että ystävä pitäisi lapsia normaalina jos minä sanoisin hänelle että lapsesi eivät ole erityisiä.
Erityisiä tai ei, minusta lasta kuuluu arvostaa omana itsenään, ei esim. sen kautta että hänellä on joku dignoosi. Oli lapsi erityinen tai ei hän tarvitsee sitä että on rakastettu juuri sellaisena kuin hän on.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Jos hän on tuollainen luonteeltaan, niin sitä ei todellakaan muuteta millään järkipuheella. Ikävä kyllä. Siis vaikka eihän se ole itsellekään kiva katsoa, kun toinen stressaa ja suree jotain asiaa, jota ei itse surisi. Ja hän varmasti voi kokea jopa huonommuutta, jos joku tulisi kertomaan, että ei tuossa ole mitään murehtimista. Se murehtiminen kun nyt on täyttä totta hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini lapset on kyllä ihan hyvin käyttäytyviä ja hyvin kasvatettuja, siitä tässä ei ole kyse. Vanhemmat tekevät paljonkin lastensa kasvattamisen eteen ja siksi juuri kokevat sen todella raskaaksi.
Silloin tällöin kerron lastemme "hankaluudesta" (juuri niitä sata kertaa käskemisiä ja itkupotkuraivareita), mutta jotenkin tuntuu että kaverini pitää tuotakin hänen ongelmiensa vähättelynä. Siis vähän sama kun toinen kertoisi sairastavansa syöpää ja toinen valittaisi hänelle että itsellä on nuha.
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Minä en kyllä näe tuossa mitenkään päin että siitä olisi jotakin hyötyä että sanoisit ystävälle että hänen lapsensa eivät ole erityisiä.
On siitä lapsille hyötyä et joku pitää normaaleina ja saattaisi jopa havahduttaa ystävän miettimään. Mun mielestä olis tosiystävän teko.
En oikein usko että ystävä pitäisi lapsia normaalina jos minä sanoisin hänelle että lapsesi eivät ole erityisiä.
Erityisiä tai ei, minusta lasta kuuluu arvostaa omana itsenään, ei esim. sen kautta että hänellä on joku dignoosi. Oli lapsi erityinen tai ei hän tarvitsee sitä että on rakastettu juuri sellaisena kuin hän on.
Mun mielestä kannattaa yrittää eikä oman häveliäisyytensä vuoksi pitäis antaa leimata lapsiaan. Jos koko lähipiiri sanois samaa niin ehkä asenne vois muuttuakin joskus. Jos taas kaikki myötäilee ja vahvistaa uskomusta ni voi lapsiparat, kurja kohtalo!
Minäkin mietin tässä etupäässä sitä, miten se vaikuttaa lapseen, jos puhutaan olemattomista "sairauksista" ts. erityispiirteistä. Eri asia jos on oikeasti autismin kirjoa tai keskittymisvaikeuksia tms. jotka haittaa lapsen normaalia elämää, silloin on hyvä saada niille nimet. Ja tietysti sitä kautta apua niihin. Mutta jos lapsi on ihan tavallinen eikä ehkä itsekään koe olevansa erilainen kuin kaverit mutta vanhemmat toitottavat ongelmista, se voi olla vahingollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Jos hän on tuollainen luonteeltaan, niin sitä ei todellakaan muuteta millään järkipuheella. Ikävä kyllä. Siis vaikka eihän se ole itsellekään kiva katsoa, kun toinen stressaa ja suree jotain asiaa, jota ei itse surisi. Ja hän varmasti voi kokea jopa huonommuutta, jos joku tulisi kertomaan, että ei tuossa ole mitään murehtimista. Se murehtiminen kun nyt on täyttä totta hänelle.
Mut ajatelkaapa niitä lapsia. Ei ole mikään vähäpätöinen asia saada kasvaa uskossa et itsessään on jotain pielessä verrattuna muihin. Niitä jälkiä jouuu sit korjaamaan luultavasti koko ikänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverisi on selvästi näitä äitejä, jotka eivät viitsi kasvattaa, vaan pesee kätensä koska lapsilla on "diagnoosi". Sitten kädet levällään voivottelee elämän rankkuutta kun on niitä erityislapsia ja mitään ei sille mahda.
Tiedän tapauksen, jossa lapselle lätkäistiin diagnoosi (rahalla saa) ja laitettiin erityisluokalle. Opettaja totesi, ettei lapsessa ole muuta vikaa kuin kasvatuksen puute.
Jotkut opettajat ovat tuollaisia mitätöijiä. Minunkin lapseni oli vain laiska ja teeskenteli sairasta... Ei pitäisi päteä asioissa, joita ei tiedä. Ja diagnooseja rahalla? Voi miten hankalaa niitä on saada oikeasti.
Opettajalla on hiukan eri perspektiiviä asoihin. Opettaja voi uransa aikana nähdä hyvinkin 5000 lasta. Kyllä siitä sakista jo erottaa ne, joilla on ihan oikeasti avuntarve ja erityisongelma - ja ne, joiden ongelma on lähinnä vanhemmat.
Eipä tuota paremmin sanoisi.
Opetettinko erityispedagogiikkaa ennen?Nykyäänkään sitä ei ole kuin yksi jakso. Ei opettaja opi tunnistamaan mistä kenenkin erityisyys johtuu. Ihan yleisesti " huonosti kasvatetut" lapset ovat paljastuneet ADHD, asperger ja tourette lapsiksi.
