Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin että lapsellani olisi kavereita, mutta en halua olla tekemisissä muiden vanhempien kanssa
11.11.2016 |
Lapseni on 2-vuotias. Haluaisin kovasti että lapsellani olisi kavereita päiväkodin ulkopuolellakin, mutta en itse halua olla missään tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Minulla ei ole kenellekään mitään sanottavaa ja tilanteet joissa pitäisi istua ja puhua ovat lähinnä vaivaantunutta hiljaisuutta.
En ole ujo, minua ei vain kiinnosta puhua mistään enkä kaipaa ystäviä.
Olisinpa ajatellut tätä ennen lapsen hankintaa, toisaalta lasta en ikinä vaihtaisi pois mutta hänen puolesta harmittaa koska olen tällainen.
Ärsyttää.
Kommentit (49)
Olen introvertti vanhempi ja lapsi ekstrovertti. Lapsella (8v) on paljon kavereita, mulla harvoja kavereita,joita näen aina välillä. En ole syrjäytynyt tai epäsosiaalinen vaan tykkään yksinäisistä harrastuksista. Ei ole periytynyt eteenpäin. Olen kuitenkin hoitanut hommat, jos toisten vanhempien kanssa täytyy jotakin sopia. Eniten koen ongelmaksi sukujuhlat - lapsettomana skippaisin ne lähes kokonaan, mutta lapsi rakastaa kokoontumisia ja hänelle on tärkeää olla juuret.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sitten ne muut lapset kun kasvavat kouluikään? Osaatko jutella heille jos tulevat teille leikkimään?
Vierailija kirjoitti:
Miten sitten ne muut lapset kun kasvavat kouluikään? Osaatko jutella heille jos tulevat teille leikkimään?
Jaa-a, tuskinpa yhtään sen paremmin.
Ap
Päiväkoti riittää minusta tuon ikäiselle. Lapset kun tuosta kasvaa vuoden-pari, niin voit vaikka vanhempainillassa kysyä jos jonkun kanssa voisi tehdä leikkitreffejä.
Hysteerisiä nämä vouhkaajat, jotka puhuvat jostain sosiaalisesta tyhjiöstä. Jos ei asu jossain perämetsässä ja lapsi on päivähoidossa/kerhossa, niin hyvä. Kaikkien ei tarvitse alkaa samanlaisiksi vain siksi, että on saanut lapsen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa lapsesta kasvaa joku yksinäinen psykopaatti kun saa äidiltä tuollaisen mallin.
'
En ole äiti... Tuskin tässä tilanteessa ihmisestä psykopaattia saa, kotona on mukavaa ja iloiset leikit ovat maailmassa parasta.
Ap
Onko lapsen äiti (tai joku muu läheinen aikuinen) yhtään taitavampi tai halukkaampi luomaan sosiaalisia kontakteja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No nyt sulla on elämäsi haaste Ap ja hyvä syy siinä onnistua, lapsesi. Opettele normaalit kanssakäymisvälit toisten ihmisten kanssa! Ei toisten vanhempien kanssa tarvitse ystävystyä, mutta pieni small talk auttaa.
Aloitat siitä, että menet nettiin ja katsot mistä uutissaiteilla puhutaan. Jos et pysty muodostamaan mitään omaa mielipidettä & kiinnostuksen kohteita, niin valitset vaikka 2 päivän puheenaihetta.
Lapsen kautta tulee paljon tilanteita, joissa joudut kommunikoimaan muiden kanssa. Tulee vanhempainiltoja, harrastuksia, kuskaamista, kaverisynttäreitä, yhteydenpitoa kouluun etc.
Mieti missä olisi helpoin harjoitella. Entäs jos kokeilisit vaikka työpaikalla työkavereihin? 5 min päivä alussa. Sitten vaikka kahvitunnin verran. Siitä se lähtee... pala kerrallaan. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
No nyt sulla on elämäsi haaste Ap ja hyvä syy siinä onnistua, lapsesi. Opettele normaalit kanssakäymisvälit toisten ihmisten kanssa! Ei toisten vanhempien kanssa tarvitse ystävystyä, mutta pieni small talk auttaa.
Aloitat siitä, että menet nettiin ja katsot mistä uutissaiteilla puhutaan. Jos et pysty muodostamaan mitään omaa mielipidettä & kiinnostuksen kohteita, niin valitset vaikka 2 päivän puheenaihetta.
Lapsen kautta tulee paljon tilanteita, joissa joudut kommunikoimaan muiden kanssa. Tulee vanhempainiltoja, harrastuksia, kuskaamista, kaverisynttäreitä, yhteydenpitoa kouluun etc.
Mieti missä olisi helpoin harjoitella. Entäs jos kokeilisit vaikka työpaikalla työkavereihin? 5 min päivä alussa. Sitten vaikka kahvitunnin verran. Siitä se lähtee... pala kerrallaan. Tsemppiä!
