Lue keskustelun säännöt.
Te, joiden mielestä isovanhempien pitää hoitaa lapsia, jotta näistä sitten pidettäisiin huolta vanhana
15.11.2016 |
Kertokaapas sitten, miksi siellä palvelutalossa ei juurikaan niitä omaisia näy? Miksi ip-lehdet on täynnä otsikoita, josisa valitetaan, että äiti oli samoissa vaipoissa (vähän liioitellen) kuin kuukausi sitten kun siellä viimeksi kävin? Kun ne isovanhemmat hoitavat lapsia, niin suostutte käymään kesälomalla ohimennessä ja lähettämään joulukortin, sitten kun nämä ovat vanhoja? Koska tuota se sukulaisten käynti sitten oli, kun ne lapset, joita anoppikin hoiti, kasvoivat aikuisiksi.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Voi,voi minäkin hoidin anoppia 20 vuotta . Sanoi oon kiitollinen ,muistan sinua sitten kirkkomaassa. Oon miettinyt mitähän tuokin tarkoittaa?
On jo vainaja ollut 20v ,eikä jaksanut hoitaa meidän lapsia nuorempanakaan eikä olis tarvinnutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi,voi minäkin hoidin anoppia 20 vuotta . Sanoi oon kiitollinen ,muistan sinua sitten kirkkomaassa. Oon miettinyt mitähän tuokin tarkoittaa?
Etkö ole tuntenut korvissasi kuumotusta, kun anoppi sinua kirkkomaassa muistelee? :D
Jotain hyvin hellyttävää noissa anopin sanoissa.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaapas sitten, miksi siellä palvelutalossa ei juurikaan niitä omaisia näy? Miksi ip-lehdet on täynnä otsikoita, josisa valitetaan, että äiti oli samoissa vaipoissa (vähän liioitellen) kuin kuukausi sitten kun siellä viimeksi kävin? Kun ne isovanhemmat hoitavat lapsia, niin suostutte käymään kesälomalla ohimennessä ja lähettämään joulukortin, sitten kun nämä ovat vanhoja? Koska tuota se sukulaisten käynti sitten oli, kun ne lapset, joita anoppikin hoiti, kasvoivat aikuisiksi.
Ainakin meillä palvelutalossa näkyy omaisia päivittäin. Toisekseen usein omaiset ovat auttaneet vanhusta jo vuosia ennen kuin tämä on palvelutaloon edes muuttanut.
Sinäsä minusta avun antamisen peruste ei pitäisi olla se että se varmistaisi sen että minua autetaan tulevaisuudessa. Liian kovat odotukset aiheuttaa helposti vain katkeroitumista. On tilanteita joissa esim. lapsilla tai lapsenlapsilla ei ole mitään mahdollisuutta tarjota hoiva apua esim. oman sairautensa takia vaikka heitä olisi hoidettu sen takia että heiltä joskus saisi apua.
Vierailija kirjoitti:
Tuli yllätyksenä. Ovat hankkineet niin paljon lapsia, että haluavat elää nyt itselleen, ovat lestadiolaisia. Toisaalta ymmärrän sen inhimillisen puolen, etteivät jaksa. Tunnen surua lastemme puolesta, jotka elävät ilman suhdetta isovanhempiin.
No heillä varmaan on sitten niin paljon lastenlapsia, etteivät muista edes kaikkien nimiä. Surullista, kun toisaalta olen pitänyt lestadiolaisia niin perhekeskeisinä. Voisiko miehesi vanhemmat olla läheisiä isovanhempia?
Mä oon ehkä sitten erilainen. Käyn isovanhempien luona vähintään viikoittain, yleensä useamman kerran viikossa. Minä heillä siivoan, ripustan verhot, vaihdan kattolampun, autan toisinaan ruoan valmistuksesta... Ovat minua aina auttaneet ja lapsena monesti hoitaneet, kesät yhdessä mökillä muistan aina. Autan heitä kunnes aika jättää, toivottavasti vielä pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehdotin vanhemmilleni ja puolisoni ehdotti omille vanhemmilleen, että he muuttaisivat lähemmäksi meitä asumaan, kun olivat vielä hyväkuntoisia eläkeläisiä. Itsekkäinäkö ihmisinä vai miksikö eivät muuttaneet? Aikaa on kulunut 15 vuotta ja he ovat jo heikommassa kunnossa. Harmi etteivät muuttaneet! Olisivat ehtineet tutustua lapsenlapsiinsakin.
