"Turhia" asioita, jotka muistat vuosien takaa?
Onko teille sattunut sellaisia tavallisia tilanteita, jotka ovat tapahtuneet kauan sitten, kenties lapsuudessanne, mutta jostain syystä muistatte ne vieläkin yllättävän hyvin? Eli tilanne ei ole ollut mitenkään kummoinen, ei surullinen tai iloinen, vaan aika arkinen ja vähäpätöinen. Ei ollenkaan sellainen asia, jonka voisi kuvitella jäävän pysyvästi muistiin.
Itse muistan, kun lapsena utelin kodinhoitajalta hänen palkkaansa eikä se vastannut siihen mitään.
Muistan kun 4-vuotiaana yritin kiivetä vauvanvaunuun sillä tekosyyllä, että olen muka palannut takaisin 3-vuotiaaksi. (Sitä en muista, miksi tämä oli mielestäni hyvä perustelu.)
Tylsimmät muistonne?
Kommentit (2086)
Joskus 1960-luvun lopussa tai 1970-luvun alussa sarja Kivikasvot, se koostui sketseistä ja varmaan musiikista (jota tosin en muista). Jäi mieleen kun kerran Fredi istui psykologisessa testissä ja häneltä kysyttiin, mitä hänelle tulee mieleen joistain sanoista, ja hän vastasi joka kerta monotonisesti että “seksi”. Mutta sitten kun kysymyssanana oli “nainen” niin hän vastasi hyvin selvästi ja painokkaasti “tuoli”.
Eikö ole turha muisto?
Olin ihastunut Jori Dolivoon ja varmastikin katsoin sarjaa pelkästään hänen takiaan.
Vierailija kirjoitti:
Olin lapsi 60-luvulla. Pieni paikkakunta Etelä-Suomessa kaukana kaikesta, kylässä koulu ja kauppa. Halusin kaupunkiin tai joka tapauksessa suurempiin ympyröihin, halusin mahdollisuuksia esim harrastaa jotain. Kotona ei ollut mitään tekemistä tai mielenkiintoista alle 10-vuotiaalle
Kuulin Ruotsiin muuttavista perheistä. Toivoin ja rukoilin monena päivänä, että perheemme muuttaisi Ruotsiin. Yritin puhua isällenikin asiasta. Toivoin ja toivoin, koska tarvitsin mahdollisuuksia toisenlaiseen elämään.
Ei muutettu. Itse muutin kotoa 17-vuotiaana Helsinkiin.
Meidän naapurista kuoli 1960-luvulla perheen isä (juoppouteen) ja sen rohkea leski otti neljä lastaan ja muutti Ruotsiin, Kumlaan. Silloin sai sieltä varmaan helposti töitä esim jostain kenkätehtaasta. Veljeni menetti parhaan luokkakaverinsa ja siskoni yhden likkakavereistaan. Itse muistan vain että olin joskus aiemmin saanut perheen nuorimman kolmipyöräisen, kun hänelle hankittiin tavallinen kaksipyöräinen.
Tyttökoulussa 1970-luvun puolivälissä englannin oppikirjan alkupäässä oli kuva John F. Kennedystä ja siinä vieressä jotain hänen elämästään sekä Robert Frostin runo “Stopping by Woods on a Snowy Evening”. Minusta siinä oli mystinen tunnelma ja se loppui hienosti:
“The woods are lovely, dark and deep,
But I have promises to keep,
And miles to go before I sleep,
And miles to go before I sleep.”
Aina kun sataa isoja lumihiutaleita hämärässä, ajattelen tätä runoa.
– – –
Kerran historianopettaja puhui vuodesta 1956, tietty Kekkosesta ym, ja kysyi sitten muikeana: “Mitä muuta tärkeää tapahtui tuona vuonna?”
Ei kukaan viitannut.
Mies vastasi sitten että “Minä pääsin ylioppilaaksi!”
Hänestä tietysti hirveän hauskaa mutta oli oikeasti aika ikävä opettaja.
Vierailija kirjoitti:
Aus bei mit nach zei von zu
Durch für gegen ohne um
"Raskasta laukkua kantaen kulkukauppias vain taivaltaa,
tie on pitkä ja kuoppainen, mutta kauppa kyllä kannattaa.
Haija haija haija haijaa, haija haija haijjajjaa.
Hei haija haija haija haijaa, haija haija haijjajjaa."
Laulettiin joskus kolmivuotiaana lastentarhassa. Myöhemmin sama kappale tuli vastaan Tetriksen taustamusiikkina.
