Lue keskustelun säännöt.
Oliko sinulla onnellinen lapsuus vai onneton? Millainen persoonallisuus sinulla on nyt aikuisena?
10.11.2016 |
Olen huomannut kaveripiirissäni, että niillä, joilla on ollut onnellinen lapsuus, on tietynlainen peroonallisuus nyt aikuisena, ja niillä, joilla on ollut onneton lapsuus, on toisenlainen.
Havaintoni on yllättävä. Sen mukaan se ei mene niin, että onneton lapsuus tuottaa onnettoman aikuisen, vaan kaveripiirissäni ne, joilla on ollut onnellinen lapsuus, ovat sairastuneet masennukseen aikuisena, kun taas ne, joilla on ollut onneton lapsuus, eivät ole.
Sekä lapsuuden onnellisuus että masennus aikuisena ovat kunkin yksilön oma luonnehdinta itsestään, ei siis minun oletukseni heistä.
Minua kiinnostaisi tietää, onko kaveripiirini tässä asiassa jostain syystä uniikki, vai onko tämä yleinenkin logiikka. Haen siis sitä, että vaikuttaako onnettoman lapsuuden muovailema persoonallisuus siten, että on immuunimpi aikuisena masennukselle.
Kommentit (27)
Sekä että, mutta enemmän onnellinen. Minulla oli rakastavat hyvät vanhemmat.
Kavereita.
Isäni oli viikonloppusin juoppo, ja sai pelätä koska tulee kotiin ja käy äitin kimppuun, jouduin usein juoksemaan ouhelinkoopiin soittamaan poliisia tai yhdessä paettiin naapuriin tai mummolaan, joskus ei sukkasillaankin talvipakkasessa.
Mutta vastapainona on paljon hyviä ja onnellisia muistoja. Isänkin kanssa.
Sanoisin että elämänmakuinen lapsuus.
Aikuisuus on pelkkää tv:n ja tietokoneen tuijottamista. Juomista. Mitään muuta en ole nuoruuden jälkeen tehnyt, nuorena olin villi ja tein ryyppyreissuja.
Olen alisuoriutuja, ei minusta tullut minkään ammatin edustajaa, vaan mt-ongelmainen syrjäytynyt sairaseläkeläinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tonne tuli paljon virheitä, tällä puhelimella hankala välillä kirjottaa, kun toi kommenttiruutu ei näy.
Ei-sanakin eksynyt sukkasillaan sanan eteen ihan vahingossa.🧦
22
Ihan tavallinen lapsuus yksinhuoltajaperheessä. Rahaa ei kauheasti ollut, mutta ei se ollut pienessä pitäjässä 80-luvulla niin oleellistakaan. Olen todella onnellinen aikuinen, minulla on jostain syystä voimakas resilienssi, olen lähes aina hyvällä tuulella myös. Olen optimisti ja uskon, että kaikki on mahdollista. Olen työteliäs ja käytän rahaa harkiten.
En osaa olla kateellinen kenellekään, mielestäni itsetuntoni on hyvä. Hyviä ystäviä minulla on todella vähän.
Tunteista olen opetellut puhumaan ja näyttämään niitä myös, lapsuudenperheessä ei edes halailtu.
Tosi kurja: piittaamattomuutta, kontrollointia... Niin kurja ettei siitä vieläkään muista mitään. Ja sama meno jatkuu vieläkin: häirintää ja kontrollointia. Vanhemmat: toinen mielisairas ja toinen idealisti. Päivä kerrallaan mennään.
Onneton lapsuus, onneton aikuisuus. Kaikki lähtee lapsuudesta. Pikkujutuista en kuitenkaan masennu.
Usein ihmettelen hiljaa mielessäni, MIKSI ihmiset joilla ei ole rankkaa hyväksikäyttö/väkivalta taustaa, siis ei ole traumoja, masentuvat? Jos minulla ei olisi jatkuvasti muistuvia traumoja, olisin onnellinen.
Ystävistäni näen miten helppo kilttejä olisi alistaa, mutta päinvastoin kannustan ja arvostan heitä. Toisin kuin narsistit, he paranevat rakkaudella.
Jollain tasolla olen kiitollinen, ettei minusta tullut kiusaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla oli tosi onnellinen ja sellainen huoleton lapsuus. Viisaat, sydämelliset vanhemmat. Vaikeita sairauksia tuli kyllä perheeseen jossain vaiheessa. Nyt aikuisena olen niin onnellinen ja kiitollinen tästä ihan tavallisesta elämästä, etten kehtaa muille edes kertoa. Kaikki elämän osa-alueet on kunnossa, ollut oikeastaan aina, jos sairauksien ja menetysten tuottamaa surua (ja suru-aikaa), ei oteta huomioon. Ne ovat vaan syvemmin saaneet arvostamaan kaikkea tavallista. En ole koskaan ollut masentunut, enkä taipuvainen esim. alakuloisuuteen.
En yritä. Ruikuta vaan