Nyt joudummekin käymään töidemme ja lastemme kasvatuksen ohessa (jossa isovanhemmat eivät siis ole tukeneet meitä) heidän luonaan harva se viikko - vähintään kerran kuussa, riippuen kulloisistakin terveysongelmista ja avun tarpeen muutoksista. He eivät saisi hoitoa, jos me ei käytäisi paikan päällä selvittämässä tarvetta esim lääkärikäynneille. Matkoineen tämä vaatii meiltä vähintään 3 vrk:a, usein 4! Aina on jotain järjesteltävää, jotta he saisivat asianmukaista hoitoa. Palveluasumispaikkaa eivät saa, elleivät maksa itse 5000 €/kk/hlö. He joutuvat siis selviytymään itse kotona niin kauan kuin ei ole dementiaa. Fyysisten vaivojen vuoksi ei hoitolaitoksiin pääse! Pientä kauppa ja siivousapua saavat, kotisairaanhoito käy ja me.
Vai ei huolehdita vanhemmista? Vuosilomapäivämme menevät helposti vanhempiemme asioiden hoitamiseen ja välillä joudumme ottamaan palkatontakin! Eläkeläisille ei ole tullut mieleenkään korvat matkakulujamme tai ansiotulon menetyksiämme, joten olisi kyllä ollit 100 kertaa parempi, jos olisivat muuttaneet lähemmäksi työssäkäyntialuettamme asumaan! Mutta ainahan tämä on mennyt näin päin...
Se ratkaisu, että isovanhemmat olisivat muuttaneet lähemmäksi meitä olisi tullut meilläkin sydämestämme! Sydänten vuoksi jaksamme tätä pitkää matkaa. Lapsemme eivät saaneet läsnäolevia isovanhempia joten reiluahan tämä ei ole ollut:(
47.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isovanhemmilla on ollut ilo hoitaa lastenlapsia, niitä on 8kpl. Nuorempia ei enää olla hoidettu asuvat muualla,mutta käyvät joka toinen viikonloppu, ja saavat käydä asioilla. Onneksi oltiin apuna ,kun tytär jäi leskeksi alle 30v. Silloin oli tosi tarpeen apu kolme pientä lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole koskaan auttaneet, eivät edes kysele kuulumisia. Eivät ole ollenkaan kiinnostuneita lapsestaan tai lapsenlapsistaan. En aio auttaa tai kiinnostua itsekään missään vaiheessa. Enkä tarvitse perintöjä.
Tuliko tuo sinulle yllätyksenä? Mitä tapahtui, että oman lapsen elämä ei kiinnosta?
Todennäköisesti joku erehtyi tilaamaan niille lahjaksi ET-lehden, tai keksivät tilata itse. ET on tehnyt uupumatonta työtä erottaakseen suomalaiset sukupolvet toisistaan jo lähes 30 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niitäkin vanhuksia on joilla on jäänyt levy päälle, eikä muuta osata puhuakaan, kuin että kun ei lapset käy eikä hoida. Osittaista dementiaa. Ei kannata mennä mukaan.
Mikä on muuttunut, niin muistan, et ennen oli jo 75 v kunnioitettava ikä. Vielä elossa! Nyt hoidot on kehittyneet, ja moni elää 30 viimeistä vuottaan hoidon tarpeessa. Siinä suhteutusta tähän lasten vaipanvaihtoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Arvasin, että tulee nämä klisevastaukset. Mutta kun eipä näytä niitä, joiden lapsia tai niitä lapsia, joita on hoidettu. Eikä näy vaikka asuisi samassa tai naapurikunnassa. Tuossahan jo olikin rehellinen vastaus, elämä on hektistä ei ehdi. Eli tuossapa se, ei mennä kuitenkaan, koska ollaan niin kiireisiä, vaikka niitä lapsia olisikin hoidettu.
