"Auttamishaluiset" rajattomat mielensäpahoittajasukulaiset

Jos ei nätisti sanominen auta, niin sitten on sanottava tiukemmin ja otettava riski, että äiti loukkaantuu ehkä syvästikin.

Ymmärrän ap sua niin hyvin! Kaikki tuo mielensäpahoittaminen ja ympäri sukua soittelu. Kun meille ei kuulemma mikään passaa. Mutta kun ei ole kyllä mitään pyydetykään!

Tiesin että anoppi lähtee jossain vaiheessa kuitenkin toiseen ulottuvuuteen, mutta kyllä sitä 25 vuodesta varmaan 23 vuotta odotin!

Jos poikansa taikka, herraparatkoon, minä miniä menin sanomaan että mepä tästä lähdetäänkin kuukaudeksi matkoille Thaimaata kierteleen, niin se oli täysin vain häntä kohti masinoitu mielensäpahoittaminen! Jos Kiinassa oli ollut lintuinfluenssa, niin sehän on ihan vieressä Thaimaan rantakohteita ja kuolemansairaus varma.

Meidän pakopaikka oli nuo pitkät matkat talvisin.

Kesähön menikin ihan jumissa ja muorin jyrän alla kun muutettiin kesäasuntoon anopin ja apen kanssa samalle tontille.

Että voit miettiä noita meidän viimeisiä kesiä minkälaisia ne oli jos se sua vaikka vähän lohduttais...

Johdonmukaisesti ja rauhallisesti asetat rajat äitisi tunkeilulle. Tiedän että se ottaa hermoon mutta yritä olla näyttämättä sitä hänelle, koska se provosoi häntä ja voi mennä pahemmaksi. Pääset siis helpommalla näin.

Tavallaan äitisi on kuin lapsi ja sinä olet se äiti...valitettavasti. Hän kokeilee rajoja ja sinä vahvistat ne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö sun sopia äidin kanssa aikataulusta? Tehkää vaikka sellainen koulun lukujärjestys, johon merkkaat lasten päiväunislotit, nukkumaanmenoajan ja omat rauhanhetkesi (vaikka värittää mustiksi ne ruudut) ja sovitte minä päivinä ja mihinkä aikaan äitisi on tervetullut. Sano perusteluiksi vaikka se, että sinusta olisi mukava jos olisi vähän tarkemmin sovitut ajat, niin tiedätte olla kotona ja lapsetkin osaavat paremmin odottaa mummia käymään. Lukujärjestykseen voi merkitä myös ne hetket, jolloin äitisi tulee teille katsomaan lapsia ja sinä saat kolppia omiin menoihisi hetkeksi. :)

Minä oikeasti tein äidilleni aikataulun. Kirjasin siihen ajat milloin en pysty seurustelemaan kanssaan ja mihin aikaan on paremmin mahdollista jutella.

Ei auttanut. Hän edelleen jatkoi häiriköintiä. Kun kysyin miksi hän soittaa juuri silloin kun tietää että minun täytyy nukuttaa vauvaa, vastasi hän että se sopii hänen rytmiinsä. Loukkaantuneena sitte sanoi että ei ole pakko vastata jos on huono hetki.

Sen jälkeen pidin puhelinta äänettömällä aina kun oli huono hetki puhumiseen. Yleensä sillä aikaa kun nukutin vauvaa tuli n. 15 puhelua äidiltä. Vaikka hän tiesi etten pysty juuri silloin vastaamaan.

Lopulta oli pakko vähentää radikaalisti puhelimeen vastaamista ja rajoittaa vierailut minimiin. En vaan jaksanut sitä roikkumista ja häiriköintiä. Pakko oli pistää oma ja perheen hyvinvointi etusijalle.

Hyvä että kokeilit, sillähän se totuus paljastui.

Jos mikään puhe ja varoitus ei äitiisi auta, sano hänelle että seuraavaksi harkitset lähestymiskieltoa.

Vierailija kirjoitti:

Jos mikään puhe ja varoitus ei äitiisi auta, sano hänelle että seuraavaksi harkitset lähestymiskieltoa.

Ehkä sittenkin parempi vaihtoehto olisi tarpeeksi kauas muuttaminen äidistäsi. Samalla osoitetiedot salaiseksi, kuten myös puhelinnumero.

