Olen aivan loppu, tästä ei ole paluuta (suhde)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelle tuntuu olevan ongelma, etten minä ole juurikaan mustistellut mitenkään överisti. Yhden kerran kävin katsomassa, onko miehen auto pihassa, mutta en nostanut siitä mitään kohtausta. Olihan sekin aika typerä tempaus.

Mutta tosiaan omanlainen itsevarmuuteni tuntuisi miestä häiritsevän ja antavan hänelle signaalia etten välitä. Lähinnä yritän vain pitää järjen päässä.

Muista ongelmista en halua kertoa liian tarkasti, mutta pahoin pelkään meillä olevan liian erilaiset elämäntavat sekä myös elämänsuunnat. Erityisen kivaa on yhtäkkiä kuulla toisen mietteistä isoissa asioissa, kun on itse elänyt aivan erilaisissa luuloissa asioiden suhteen.

Minulla on jopa harhautettu olo.

Ap

??? Jos tuo on totta, niin miehesi tuntuu todella sairaalta. Vaikka tosin kyllähän sitä välillä aina lukee lätinää "tietynlainen mustasukkaisuus on hyvästä/normaalia parisuhteessa" jne. mutta ei varmaan sillä tuota tarkoiteta. Siis sitä, että toinen sanonut olevansa jossain ja tämä pitää erikseen käydä tarkistamassa. Enemmän toisen viettämästä ajasta muualla/muiden kanssa tai yleensä huomiosta parisuhteen ulkopuolelle.

Itse luotan puolisoni sanaan täysin ja hän minun sanaani. Jos hän sanoo olevansa jossain, jonkun kanssa, ei minun koskaan tarvitse soittaa tälle henkilölle tai muuta vastaavaa todistaakseni, että hän tosiaan puhui totta. Itseasiassa, jos saisin tietää, että puolisoni tarkistaisi jotain tuollaista minusta, olisi se kyllä vakavan keskustelun paikka. Jos se jatkuisi, eikä selkeää motiivia tälle käytökselle löytyisi, en tiedä voisinko jatkaa suhdetta.

Täh? Halusin katsoa onko mies tullut jo kotiin vai ei. Ei siinä ollut kyse mistään pettämisepäilyistä.

Etkö voinut kysyä sitä mieheltäsi, esim. puhelimella? Miksi täytyi vaivatua paikanpäälle?

Jos yritit soittaa hänelle, hän ei vastannut ja sitten kävit katsomassa, onko auto pihassa, niin ok. Hieman outoa/ylivarovaista käytöstä, mutta ei missään tapauksessa sairasta.

Jos soitit miehellesi, hän sanoi olevansa kotona, sinä kävit tarkistamassa vielä auton, oli se jo aika vahvaa epäilyä... Ymmärätkö eron

Ei hän sanonut mihinkään mitään, kun en edes soittanut etukäteen. Miksi keskitymme minuun, vaikka mies se teki kotiini tarkistuskäynnin ja epäilee jatkuvasti kaikesta? SE on sairasta.

Niin, miksi et soittanut? Kysymys on siitä, voitko sinä luottaa miehesi sanaan, ymmärrätkö? Ja kyllä, miehesi ei nähtävästi luota sinun sanaasi ja se on tosiaan sairasta. Ja se on toki ymmärrettävää, että se syö luottamusta myös toiseen suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä ole järjen hiventä, koska te ruokitte toistenne haavoittuvuutta täsmäosumin.

Miksi sinun on vaikea nähdä, että toisen riehaantunut mustasukkaisuus johtuu kammostasi? Periaatteessahan te olette toisillenne ne oikeat. Mustasukkaisella olisi opittavanaan läksy, että riehumalla hän karkoittaa sinut, ja sinun taas pitäisi oppia, että ajat toisen pois tolaltaan etääntymiselläsi, kunnes hän ei todellakaan ole se luotettava aikuinen, johon sitoutuminen jo oli olevinaan niin vaikeaa. Eli sinun pitäisi oppia sietämään se, että toisessa on kaikki ne hätääntyneet kerrokset kuin itsessäsikin, ja sinun tehtäväsi on oppia sietämään niitä molemmissa.

Voi sitten kyllä olla, että ette kykene kannattelemaan toisianne edes ulkopuolelta tuettuna. Jos haavat ovat liian syvät, tai juututte vääntämään siitä, onko petetty vai eikö ole, sen sijaan että puhuisitte hylätyksi ja sidotuksi tulemisen peloista ja jakaisitte myötätuntoa, niin prosessi vain pahenee kunnes se karkaa käsistä.