Sama kokemus. Kuinka monta mummoa minäkin olen kohdannut, jotka itkivät sitä, kuinka olivat hoitaneet vuosikaudet lapsenlapsia, kun lapset kävivät töissä. Vanhana ja väsyneenäkin, vaikka selkä ja nivelet kremppasivat. Eipä näilläkään vieraita näkynyt.
Luuletteko naiivisti, että vain ns paskat ihmiset ja lapselapsiaan hoitamattomat isovanhemmat, pistetään vanhainkoteihin? Ja että hyvät isovanhemmat hoidetaan hautaan asti kotona? hah
Minä en käy tapaamassa itseäni lapsena hoitanutta isoäitiäni siitä syystä, että olen tälle pettymys joka ikinen kerta kun menen. Olen 27-vuotias nainen, en viisivuotias pikkutyttö, jota sinne odotetaan vierailulle. Mieheni mummo myöskin itkee vanhainkodissa kuinka hän aina teki ja hoiti ja nyt ei kukaan käy, mutta mikä on todellisuus? Ei tosiaan se, että mummo olisi hoitanut.
No ethän nyt tuon takia jätä isoäiti vierailuita pois. Isoäitisi muistaa sinut viisivuotiaana, sehän on ihanaa. Muistihäiriöiseltä saattanut pyyhkäistyä 20 v pois, mutta tuotat hänelle vierailullasi paljon iloa. Minä ilman muuta menisin katsomaan ja muistelisin hänen kanssaan vanhoja aikoja. Ota mukaasi vanha valokuva-albumi, voitte yhdessä palata ajassa taaksepäin.
Valitettavasti muistihäiriöstä tässä ei ole kyse, vaan nimenomaan siitä, että minun pitäisi olla se sama tyttö, joka leikkii, esittää tanssiesityksiä ja kiipeää mummon syliin. Koko vierailu on itkua siitä, kuinka olin ennen niin ihana ja nyt olen vaan tällainen. Ja että voisinko nyt mieliksi edes tehdä lapsen, että olisi joku pieni tyttö tapaamassa mummoa. Että mummo sen kyllä hoitaa kokonaan kunhan vaan sen vauvan teen. Ja oikeastaan on pakko tehdä kun se on mummon ainoa toive. Ja olen niin itsekäs kun en sitä lasta mummolle suo.
Ja minä nielen kyyneleitäni, kun satun olemaan ihan liian sukurakas ja kykenemätön saamaan lapsia. Sen vuoksi en enää vieraile, puhelimessa jutellaan joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehdotin vanhemmilleni ja puolisoni ehdotti omille vanhemmilleen, että he muuttaisivat lähemmäksi meitä asumaan, kun olivat vielä hyväkuntoisia eläkeläisiä. Itsekkäinäkö ihmisinä vai miksikö eivät muuttaneet? Aikaa on kulunut 15 vuotta ja he ovat jo heikommassa kunnossa. Harmi etteivät muuttaneet! Olisivat ehtineet tutustua lapsenlapsiinsakin.
Nyt joudummekin käymään töidemme ja lastemme kasvatuksen ohessa (jossa isovanhemmat eivät siis ole tukeneet meitä) heidän luonaan harva se viikko - vähintään kerran kuussa, riippuen kulloisistakin terveysongelmista ja avun tarpeen muutoksista. He eivät saisi hoitoa, jos me ei käytäisi paikan päällä selvittämässä tarvetta esim lääkärikäynneille. Matkoineen tämä vaatii meiltä vähintään 3 vrk:a, usein 4! Aina on jotain järjesteltävää, jotta he saisivat asianmukaista hoitoa. Palveluasumispaikkaa eivät saa, elleivät maksa itse 5000 €/kk/hlö. He joutuvat siis selviytymään itse kotona niin kauan kuin ei ole dementiaa. Fyysisten vaivojen vuoksi ei hoitolaitoksiin pääse! Pientä kauppa ja siivousapua saavat, kotisairaanhoito käy ja me.