Kuvailit juuri anoppini. Ainoa mikä auttaa on 100km välimatka, eikä sekään ihan täysin, sillä elämme kännyköiden maailmassa.

Tuollaisilla ihmisillä jotka tunkee raha-, tarvike- tai ruoka-"apua" normaalisti pärjääville ihmisille, kohteliaista kielloista huolimatta, on jotain henkisiä ongelmia itsellään.Ne on niitä tyyppejä jotka tunkee sitä nakkisoppaa sun jääkaappiin, jotta saisivat kertoa naapurin Irmalle kuunka avuliaita ovat ja pelastus sun perheelle kun teillähän on niin rankkaa kun on lapsiakin. Samalla osoitetaan että sinä avunsaaja olet vähän huonompi kuin hän, avunantaja.

Ole iloinen että kyseessä on äitisi. Voit sanoa todennäköisesti suoraan hänelle kun mitta tulee täyteen, ja saat vain hankalan tyttären (vrt hankala miniä) maineen. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Pitäiskö sun sopia äidin kanssa aikataulusta? Tehkää vaikka sellainen koulun lukujärjestys, johon merkkaat lasten päiväunislotit, nukkumaanmenoajan ja omat rauhanhetkesi (vaikka värittää mustiksi ne ruudut) ja sovitte minä päivinä ja mihinkä aikaan äitisi on tervetullut. Sano perusteluiksi vaikka se, että sinusta olisi mukava jos olisi vähän tarkemmin sovitut ajat, niin tiedätte olla kotona ja lapsetkin osaavat paremmin odottaa mummia käymään. Lukujärjestykseen voi merkitä myös ne hetket, jolloin äitisi tulee teille katsomaan lapsia ja sinä saat kolppia omiin menoihisi hetkeksi. :)

Minä en kyllä olisi noin kiltti. En halua antaa sukulaisille aikoja milloin meidän ovella saa käydä. Meille tullaan sovitusti, hyväksyisin kohtuudella yllätysvierailut jos ei olisi lapsia. Mutta ei sitä pienten lasten kanssa voi pitää avoimien ovien tunteja esim. 2xviikossa,ja miksi pitäisikään?

Mä olen keskivertoa itsekkäämpi ja ydinperhekeskeisempi mamma, joten en yksinkertaisesti ap:na avaisi ovea tai vastaisi puhelimeen kuin pari kertaa viikossa. Sanoisin ettei ovi aukea ellei olla sovittu etukäteen. Jos äitini juoruilisi koko suvulle,niin ei olisi hääppöinen suku jos ei ymmärtäisi.

Äitisi ei vaikuta ihan terveeltä henkisesti, ap. Siis jos tosiaan ei suostu ottamaan minkäänlaista palautetta, ja lähinnä vain notkuu riesana. Ja valittelee kaikesta suvulle.

Kerropa vielä, mikä olikaan se syy pitää välejä äitiin, kun kumminkin väität tuossa, että olet yhden ainoan kerran pyytänyt häntä lastenhoitoavuksi, ja sittenkin äitisi "oli soittanut suvun lävitse ja valittanut, kuinka sinä aina vaivaat"?

Kannattaako tuollaista ihmistä oikeasti nyt kumarrella? Kun tulee seuraavan kerran kutsumatta ja varoittamatta kylään, avaat oven, tervehdit iloisesti, ja sanot, että olette juuri lähdössä asioille, ja olisi kiva, että äiti soittaisi etukäteen ja sopisi kyläilyistä, niin voisitte varmistaa, että olette silloin kotona.

Ja sitten todella lähdet lasten kanssa jonnekin, ihan sama minne.

Turhat lahjat otat vastaan, kiität ja katsot, että onpa kiva vaate, mutta annan tämän nyt saman tien äidille eteenpäinlahjoitettavaksi, koska vaate on lapsille väärää kokoa. Tai annat koriste-esineen äidille takaisin ja sanot, että kiitos, ajatus oli kaunis, mutta et kerää pikkutavaraa, ja esine sopii äidin tyyliin paremmin.

