Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin että lapsellani olisi kavereita, mutta en halua olla tekemisissä muiden vanhempien kanssa
11.11.2016 |
Lapseni on 2-vuotias. Haluaisin kovasti että lapsellani olisi kavereita päiväkodin ulkopuolellakin, mutta en itse halua olla missään tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Minulla ei ole kenellekään mitään sanottavaa ja tilanteet joissa pitäisi istua ja puhua ovat lähinnä vaivaantunutta hiljaisuutta.
En ole ujo, minua ei vain kiinnosta puhua mistään enkä kaipaa ystäviä.
Olisinpa ajatellut tätä ennen lapsen hankintaa, toisaalta lasta en ikinä vaihtaisi pois mutta hänen puolesta harmittaa koska olen tällainen.
Ärsyttää.
Kommentit (49)
OT:
Minulla ei ole lapsia (omasta halusta), mutta en ole koskaan sanonut 100% varmasti etten IKINÄ hanki lapsia. 99% varmasti kyllä.
Tämä keskustelu taisi olla kyllä niitä viimeisiä nauloja mun varma-lapsettomuus -arkkuuni, koska en ollut ikinä edes tullut ajatelleeksi tätä puolta lasten hankinnassa. Olin vain miettinyt, että en pidä vauvoista, en pidä taaperoista, en oikein kouluikäisistäkään ja teinit ne vasta kauheita ovatkin, mutta kai sen oman muksun just ja just kestäisi jos sellaisen nyt päättäisi hankkia... Mutta en todellakaan halua omalle kohdalleni sitä, että pitäisi vielä tulla toimeen muiden vanhempien ja niiden jälkikasvunkin kanssa. Puolierakoituneena introverttinä ajatuskin hirvittää.
Eli kiitos kun olette keskustelleet aiheesta, taidanpa alkaa tutkailla mahdollisuuksia sterilisaatioon nyt kun se olisi iän puolesta mahdollista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni ap.n ongelma ei ole kovin suuri. Itsekin jännitän vieraita ihmisiä ja uusia tilanteita. Se ei ole estänyt lasten sosiaalista elämää.4- 5 vuotiaille voi sopia leikkitreffejä ilman vanhempia. Ovensuussa vaihdat pari sanaa siitä miten leikit menivät.Usein tuojat ovat isiä, jotka eivät paljon pukahda. Ei siinä tarvitse jaaritella tai ystävystyä, kiitokset riittävät. Lähetä miehesi välillä kuskaamaan lasta.
Ja kouluikäiset itse kutsuvat kavereita kylään. Toki kaverin vanhemmat on hyvä nähdä, mutta lyhyt esittäytyminen ei varmaan paljasta ovatko he kieroja sarjamurhaajia, on vain luotettava siihen että kovin oudossa perheessä ei lapsikaan viihdy leikkimässä. Kyllä lapsesi ehtii vielä kaveerata!
Tuon ikäiselle riittää päiväkotikaverit ihan hyvin. Vähän vanhempana sitten piha/puistokaverit lisäksi. Sitten koulukaverit.
Eikö lapsella ole serkkuja tm. joita voisi tavata? Sitten ei vanhempien tarvitsi tutustua uusiin ihmisiin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta lasten kanssa ei voi alkaa epäilemään joakista vastaantulijaa ja kaverin perhettä, vaan on pakko myös opettaa luottamsuta ihmisiin ja omaan arviointikykyyn. Jos ei uskalla antaa lapsen tutustua muihin siinä pelossa, että kaverin vanhemmat olisivatkin kuviteltuja sarjamurhaajia tai muuten kieroja, syyllistyy helposti lapsen kanssa toisten syrjimiseen ja opettaa ihmisten eriarvoisen kohtelun sekä kiusaamisen. Sitä voi sitten käyttää tekosyynäkin, kun ei halua kavereiden tutustuvan toiseen kaveriin: sen isä tai äiti on ihan hullu ja outo.Yleisesti tavallisetn lasten vanhemmat ovat aivan normaaleja ihmisiä.
Ei kyse ole epäilystä, vaan normaalista lapsen kavereiden vanhempiin tutustumisesta, ei sallainen opeta lapselle epäluottamusta, vaan on ihan normaalia kanssakäymistä ja kiinnostusta lapsen asioita kohtaan. Ja sanoin, ettei asiat välttämättä mitään vakavia ole, vaan voivat muuten sotia kodin arvoja vastaan tai aiheuttaa lapselle turvattomuuden tunnetta. Esim. omassa lapsuudessani kävin perheessä missä oli aika vapaa meininki ja siellä sitten sai tv:stä katsoa mitä haluaa, niin tokihan katsottiin joku täysin minulle sopimaton elokuva ja siinä sitten valvottiin öitä. Tai toinen kaveri jonka äiti oli usein tuhannen päissään mikä oli meistä vaan kivaa koska saatiin karkkia, yhden kerran isäni haki minut sieltä niin hilluttiin kaverin kanssa alasti pitkin kämppää kun hänen äitinsä oli päihtyneenä eikä jaksanut välittää.
