Välillä tulee niin sietämätöntä ahdistusta etten pysty olemaan

Ja onko mun mahdollista päästä johonkin hoitoon?

Up

Voit mennä mielenterveyspäivystykseen jos et pysty olemaan ja pelkäät satuttavasi itseäsi. Vaadi hoitoa ja älä suostu poistumaan sieltä. Ota rauhoittavia.

Mikä on ahdistuksen syy? Äläkä vaan sano, ettei mitään syytä ole...

Mutta oelkäään hoitoa. Joudutko suljetulle osastolle? Entä jos saan siellä kohtauksen, joudunko siteisiin? Olen nähnyt sellaisesta painajaisia

Mulla on ollut aivan sama tunne, monesti ja vielä paniikkikohtauksia ja ei pelkästään "meinaamisia" veitsen tms kanssa vaan olen tuossa hirveästi oloissa myös satuttanut itseäni pahasti.

Onko sulla joku trauma, joku muu triggeri joka ton käynnistää? Jos haluat niin voisin antaa s-postiosoitteen ja voitais jutella.

Tarviit nopeasti apua. Oikeasti.

Bentsot auttaa. Mene päivystykseen, ja ota joku kaveri mukaan, joka pitää sun puoliasi.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on ahdistuksen syy? Äläkä vaan sano, ettei mitään syytä ole...

Miksi ei voi sanoa niin?

On mulla trauma nimenomaan

Vierailija kirjoitti:

Mutta oelkäään hoitoa. Joudutko suljetulle osastolle? Entä jos saan siellä kohtauksen, joudunko siteisiin? Olen nähnyt sellaisesta painajaisia

Ei tuon takia. Eikä mitään siteitä. Ne on niille, jotka riehuu psykoosissa ja on vaaraksi itselleen tai muille.

Millaiseen paikkaan pääsee Tampereella ? Voinko joutua pakkohoitoon?

Vierailija kirjoitti:

Mutta oelkäään hoitoa. Joudutko suljetulle osastolle? Entä jos saan siellä kohtauksen, joudunko siteisiin? Olen nähnyt sellaisesta painajaisia

Varmasti joudut. Jos kerrot totuuden ja se kannattaa tehdä. Osastolla olo ei ole mikään iloinen lomareissu, mutta ainakin voit jättää hetkeksi ulkopuolelle ihan kaiken. Ajattelin itse tulevani vain hullummaksi siellä "hullujen" (anteeksi sanankäyttö) keskellä, mutta ainakin se on hetki irti muusta. Saat ruokaa ja rauhaa. Ja valitettavasti joudut myös tuolloin kohtaamaan ne kipeät ajatukset joita varmaan pakenet. Mutta kun tajuat, että niihin ei kuole ja apua voi saada niin toivon sinulle käyvän saman kuin minulle: osaston jälkeen olin onnellinen kliseisesti pienistä asioista. Että sain päättää omista arkisista asioistani ja ymmärsin, että voisi olla heikompikin tilanne.

Älä torjunta suoralta kädeltä osastohoitoa. Se voi olla käännekohta sinulle.

Kato ohjeita mielenterveystalosta netistä.

Hoida se trauma pois.

Suomessa on todella haastavaa päästä pakkohoitoon.

Yritä löytää keinoja rauhoitella oloasi.

Millaista se osastohoidossa olo on?

Vierailija kirjoitti:

Millaiseen paikkaan pääsee Tampereella ? Voinko joutua pakkohoitoon?

Pakkohoitoon et varmaankaan joudu. Kun olin todella itsetuhoinen (ilman hoitoa kuollut) minua vain pyydettiin ja pyydettiin jäämään. Kun kiukustuin ja menin ihan sekaisin niin vasta sitten ulkomaalaistaustainen lääkäri sanoi, että se on M1-lähete jos en suostu heidän ehtoihinsa. Mutta minä olinkin aika rankasti suisidaalinen. Otin salaa yliannostuksen insuliinia sairaalassa jne.

Älä pelkää hoitoa vaan ajattele se vain pieneksi ajanjaksoksi elämässäsi. Sitten kun pääset avohoidon piiriin, saat pitää itsemääräämisoikeutesi ja samalla apua.

Osastolla olo on oman kokemukseni mukaan älyttömän tylsää. Ja ymmärrän kyllä miksi, siellä on niukat resurssit ja todella laidasta laitaan potilaita. Hullultahan se tuntui kun joku psykoottisessa maniassaan piti omaa showtaan yllä puhuen viidellä kielellä ja kaikkien muiden potilaiden kanssa kuin oltaisiin yhtä suurta perhettä konsanaan, toiset eivät reagoi mihinkään ja tuijottavat seinää. Yksi saa dramaattisen ylihypekohtauksen ja hakkaa hoitajien koppia kun vaatii tupakkaa tai jotain. Mutta kun on rauhallista niin on rauhallista. Pidetään vaan huoli, että akuutein vaihe saadaan selätettyä, tarkkaillaan fyysistä kuntoa mm. labroilla, tullaan välillä juttelemaan. Olemista se vaan on. Mutta kun aina Suomessa vaan valitetaan kaikesta niin kiitän Luojaa tästä oman kaupunkini suljetusta. Se ärsytys tylsyydestä alkaa lopulta tuntua luksukselta kun huomaa, että hitsi vie, näähän on pitäneet musta huolta ja ehkä tässä vielä toivoa on. En olekaan täysin arvoton paska.