Ja sitten lakkaat skouttaamasta sitä, mitä äitisi suvulle puhuu. Mitä vi..ua se sinua kaivelee, aikuista ihmistä, mitä joku täti äidiltäsi kuulee? Eiköhän sukukin oikeasti tiedä ihan hyvin, millainen äitisi on. Jos joku katsoo tarpeelliseksi "informoida" sinua äitisi puheista, kysy, miksi hän pitää tärkänä juoruta niistä sinulle, haluaako hän pahoittaa sinun mielesi tai saada riidan aikaan äidin ja sinun välilläsi? Kysy tätä. Nimittäin en ymmärrä tuollaista kantelemista alkuunkaan.

Hehe, muakin jäi ihmetyttämään, mistä ap kuulee äitinsä soitteluista suvulle. Miksi se sitä paitsi häntä niin vaivaa, mitä joku yksinäinen ja kahjo ihminen suvulleen valittaa? Hanki nyt ap jo se oma elämä, ja lakkaa piittaamasta. Äitisihän jojottaa sinua ihan mielensä mukaan ja selvästi on osannut syyliistää sinut hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Hehe, muakin jäi ihmetyttämään, mistä ap kuulee äitinsä soitteluista suvulle. Miksi se sitä paitsi häntä niin vaivaa, mitä joku yksinäinen ja kahjo ihminen suvulleen valittaa? Hanki nyt ap jo se oma elämä, ja lakkaa piittaamasta. Äitisihän jojottaa sinua ihan mielensä mukaan ja selvästi on osannut syyliistää sinut hyvin.

Ai mistäkö kuulen? Niiltä sukulaisilta. Äitini esittää suvulle armon enkeliä, jota ilman meidän lapset otettaisiin huostaan.

Ja siis yksi nakkisoppa riittää siihen että koko Pohjanmaa pirisee.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Isovanhemmat on parhaita silloin, kun he istuvat kotona päivystämässä ja tottelevat omia aikuisia lapsiaan. Omaa elämää heillä ei saa olla! Itsenäisesti eivät saa ottaa yhteyttä.

Höpö höpö. Niitä aikuisia lapsia voi kohdella ihan kuin muitakin aikuisia. Ei voi olla vaikeaa.

Mikähän tuon kitschin tuputtamisen taustalla on? Monilla tuntuu olevan sama ongelma. Onko tämä sukupolvikysymys? Oma 70-vuotias äitini tekee myös samaa. Tuo joka kerralla kassillisen kaikenlaista kirppariroinaa, siis muovista tilpehööriä ja rojua. Samalla valittaa, että meillä on liikaa tavaraa ja tuo sitä itse lisää. Ja loukkaantuu herkästi, jos selviää että hänen tuomastaan tavarasta ei pidetä ja se on laitettu kiertoon.

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuon kitschin tuputtamisen taustalla on? Monilla tuntuu olevan sama ongelma. Onko tämä sukupolvikysymys? Oma 70-vuotias äitini tekee myös samaa. Tuo joka kerralla kassillisen kaikenlaista kirppariroinaa, siis muovista tilpehööriä ja rojua. Samalla valittaa, että meillä on liikaa tavaraa ja tuo sitä itse lisää. Ja loukkaantuu herkästi, jos selviää että hänen tuomastaan tavarasta ei pidetä ja se on laitettu kiertoon.

Mikä estää sanomasta nätisti mutta suoraan, että ette ota vastaan mitään tavaraa. Siis mitään. "Äiti kiltti, älä tuo meille enää mitään tavaraa. Meillä on ihan tarpeeksi kaikkea ja liikaakin, niin kuin olet itsekin sanonut. Emme tarvitse mitään." 

ja sitten kun tuo siltikin, voi sanoa esim. "Nättejä tavaroita, äiti. Emme ota silti näitä meille, kun tavaraa on jo muutenkin liikaa, tästähän puhuttiin viimeksi. Ole hyvä, saat viedä nämä takaisin. Älä tuo meille mitään."