Sinä kuvailet elämää ison lapsen ts. kouluikäisen kanssa. Ap:n lapsi on 2-vuotias. Vähän eri juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me ollaan yritetty saada kavereita lapselle mutta ei onnistu. Pihalla ei ole samanikäisiä, puistossa on aina eri ihmiset ja asukaspuistossa on äidit ryhmäytyneet jo varmaan jossain raskausajan heinämammat ryhmässä. Se on aivan sama vaikka olisi miten puhelias ja sosiaalinen; siihen kuplaan ei vaan pääse.
Ei meillä käynyt noin pienillä kavereita leikkimässä. Näkivät muita lapsia puistossa ja avoimessa päiväkodissa (joka oli ihan mahtava paikka, ja lopulta sieltä sitten jäi yksi ystäväkin, vaikken ollut kavereita itselleni etsimässä). Isompana sitten tosiaan kysyttiin vain jotain kerho- tai päiväkotikaveria kylään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsilta vaaditaan sosiaalisuutta ja esiintymiskykyä paljon enenmmän mitä aiemmin ja vielä useilla kielillä. Itse olen sosiaalinen ja tuupin lastanikin 11v siihen suuntaan vaikka onkin kyllä aika sosiaalinen tapaus muutenkin.
Otan lapsen mukaan moniin paikkoihin esim. vapaaehtoistöihin ja kannustan osallistumaan/esintymään ja kertomaan mielipiteensä. Oli mm. yhtenäiskoulun näytelmässä yhdessä päärooleista ja nytkin osallistuu draama- ja lehtikerhoon. Halusi itse mennä erään leffan koe-esiitymiseen. Vaikka ei päässytkään niin siitäkin sai esiintymiskokemusta. Ja se mitä itse pidän tärkeänä on yrittämistä, sillä pahinta on jäädä kotiin jossittelemaan tai sitkuttelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi oppii sosiaaliset taidot peilaamalla vabhempiinsa ja syrjäytymisriski periytyy.
Mutta alle 3-vuotiaalle kaverit on vielä turhia.
Ei se onneksi noin yksioikoisesti mene. Lapsi ei ole vanhemman persoonan jakle, vaan oma yksilö omine kokemuksineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ole lapsia, mutta kyllä ihmetyttää että miten voi lasta päästää jonkun toisen lapsen kotiin, ilman että on tutustunut niihin vanhempiin? Kai te ymmärrätte että on olemassa täysin kieroja ihmisiä jotka voi tehdä mitä vaan, ei välttämättä mitään tajuttoman vakavaa, mutta kuitenkin jotakin mikä ei ole lapsille välttämättä turvallista/terveellistä.
Ei tuossa nyt ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa pää tynnyristä ja laittaa itsensä likoon. Olisi hyvä pitää yhteyttä ihan teininkin kaverien vanhempiin ja tehdä yhteistyötä, puhumattakaan alle kouluikäisestä.
Lapsen parhaaksi välillä joutuu tekemään asioita jotka eivät ole itselle niin mieluisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tapauksessa on kyllä ehdottoman tärkeää, että lapsi on päivähoidossa. Eihän hän muuten opi sosiaalisia taitoja ja mallia miten käyttäydytään ihmisten kanssa.
Eipä sosiaalisenkaan vanehmman lapsi, joka on pienestä äiväkodissa, aina ole yhtään sen sosiaalisempi ja taitavampi ihmissuhdeasioissa. Jos lapsen luonne on introvertti, ei sitä noin vain muuteta. Voi olla myös esim. asberger.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilta vaaditaan sosiaalisuutta ja esiintymiskykyä paljon enenmmän mitä aiemmin ja vielä useilla kielillä. Itse olen sosiaalinen ja tuupin lastanikin 11v siihen suuntaan vaikka onkin kyllä aika sosiaalinen tapaus muutenkin.
Otan lapsen mukaan moniin paikkoihin esim. vapaaehtoistöihin ja kannustan osallistumaan/esintymään ja kertomaan mielipiteensä. Oli mm. yhtenäiskoulun näytelmässä yhdessä päärooleista ja nytkin osallistuu draama- ja lehtikerhoon. Halusi itse mennä erään leffan koe-esiitymiseen. Vaikka ei päässytkään niin siitäkin sai esiintymiskokemusta. Ja se mitä itse pidän tärkeänä on yrittämistä, sillä pahinta on jäädä kotiin jossittelemaan tai sitkuttelemaan.
Ei kaikki ole kaltaisiasi.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole lapsia, mutta kyllä ihmetyttää että miten voi lasta päästää jonkun toisen lapsen kotiin, ilman että on tutustunut niihin vanhempiin? Kai te ymmärrätte että on olemassa täysin kieroja ihmisiä jotka voi tehdä mitä vaan, ei välttämättä mitään tajuttoman vakavaa, mutta kuitenkin jotakin mikä ei ole lapsille välttämättä turvallista/terveellistä.