Saat asian kuulostamaan kamalan draamaattiselta, vaikka itse en koe sitä niin. Olen lähinnä turta ja väsynyt. Epäilyt kuittaan rauhallisesti kommentoimalla, en jaksa lähteä sotimaan ja hirveästi puolustelemaan. Olen sanonut monta kertaa, että väitteet ovat aivan älyttömiä ja että mies voisi jo lopettaa.

Voi kuule, tiedän kaiken tuosta turrasta väsymyksestä, koska poden sitä ajoittain itsekin. Se on todella dramaattista ja näkyy sadan kilometrin päähän.

Jos sinua on haavoitettu lapsena niin syvästi, että olet ripustautunut tarvitsemattomuuteen ja asiallisuuden naamioon, niin se näkyy. Todellisuudessa olet niin tarvitseva ja epävarma, että sinulla on syvä tarve saada toinen kiinni epäluotettavuudesta, mutta haluat myös säilyttää kasvosi ja pitää tuota hetkellisenä hairahduksena. Ja sitähän se onkin, todellinen tarvitsevuutesi pääsi hetkeksi näkyviin. Yleensä linjasi pitää.

Ei kukaan halua sinun lähtevän sotimaan ja puolustelemaan miestäsi lukuunottamatta, mutta voisitko ajatella, että oikeastaan tarvitset tilannetta, jossa sinua epäillään? Silloin pääset kokemaan, ettei sinua ja hyviä tarkoituksiasi ymmärretä ja se on niin väärin. Ja onhan se, mutta se on elämäsi tragedia, joka pitää käydä läpi. Jonain päivänä se onnistuu, ja saat sen kaiken arvostuksen ja luottamuksen jonka olisit ansainnut alun perin.

Nyt meni ohi ja lujaa??

Ap

Kuulostaa että kumpikaan ei luota ja kyttäilee ja epäilee. Kannattaisi erota ja etsiä itselleen sopivampi mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä ole järjen hiventä, koska te ruokitte toistenne haavoittuvuutta täsmäosumin.

Miksi sinun on vaikea nähdä, että toisen riehaantunut mustasukkaisuus johtuu kammostasi? Periaatteessahan te olette toisillenne ne oikeat. Mustasukkaisella olisi opittavanaan läksy, että riehumalla hän karkoittaa sinut, ja sinun taas pitäisi oppia, että ajat toisen pois tolaltaan etääntymiselläsi, kunnes hän ei todellakaan ole se luotettava aikuinen, johon sitoutuminen jo oli olevinaan niin vaikeaa. Eli sinun pitäisi oppia sietämään se, että toisessa on kaikki ne hätääntyneet kerrokset kuin itsessäsikin, ja sinun tehtäväsi on oppia sietämään niitä molemmissa.

Voi sitten kyllä olla, että ette kykene kannattelemaan toisianne edes ulkopuolelta tuettuna. Jos haavat ovat liian syvät, tai juututte vääntämään siitä, onko petetty vai eikö ole, sen sijaan että puhuisitte hylätyksi ja sidotuksi tulemisen peloista ja jakaisitte myötätuntoa, niin prosessi vain pahenee kunnes se karkaa käsistä.

Saat asian kuulostamaan kamalan draamaattiselta, vaikka itse en koe sitä niin. Olen lähinnä turta ja väsynyt. Epäilyt kuittaan rauhallisesti kommentoimalla, en jaksa lähteä sotimaan ja hirveästi puolustelemaan. Olen sanonut monta kertaa, että väitteet ovat aivan älyttömiä ja että mies voisi jo lopettaa.

Voi kuule, tiedän kaiken tuosta turrasta väsymyksestä, koska poden sitä ajoittain itsekin. Se on todella dramaattista ja näkyy sadan kilometrin päähän.

Jos sinua on haavoitettu lapsena niin syvästi, että olet ripustautunut tarvitsemattomuuteen ja asiallisuuden naamioon, niin se näkyy. Todellisuudessa olet niin tarvitseva ja epävarma, että sinulla on syvä tarve saada toinen kiinni epäluotettavuudesta, mutta haluat myös säilyttää kasvosi ja pitää tuota hetkellisenä hairahduksena. Ja sitähän se onkin, todellinen tarvitsevuutesi pääsi hetkeksi näkyviin. Yleensä linjasi pitää.

