Kannattaa vakiintua mieluummin vaikka vähän liian aikaisin kuin olla se viimeinen sinkku

Omituinen ajattelutapa, kun ei kukaan ole oikeasti VIIMEINEN sinkku, ellei sitten vertaa pelkästään siihen omaan suppeaan kaveripiiriinsä. Ja miksi vakiintua, jos ei ole löytänyt ihmistä, jonka kanssa haluaa vakiintua? Ei kuulosta onnen siemeneltä minusta.

Voi olla.

Itse en kellekään kelvannut ja koko kaveripiiri vakiintui ennenpitkää. Illanistujaiset alkoi vaihtua pariskuntailloiksi, se porukan ainut sinkku unohtui pikkuhiljaa kutsua mukaan. Nyt minulla ei ole enää kavereita, ei kontakteja, en tapaa enää uusia ihmisiä kun yksin vaikea lähteä mihinkään. Ikisinkuksi jäin ja toivoin niin kovasti että olisi edes ollut joku vaihtoehto tälle kohtalolle.

Eli tarkoitatko että ottaa mies jota ei oikeasti rakasta ja hyväksikäyttää sitä?

En kelvannut koskaan kenellekään, oli tosi helppo "vakiintua" ennen muita, huoh :(

En näe järkeä moisessa.

Höpöhöpö. Ei tarvi vakiintua ennen kuin silt tuntuu.

Olin kavereista se viiminen sinkku pitkään, ja voi sitä kateuden määrää pikkulasten äideiltä, kun eivät päässeet samoihin paikkoihin lähtemään. Heille tosin sitten kerroin, ettei se yksinään juhlinakaan kotona kökkiminen kauhean kivaa ole, että on heillä edes lapset ilonaan. Toiset asiat menevät vaakakupissa toiseen suuntaan, ja joskus itsellä on kivempaa kuin vakiintuneilla.

Viimeisenä sinkkuna löysin kumppaniksi komean nuoremman miehen, kun taas eräskin ekoista väkisin vakiintuneista (omat sanansa olivat nämä) erosi samoihin aikoihin.

Pointti: älä elä muiden rytmissä, elä omassasi.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla.

Itse en kellekään kelvannut ja koko kaveripiiri vakiintui ennenpitkää. Illanistujaiset alkoi vaihtua pariskuntailloiksi, se porukan ainut sinkku unohtui pikkuhiljaa kutsua mukaan. Nyt minulla ei ole enää kavereita, ei kontakteja, en tapaa enää uusia ihmisiä kun yksin vaikea lähteä mihinkään. Ikisinkuksi jäin ja toivoin niin kovasti että olisi edes ollut joku vaihtoehto tälle kohtalolle.

Inhottavaa :( Näissä tilanteissa näkee, kuka oikeasti on kaveri ja kuka ei. Muutama ei enää kutsu, kun pariskuntaillat on muka niin paljon mukavampia, kun taas ne lähimmät kaverit kutsuu aina.

Toivottavasti ap ei ajattele kaikkien sinkkujen kuolaavan juuri hänen miehensä perään!!!

t. sinkku, joka ei koske pitkälläkään tikulla varattuihin

"Voi olla. Itse en kellekään kelvannut ja koko kaveripiiri vakiintui ennenpitkää. Illanistujaiset alkoi vaihtua pariskuntailloiksi, se porukan ainut sinkku unohtui pikkuhiljaa kutsua mukaan. Nyt minulla ei ole enää kavereita, ei kontakteja, en tapaa enää uusia ihmisiä kun yksin vaikea lähteä mihinkään. Ikisinkuksi jäin ja toivoin niin kovasti että olisi edes ollut joku vaihtoehto tälle kohtalolle."

 - Aika lailla tuttua, mutta vielä on sen verta itsetuntoa jäljellä, että sen sijaan, että kokisin olevani kenellekään kelpaamaton, ajattelen, tai ainakin yritän ajatella, että vielä ei ole tullut minun aikani pariutua. En minä ketä vain huoli ja vaikka läheisistäni on kaikki mielestsäni ihan täyspäsiä ja fiksuja, että kai he myös ajattelevat myös minunkin parastani kun jättävät kutsumatta minut pariskuntien yhdessä olo hetkiin. Ja totta. On se, joskus hieman vaivaannuttavaa olla joukossa ainoa pariton. Yritän jaksaa itse olla aktiivinen, vaikka joskus tuntuu, että elää tavallaan kuplan tai kuplien ulkopuoolella, kun osalla on tapana laittaa aluksi kumppanin ja pikkuhiljaa myös perheen tai lasten piikkiin. Ja vastavuoroisesti ottavat yhteyttä vain jos tai kun ovat vailla  ja tarvtsevat minulta jotain. - Ehkä tältäkin palstalta hakee sitten vertaistukea, kun ei minusta ainakaan ole kovinkaan usein yksin lähtemään ulos hakemaan seuraa.     

Tuo ketjun otsikko kuulostaa ajattelutavalta joka on jostain 50-luvulta, kun sen nuorena löydetyn kumppanin kanssa elettiin sitten yhdessä koko loppuelämä. Nykyään avioliitoistakin puolet päättyy eroon ja avoliitoista vielä useampi, eli ei siis ole viimeisiä sinkkuja, vaan ihmiset on nykyään välillä parisuhteessa ja välillä sinkkuja, koko elämänsä ajan. Eli jos jostain kolmekymppisestä nyt tuntuu että on kaveripiirinsä viimeinen sinkku, niin kymmenen vuoden päästä saattaakin olla lähes ainoa joka on parisuhteessa ja siitä taas kymmenen vuoden päästä roolit voi olal ihan toisinpäin taas jne. Ihmiset kyllästyy nykyään helposti myös suhteissaan, kun on tottuneet kertakäyttökulttuuriin.