Ei tuossa nyt ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa pää tynnyristä ja laittaa itsensä likoon. Olisi hyvä pitää yhteyttä ihan teininkin kaverien vanhempiin ja tehdä yhteistyötä, puhumattakaan alle kouluikäisestä.[/quote
Toisaalta lasten kanssa ei voi alkaa epäilemään joakista vastaantulijaa ja kaverin perhettä, vaan on pakko myös opettaa luottamsuta ihmisiin ja omaan arviointikykyyn. Jos ei uskalla antaa lapsen tutustua muihin siinä pelossa, että kaverin vanhemmat olisivatkin kuviteltuja sarjamurhaajia tai muuten kieroja, syyllistyy helposti lapsen kanssa toisten syrjimiseen ja opettaa ihmisten eriarvoisen kohtelun sekä kiusaamisen. Sitä voi sitten käyttää tekosyynäkin, kun ei halua kavereiden tutustuvan toiseen kaveriin: sen isä tai äiti on ihan hullu ja outo.Yleisesti tavallisetn lasten vanhemmat ovat aivan normaaleja ihmisiä.
Tee ap itse lapsellesi kaveri. Sisarukset pienellä ikäerolla (no teille tulisi jo kolmisen vuotta, mutta sekin on vielä kelpo leikkikaveruuteen) ratkaisevat viihdytys- ja kaveriongelmasi.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta lasten kanssa ei voi alkaa epäilemään joakista vastaantulijaa ja kaverin perhettä, vaan on pakko myös opettaa luottamsuta ihmisiin ja omaan arviointikykyyn. Jos ei uskalla antaa lapsen tutustua muihin siinä pelossa, että kaverin vanhemmat olisivatkin kuviteltuja sarjamurhaajia tai muuten kieroja, syyllistyy helposti lapsen kanssa toisten syrjimiseen ja opettaa ihmisten eriarvoisen kohtelun sekä kiusaamisen. Sitä voi sitten käyttää tekosyynäkin, kun ei halua kavereiden tutustuvan toiseen kaveriin: sen isä tai äiti on ihan hullu ja outo.Yleisesti tavallisetn lasten vanhemmat ovat aivan normaaleja ihmisiä.
Ei kyse ole epäilystä, vaan normaalista lapsen kavereiden vanhempiin tutustumisesta, ei sallainen opeta lapselle epäluottamusta, vaan on ihan normaalia kanssakäymistä ja kiinnostusta lapsen asioita kohtaan. Ja sanoin, ettei asiat välttämättä mitään vakavia ole, vaan voivat muuten sotia kodin arvoja vastaan tai aiheuttaa lapselle turvattomuuden tunnetta. Esim. omassa lapsuudessani kävin perheessä missä oli aika vapaa meininki ja siellä sitten sai tv:stä katsoa mitä haluaa, niin tokihan katsottiin joku täysin minulle sopimaton elokuva ja siinä sitten valvottiin öitä. Tai toinen kaveri jonka äiti oli usein tuhannen päissään mikä oli meistä vaan kivaa koska saatiin karkkia, yhden kerran isäni haki minut sieltä niin hilluttiin kaverin kanssa alasti pitkin kämppää kun hänen äitinsä oli päihtyneenä eikä jaksanut välittää.
Joten kyllä sen verran on suotavaa tutustua kavereiden lapsen vanhempiin, että tietää missä mennään. Ps: Sarjamurhaajaa tuskin näillä tapaamisilla edes tunnistaisit, ei heillä ole mitään leimaa otsassaan, useimmat sarjamurhaajat on olleet varsin miellyttäviä ihmisiä luonteeltaan. Joten sellaista on turha miettiä.
Vierailija kirjoitti:
Me ollaan yritetty saada kavereita lapselle mutta ei onnistu. Pihalla ei ole samanikäisiä, puistossa on aina eri ihmiset ja asukaspuistossa on äidit ryhmäytyneet jo varmaan jossain raskausajan heinämammat ryhmässä. Se on aivan sama vaikka olisi miten puhelias ja sosiaalinen; siihen kuplaan ei vaan pääse.
Minulla on samanlainen kokemus oman alueeni äideistä. Olen sosiaalinen ja varmaan ihan mukavakin ja tottunut siihen että tutustun uusiin ihmisiin helposti ja "pääsen porukoihin" mukaan. Kun muutimme toiseen kaupunginosaan, aloin käymäään vuoden ikäisen lapseni kanssa lähileikkipuistossa mutta syystä tai toisesta en koskaan päässyt valmiiksi muodostuneeseen mammapiiriin mukaan. Se oli inhottava kokemus, mutta tavallaan myös avasi silmiä. Koin ensimmäistä kertaa aikuisena mikä näkymätön muuri on niiden välissä jotka hyväksytään ja otetaan mukaan, ja niiden jotka eivät porukkaan pääse. Sen jälkeen olen kohdellut muita ihmisiä entistä paremmin.
Tuossa tapauksessa on kyllä ehdottoman tärkeää, että lapsi on päivähoidossa. Eihän hän muuten opi sosiaalisia taitoja ja mallia miten käyttäydytään ihmisten kanssa.