Ei kukaan halua sinun lähtevän sotimaan ja puolustelemaan miestäsi lukuunottamatta, mutta voisitko ajatella, että oikeastaan tarvitset tilannetta, jossa sinua epäillään? Silloin pääset kokemaan, ettei sinua ja hyviä tarkoituksiasi ymmärretä ja se on niin väärin. Ja onhan se, mutta se on elämäsi tragedia, joka pitää käydä läpi. Jonain päivänä se onnistuu, ja saat sen kaiken arvostuksen ja luottamuksen jonka olisit ansainnut alun perin.

Nyt meni ohi ja lujaa??

Ap

Parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi. Ja olen kanssa sitä mieltä, että käytöksesi ruokkii miehesi käytöstä. Oletko sanonut hänelle rakastavasi häntä, tarvitsevasi häntä elämääsi. Näyttänyt todellisen minäsi.

Miksi pitäisi tyytyä noin huonoon suhteeseen? Yksin on paljon parempi olla. Suhteen loputtua on kaikkiaan fiksua olla omissa oloissaan ja miettiä elämäänsä ja ellei halua mihinkään ammattiavun pariin, voi psyykata itseään lukemalla ja antamalla tilaa omille ajatuksilleen. Jos minua epäiltäisiin,olisi se kovin loukkaavaa. Jos itse en luottaisi, olisin v'äärän ihmisen kanssa. Huolissani olen ollut, todellakin, ellen saa yhteyttä muutamaan tuntiin. Ja huolestunut olen siitä, jos sattunut jotain. Samaa huoltaa koen lapsiani kohtaan ja muitakin läheisiäni.Jatkuvaa tämä ei tietenkään ole, vaan tilannesidonnaista, oletettavasti keskivertoihmisen samalla lailla tuntevaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän siinä ole järjen hiventä, koska te ruokitte toistenne haavoittuvuutta täsmäosumin.

Miksi sinun on vaikea nähdä, että toisen riehaantunut mustasukkaisuus johtuu kammostasi? Periaatteessahan te olette toisillenne ne oikeat. Mustasukkaisella olisi opittavanaan läksy, että riehumalla hän karkoittaa sinut, ja sinun taas pitäisi oppia, että ajat toisen pois tolaltaan etääntymiselläsi, kunnes hän ei todellakaan ole se luotettava aikuinen, johon sitoutuminen jo oli olevinaan niin vaikeaa. Eli sinun pitäisi oppia sietämään se, että toisessa on kaikki ne hätääntyneet kerrokset kuin itsessäsikin, ja sinun tehtäväsi on oppia sietämään niitä molemmissa.

Voi sitten kyllä olla, että ette kykene kannattelemaan toisianne edes ulkopuolelta tuettuna. Jos haavat ovat liian syvät, tai juututte vääntämään siitä, onko petetty vai eikö ole, sen sijaan että puhuisitte hylätyksi ja sidotuksi tulemisen peloista ja jakaisitte myötätuntoa, niin prosessi vain pahenee kunnes se karkaa käsistä.

Saat asian kuulostamaan kamalan draamaattiselta, vaikka itse en koe sitä niin. Olen lähinnä turta ja väsynyt. Epäilyt kuittaan rauhallisesti kommentoimalla, en jaksa lähteä sotimaan ja hirveästi puolustelemaan. Olen sanonut monta kertaa, että väitteet ovat aivan älyttömiä ja että mies voisi jo lopettaa.

Voi kuule, tiedän kaiken tuosta turrasta väsymyksestä, koska poden sitä ajoittain itsekin. Se on todella dramaattista ja näkyy sadan kilometrin päähän.

Jos sinua on haavoitettu lapsena niin syvästi, että olet ripustautunut tarvitsemattomuuteen ja asiallisuuden naamioon, niin se näkyy. Todellisuudessa olet niin tarvitseva ja epävarma, että sinulla on syvä tarve saada toinen kiinni epäluotettavuudesta, mutta haluat myös säilyttää kasvosi ja pitää tuota hetkellisenä hairahduksena. Ja sitähän se onkin, todellinen tarvitsevuutesi pääsi hetkeksi näkyviin. Yleensä linjasi pitää.