Toisto on tärkeää. Äiti vieköön joka ikinen kerta tuomansa rojut saman tien takaisin. On oltava johdonmukainen, eikä pidä kertaakaan hyväksyä häneltä mitään, muuten opetus vesittyy. Ja ärsyyntymistä ei kannata näyttää. Tarkoitus on kuitenkin jollain kierolla logiikalla hyvä, kaiketi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuon kitschin tuputtamisen taustalla on? Monilla tuntuu olevan sama ongelma. Onko tämä sukupolvikysymys? Oma 70-vuotias äitini tekee myös samaa. Tuo joka kerralla kassillisen kaikenlaista kirppariroinaa, siis muovista tilpehööriä ja rojua. Samalla valittaa, että meillä on liikaa tavaraa ja tuo sitä itse lisää. Ja loukkaantuu herkästi, jos selviää että hänen tuomastaan tavarasta ei pidetä ja se on laitettu kiertoon.

Mikä estää sanomasta nätisti mutta suoraan, että ette ota vastaan mitään tavaraa. Siis mitään. "Äiti kiltti, älä tuo meille enää mitään tavaraa. Meillä on ihan tarpeeksi kaikkea ja liikaakin, niin kuin olet itsekin sanonut. Emme tarvitse mitään." 

ja sitten kun tuo siltikin, voi sanoa esim. "Nättejä tavaroita, äiti. Emme ota silti näitä meille, kun tavaraa on jo muutenkin liikaa, tästähän puhuttiin viimeksi. Ole hyvä, saat viedä nämä takaisin. Älä tuo meille mitään."

Toisto on tärkeää. Äiti vieköön joka ikinen kerta tuomansa rojut saman tien takaisin. On oltava johdonmukainen, eikä pidä kertaakaan hyväksyä häneltä mitään, muuten opetus vesittyy. Ja ärsyyntymistä ei kannata näyttää. Tarkoitus on kuitenkin jollain kierolla logiikalla hyvä, kaiketi.

Mikään ei estä sanomasta nätisti, joten on sanottukin. Vaste vain ei ole kovin hyvä ja pahoittaa mielensä, kun ei kelpaa. Ja olen ystävällisesti kysynytkin, että miksi tuo lisää tavaraa, jos ja kun sitä on entuudestaan liikaa. Olen myös kertonut, että vähennämme tavaraa aktiivisesti kodistamme. Vastaus on, että ei nämä hänen tavaransa nyt tässä määrässä tunnu ja että toi sen ja sen tavaran, kun se oli niin hieno/hauska/kaunis tms. Tarkoitus kaiken takana on hyvä ja hän on herkkä pahoittamaan mielensä, joten kovin helppoja tai yksinkertaisia ratkaisuja ei ole. Monilla täällä tuntuu olevan sama pulma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuon kitschin tuputtamisen taustalla on? Monilla tuntuu olevan sama ongelma. Onko tämä sukupolvikysymys? Oma 70-vuotias äitini tekee myös samaa. Tuo joka kerralla kassillisen kaikenlaista kirppariroinaa, siis muovista tilpehööriä ja rojua. Samalla valittaa, että meillä on liikaa tavaraa ja tuo sitä itse lisää. Ja loukkaantuu herkästi, jos selviää että hänen tuomastaan tavarasta ei pidetä ja se on laitettu kiertoon.

Mikä estää sanomasta nätisti mutta suoraan, että ette ota vastaan mitään tavaraa. Siis mitään. "Äiti kiltti, älä tuo meille enää mitään tavaraa. Meillä on ihan tarpeeksi kaikkea ja liikaakin, niin kuin olet itsekin sanonut. Emme tarvitse mitään." 

ja sitten kun tuo siltikin, voi sanoa esim. "Nättejä tavaroita, äiti. Emme ota silti näitä meille, kun tavaraa on jo muutenkin liikaa, tästähän puhuttiin viimeksi. Ole hyvä, saat viedä nämä takaisin. Älä tuo meille mitään."

Toisto on tärkeää. Äiti vieköön joka ikinen kerta tuomansa rojut saman tien takaisin. On oltava johdonmukainen, eikä pidä kertaakaan hyväksyä häneltä mitään, muuten opetus vesittyy. Ja ärsyyntymistä ei kannata näyttää. Tarkoitus on kuitenkin jollain kierolla logiikalla hyvä, kaiketi.

