Mä kaipaan rakkautta

Olen avoliitossa mutta en tunne miestäni kohtaan. Hän on ystäväni ja niin pois päin - ja meillä on tietysti ne pakolliset lapset, joiden takia ei voi erota. Olin rakastunut erääseen mieheen jokin aika sitten, sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan. Kaipaan sitä, että rakastan kumppaniani, en vain hyväksy tai siedä ihmisenä, joka ei valita, huuda, ole ikävä tai nalkuta minulle.
Minulla on siis sikäli hyvin, että aivan yksin en ole, mutta... Minä myös pahoitan mieleni toisen teoista ja samalla kadotan rakkauden tunteet ihmistä kohtaan todella helposti. Jokin pienikin asia saattaa tehdä sen, että pahoitan mieleni, enkä tunne sen takaa enää hyvää toista kohtaan, mutta jään monesti odottamaan, että se toinen henkilö ikään kuin korjaisi asian, eli sen, että pahoitti mieleni.
Minulla on seurustelussa tunne, että toinen ei ajattele minun tunteitani, eikä halua ymmärtää, mistä pahoitin mieleni. Se voi olla asia, joka ei ole hänen vikansa, vaan johon kaipaisin tukea, että reagoin turhaan, mutta sen sijaan minusta ei välitetä. Mutta seurustelen silti, koska tiedostan, että tämä on minun vikani. Toiselta ei voi edellyttää minun menneisyyden ongelmieni hahmottamista. Mutta silti se jättää minut niiden kanssa aika yksin.