Ei kukaan halua sinun lähtevän sotimaan ja puolustelemaan miestäsi lukuunottamatta, mutta voisitko ajatella, että oikeastaan tarvitset tilannetta, jossa sinua epäillään? Silloin pääset kokemaan, ettei sinua ja hyviä tarkoituksiasi ymmärretä ja se on niin väärin. Ja onhan se, mutta se on elämäsi tragedia, joka pitää käydä läpi. Jonain päivänä se onnistuu, ja saat sen kaiken arvostuksen ja luottamuksen jonka olisit ansainnut alun perin.

Nyt meni ohi ja lujaa??

Ap

No siis. Täältä katsoen vaikuttaa, että sulla on taipumus tai tarve joutua asetelmaan, jossa pääset oikeuttamaan epäluottamuksen tunteet sillä, että toinen on epäluotettava. Mies muuttuu epäluotettavaksi, koska hänestä tulee kiljuva pikkukakara viileytesi rinnalla, joten annostelet sitä hänelle lisää oikein huolella.

Mutta miksi päättelen, että kysymys on sinusta: ajat tämän keskustelun samaan. Me muut olemme se epäluotettava, joka epäilee sinua jostain, ja sinua ei taaskaan ymmärretä, vaikka olit tarinan viaton uhri.

Jotainhan sinulle on tehty, että ajaudut toistamaan tuota kuviota noinkin hanakasti. On suhtauduttu epäluuloisesti sinuun lapsena eikä tarjottu luotettavaa vakautta.

Toivoton:( kirjoitti:

Minä osaan hankkiutua kerta toisensa jälkeen surkeisiin suhteisiin, vaikka olen hyvin tarkka miehistäni. Varmasti joku jo isäksi tullut sopisi kriteereihini ja saisin tasapainoisen suhteen tällaisen miehen kanssa, mutta en minä voisi enää kuvitella sotkeutuvani sellaiseen soppaan. Kyllä miehen on oltava lapseton. Niin on nykyinenkin, mutta se on pieni plussa tässä kaikessa.

Nyt tiedän, että on erottava. Kamala tunne, tyhjä olo jo valmiiksi. Miehestä on tullut lyhyessä ajassa mustasukkainen, sairaalloisen mustasukkainen. En voi häntä täysin tuomita, koska osaan itsekin joskus vainoharhailla ja kehitellä pääni sisällä kaikenlaista sekavaa draamaa ja uskoa siihen. Mutta nyt tosiaan miehen sekoilu on aivan liikaa. Minä itse en ole koskaan mennyt läheskään noin pitkälle kuin mies... nimittäin noin viikko sitten mies ilmestyi yhtäkkiä oveni taakse täysin yllättäen, mikä ei ole hänen tapaistaan. Tajusin heti mistä siinä on kyse: mies yritti käräyttää minut pettämisestä (mitä en siis tee.) Olen sanonut hänelle, että antaa kuulua vaan jos on omatunnolla jotain raskasta, jonka vuoksi syyttää minua kuin hullu. Mitään ei ole myöntänyt tehneensä kenenkään kanssa.

Lisäksi mies osaa sanoa yhtä ja selitellä toista, ja jollain ihmeen konstilla saa minut lopulta "uskomaan" asioihin, joiden todellisen laidan kyllä tiedän. Siis vaikka että kuka sanoi ja mitä sanoi.

En voi enää jatkaa tällaista elämää, mutta lähteminen tuntuu kamalalta. Siitä puheen ollen, mies ei nykyään edes usko minun välittävän. Jatkuvia syytöksiä saan niskaani... pettämistä, muiden katselua, en rakasta, en välitä, en halua häntä, olen ihan eri ihminen, täysin muuttunut... Hän näkee kaikki tekoni ja sanani epäilyttävinä. Minua ei ole koskaan epäilty näin vakavasti pettämisestä. Koko tilanne on täysin hullu...

Tosiaan kyllä oma epäilykseni miestä kohtaan on herännyt tämän show'n myötä, mutta mitään ei myönnä. Eipä kai tarvitsekaan, koska en voi enää elää hänen kanssaan :(

Mies on kovin erovastainen, ja niin olen minäkin, mutta samalla mietin järjellä. Tiedän että romahdan.. ahdistaa etukäteen.. mitä jos en saakaan voimaa lähteä? En nimittäin usko, että saan...