Ainakaan meillä tuo ei toimi. Hän suuttuu, huutaa ja joko jää murjottamaan ja haukkumaan kotiani tai sitten lähtee ovet paukkuen. Jälkimmäinen on helpompi koska ensimmäinen vaihtoehto vie pari tuntia aikaani ja kotiinlähtö saattaa vaatia poliisilla uhkaamista.

Helpointa on siis ottaa ruuat ja tavarat vastaan. Kun muistaisi vielä vahtia ettei hän toisinaan löydä niitä jääkaapista vanhentuneina (eivät useinkaan maistu syömäkelpoiselle). Siitähän alkaa uusi raivokohtaus.

Onneksi äiti on oppinut olemaan tulematta kylään ellen kutsu. Ennen lapsia ei ollut mitään yhteydenpitoa mutta lapsille hän on toistaiseksi ollut kiva joten tavatkoon heitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän tuon kitschin tuputtamisen taustalla on? Monilla tuntuu olevan sama ongelma. Onko tämä sukupolvikysymys? Oma 70-vuotias äitini tekee myös samaa. Tuo joka kerralla kassillisen kaikenlaista kirppariroinaa, siis muovista tilpehööriä ja rojua. Samalla valittaa, että meillä on liikaa tavaraa ja tuo sitä itse lisää. Ja loukkaantuu herkästi, jos selviää että hänen tuomastaan tavarasta ei pidetä ja se on laitettu kiertoon.

Mikä estää sanomasta nätisti mutta suoraan, että ette ota vastaan mitään tavaraa. Siis mitään. "Äiti kiltti, älä tuo meille enää mitään tavaraa. Meillä on ihan tarpeeksi kaikkea ja liikaakin, niin kuin olet itsekin sanonut. Emme tarvitse mitään." 

ja sitten kun tuo siltikin, voi sanoa esim. "Nättejä tavaroita, äiti. Emme ota silti näitä meille, kun tavaraa on jo muutenkin liikaa, tästähän puhuttiin viimeksi. Ole hyvä, saat viedä nämä takaisin. Älä tuo meille mitään."

Toisto on tärkeää. Äiti vieköön joka ikinen kerta tuomansa rojut saman tien takaisin. On oltava johdonmukainen, eikä pidä kertaakaan hyväksyä häneltä mitään, muuten opetus vesittyy. Ja ärsyyntymistä ei kannata näyttää. Tarkoitus on kuitenkin jollain kierolla logiikalla hyvä, kaiketi.

Ainakaan meillä tuo ei toimi. Hän suuttuu, huutaa ja joko jää murjottamaan ja haukkumaan kotiani tai sitten lähtee ovet paukkuen. Jälkimmäinen on helpompi koska ensimmäinen vaihtoehto vie pari tuntia aikaani ja kotiinlähtö saattaa vaatia poliisilla uhkaamista.

Helpointa on siis ottaa ruuat ja tavarat vastaan. Kun muistaisi vielä vahtia ettei hän toisinaan löydä niitä jääkaapista vanhentuneina (eivät useinkaan maistu syömäkelpoiselle). Siitähän alkaa uusi raivokohtaus.

Onneksi äiti on oppinut olemaan tulematta kylään ellen kutsu. Ennen lapsia ei ollut mitään yhteydenpitoa mutta lapsille hän on toistaiseksi ollut kiva joten tavatkoon heitä.

Juu, aivan turha kuvitellakaan, että tavarasta kieltäytyisi.

Kaikkein mänteintä tässä on se, että hän kyllä sitten taas on tosi tarkka siitä, mitä kotiinsa laittaa. Ei ole yks eikä kaks kertaa, että olen nähnyt siskoillani äidille antamani korun tai kukkamaljakon.

Meillä jotenkin lapsille pitää kelvata kaikki krääsä. En tykkää yhtään siitä, että lapsille opetetaan että ei sillä niin väliä oo että pelistä nappulat hukkuu tms. Vaan haluaisin opettaa, että esineitä ei ostella rajatta ja että niistä pidetään myös sitten huolta. Olisin myös halunnut säästää omat leluni, mutta ne sitten taas äitini lahjoitteli pois. Nyt kantaa kirpparilta jonkun toisen rojuja..

