Kannattaa vakiintua mieluummin vaikka vähän liian aikaisin kuin olla se viimeinen sinkku
Kommentit (25)
Pariuduin 33-vuotiaana ekan ja vikan kerran. Rakastan miestäni ja lastani, mutta sinkkuelämä oli omalla tavallaan ihan yhtä hyvää kuin nykyinen. En kokenut olevani toisen luokan kansalainen, pariutuneet kaverit eivät hylkineet ja onneksi elämässäni oli niin paljon sisältöä, etten pariutunut epätoivoissani jonkun luuserin kanssa.
Viimeistä sinkkua ei koskaan tule olemaan. Koko ajan tulee uusia sinkkuja lisää. Välillä joku ei ole sinkku ja sitten taas on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi olla.
Itse en kellekään kelvannut ja koko kaveripiiri vakiintui ennenpitkää. Illanistujaiset alkoi vaihtua pariskuntailloiksi, se porukan ainut sinkku unohtui pikkuhiljaa kutsua mukaan. Nyt minulla ei ole enää kavereita, ei kontakteja, en tapaa enää uusia ihmisiä kun yksin vaikea lähteä mihinkään. Ikisinkuksi jäin ja toivoin niin kovasti että olisi edes ollut joku vaihtoehto tälle kohtalolle.
Eikä sitä edes haluaisi olla kutsumatta mutta kun se hinkuu koko illan että lähdetään jo sinne baariin. Ja kun me pariskunnat ei enää haluta lähteä sinne! Ei sitä vaan enää jaksa. Se oli kivaa aikanaan vaan ei enää!
Enemmän tuollainen baariin hinkuminen voi olla persoonasta kiinni kuin sinkkuudesta. Jotkut ovat kotihiiriä koko elämänsä eivätkä edes nuorena käy baareissa.
Minä olen varmaan se viimeinen sinkku, koska en aio koskaan hankkia parisuhdetta.
Kannattaisiko vähän päivittää noita ajatusmalleja?