No ei kuulosta siltä että olisit tarkka jos suhteesi ovat aina tuollaisia. Nyt sinun pitää miettiä mikä on se piirre mitä sinä haet ja miten voit muuttaa omia kriteereitäsi ettet aina ajaudu suhteisiin tuollaisten tapausten kanssa. Oma pää ensin kuntoon ja vanhat traumat alta pois, sitten vasta on uuden suhteen aika. Ei rakenneta  uutta taloa raivaamatta vanhan raunioita alta veks.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelle tuntuu olevan ongelma, etten minä ole juurikaan mustistellut mitenkään överisti. Yhden kerran kävin katsomassa, onko miehen auto pihassa, mutta en nostanut siitä mitään kohtausta. Olihan sekin aika typerä tempaus.

Mutta tosiaan omanlainen itsevarmuuteni tuntuisi miestä häiritsevän ja antavan hänelle signaalia etten välitä. Lähinnä yritän vain pitää järjen päässä.

Muista ongelmista en halua kertoa liian tarkasti, mutta pahoin pelkään meillä olevan liian erilaiset elämäntavat sekä myös elämänsuunnat. Erityisen kivaa on yhtäkkiä kuulla toisen mietteistä isoissa asioissa, kun on itse elänyt aivan erilaisissa luuloissa asioiden suhteen.

Minulla on jopa harhautettu olo.

Ap

??? Jos tuo on totta, niin miehesi tuntuu todella sairaalta. Vaikka tosin kyllähän sitä välillä aina lukee lätinää "tietynlainen mustasukkaisuus on hyvästä/normaalia parisuhteessa" jne. mutta ei varmaan sillä tuota tarkoiteta. Siis sitä, että toinen sanonut olevansa jossain ja tämä pitää erikseen käydä tarkistamassa. Enemmän toisen viettämästä ajasta muualla/muiden kanssa tai yleensä huomiosta parisuhteen ulkopuolelle.

Itse luotan puolisoni sanaan täysin ja hän minun sanaani. Jos hän sanoo olevansa jossain, jonkun kanssa, ei minun koskaan tarvitse soittaa tälle henkilölle tai muuta vastaavaa todistaakseni, että hän tosiaan puhui totta. Itseasiassa, jos saisin tietää, että puolisoni tarkistaisi jotain tuollaista minusta, olisi se kyllä vakavan keskustelun paikka. Jos se jatkuisi, eikä selkeää motiivia tälle käytökselle löytyisi, en tiedä voisinko jatkaa suhdetta.

Täh? Halusin katsoa onko mies tullut jo kotiin vai ei. Ei siinä ollut kyse mistään pettämisepäilyistä.

Normaalissa parisuhteessa ei ole tarvetta tarkistella tuolla tavalla. Te olette kumpikin hieman kipeitä. Jos mun kumppani alkais syytellä mua yhtäkkiä, kysyisin ensin mikä on ja jos keskustelu ei auttaisi, sanoisin että joko menee terapiaan tai  suhde loppuu tähän, koska minä en kuuntelisi tai  hyväksyisi moista käytöstä. Jos itse yhtäkkiä tuntisin tarvetta kytätä tai syyllistää kumppaniani, lopettaisin suhteen koska se tuottaisi minulle  enemmän pahaa kuin hyvää oloa. Älä koita parannella omia traumojasi parisuhteella jossa koet ne uudelleen. Suhteesi on sairas. SAIRAS.Ei tuo ole rakkautta vaan kontrollointia, omistamisen halua ja läheisriippuvuutta kummankin osalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehelle tuntuu olevan ongelma, etten minä ole juurikaan mustistellut mitenkään överisti. Yhden kerran kävin katsomassa, onko miehen auto pihassa, mutta en nostanut siitä mitään kohtausta. Olihan sekin aika typerä tempaus.

Mutta tosiaan omanlainen itsevarmuuteni tuntuisi miestä häiritsevän ja antavan hänelle signaalia etten välitä. Lähinnä yritän vain pitää järjen päässä.

Muista ongelmista en halua kertoa liian tarkasti, mutta pahoin pelkään meillä olevan liian erilaiset elämäntavat sekä myös elämänsuunnat. Erityisen kivaa on yhtäkkiä kuulla toisen mietteistä isoissa asioissa, kun on itse elänyt aivan erilaisissa luuloissa asioiden suhteen.

Minulla on jopa harhautettu olo.

