Te, keitä petetty ja jätetty toisen ihmisen vuoksi!
Hei!
On taas aikaa kulunut viime kirjoittelun ja ajattelin aloittaa uuden ketjun.
Elämä ei minun kohdallani ole juuri helpottunut. Edelleen on äärimmäisen vaikeaa! Tuntuu että tämä tilanne ei helpota koskaan? Kauanko tämä vie, että tuntuisi edes vähän paremmalle? Tuhat ja yksi kysymystä aina vaan päässä pyörii...
Mutta tärkein kysymys on se, että kuinka te suhtaudutte entiseen mieheenne petetyksi tulemisen jälkeen? Haluatteko tavata koko ihmistä, vai onko parempi ettette näe? Mulla on tilanne se, että exä muutti uuden ihastuksensa kanssa yhteen ja se repii niin helvetisti mua. Ollaan samassa kaupungissa ja se ottaa lujille nähdä heitä, kun ei ole pitkä aika kun meillä oli kaikki hyvin ja me tuolla kuljettiin. Niin se elämä vaan viskelee meitä joitain paskoilla korteilla että ropina käy.
Mutta siis taas asiaan. Välillä tunnen kamalaa vihaa miestäni kohtaan (voisin jopa kuristaa hänet, on siis tunne)ja en halua nähdä enkä kuulla hänestä, mutta välillä tulee valtava suru ja haluaisin että se tulisi edes kahville! Sairasta varmaankin, mutta minkäs tälle päälleen mahtaa. Tiedän että näkeminen ei auta asiaa, vaan pahentaa, mutta missä vaiheessa ihminen pääsee tälläisen asian yli oikein?? Tuntuu että kun vaan aikaa menee, niin asiat mutkistuu ja paremmasta mielestä ei tietoakaan! On tämä on vaikeaa, kyllä elämän pitää olla niin helvetin epäoikeudenmukaista ja paskaa suoraan sanoen!
Yksin eläminen on kamalinta mitä tiedän, sitä on niin yksin ajatustensa kanssa. Kuinka tästä jaksaa taas pötkiä eteenpäin....No, olenhan elossa edelleen ja pahin shokki ja viha on ohi, mutta en edelleenkään ymmärrä miten sekunnissa elämä voi romahtaa ja muuttua näin paljon. Ei pieni ihminen voi kerta kaikkiaan tajuta. Tajuanko sitten koskaan, se on sen ajan kysymys.
Kiitos kun jaksoit lukea.
Parempaa viikonloppua teille kaikille!
Pettynyt75
Kommentit (22)
mä halveksun tuollaista ukkoo koko sydämmestäni!! joka pettää vaimoaan joka on vielä raskaana, minä heittäisin ukon kamat ovesta pihalle tai jos asutte kerrostalossa niin minä heittäisin ne parvekkeelta alas, minä en tommoista pettäjää pitäis itselläni. Vaikka kuinka selittäis et rakastaa!
ei ota aikuinen mies vastuuta teoistaan!
eli ensin minulle selvisi että mieheni oli kahvittanut yhtä naista pidemmän aikaa, se loukkasi minua ja johti asumuseroon. Mies löysikin heti uuden lohduttajan ja haki eroakin mutta lopulta halusi tulla takaisin ja minä otin.
Elämämme on aina ollut vaihtelevaa johtuen miehen äkkisistä päätöksistä ja tunteiden mukaan elämisestä. Minä olen ollut se rauhallisempi joka on saanut sitten ottaa vastaan toisen haukut kun elämä kolhii.
Rakastan miestäni mutta tämä elämä hänen kanssaan on aika vaikeaa koska todellakin elää tunteiden mukaan, eli jos olen hänelle vihainen hän saattaa suuttua siittä niin paljon että sanoo lähtevänsä. Riita voi olla aika pieni mutta hän vain ei siedä vastaansanomista.
Minulle tuo erollauhkailu ottaa aika koville koska meillä on kaksi lasta ja muistan niin hyvin heidän tuskansa meidän asumiseron ajalta.
Itsetunto on aika pohjalukemissa miehen nais seikkailujen vuoksi ja välillä pelko pettämisestä nousee pintaan. Pelko siittä että mies ei kestä epäilyksiäni on myös taustalla.
Elämä on yhtä vuoristorataa ja joskus mietin kuinka paljon helpompaa elämäni olisi jos en miestäni olisi takaisin ottanut. Mutta lasten suru oli niin käsin tuntuva silloin ja omat voimat loppu ja ennen kaikkea rakkaus, olivat syyt miksi annoin periksi.
Silti oikeasti en tiedä onko ensiviikolla tai vuodenpäästä minulla taas sama tuska elettävänä, mikään ei enään tunnu varmalta.