Katarol katarelli, uusi voimapastilli. Katarol katarässä, hyvä maku ompi tässä. Katarol kataruuta, mitä tässä mekäläinen muuta.
Vierailija kirjoitti:
Pikkusiskon ristiäisissä (olin noin kaksi vee) muistan kun mulla oli uudet mustat kengät, jotka kopisivat lattiaa vasten kun juoksin niillä. Se oli niin siistiä, että juoksin kuin hullu koko ristiäistilaisuuden ajan kopisevilla kengilläni ympäriinsä :D
Sinä muistat tämän?
Vierailija kirjoitti:
"Raskasta laukkua kantaen kulkukauppias vain taivaltaa,
tie on pitkä ja kuoppainen, mutta kauppa kyllä kannattaa.
Haija haija haija haijaa, haija haija haijjajjaa.
Hei haija haija haija haijaa, haija haija haijjajjaa."Laulettiin joskus kolmivuotiaana lastentarhassa. Myöhemmin sama kappale tuli vastaan Tetriksen taustamusiikkina.
Me laulettiin tätä ev.lut. seurakunnan tyttökerhossa.
Muistan kun käsityönopettajan nahkahousun lahkeesta nilkan kohdalla vuonna 1994 pilkotti jotain. Luokkatoverini huomautti että mikä toi on, ja silloin opettaja kiskaisi lahkeesta kokonaiset sukkahousut joissa oli pikkarit sisällä, ja nauroi ”eiliset sukkahousut”. En muista niiltä käsityöntunneilta mitään muuta.
Suosikki-lehden kylkiäisenä tuli joskus kasarilla Jaffan mainos-CD, jolla oli yksi biisi: "Aurinko, jano jee, kuumuus kundit villitsee. Ja aurinko, se silmää iskee sulle joo, mmmmmm."
Mun eka muisto on niinki tylsä ko se että mua ketutti lähtä joulujuhlista ja mennä nukkumaan. Samalla se on ainut muisto jonka ite muistan ennen vuotta 2000.
Syökää kanaa, syökää kanaa! Tätä hoilattiin välitunneilla vaikka lähin mäkkäri oli yli 100 km päässä eikä lähes kukaan meidän kylässä ollut siellä käynyt
Nuoruudenrakkauden henkilötunnuksen.. jopa paremmin kuin oman puhelinnumeron.
Ja erosta on yli 20vuotta.
Muiden tunnuksia en ole ikinä muistanut.
Teemu oli vaan niin ainutlaatuinen.
Ysäri kirjoitti:
Syökää kanaa, syökää kanaa! Tätä hoilattiin välitunneilla vaikka lähin mäkkäri oli yli 100 km päässä eikä lähes kukaan meidän kylässä ollut siellä käynyt
Missä asuitte?
Meidän perheen 1. väritelevisio 60 -luvun lopussa; kuvaruudun päälle asetettiin imukupeilla sateenkaarivärinen kalvo ja se kiepsahti rullalle tämän tästä imukuppien lennellessä irti.
Olin ehkä tokaluokalla ja äitini päällysti oppikirjani kontaktimuovilla, Siihen jäi kuplia ja minä sain kauheat raivarit ja itkin kurkku suorana. Samaan aikaan uusi luokkakaverini tuli kylään parin kilometrin päästä ja minua hävetti kamalasti punaiset silmäni. Itku kuitenkin taisi loppua siihen.
Mäkin muistan ensimmäisen lauseen, jonka opin lukemaan: "Älä ota!". Äiti oli kirjoittanut ihovoidepurkkinsa kylkeen vanhemmille siskoilleni lapun:) Sitten muistan, kun ensimmäisen kerran ymmärsin kellon. Istuttiin Saarikosken Ari-Pekan kanssa sellaisen laskuojan reunalla ja hän näytti rannekellostaan mulle, että kello on nyt puoli viisi. Ari-Pekka oli mua vajaan vuoden nuorempi, oltaisko oltu 5-6 vuotiaita
Kaunokirjoituksen opettelu ja pienen k-kirjaimen kanssa kamppailu.
Kerrostalon ovikoodi jossa asuin muutaman vuoden lapsuudessani, n. 7-9-vuotiaana.
Olen nyt 24.
12.1.1980 lähetettiin radion Rinnakkaisohjelmassa Rockmusiikin teemailta -niminen ohjelma klo 18.00–24.00. Ohjelmassa oli mm. Juicen pakina, 70-luvun merkittävimmän rockalbumin valinta ja paljon muuta. Kriitikot valitsivat 70-luvun albumiksi Sex Pistolsin Never mind the bollocks -LP:n.
Kaikkea sitä mieleen jääkin. :)