Ap

??? Jos tuo on totta, niin miehesi tuntuu todella sairaalta. Vaikka tosin kyllähän sitä välillä aina lukee lätinää "tietynlainen mustasukkaisuus on hyvästä/normaalia parisuhteessa" jne. mutta ei varmaan sillä tuota tarkoiteta. Siis sitä, että toinen sanonut olevansa jossain ja tämä pitää erikseen käydä tarkistamassa. Enemmän toisen viettämästä ajasta muualla/muiden kanssa tai yleensä huomiosta parisuhteen ulkopuolelle.

Itse luotan puolisoni sanaan täysin ja hän minun sanaani. Jos hän sanoo olevansa jossain, jonkun kanssa, ei minun koskaan tarvitse soittaa tälle henkilölle tai muuta vastaavaa todistaakseni, että hän tosiaan puhui totta. Itseasiassa, jos saisin tietää, että puolisoni tarkistaisi jotain tuollaista minusta, olisi se kyllä vakavan keskustelun paikka. Jos se jatkuisi, eikä selkeää motiivia tälle käytökselle löytyisi, en tiedä voisinko jatkaa suhdetta.

Täh? Halusin katsoa onko mies tullut jo kotiin vai ei. Ei siinä ollut kyse mistään pettämisepäilyistä.

Normaalissa parisuhteessa ei ole tarvetta tarkistella tuolla tavalla. Te olette kumpikin hieman kipeitä. Jos mun kumppani alkais syytellä mua yhtäkkiä, kysyisin ensin mikä on ja jos keskustelu ei auttaisi, sanoisin että joko menee terapiaan tai  suhde loppuu tähän, koska minä en kuuntelisi tai  hyväksyisi moista käytöstä. Jos itse yhtäkkiä tuntisin tarvetta kytätä tai syyllistää kumppaniani, lopettaisin suhteen koska se tuottaisi minulle  enemmän pahaa kuin hyvää oloa. Älä koita parannella omia traumojasi parisuhteella jossa koet ne uudelleen. Suhteesi on sairas. SAIRAS.Ei tuo ole rakkautta vaan kontrollointia, omistamisen halua ja läheisriippuvuutta kummankin osalta.

No mut hei. Jos ap menee aloittamaan suhteen tavallisen ihmisen kanssa, niin se ei tunnu oikealta sekään, koska hänhän silloin edelleen potisi sitoutumiskammoaan, mutta siihen ei vaikuttaisi olevan mitään syytä kun toinen ei anna aihetta, joten hänellä olisi huono olo ja toinen lopulta joko muuttuisi ripustautuvaksi tai häipyisi eli olisi epäluotettava, ja aapeen trauma syvenisi. Että miten sekin mies oli hullu sitten kuitenkin. Eli niitä traumoja vain olisi päästävä hoitelemaan, ja harva ne taitaa jossain terapiassa selättää niin, etteivät ne enää suhteissa mitenkään ilmenisi.

Voihan se olla, että tämä mies on aapeelle liian mustasukkainen. Mutta toisaalta, ei tunnu olevan, koska ap kuitenkaan ei osaa ajatella miestä toisen omanakaan. Että niin kauan kuin käydään noita draamoja läpi ilman että aletaan turvautumaan väkivaltaan, niin ehkä se on juuri sitä mitä hänen pitäisikin käydä läpi. Niitä vanhoja kipuja. Ja oppia prosessissa, että niistä voi pyristellä irti ilman että tärvää elämänsä vielä tarkemman seulan kehittämiseen, josta ei sitten enää pääse kukaan läpi.

Pysykää noissa suhteissanne, sillä ette te enää pysty eron jälkeen luottamaan muihinkaan miehiin. Itse olen käyny niin monta vastaavanlaista tilannetta läpi ja aina on ongelmaksi muodostunu luottamuksen puute johtuen aiemmista kokemuksista.

Ap? Kyllähän sä olet saanut nyt aikamoista palautetta. Ei se poista sitä, että miehen käytös on ongelma. Olisiko se tosiaan mahdollista, että hakeutuisitte jonnekin juttelemaan muiden johdolla? Nuo pohjamutatunteet on oikeasti aika kuluttavia, ja jos niissä möyritään koko ajan, siinä kärsii elämäkin. Varmaan niitä täytyisi käydä läpi, mutta ohjattuna.

Mies kuulostaa sairaalta. Mikään pariterapia ei auta. ero auttaa. Suosittelin kyllä ap että sinä menet yksin terapiaan selvitteleemään, miksi valitset elämääsi sekopäisiä miehiä ja miksi et osaa erota heistä. Jokainen valitsee ihan itse, kenen kanssa aikaansa viettää.