Metsään menee, jos opettaja alkaa pätemään omien tulkintojensa kanssa.
Eikö tuossa ollut kyse erityisluokasta? Näiden luokkien opettajat ovat erityisopettajia jotka ovat lukeneet vähintään laajana sivuaineen erityispedagogiikkaa.
Mä inhoan tuota miten aina tärkeintä on se, ettei vaan äidille tule paha mieli... ei mitään väliä miten lapset kärsii. Mulla on tuttavapiirissä äiti joka järjestelmällisesti pyrkii vieraannuttamaan lasta vanhemmastaan. Kukaan ei sano mitään vaikka lapsella on kaipuu toista vanhempaa kohtaan. Ei uskalleta sanoa mitään. Suurin osa äitejä itsekin ja tasan tietävät miten aloittaa tuollainen lapseen. Silti ei. Koska ystävyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Jos hän on tuollainen luonteeltaan, niin sitä ei todellakaan muuteta millään järkipuheella. Ikävä kyllä. Siis vaikka eihän se ole itsellekään kiva katsoa, kun toinen stressaa ja suree jotain asiaa, jota ei itse surisi. Ja hän varmasti voi kokea jopa huonommuutta, jos joku tulisi kertomaan, että ei tuossa ole mitään murehtimista. Se murehtiminen kun nyt on täyttä totta hänelle.
Mut ajatelkaapa niitä lapsia. Ei ole mikään vähäpätöinen asia saada kasvaa uskossa et itsessään on jotain pielessä verrattuna muihin. Niitä jälkiä jouuu sit korjaamaan luultavasti koko ikänsä.
Miksi erityislapsesta pitäisi ajatella että hänessä on pielessä jotakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Jos hän on tuollainen luonteeltaan, niin sitä ei todellakaan muuteta millään järkipuheella. Ikävä kyllä. Siis vaikka eihän se ole itsellekään kiva katsoa, kun toinen stressaa ja suree jotain asiaa, jota ei itse surisi. Ja hän varmasti voi kokea jopa huonommuutta, jos joku tulisi kertomaan, että ei tuossa ole mitään murehtimista. Se murehtiminen kun nyt on täyttä totta hänelle.
Mut ajatelkaapa niitä lapsia. Ei ole mikään vähäpätöinen asia saada kasvaa uskossa et itsessään on jotain pielessä verrattuna muihin. Niitä jälkiä jouuu sit korjaamaan luultavasti koko ikänsä.
Miksi erityislapsesta pitäisi ajatella että hänessä on pielessä jotakin?
Vähän huono sanavalinta, mutta pointti oli että lapset kuvittelee näin itselleen jotain ongelmaa tai haastetta, jota niillä ei edes ole. On todella surullista jos näin on. Erityispiirteitä tuskin kukaan itselleen valitsis jos ilmankin vois elää. Ei viitsi tehdä lapsista jotain mitä ne eivät ole. Erityispiirteisiä vastaan mulle ei tietenkään ole mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväni on tosi herkkä ja ottaa lastensa pahat mielet (itkut ja raivot) jotenkin kauhean vakavasti ja stressaantuu niistä. En mä sitten tiedä olenko jotenkin tunteeton hirviö hänen mielestään, kun stressaan paljon vähemmän lastemme peruskiukuista, niitä tulee ja menee. (Huomioidaan kyllä tunteet mutta ei joka ikisestä tunteesta tehdä isoa juttua.)
Ap
Jos hän on tuollainen luonteeltaan, niin sitä ei todellakaan muuteta millään järkipuheella. Ikävä kyllä. Siis vaikka eihän se ole itsellekään kiva katsoa, kun toinen stressaa ja suree jotain asiaa, jota ei itse surisi. Ja hän varmasti voi kokea jopa huonommuutta, jos joku tulisi kertomaan, että ei tuossa ole mitään murehtimista. Se murehtiminen kun nyt on täyttä totta hänelle.
Mut ajatelkaapa niitä lapsia. Ei ole mikään vähäpätöinen asia saada kasvaa uskossa et itsessään on jotain pielessä verrattuna muihin. Niitä jälkiä jouuu sit korjaamaan luultavasti koko ikänsä.
Miksi erityislapsesta pitäisi ajatella että hänessä on pielessä jotakin?
Tässä onkin kyse siitä, miten kehittyvään identiteettiin vaikuttaa se että saa jatkuvasti kuulla että itsellä on joku häiriö mitä ei oikeasti ole. Eli ihan tavallinen reagointi patologisoidaan. Tätä on minun mielestä aika paljon nykyisin, kun aiemmin oli enemmänkin olemassaolevien ongelmien vähättelyä. Ihan tavalliset lapset on välillä vaikeita, raivoissaan, riehuvat ja huutavat. Tämä pitäisi vanhempien osata hyväksyä.
Tähän on pakko kommentoida täältä sivusta, että meidän poika on luokalla jossa on myös erityistukea tarvitsevia oppilaita. Luokan toinen opettaja ei ollut koskaan kuullutkaan Aspergerista ennen kuin asia tuli keskustelussamme esille, pojallamme siis todettu Asperger-piirteitä. Ei ne kaikki opet ole aina ihan ajan tasalla.