Mitä tekisit esim. odottaessasi bussia/tauoilla/jonottaessa jos älypuhelimia ei olisi?

treenaisin lantionpohjalihaksia

odottaisin bussia...

En omista älypuhelinta mutta viimeksi tuli vähän kummallinen olo kun luin valittuja paloja bussissa ja neljän teinitytön joukko tirskahteli nauruun ja supisivat minua osoitellen. Onko nykyään noloa lukea paperista kirjaa?

En mä käytä älypuhelinta ajan kuluttamiseen, en jotenkin osaa käyttää sitä netin selailuun :D tai no, kyllä mä kuuntelen sillä musiikkia esim. bussimatkoilla mutta niin kuuntelin aiemmalla ei-älypuhelimellakin. Yleensä vaan odotan enkä tee mitään erityistä.

Kuuntelisin musiikkia tai lukisin lehteä

Puhuisin ihmisien kanssa, sitä voi tehdä jopa näin älypuhelimen olemassaolon kanssakin. 😁

No ei niitä älypuhelimia niin kauan ole ollut, ettemmekö muistaisi mitä teimme ennen niitä. Ap taitaa olla teini.

Ennen ihmiset ajattelivat luppoajan. Meidän ei haluta ajattelevan.

Samaa kuin nykyäänkin: katselisin maisemia, ajattelisin omiani. Tai ratkaisisin ristikkoa, jos tiedän että odotteluaikaa on vähän enemmän. Enkä myöhästyisi bussista sen takia, että tsekkaan älypuhelimesta bussin saapumisaikaa juuri kun se pyyhältää pysäkin ohi :)  Tuo aikataulun tsekkaaminen on ainoa, mihin pysäkillä älypuhelinta käytän.

Heittelisin koirankakkaa ohikulkijoita ja autoja päin. Lisäksi pissaisin jonkun nätin muijan kintuille.

Enne älypuhelimia luin yleensä lehtiä. Olin joko ostanut oman tai sitten luin noita ilmaisjakelulehtiä, joita lojui joka paikassa. Kuuntelin myös musiikkia mp3-soittimesta ja sitä ennen kannettavasta cd-soittimesta. Tai pelasin matopeliä, mutta se onkin sitten jo kännykkähommia. Lapsena pelasin game boy colorilla jotain pelejä pitkillä juna- ja automatkoilla.

Toisinaan saatoin vain tuijotella ja ajatella, mutta niin teen nykyäänkin, ei sitä puhelinta aina jaksa tuijottaa.

Muiden ihmisten kanssa en yleensä jutustellut, ehkä joku saattoi joskus vaikka junamatkalla aloittaa keskustelun.

Mulla on älypuhelin, koska mies sen halusi mulle ostaa, itse en olisi ostanut. En käytä muutakuin perinteistä soittamista ja viestejä, joskus harvoin otan kuvan. Eli kun odotan bussia juttelen jonkun mummon kanssa tai mietiskelen ihan omiani. Töissä tauoilla yleensä kudon jotain, tällä hetkellä villatakkia tai sitten luen kirjaa tai lehteä. Olen yksinyrittjä, joten ei ole juttukaveria, enkä kaipaakaan, koska juttelen niin paljon asiakkaiden kanssa. En oikein muista koska olisin jonottanut, ehkä joskus kaupan jonossa, silloin vain ajattelen sitä sun tätä. Junamatkoilla taas kudon tai luen, bussimatkoilla juttelen vieruskaverin kanssa, jos kaveri on juttutuulella, täällä maalla aika moni on, muuten sitten katson ikkunasta ulos ja taas ajattelen.

Mulla ei ole älypuhelinta, joten ei vaikuttaisi elämääni. Ihan samanlailla kuuntelisin musiikkia/katselisin maisemia/olisin ja mietiskelisin kuin nytkin. Ainoa ero olisi se ettei maisemien katselu kääntyisi sen mietiskelyyn kuinka moni lähistöllä olijoista tuijottaa älypuhelintaan.

Kuuntelisin musiikkia tai tuijottaisin varpaitani. Olin teini ennen älypuhelinaikaa ja silloin kuuntelin bussissa mp3sta.

En halua puhua vieraiden ihmisten kanssa.

Ei ole älypuhelinta. Laukussa kulkee yleensä kirja tai luen Metro-lehteä tai ajattelen niitä näitä. Hengitän, kuuntelen ääniä, suunnittelen arkea eli mietin mitä pitää tehdä kohta, mitä huomenna, mitä ylihuomenna. Olen vain. Ja yleensä olen oikein tyytyväinen tilanteeseen.

En kävele luuri kourassa, puhumattakaan, että rupeaisin näpyttelemään sitä kesken kaiken. Minä en ole vielä kasvanut kiinni puhelimeeni, vaan voin hyvin jättää sen kotiin esim. kauppareissulla. Olen aina ollut sitä mieltä, ettei minun tarvitse olla aina tavoitettavissa. Jos jollakin on oikeaa asiaa, soittaa hän uudemman kerran tai jättää viestin vastaajaan tai näpyttää tekstiviestin. Sitten jos lähden kauemmas, esim. naapurikaupunkiin, otan puhelimen mukaan, mutta se pysyy kyllä laukussa. Pitänee vielä todeta, etten ole Facebookissa, Whatsappissa enkä missään muussakaan sosiaalisen media kotkotuksissa eli minun ei tarvitse koko ajan päivystää, mitä milläkin foorumilla tapahtuu. Minusta on kaikkein mukavinta tavata ihmiset ihan todellisessa maailmassa naamakkain, ei missään naamakirjassa.

Minulla ei ole älypuhelinta. Bussia odotellessani ajattelen, mietin asioita, kenties juttelen jonkun naapurin kanssa, tai vain olen. Bussissa luen kirjoja tai sanomalehteä. Tauoilla juttelen työkavereiden kanssa, tai luen, tai syön. Kokouksissa osallistun ja kuuntelen, en selaa puhelinta.

Minulla on älypuhelin, mutta en siltikään tee sillä mitään bussia odotellessa tai tauoilla. Se on puhelin, ei viihdekeskus. Katselen ympäristöä, seuraan lintuja tai ihmisiä. Istun tai seison silmät kiinni ja mietiskelen. Ei ole mihinkään muuttunut ennen tai jälkeen minkään kännykän.

Bussia odottaessa sytyttäisin tupakan - koska se bussi tulee silloin heti.

Minulla on ollut vuoden älypuhelin (miehen ja lapsen vaatimuksesta sen hankin. En käytä sitä nettailuun kuin aivan satunnaisesti. Sillä on tosi hankala kirjoittaa tekstiviestejäkin verrattuna näppäinpuhelimeen. Käytän sitä lähinnä soittamiseen, kalenteria ja kameraa käytän myös, mutta kamerankin osalta käytän mielummin taviskameraa. Taidan vielä jossain vaiheessa vaihtaa tämän sellaiseen eläkeläisversioon.