"Tuo ketjun otsikko kuulostaa ajattelutavalta joka on jostain 50-luvulta, kun sen nuorena löydetyn kumppanin kanssa elettiin sitten yhdessä koko loppuelämä. Nykyään avioliitoistakin puolet päättyy eroon ja avoliitoista vielä useampi, eli ei siis ole viimeisiä sinkkuja, vaan ihmiset on nykyään välillä parisuhteessa ja välillä sinkkuja, koko elämänsä ajan. Eli jos jostain kolmekymppisestä nyt tuntuu että on kaveripiirinsä viimeinen sinkku, niin kymmenen vuoden päästä saattaakin olla lähes ainoa joka on parisuhteessa ja siitä taas kymmenen vuoden päästä roolit voi olal ihan toisinpäin taas jne. Ihmiset kyllästyy nykyään helposti myös suhteissaan, kun on tottuneet kertakäyttökulttuuriin."

- Totta lienee varmasti tuokin. Mutta, joskus tuntuu, että osalle ihmisä parisuhteen löytäminen tai muodostaminen paljon vaivattomampaa kuin toisille. Esimerkiksi itse olen ollut useamman vuoden sinkku ja samassa ajassa osa läheisistäni on ehtinyt sekä erota että löytää itselleen uuden kumppanin. - Ja sekä läheiseni ja ainakin useimmat näistä kumppaneista ovat ihan täyspäisiä ja sellaisia, joista on vaikea sanoa, mitään erityisen negatiivista.

- Toki laajahkoon tuttavapiiriin mahtuu näitä sarja deittailijoita, jotka kelpuuttavat suhteeseen melkein kenen vaaan, jonka kanssa sitten tapaillaan ja seurustellaan maksimissaan se vuosi (yleensä joitain kuukausia) ja taas erotaan, kun huomataan, ettei se toine ollutkaan 150%  Se oikea. - Toki ovat itse sen verta "tasokkaita" ettei heidän nyt ihan ketä tahansa ole tarvinnut kelpuuttaa. Ja yleinen asenne onkin, että 

itsessä ei tietenkään koskaan eikä ikinä ole mitään ulkoista tai sisäistä vikaa ja ovat yhtä aikaa hyvinkin vahvoja, mutta toisaalta heidät tuntevina myös herkkiä.   

Turkissa nämä viimeisen naimattoman häpeät.

Mutta ei kannata tyytyä toiseksi parhaaseen, sitä katuu loppuelämänsä.

Vierailija kirjoitti:

Voi olla.

Itse en kellekään kelvannut ja koko kaveripiiri vakiintui ennenpitkää. Illanistujaiset alkoi vaihtua pariskuntailloiksi, se porukan ainut sinkku unohtui pikkuhiljaa kutsua mukaan. Nyt minulla ei ole enää kavereita, ei kontakteja, en tapaa enää uusia ihmisiä kun yksin vaikea lähteä mihinkään. Ikisinkuksi jäin ja toivoin niin kovasti että olisi edes ollut joku vaihtoehto tälle kohtalolle.

Eikä sitä edes haluaisi olla kutsumatta mutta kun se hinkuu koko illan että lähdetään jo sinne baariin. Ja kun me pariskunnat ei enää haluta lähteä sinne! Ei sitä vaan enää jaksa. Se oli kivaa aikanaan vaan ei enää!

Helpommin sanottu kuin tehty... Ei ole näiden parin vuoden aikana kukaan kiinnostunut, vaikka aktiivinen tyyppi olenkin, enkä todellakaan mikään kotona makaaja. Keinoja mitenkä pakotan miehen ihastumaan itseeni???

Vituttaa olla sinkku.

N19

Vierailija kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty... Ei ole näiden parin vuoden aikana kukaan kiinnostunut, vaikka aktiivinen tyyppi olenkin, enkä todellakaan mikään kotona makaaja. Keinoja mitenkä pakotan miehen ihastumaan itseeni???

Vituttaa olla sinkku.

N19

Ei pari vuotta ole vielä mitään.

Ikisinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Helpommin sanottu kuin tehty... Ei ole näiden parin vuoden aikana kukaan kiinnostunut, vaikka aktiivinen tyyppi olenkin, enkä todellakaan mikään kotona makaaja. Keinoja mitenkä pakotan miehen ihastumaan itseeni???

Vituttaa olla sinkku.

N19

Vai Viimeinen Sinkku 19-vuotiaana... Oletko jostain tosi pienestä kylästä? Ensimmäiset tutut, jotka minulla vakiintuivat, tekivät sen 27-vuotiaana. Minä menin naimisiin nelikymppisenä. Olin juuri häissä, joissa kaksi 49-vuotiasta meni naimisiin. Kaksi parasta ystävääni ovat vielä sinkkuja ja bilettävät sekä matkustavat vähän väliä ympäri maailmaa 45- ja 46-vuotiaina.

Minun mielestäni elämänsä saa paljon helpommin ja pahemmin sekaisin valitsemalla väärän kumppanin kuin olemalla sinkku.

Mä olin varmaan just se viimeinen sinkku, pariuduin ensimmäisen ja toivottavasti viimeisen kerran 37 vuotiaana!

Tilastolisesti eniten päätyy eroon avioliittoja, jotka ovat nuorena solmittuja. Sensijaan keskimärin vasta noin kolmekymppisenä tai myöhemmin solmitut avioliitot kestävät pidempään.

Syitä on monia, kuten kyllästyminen, erilleen kasvaminen, se että nuorena kumppanin valitsee kestämättömillä perusteilla jne.

Itse en suosittele avoitumista kenellekään alle 30-vuotiaalle. 

Itsellä on kaveripiirissä nyt 40+ ikäisillä hirveä erobuumi...