Lue keskustelun säännöt.
Olen 31-vuotias nainen ja kärsin erittäin pahasta itseinhosta
17.11.2016 |
En pidä vartalostani yhtään. Mahassa on muutamia raskausarpia, tosin jo haalistuneita, rinnat roikkuvat imetyksen jäljiltä ja muutenkin paljon ylimääräistä kertynyt. Painan 63 ja olen pitkä 166. Käyn säännöllisesti salilla, mutta ei tunnu auttavan.
Lisäksi, en ole ollenkaan tyytyväinen kasvoihini. Silmät ja huulet ovat pienet ja naamassa alkaa näkyä juonteita.
Ahdistaa olla tässä vartalossa ja tämän näköinen. Minua on kiusattu paljon lapsena ja nuorena juuri ulkonäön takia ja se varmasti vaikuttaa asiaan.
Lisäksi inhoan itseäni myös siksi, etten kertakaikkiaan saa laihdutettua. Minulla on myös taipumusta ahmimiseen ja tunnesyömiseen.
Olen ahdistunut. En voi katsoa itseäni peiliin jos olen alaston. Uimahallissa alkaa aina ahdistamaan, kun näen, että muilla ikäisilläni naisilla on paljon kauniimmat vartalot :( Saan välillä kohtauksia ja joskus olen meinannut leikata hiukseni kaljuksi, koska olen niin ruma ja haluan - ilmeisesti - rangaista itseäni.
Tästä asiasta on tullut minulle tosi iso juttu. Haluaisin niin kovasti olla kauniimpi ja laihempi.
Mitä voin tehdä asialle muuta kuin yrittää laihduttaa? Luulen myös, että laihdutus ei kuitenkaan poista täysin tätä ongelmaa :(
Kommentit (32)
Minä 172 cm/84 kg. Repikää siitä. Mielellään ne läskit mahasta. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mitään positiivisia juttuja :(
Sinulla on ainakin lapsi, jota rakastat, katto pään päällä, ruokaa, toimiva netti, sähköt, televisio:)
Älä missään nimessä ala laihduttaa; se tulee johtamaan ahmimiseen ja syömishäiriön pahenemiseen. Kaiken lisäksi olet normaalipainoinen.
Syö terveellisiä asioita, mutta älä lähde kieltämään itseltäsi mitään. On hienoa, että jaksat harrastaa liikuntaa; sillä on paljon muitakin positiivisia vaikutuksia kuin ulkonäkö.
Mutta tärkeintä on, että hakeudut ammattiavun piiriin. Ongelmasi ei ole ylipaino tai rumuus vaan masennus, ahdistus ja itseinho. Luultavasti olet ihan normaalin näköinen kolmekymppinen synnyttänyt nainen, jolla on mielenterveysongelmia. Luultavasti pahan olon syyt kumpuavat jostain ihan muualta kuin ulkonäöstä.
Olen itse sinua vanhempi nainen, jolla on painoa enemmän ja poikkeuksellisen raskausarpinen massu. On ryppyä, viiksiä, maksaläiskää, selluliittia, harmaita hiuksia, pienet silmät ja leveä nenä. Olen kuitenkin itseni suurin fani. Ihan hyvin mä vedän ja kelpaan itselleni. Joskus tunnen oloni ihan nätiksikin. Ei itsensä hyväksyminen ja rakastaminen ole tuollaisista asioista kiinni. Maailmassa on paljon kaunottaria, jotka elävät itseinhon vallassa. Se on turhaa ja surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan perusmasennus.
Ei se sun ulkonäkö ole mikään ongelma vaan se että suhtaudut epäystävällisesti itseesi, ollen kuitenkin kovin keskittynyt itseesi samalla.
Jos olet töissä, niin haepa Kelan korvaamaa terapiaa työterveyden kautta. Saisit pääsi parempaan kuntoon.
Ja mistä tiedän? No, mulla noi "rumuusalueet" ovat paikallisempia. Esimerkiksi mulla on ihan kauheat varpaat - silloin kun mulla menee huonosti. Oikeasti ne ovat ihan hyvät ja toimivat.
Tiedän kuitenkin itse että kun alkaa varpaat tai naama harmittamaan, niin ongelma on usein ihan muualla, varpaat ja naama kun ovat olleet tismalleen samat kun olen ollut onnellinen.
P.s: En ole koskaan ollut kaunis, mutta en olisi niin paksamainen itseäni kohtaan että sanoisin itseäni rumaksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös muutamia kertoja oksentanut ahmimisen jälkeen :( Siitä ahmimisesta tulee kamala olo.
Kerran olen myös polttanut kättäni suoristusraudalla, koska minua ahdisti niin kamalasti, etten kestänyt olla.
ap
Varaa aika psykologille, itsensä vahingoittaminen ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viestit 26 ja 27 kiteyttivät olennaisen. Ap ja kaikki muutkin ulkonäkönsä "vangit", hakekaa apua niihin perimmäisiin ongelmiinne ja olkaa valmiita tekemään töitä paremman olon ja elämän puolesta. Tsemppiä!
T. Epätäydellinen, mutta tyytyväinen elämäänsä
Aina voisi olla huonommin. Voisit olla mies 😀
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala haukkumaan miehiä täällä, siitä saa itsetunnon kohoamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan perusmasennus.
Ei se sun ulkonäkö ole mikään ongelma vaan se että suhtaudut epäystävällisesti itseesi, ollen kuitenkin kovin keskittynyt itseesi samalla.
Jos olet töissä, niin haepa Kelan korvaamaa terapiaa työterveyden kautta. Saisit pääsi parempaan kuntoon.
Ja mistä tiedän? No, mulla noi "rumuusalueet" ovat paikallisempia. Esimerkiksi mulla on ihan kauheat varpaat - silloin kun mulla menee huonosti. Oikeasti ne ovat ihan hyvät ja toimivat.
Tiedän kuitenkin itse että kun alkaa varpaat tai naama harmittamaan, niin ongelma on usein ihan muualla, varpaat ja naama kun ovat olleet tismalleen samat kun olen ollut onnellinen.
P.s: En ole koskaan ollut kaunis, mutta en olisi niin paksamainen itseäni kohtaan että sanoisin itseäni rumaksi.
Jos itsensä havainnointi on mielialasta kiinni, miksi sitten kun joskus on kiva päivä ja hyvä fiilis, niin kun pahaa aavistamatta katsoo peiliin, niin tajuaa välittömästi taas rumuutensa ja miten toivotonta elämä on, kun näyttää sietämättömältä (ei vain sellaiselta kohtuurumalta, vaan niin sietämättömältä, että se järkyttää niin paljon, että sitä ei pysty hyväksymään, vaikka yrittäisi suhtautua asiaan rennosti; se ulkonäkö vain on liikaa), ja tämän vuoksi "masentuu"?
Minusta mielialani on enemmänkin kiinni siitä mitä näen peilissä (ja mitä siis tajuan muidenkin minua katsoessaan näkevän), kuin toisinpäin.
(ei ap.)
Arvasin, ettet ole aito kohtalotoveri. Sinulla on aviomies. Mies on siis mennyt kanssasi naimisiin, eli et ole hänelle mikään hetken siedettävä oksetus. Miksi inhoat itseäsi niin paljon, jos kuitenkin olet kelvollinen? Miksei se riitä.
t. ruma