Joten kyllä sen verran on suotavaa tutustua kavereiden lapsen vanhempiin, että tietää missä mennään. Ps: Sarjamurhaajaa tuskin näillä tapaamisilla edes tunnistaisit, ei heillä ole mitään leimaa otsassaan, useimmat sarjamurhaajat on olleet varsin miellyttäviä ihmisiä luonteeltaan. Joten sellaista on turha miettiä.
Aika vaikeaa on tänä päivänä löytää lapslle sellaisia kavereita, joiden perheessä ei olisi jotakin omia arvoja vastaan sotivaa. Alkaen juurikin tuosta ruutujen ja netin käytöstä peleihin, kiroiluun ja niin edelleen. Lapsi kasvaa erilaisuutta ymmärtäväksi ja osaa arvostaa entistä enemmän omaa kotiaan, kun näkee jotain muuta (ei tietenkään huumeisia vanhempia tai ties mitä elokuvia kannata joutua kohtaamaan).
Vierailija kirjoitti:
Tee ap itse lapsellesi kaveri. Sisarukset pienellä ikäerolla (no teille tulisi jo kolmisen vuotta, mutta sekin on vielä kelpo leikkikaveruuteen) ratkaisevat viihdytys- ja kaveriongelmasi.
Oman perheen sisäinen sosiaalinen ympyrä ei opeta kohtaamaan ulkomaailmaa ja erilaisuutta, ennemminkin päin vastoin. Jos ei kohtaa muita erilaisia ihmisiä ja perheitä, ei osaa koskaan suhteuttaa oman perheen tapoja ja arvoja oikeisiin ja huonompiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En itsekään osannut varautua tähän. Vauvavuoteen, univelkaan ja uhmaikään kyllä varauduin ja niistä olenkin selvinnyt hyvin, mutta siinä vaiheessa kun vauvasta kasvoi leikki-ikäinen, tajusin että meillä pitäisi mieheni kanssa olla iso tuttavapiiri perheellisiä ihmisiä, eikä kumpikaan oikein halua sellaista.
Työkaverini sai lapsen suunnilleen samaan aikaan kuin minä, ystävystyi naapuruston äitien kanssa mutamassa viikossa ja vetää nyt perhekerhoa. Kadehdin hänen kykyään ystävystyä kaikenlaisten ihmisten kanssa, vaikka en itse haluaisi samanlaista äitikaveripiiriä. Haluaisin vain olla riittävän hyvä äiti omana itsenäni.
2
Mene töihin. Laita lapsi perhepäivähoitoon. Niin minä tein. Ja kyllä sitä nyt ne perusjutut pystyy vanhempien kanssa puhumaan. Kun lapsi on kouluikäinen kannattaa pyytää vanhempia synttäreillä pyörähtämään kahvilla, tutustuu sen verra, että tietää kenelle soittaa jos lapsi on hukassa/millaisessa perheessä lapsi kyläilee. Ja kun nyt kykenee olemaan ystävällinen niille lasten kavereille ne ovat jatkossa enemmän teillä kuin muualla - tiedät niin paljon enemmän lapsesi elämästä ja kavereista.
Ei 2 vuotias vielä kavereita tarvitse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kukaan ei tuon ikäistä suostu tuomaan leikkimään teille yksin eli kontakti on oltava. Kouluiässäkin kontakti toisiin vanhempiin on tärkeä, ei kukaan toisten kanssa mikään sydänystävä välttämättä ole mutta aikuisuuteen kuuluu että osaa edes jotain jutella ja olla, haluat kai antaa sen esimerkin lapsellekin?
Minun aikuisuuteen ei ole koskaan kuulunut osata jutella ja olla muiden seurassa, en aidosti osaa antaa esimerkkiä asiasta jota en osaa ja hallitse millään tasolla. Ehkä se pitäisi vaan sanoa muiden vanhemmille että lapsi voi tulla leikkimään, ota vaikka puhelin mukaan ja räplää sitä niin selvitään tilanteesta --- tuo on kuitenkin sen verran loukkaavaa että ei kuitenkaan.
Ap
Missä olet töissä jos et koskaan joudu tuollaisiin tilanteisiin?
Ohjelmointityössä. Toki keskustelen muiden kanssa työasioista mutta siinä vaiheessa kun joku alkaa kyselemään työn ulkopuolelta jostain menen takaisin hommiin. Kyllä kollegat tämän tiedostavat ja keskustelu pysyy 100% työasioissa nykyään.
Ap
Ilmeisesti et ole asiakasrajapinnassa laisinkaan vaan koodaat peränurkassa.
Perustetaan kerho ujoille/sosiaalisesti rajoittuneille vanhemmille, jotka tahtoo lapsilleen kavereita
:D Sitten kaikki paikalla olevat olisivat samassa tilanteessa ja ymmärtäisivät suunnilleen toisiaan. Vanhempien ei olisi pakko yrittää keksiä jotain sanottavaa toisilleen ja lapset saisivat leikkiä. Kunnolla aidattu leikkipaikka tai sisällä oleva leikkitila, niin vanhemmat voivat vaikka lukea rauhassa kirjaa samalla kun lapset leikkivät.