Ylimalkaan minulla ei saisi olla omia linjauksia missään, ei ruokailuissa, ei aikatauluissa, ei missään, vaqn äiti tulee ja jyrää omansa ja ne on paremmat.

Ap

Sun äiti on kieltämättä tosi paha,mutta jos lohduttaa niin maailma on pullollaan saman ongelman parissa painiskelevia vanhempia. Mitä tahansa haluat lapselle opettaa,niin sukulaiset vesittävät sen. Haluat opettaa lapsen ekologiseksi, ja ostat jouluna yhden erittäin toivotun lahjan, niin sululaiset tuovat sen 30 pakettia 10-20e muovileluja lisäksi. Ja totta kai niitä pitäisi säilyttää ikuisuus, kun kyllähän nyt Liisa-tädin ostama ensilautanen tai Birgit-mummun keltainen muoviauto ovat aivan spesiaaleja ennennäkemättömiä lahjoja. Tai jos haluat opettaa lapselle rahan arvon ja olla erittäin tasapuolinen lasten välillä, niin pappa antaa joka kyläreissulla viiskymppisen pikku Niko-Petterille (pikkusisko saa tikkarin), tai sitten pikku Jessican täti päättää tunkea tytön tilille hyvää hyvyyttään satasia. Tai kun sanot ettei haluta että lapsi tottuu makeaan,niin mummo syöttää salaa suklaata 7kk vauvalle ja sinä peset ripulit. Minkäs teet.. Joillekin menee aina se tunne itsestä auttajana ja lahjoittajana vanhempien toiveiden ja kasvatuksen edelle.

Ja valitettavasti vauvavuoden jälkeen on niiiiin myöhäistä vetää rajat tälle touhulle.

Voi jestas... Ap, paljon tsemppiä. Minulla ei ole lapsia, mutta äitini on muuten samanlainen. Haluaa siivota ja järjestellä kotiamme oman mielensä mukaan ja puuttua joka asiaan. Siis oikeasti, en kauheasti ilahdu, että pesee tuliterää laminaattilattiaa litimärällä mopilla ja suihkuttaa herkkien terraarioeläinten terraarion päälle voimakkaita siivousaineita, ei varo mitään, rikkoo tavaroita jnejne. Onneksi välimatkaa on useampi sata kilometriä. Kun tarpeeksi monta kertaa laitettiin vastaan, niin antoi periksi, mutta lopetti melkein kaiken yhteydenpidon, koska ME olimme "hankalia ja epäkiitollisia". Tilanne olisi varmasti moninkertaisesti vaikeampia, jos olisi lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hehe, muakin jäi ihmetyttämään, mistä ap kuulee äitinsä soitteluista suvulle. Miksi se sitä paitsi häntä niin vaivaa, mitä joku yksinäinen ja kahjo ihminen suvulleen valittaa? Hanki nyt ap jo se oma elämä, ja lakkaa piittaamasta. Äitisihän jojottaa sinua ihan mielensä mukaan ja selvästi on osannut syyliistää sinut hyvin.

Ai mistäkö kuulen? Niiltä sukulaisilta. Äitini esittää suvulle armon enkeliä, jota ilman meidän lapset otettaisiin huostaan.

Ja siis yksi nakkisoppa riittää siihen että koko Pohjanmaa pirisee.

Ap

Siis ne sukulaiset soittaa sitten sulle ja paheksuu...? Onko ne aikuisia ne sun sukulaiset? Vai eikö niillä ole omaa elämää, kun ne jaksaa puuttua tuollaiseen...? Ihme juorukööriä olette.

Miksi sinä kuuntelet sitä? Mikset sano suoraan, että "minua ei jaksa kiinnostaa, mitä hyvällä mielikuvituksella varustettu äiti satuilee suvulle. Miten asia edes oikeastaan kuuluu sinulle? Äiti on aina ollut kova tuppautumaan minun asioihini, mutta sinun luulisi jo tietävän äidin ja osaavan olla puuttumatta meidän suhteeseen. Olikos sulla jotain muutakin asiaa?"

Sinua pompotellaan tasan niin pitkään kuin sallit sen tapahtuvan. Et voi miellyttää kaikkia, älä siis edes yritä. Nyt ryhdistäydy, ja käyttäydy kuin aikuinen.