Lue keskustelun säännöt.
Puolisolla vaarallinen extreme-harrastus - uskaltaako edes ajatella yhteisiä lapsia?
08.11.2016 |
Luettuani nyt luolasukelluksen ja muiden extremelajien vaarallisuudesta, ihmettelen todella miten tuollaisen puolison kanssa "uskaltaa" edes miettiä yhteisiä lapsia...? Koko ajan saisi pelätä leskeyttä ja totaalista yksinhuoltajuutta, kun mitä tahansahan voi mennä harrastaessa koko ajan pieleen.
Miten sellaisen jatkuvan pelon, stressin ja erityisesti menettämisen pelon kanssa voi puolisona ja yhteisten lasten toisena vanhempana oppia edes elämään?
Kertokaa mulle te kumppanin vaarallisen harrastuksen kanssa elävät, miten te olette asian järkeilleet ja saavuttaneet edes jonkinlaisen mielenrauhan? Itselleni olisi varmaan liian vaikea asia. :(
Kommentit (23)
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni ei harrasta mitään extremeä, mutta on niin käsittämättömän onnettomuusaltis, että ihan tavallinen elämä on jo jatkuvaa huolissaan oloa ja pelkäämistä toisen puolesta. Pelkään aivan hirveästi menettämistä ja usein menetän yöuniakin asian takia, lapsia ei ole eikä tule, mieheni on minulle se rakkain, ei jälkikasvu. Joku voi tietenkin sanoa läheisriippuvaiseksi, mutta itse kukin alkaisi huolehtia kun ensiavussa rampataan monta kertaa vuodessa ja satunnaisesti joutuu sairaalahoitoonkin...
Siis millaisia onnettomuuksia? :O
Palovammoja, (ensiapua vaatineita) viiltohaavoja, murtumia, pään kolautuksia, kaksi pientä tyrää (johtuen itsensä kolomisesta), hampaan irtoaminen, selän nitkautuksia ja sitten vielä muutama sairaalahoitoon vienyt sairastuminen, niitäkään ei voinut tietenkään sairastaa kuten normaali-ihminen, vaan heti on hengenvaara päällä. Työtapaturmista, liikenneonnettomuuksista (ei ole ollut itse edes aina syyllinen) ja liikunnasta tulleita. Ja remontoinnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei voi lakata elämästä normaalia elämää vaikka toisella olisi vaarallinen harrastus tai työ!
Toki pitää olla kaukaa viisas ja hoitaa kaikki talousasiat ja vakuutukset ym ym kuntoon mutta niinhän ne pitäisi olla taviksillakin kunnossa koska ei me kaikki eletä vanhaksi vaikka istuisi koko ajan kotona turvassa.
Olen totaalinen yksinhuoltaja eikä ollut suunniteltua joten elämässä ei ikinä tiedä minne vie... Rattijuoppokin voi nopeasti pyyhkiä yhteiselämä pois joten elämässä ei todellakaan voi suunnitella.