Vai ei huolehdita vanhemmista? Vuosilomapäivämme menevät helposti vanhempiemme asioiden hoitamiseen ja välillä joudumme ottamaan palkatontakin! Eläkeläisille ei ole tullut mieleenkään korvat matkakulujamme tai ansiotulon menetyksiämme, joten olisi kyllä ollit 100 kertaa parempi, jos olisivat muuttaneet lähemmäksi työssäkäyntialuettamme asumaan! Mutta ainahan tämä on mennyt näin päin...
Näin meilläkin kävi, vanhemmat eivät halunneet muuttaa pois kotiseudulta ja sen tietysti hyvin ymmärsin. Olivat koko avioliiton ajan asuneet samassa talossa. No tuli päivä, etteivät enää pärjänneet, mutta eivät missään nimessä halunneet muuttaa toiselle paikkakunnalle. Niinpä mekin hoidimme vanhempiani sinne 500 km päähän. Todella raskasta, oma elämä oli kiireistä ja siihen päälle monet, monet matkat vanhempien asioita hoitamaan ja muuten vain tapaamaan. Nyt vanhempani ovat kuolleet ja nyt jälkeenpäin ihmettelen, kuinka jaksoimme mieheni kanssa tuon ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä. Arvasin, että tulee nämä klisevastaukset. Mutta kun eipä näytä niitä, joiden lapsia tai niitä lapsia, joita on hoidettu. Eikä näy vaikka asuisi samassa tai naapurikunnassa. Tuossahan jo olikin rehellinen vastaus, elämä on hektistä ei ehdi. Eli tuossapa se, ei mennä kuitenkaan, koska ollaan niin kiireisiä, vaikka niitä lapsia olisikin hoidettu.
Sama kokemus. Kuinka monta mummoa minäkin olen kohdannut, jotka itkivät sitä, kuinka olivat hoitaneet vuosikaudet lapsenlapsia, kun lapset kävivät töissä. Vanhana ja väsyneenäkin, vaikka selkä ja nivelet kremppasivat. Eipä näilläkään vieraita näkynyt.
Luuletteko naiivisti, että vain ns paskat ihmiset ja lapselapsiaan hoitamattomat isovanhemmat, pistetään vanhainkoteihin? Ja että hyvät isovanhemmat hoidetaan hautaan asti kotona? hah
Minä en käy tapaamassa itseäni lapsena hoitanutta isoäitiäni siitä syystä, että olen tälle pettymys joka ikinen kerta kun menen. Olen 27-vuotias nainen, en viisivuotias pikkutyttö, jota sinne odotetaan vierailulle. Mieheni mummo myöskin itkee vanhainkodissa kuinka hän aina teki ja hoiti ja nyt ei kukaan käy, mutta mikä on todellisuus? Ei tosiaan se, että mummo olisi hoitanut.
No ethän nyt tuon takia jätä isoäiti vierailuita pois. Isoäitisi muistaa sinut viisivuotiaana, sehän on ihanaa. Muistihäiriöiseltä saattanut pyyhkäistyä 20 v pois, mutta tuotat hänelle vierailullasi paljon iloa. Minä ilman muuta menisin katsomaan ja muistelisin hänen kanssaan vanhoja aikoja. Ota mukaasi vanha valokuva-albumi, voitte yhdessä palata ajassa taaksepäin.
Valitettavasti muistihäiriöstä tässä ei ole kyse, vaan nimenomaan siitä, että minun pitäisi olla se sama tyttö, joka leikkii, esittää tanssiesityksiä ja kiipeää mummon syliin. Koko vierailu on itkua siitä, kuinka olin ennen niin ihana ja nyt olen vaan tällainen. Ja että voisinko nyt mieliksi edes tehdä lapsen, että olisi joku pieni tyttö tapaamassa mummoa. Että mummo sen kyllä hoitaa kokonaan kunhan vaan sen vauvan teen. Ja oikeastaan on pakko tehdä kun se on mummon ainoa toive. Ja olen niin itsekäs kun en sitä lasta mummolle suo.
Ja minä nielen kyyneleitäni, kun satun olemaan ihan liian sukurakas ja kykenemätön saamaan lapsia. Sen vuoksi en enää vieraile, puhelimessa jutellaan joskus.
Eikö tuossa kuitenkin jonkinlaisesta dementiasta ole kyse? Ei kai tuo mummosi aina ole tuollainen ollut? Persoonallisuushan muuttuu dementia-sairauksissa, se ei ole ilkeyttä vaan sairautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutkimusten mukaan ne perheet pärjäävät paremmin, missä isovanhemmat ovat mukana ja auttavat. Rahasta ei ole niinkään kyse. Huono-osaisuus on varmempaa mikäli mummot ja papat ajattelevat vain itseään. Luulisi jokaista vanhempaa kiinnostavan oman jälkikasvunsa periytyminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli yllätyksenä. Ovat hankkineet niin paljon lapsia, että haluavat elää nyt itselleen, ovat lestadiolaisia. Toisaalta ymmärrän sen inhimillisen puolen, etteivät jaksa. Tunnen surua lastemme puolesta, jotka elävät ilman suhdetta isovanhempiin.
No heillä varmaan on sitten niin paljon lastenlapsia, etteivät muista edes kaikkien nimiä. Surullista, kun toisaalta olen pitänyt lestadiolaisia niin perhekeskeisinä. Voisiko miehesi vanhemmat olla läheisiä isovanhempia?
Ei läheskään kaikki lestadiolaisperheisiin syntyneet lapset ole toivottuja. Lapsi on jumalan tahto ja siihen on naisen tyydyttävä. Lestadiolaisnaisilla ei ole uskonnostaan huolimatta mitään ylimaallisia kykyjä, joiden ansiosta he olisivat jaksavampia ja terveempiä kuin muutkaan naiset. Heillä on usein ongelmana, että eivät voi edes puhua haluttomuudestaan saada yhtään enempää lasta, koska heidän yhteisössään jokainen lapsi pitäisi ottaa ilolla vastaan. Mulla on yksi lestadiolainen ystävä (en ole itse uskova) ja olen ollut ainoa, jolle hän on voinut kertoa väsymyksestään, toivottomuudestaan ja ahdistuksestaan, kun uusi lapsi on jälleen ilmoittanut tulostaan, vaikka edellisiäkin on ollut jo yli 7. Kerran kertoi tuntevansa hirveää syyllisyyttä, kun oli tuntenut helpotusta saatuaan keskenmenon nuorimman lapsen ollessa vasta 4 kk.
Minun lapsiani ei hoitanut kumpikaan mummi päivääkään, oma äitini ilmoitti jo ajoissa, että hän on hoitanut jo tarpeeksi lapsia (9), minkä ymmärrän hyvin. Toinen mummi vaan oli muuten itsekäs. Nyt, kun itse olen mummi, olen hoitanut paljon lapsenlapsiani, olin vuorotteluvapaalla vuoden, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi. Olen vielä työelämässä ja paljon tehnyt ylitöitä, aina menen hoitamaan, kun pyydetään. Eilenkin hoidin monta tuntia ja tehtiin lasten kanssa joulutorttuja. Kieltämättä, kyllä väsyttää välillä. Olen samaa mieltä, mitä muutamat muutkin täällä, että omat lapsensa kun hoitanut, ei ole velvollisuutta hoitaa enää lapsenlapsia siihen vedoten, että emme hoida sitten sinua jos et hoida lapsenlapsia, koska mummihan on jo hoitanut omat lapsensa. Eikä minua tarvitse kenenkään hoitaa vanhana, tosin 6-vuotias lapsenlapsi sanoi nähdessään vanhuksen rollaattorin kanssa, että "sitten kun sinä mummi olet noin vanha, niin minä työnnän sinua".